Välinpitämättömyydestä

Välinpitämättömyydestä

“The hardest thing about being a vegan is you can’t make people care”

Mietin usein miten ihmiset voivat olla niin välinpitämättömiä eläinten huonon kohtelun suhteen. Jokainen on varmaan väkisin törmännyt kuviin häkeissä pidettävistä sioista, ahtaista broilerhalleista, turkistarhojen sairaaksi jalostetuista eläimistä tai saastan keskellä elävistä lemmikkikissoista ja -koirista, joiden hoito on laiminlyöty. Miksi mikään ei muutu, miksi näitä kuvia tulee yhä lisää? Miksi me ihmiset sallimme tämän, miten saamme nukuttua yömme rauhassa?

Yhtenä selityksenä tulee mieleen tuo hienolta kuulosta sanapari, kognitiivinen dissonanssi, eli tiedon ja toiminnan välinen ristiriita. Vaikka tiedämme, niin suljemme silmämme ja vältämme tietoisesti ajattelemasta asiaa. Tiedämme älykkäiden sikojen kurjista oloista, mutta kinkkusiivupaketti marketin hyllyllä on niin kovin kaukana siitä kuvien siasta, että yhteys näiden kahden välillä on helppo unohtaa. Arjen kiireessä ostoskoriin päätyy myös juustopaketti, ja ajatuksia ei tule uhrattua sille, että juuston takia vasikka viedään vastasyntyneenä pois äidiltään ja se jää ilman sille kuuluvaa maitoa ja hoivaa. Vielä kun paketissa kerrotaan, että juustoon käytetty maito tulee vapaista tai onnellisista lehmistä, niin tuotantoeläinten olojen ajattelemisesta ei tule huonoa omaatuntoa. On helppoa keksiä perusteluja omalle käytökselle.

Kyseessä voi olla myös vastuunpakoilu. Usein kuulee todettavan, että Suomi on niin pieni maa, että sillä ei ole suurtakaan merkitystä mitä me täällä teemme. Jos suomalaisten tekemisellä ei ole väliä, niin ei kai sitten slovakialaisten, eritrealaisten tai norjalaistenkaan. Maailma koostuu kuitenkin yksittäisistä ihmisistä, emmekä voi välttää vastuuta vetoamalla kansakunnan kokoon. Sitä paitsi pienuus on harhaa. ’Pienessä’ Suomessa teurastetaan vuodessa 79 miljoonaa eläintä. 79 miljoonaa yksilöä ja elämää ei ole mitätön luku.

Sorrumme myös ajatteluun, jota voisi kutsua paikka- ja aikavääristyneeksi. Paikkavääristymällä tarkoitan, että ajattelemme kaiken olevan kotimaassa paremmin kuin muualla. Pohdimme, että Suomessa voi kyllä syödä sianlihaa, on possuilla varmaankin paremmat olot täällä kuin Aasian maissa. On kuitenkin kestämätöntä perustella omaa väärää toimintaa sillä, että joku muu toimii vielä huonommin. Aikavääristymä saattaa näkyä perusteluna itselle, että voin syödä tätä sianlihaa, kun kerran olen sitä vuosikymmeniä syönyt, ei sillä enää ole väliä muutanko tottumuksiani. Aikavääristymä voi olla myös luottamusta siihen, että tulevat sukupolvet toimivat sitten viisaammin valinnoissaan. Vastuunpakoilua tämäkin.

Välinpitämättömyyden taustalla voi olla myös suhteellisuudentajun katoamista. Ajatellaan, että teen osani eläinten eteen, kun hoidan lemmikkikoirani hyvin ja ruokin lintuja pihalla talvisin. Kuitenkin ihmisten jokapäiväisen ruokavalion sisältö on eläinten kannalta huomattavasti merkittävämpi asia. Vegaanina säästää kuukaudessa noin 33 eläimen hengen. Todellisuudessa luku on vielä suurempi, koska laskelmissa ei ole huomioitu mm. maidontuotantoa, kukkotipuja tai munimiskauden jälkeen tapettuja kanoja.

Matka vegaaniksi alkaa melko väistämättä, jos oman aiemman välinpitämättömyyden uskaltaa kohdata ja arvioida rehellisesti omaa ajattelua. Helppoa ei ole sekään, sillä mielen avaaminen eläinten kohtelulle saa aikaan ahdistusta ja jopa vihaa. Kaiken kaikkiaan on kuitenkin vahvistavaa ja puhdistavaa, kun pystyy käytännössä toimimaan eläinten aseman parantamiseksi. Välinpitämättömyydestä luopuminen ja vegaaniksi ryhtyminen ei välttämättä edellytä ’eläinrakkautta’. Olen tutustunut vegaaneihin, jotka kertovat etteivät ole kiinnostuneita eläimistä tai halua olla niiden kanssa tekemisissä. Heidän veganisminsa syy on oikeudentajussa ja kärsimyksen välttämisessä; yhtäkään tietoista ja tuntoista minkä tahansa lajin edustajaa ei saa kohdella huonosti, tykkäsipä tästä lajinsa edustajasta tai ei. Veganismissa ei ole välttämättä kyse eläinrakkaudesta vaan oikeudenmukaisuudesta.

