Harrastan tappamista

Harrastan tappamista

 

Harva kertoo harrastavansa tappamista, moni kertoo metsästävänsä. Sama asia.

En ole koskaan tavannut ihmistä, joka olisi kertonut harrastavansa metsästystä vastentahtoisesti. Jokainen tapaamani metsästäjä on kertonut harrastuksestaan innolla. Metsästystä on perusteltu kannanhoidolla, liikenneonnettomuuksien välttämisellä, luontorakkaudella ja maa- ja metsätalouden hirvituhoilla. Eläinten tappamisharrastuksessa käytetään kiertoilmauksia kuten riista. On riistaeläimiä ja niitä tapetaan. Minulle nuo kaikki perustelut näyttäytyvät tekosyinä perustella tappamisharrastusta. Ihmisen toimet ovat sotkeneet luonnontasapainoa ja luonnonvaraisten eläinten elämä on ajettu ahtaalle. Asiat olisi ratkaistavissa muilla keinoin.  https://oikeuttaelaimille.fi/muu-elainten-kaytto/metsastys

Eräs syksyllä tapaamani vanha metsästäjä kertoi yhdeksi motiivikseen metsästää äijäilyn. Hän sanoi, että täytyyhän sitä miesten välillä päästä äijäilemään. Tehostaakseen kertomustaan hän hiukan pullisteli lihaksiaan maastoasunsa alla. Eipä tehnyt vaikutusta.

Tosimies suojelee eläimiä

Onko sankarillista ruokkia eläimiä ja sitten ampua niitä ruokintapaikalle? Missä on moraali, oikeudenmukaisuus ja empatia? Susille halutaan tappolupia, jotta metsästäjille jää enemmän tapettavaa. Susi saa saaliikseen useimmiten sen heikoimman yksilön, metsästäjä haluaa sen komeimman ja vahvimman. Eikö ihmisen, joka pitää itseään luomakunnan kruununa kuuluisi toimia reilusti muita lajeja kohtaan.

Aurinkoinen vapaapäivä pysähtyy, kun näkee maastoasuisten punalakkisten hiippailijoiden kokoontuvan aseineen. Pahimmassa tapauksessa joutuu omalta pihaltaan todistamaan viattoman luontokappaleen väkivaltaisen kuoleman. Harrastuksen nimissä. Kun tältä samaiselta vanhalta metsästäjältä kysyin, eikö hänen tee pahaa tappaa emoa vasalta tai vasaa emoltaan sain vastaisuudeksi hiljaisuutta. Koirastaan hän kertoi lämmöllä.

Liikun mielelläni luontopoluilla ja muilla metsäreiteillä. On ihanaa vain olla hiljaa, kuunnelle ja tarkkailla metsää ja sen elämää. Monena viikonloppuna metsästysaikaan luontoharrastus on ollut katkolla. Olen jäänyt kaupunkiasunnolle, sillä näiden tappajien näkeminen on vaikeaa. Tunnen itseni täysin voimattomaksi. Mitä muuta voin tehdä kuin allekirjoittaa vetoomuksia ja lähettää sähköposteja eduskuntaan? Puhun ja kirjoitan. En pysty kuulumaan siihen suureen joukkoon, joka hiljaisesti hyväksyy tappamisen harrastuksena. En, vaikka joku lähelläni ehkä loukkaantuukin. Eivät metsästysharrastajatkaan peittele kantaansa. Someen postataan irvokkaita kuvia tapetun eläimen vierellä poseeraten.

 

Mikä on se kohta ihmisessä, joka puuttuu tai on rikki ja aiheuttaa tappamisen pitämisen kivana harrastuksena?

Arvot periytyvät. Niihin kasvatetaan ja kasvetaan. Tuntuu, että valitettavan moni on jäänyt arvoiltaan Aleksis Kiven aikoihin. Eläimiä saa tappaa. Niiden tappamisella saa kerskua tai vitsailla. Vielä tänäänkin, vaikka tiedämme niin paljon enemmän eläinten tietoisuudesta ja älykkyydestä. Tiedämme eläinten pelosta, stressistä ja surusta.

Tämäkin tapaamani metsästävä isoisä, joka on perinyt harrastuksen isältään, ryhtyi pitkän keskustelumme päätteeksi pohtimaan, olisiko mahdollista, että hän nyt 77-vuotiaana lopettaisikin metsästysharrastuksensa ja kävisi lastenlastensa kanssa metsässä marjassa ja sienessä ja vain ihailemassa luontoa. Olisiko se liian myöhäistä. Ei ole.