Kuvat: Jo-Anne McArthur/ We Animals media

 

-taru

Autoilevan vegaanin mietteitä

Autoilevan vegaanin mietteitä

Autoilu ei ole hyväksi luonnolle eikä eläimille, mutta oma elämäntilanne ja asuinpaikka eivät tällä hetkellä anna muita vaihtoehtoja työpaikkaliikkumiseen. Ilmaston ja ympäristön näkökulmasta keskeisiä kysymyksiä ovat auton aiheuttamat päästöt. Päästöjen osalta vegaani valitsisi varmaankin täyssähköauton. Päätöksentekoa vaikeuttavat kuitenkin paitsi täyssähköauton korkea hinta, sähkön tuotantotapa sekä auton valmistukseen liittyvät ongelmat, esimerkkinä auton litiumista valmistettava akku. Suurin osa tunnetuista litiumesiintymistä on pieninä pitoisuuksina malmissa, mikä tarkoittaa laajoja kaivosalueita ja myllättyjä maa-alueita.

Entäs sitten biodieselillä toimivat autot, joita niin kovasti mainostetaan ympäristöystävällisinä? Biodiesel tehtiin alun perin kasviöljystä (palmuöljy), ja se vaikutti olevan ratkaisu paitsi autojen, myös lentokoneiden polttoaineeksi (biokerosiini), mutta palmuöljyn demonisoinnin jälkeen biodieselin tuottajat siirtyivät kasvirasvoista eläinrasvoihin. Biodiesel tehdään nykyään suurelta osin teurasjätteistä, mikä tekee siitä merkittävän piilotuen eläinten tehotuotannolle lisäämällä eläintuotannon kannattavuutta. Tämä myös vähentää biodieselin ympäristöystävällisyyttä, sillä eläintuotannon päästöt ovat valtavat, eläinten kohteluun liittyvistä ongelmista puhumattakaan.

Eläinten oikeuksien puolustajat vastustavat yleensä palmuöljyä, mikä johtunee sen vääristä viljelytavoista sekä tiedon puutteesta. Palmuöljyn huono maine johtuu siitä, että sitä on viljelty luonnon kannalta väärissä paikoissa, yleensä suosademetsiä hakkaamalla ja korvaamalla ne palmuöljyviljelmillä, ja samalla on tuhottu monien eläinten elinmahdollisuudet. Öljypalmu on kuitenkin erinomainen öljykasvi, helppo ja tuottoisa viljeltävä, jolla voitaisiin esimerkiksi metsittää laajoja hylättyjä maatalousmaita Afrikassa. Öljypalmujen seassa voitaisiin viljellä muita ruokakasveja sekä suuria kovapuita, tukea näin paikallisten elinmahdollisuuksia ja elvyttää vähentyneitä sademääriä lisääntyvän metsäpeitteen avulla. Yksisilmäinen palmuöljyn kieltäminen on virhe, kieltää tulee sen istuttaminen turvemaille tai sademetsiä raivaamalla.

Mutta takaisin autoihin. Entäs sitten kaasulla toimivat autot? Maakaasu ei ole millään lailla ympäristöystävällistä, ja biokaasulla toimivan auton ongelma on sama kuin biodieselin: valmistuksessa käytetään jälleen teurasjätettä ja lisätään näin tehoeläintuotannon kannattavuutta ja tuotannossa kärsivien eläinten määrää.

Katse kääntyy siis takaisin sähköautoihin, ja niihin liittyvän suomalaiseen tuotekehitykseen. Kestäviä ja kevyitä, eli vähemmän polttoainetta tarvitsevia autoja kuten lentokoneitakin voitaneen valmistaa pian hiilikuidusta. Hiilikuitu tehdään nykyään pääasiallisesti öljystä, mutta sen valmistus puusta saatavasta ligniinistä etenee. Tuottamalla hiilikuitu ligniinistä voidaan laskea sähköauton hintaa merkittävästi, puolittaa autonvalmistuksen hiilipäästöt sekä polttoainetarve, tai vastaavasti kaksinkertaistaa sähköauton kantosäde. Samoin Suomessa on pitkällä toinen sähköauton läpimurtoa nopeuttava tuotekehityshanke liittyen litiumakun korvaavaan halpaan ja kestävään natriumakkuun.

Näihin ajatuksiin voi tutustua lisää lukemalla mm. tiedekirjailija Risto Isomäen vuonna 2019 ilmestyneen teoksen Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen. Itse jään ainakin vielä joksikin aikaa odottavalle kannalle. Helppoja ratkaisuja autoiluun ei ole. Pyrkimys on ’pienimpään pahaan’, ja on hyvä säilyttää suhteellisuudentaju ja muistaa, ettei täydellinen veganismi ole mahdollista nykymaailmassa. Eläinperäisiä ainesosia on monissa tuotteissa, joissa niitä ei edes ilmoiteta, esimerkkinä vaikka monet maalit, liimat ja kemikaalit. Autovalinnoissa on helppo välttää nahkapäällysteisiä istumia, mutta eläinperäisiä aineosia löytyy yleensä silti mm. autonrenkaissa. Toistaiseksi pienet parannukseni autoilun suhteen ovat, että ajan vähäpäästöisellä pikkuautollani mahdollisimman vähän ja käytän julkisia liikennevälineitä tai kävelen aina kun mahdollista.

– taru