Kiitos maalaistalossa 1930-luvulla varttunut isäni, joka et koskaan kuulunut metsästysseuraan. Kasvatit minut arvostamaan eläimiä ja elämää. Sitä perintöä kannan. Sitä perintöä vaalin ja jaan.

 

-tarja

Terveiset susialueelta

Terveiset susialueelta

Ostin talon susialueelta. Liityin myös ko. kunnan FB-ryhmään. Kerroin siellä, että olen ostanut talon tästä kunnasta, jossa on upea luonto, jopa susia, ja että toivottavasti kuntalaiset arvostavat ja suojelevat niitä.

Paskamyrskyhän siitä seurasi. Menemättä sen enempää saamiini haistatuksiin ja solvauksiin, eniten hämmästyttää ihmisten keskustelukyvyn ja argumentointitaidon täydellinen puuttuminen. Heitellään mitä vaan asiaan kuulumatonta, faktoista ja kontekstista viis välitetään, tieteelle ja tutkimustiedolle haistatellaan pitkät. Huolimatta ihmislajin monista hienoistakin keksinnöistä valtaosa lajistamme on käsittämättömän typerää ja itsekeskeistä.

Niistä susista. Ne eivät tule meidän alueellemme, vaan me olemme tunkeneet heidän kotiinsa, jota tuhoamme lisää minkä ehdimme. Koskematonta metsää ei Varsinais-Suomesta löydy enää millään. Karmeaa on myös se, että tuolla talonikin ympärillä on luonnonsuojelualueita, mutta moniko tietää, että niilläkin ihminen saa metsästää, ampua ja tappaa.

Maalaiskunnassa metsästystä ihannoidaan ja pidetään tärkeänä mm. hirvi- ja peurakolarien välttämiseksi. Metsästäjät kuitenkin ruokkivat sorkkaeläimiä saadakseen lisää tapettavaa, joten perustelu ontuu pahasti. ”Sorkkaeläinten kannoista pitäisivät huolen suurpedot, jos vain petojenkin annettaisiin olla. Mutta ei se mene niin. Hyötyajattelevan ihmisen mielestä luonnossakin kaiken tulee olla niin kuin hän haluaa. Kuutioita, tukkeja, lukuja, tuottoa, rahaa, saaliita”, kuten Mia Takula osuvasti kirjoittaa hienossa teoksessaan Susien mailla, juuri siinä kappaleessa jossa kuvataan sitä susireviiriä jossa omakin taloni sijaitsee.

Itsekeskeisyydessään ihminen unohtaa myös moraalin, sen ainoan asian, jolla yrittää selittää itsensä muiden lajien yläpuolelle. Muiden lajien kunnioittaminen ja niiden kanssa rinnakkain eläminen vaatii moraalia, tahtoa ja eettistä selkärankaa. Se on jotakin mitä metsästäjältä, tappamisen harrastajalta, puuttuu täysin.

Lopuksi vielä

1) jos susi syö koiran, lampaan jne., niin se on yksinomaan ihmisen vika, jos ei huolehdi vastuullaan olevista eläimistä.

2) metsästäjiä tarvitaan vain lopettamaan kärsivä, esim. liikenneonnettomuudessa loukkaantunut eläin, jota ei pystytä muuten hoitamaan.

3) on turha perustella metsästystä sillä ”että aina ennenkin on metsästetty”. Orjuus olisi yhä sallittua kuten naisten ja lapsien hakkaaminen, jos mikään ei muuttuisi ja kehittyisi.

4) ”metsästetty liha on eettisempää kuin tehotuotanto”. Miten voi perustella pahan vielä pahempaan vetoamalla? Lopetetaan se tehotuotanto, eihän sitä ole, jos et niitä tuotteita osta.

5) punkki ja ampiainen tappavat ihmisiä, ei susi. Susipelon lietsominen ja tartuttaminen lapsiin on aikuisilta järjetöntä ja tuhoavaa käytöstä.

6) on satumainen onni kohdata villieläin, on se sitten mäyrä, kettu, ilves tai ­­­­– susi

-taru

Esther-possu – ei kinkku vaan HÄN

Esther-possu – ei kinkku vaan HÄN

Olet ehkä kuullut Esther-siasta tai seurannut sen some-kuulumisia. Estherin piti olla ”minipossu”, mutta koska Esther osoittautuikin Sus scrofa domestica-rotuiseksi eli tavalliseksi, ihmisen tuotantoeläimeksi luokittelemaksi siaksi, ostaja ei voinut pitää sitä. Tuttu pariskunta otti Estherin huostaansa. Esther muutti täysin pariskunnan elämän. Heille valkeni, että siat ovat rakastettavia ja rakastavia, älykkäitä ja ystävällisiä eläimiä, jotka ansaitsevat parempaa kuin sitä julmaa elämää, johon ne syntyvät. Pariskunnan oli luovuttava kaupunkiasunnostaan ja hankittava maatila, jossa oli tilaa isolle eläimelle. Syntyi Happily Ever Esther Farm Sanctuary, turvakoti eläimille. Koti, jossa eläimiä ei syödä, vaan ne ovat osa perhettä.

Kyse ei ole eläimen inhimillistämisestä. Sika vaan sattuu olemaan kuvatun kaltainen otus, ja hyvin samanlainen monin tavoin mitä ihminen. Oppivainen, utelias, sosiaalinen, ja älykäs kuin 5-6-vuotias lapsi. Lisäksi siisti, toisin kuin ihmiset usein.

 

 

Itse asiassa ei ole olemassa mitään sellaista kuin tuotantoeläin. Sana on ihmisen keksimä ja määrittelemä, ja vahvasti kulttuurisidonnainen luokittelu. Aasiassa koira ja kissa ovat tuotantoeläimiä. Ihmisetkin ovat toisinaan pitäneet toisiaan ’tuotantoeläiminä’, kuten orjuus osoitti. Orjan saattoi ostaa ja myydä, tappaa halutessaan, ja sen lapset pitää uusina orjina. Orjuus on lakkautettu, mutta ei vielä kaikkien kohdalla.

Suomessa emakkosikaa saa edelleen pitää puolet elämästään liikkumisen estävässä häkissä. Raskauden kokeneet ihmisäidit voivat hyvin kuvitella, että raskaana ollessaan on varmasti tukalaa maata liikkumatta betonilattialla päivästä toiseen. Tuo emakkosika ei saa tehdä poikasilleen heinistä pesää, vaikka vaisto sitä siihen kehottaa, se ei saa hoitaa poikasiaan, eikä se saa pitää niitä, sillä poikaset viedään pois tai tapetaan sen silmien edessä, jos eivät näytä riittävän hyväkuntoisilta. Tuo sika käy tämän läpi 2-3 kertaa vuodessa, kunnes muutaman vuoden ikäisenä ’teiniäitinä’ kohtaa loppunsa, vaikka elinikää riittäisi muuten noin 20 vuotta.

Tuo sika ei näe koskaan päivänvaloa, ennen kuin ehkä matkalla teurastamoon. Matkan aikana sillä on tukalan ahdasta, ehkä kylmä ja jano, ja sitä lyödään, ellei se liiku riittävän nopeasti. Se voi olla loukkaantunut, sairas, tai sokea, mutta sitä ei hoida kukaan, onhan se vain tuotantoeläin. Teurastamolla se tapetaan hiilidioksidilla tukehduttamalla. Kuolema on hidas ja tuskainen, sika joutuu paniikkiin, ei saa hengitettyä, kurkkua koskee ja se yrittää kiivetä toisten sikojen päälle päästäkseen pois.

Älä koskaan sano, että joulukinkun valinta on henkilökohtainen päätös. Mikään päätös ei ole henkilökohtainen, jos se edellyttää toisen tietoisen ja tuntoisen olennon kärsimystä ja kuolemaa. Joulukinkun hankinta vie sialta sen ainutkertaisen elämän, kuten maitolitran osto lehmältä vasikan. Valitse tänä jouluna toisin, valitse aito joulumieli.

 

 

Tekstin kuvat: Jo-Anne McArthur/ We Animals media
Esther’in kuva: estherthewonderpig/Instagram
teksti Taru

Metsästysasetus on kumottava

Metsästysasetus on kumottava

Voimaton raivo, oksettava olo, itkettää…tunteita, joita eläinrääkkäystapaukset aikaansaavat, kun joutuu todistamaan ihmisen julmuutta viattomia ja heikompia kohtaan. Tunteita, joita kohtaa toistuvasti, sillä ihminen kohtelee usein kaltoin kaikkia muita eläinlajeja, olivat ne sitten lemmikkejä, tuotantoeläimiä tai luonnonvaraisia eläimiä.

Suomessa luonnoneläinten julmaa kohtelua on lisännyt viime vuonna voimaan tullut metsästysasetus. Se sallii ihmisen ”haitallisiksi vieraslajeiksi” luokittelemien eläinten tappamisen. Näitä lajeja saa tappaa ilman metsästäjätutkintoa ja niiden metsästyksessä saa käyttää välineitä, jotka muussa metsästyksessä ovat kiellettyjä. Mikä pahinta, asetus ei anna edes pesintärauhaa, mikä tarkoittaa, että emon saa tappaa koska vain, jolloin poikaset kuolevat hitaasti janoon ja nälkään. Metsästysasetus aiheuttaa mittavaa kärsimystä eläimille ja niiden poikasille.

Eräs näitä ’lainsuojattomia’ on supikoira. Sen tappamista perustellaan linnunpesien suojelulla, vaikka supikoira todistetusti syö pääasiallisesti kasveja eikä sen ole todettu aiheuttavan lintukantojen vähenemistä. Taustalla lienee metsästäjien halu säästää linnut itselleen metsästettäviksi, jolloin kyse on vain huvin vuoksi tappamisesta; yksikään ihminen Suomessa ei tarvitse luonnonvaraisia lintuja ravinnokseen.

Metsästäjät väittävät myös, etteivät metsästä eläimiä pesimäaikaan. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä pesimärauhasta piittaamattomia metsästäjiä riittää. Esimerkiksi Itä-Suomessa on viime viikkoina löydetty useita majavan- tai pienpetorautoihin tassustaan kiinnijääneitä karhuja, jotka on lopetettu. Toisin sanoen, metsästäjät tappavat raudoilla myös imettäviä emoja välittämättä, että aiheuttavat poikasille hitaan ja tuskallisen kuoleman janoon ja nälkään. Esimerkistä käy muutenkin ilmi kieroutunut suhde luontoon ja muihin eläimiin; miksi tassunsa loukannut karhu ammutaan eikä sitä auteta, miksi rautoja yhä käytetään vaikka ne aiheuttavat valtavaa tuskaa monille eläimille, miksi majavaa on metsästettävä vaikka suurin osa suomalaisista ei ole koskaan edes nähnyt majavaa? Miksi eläimiä on aina liikaa, miksi ihminen ei voi jättää tilaa elää muillekin kuin ihmisille?

Metsästysasetuksen voimaantulo näkyi heti alkuvuonna. Häijään pienpetojen tappamisen joukkuekilpailussa tapettiin lukuisa määrä mm. supikoiria ja mäyriä, ja kehuskeltiin eläinten tappamisella sosiaalisen median tileillä. Sama jatkuu, ja esimerkiksi juhannusta juhli tappamisharrastuksellaan Facebook-ryhmä nimeltä Team kolonrassaajat, joka huvikseen laittoi koiriaan repimään ja raatelemaan supikoiran pentuja koloistaan, ja jakoi tästä kuvia sivullaan kehuskellen teoillaan.

Millaiset ihmiset tekevät tällaista? Mitä ihmiselle on tapahtunut, kun tuntee nautintoa tappaessaan puolustuskyvyttömiä, harmittomia ja viattomia imettäviä emoja ja niiden pieniä poikasia? Ryhmän seksistinen nimi kertoo paljon tekijöistä, samoin se, että tappamiseen liittyy julkista kehuskelua ja täydellistä ymmärtämättömyyttä omasta typeryydestä. Valitettavasti tämä ryhmä ei ole ainoa laatuaan.

Metsästysasetus tuli voimaan yllättäen ja vaivihkaa. Asiaa edisti metsästystä tukeva maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, joka muutoinkin tukee eläinten hyväksikäyttöä monin tavoin.

Metsästysasetus on kumottava, ja mitä pikemmin sen parempi. Mitä sinä voit tehdä? Ota yhteyttä kansanedustajiin. Tue metsästysasetusta kumoamaan pyrkiviä eläinsuojelujärjestöjä kuten Oikeutta eläimille. Jaa tietoa asiasta sosiaalisessa mediassa. Kirjoita lehtien mielipidepalstoille.

Moraalin ja elämän kunnioittamisen on oltava vahvempia kuin ihmisen ymmärtämättömyyttään säätämä asetus. Auta kumoamaan asetus. Ole niiden puolella, joilla ei ole mahdollisuutta puolustaa itse itseään.

 

-taru

Kuva: Elisa Aaltola. Lue lisää aiheesta Elisan blogista https://hermithounds.com/2019/06/24/nalkiintyneiden-pentujen-tarina-tata-ei-saisi-tapahtua/?fbclid=IwAR2lxVVRpSjnxOVavDgSVFa5oUM32MF7rWYq-noPRPkR59oX2rz9c61RxO4