Metsästysasetus on kumottava

Metsästysasetus on kumottava

Voimaton raivo, oksettava olo, itkettää…tunteita, joita eläinrääkkäystapaukset aikaansaavat, kun joutuu todistamaan ihmisen julmuutta viattomia ja heikompia kohtaan. Tunteita, joita kohtaa toistuvasti, sillä ihminen kohtelee usein kaltoin kaikkia muita eläinlajeja, olivat ne sitten lemmikkejä, tuotantoeläimiä tai luonnonvaraisia eläimiä.

Suomessa luonnoneläinten julmaa kohtelua on lisännyt viime vuonna voimaan tullut metsästysasetus. Se sallii ihmisen ”haitallisiksi vieraslajeiksi” luokittelemien eläinten tappamisen. Näitä lajeja saa tappaa ilman metsästäjätutkintoa ja niiden metsästyksessä saa käyttää välineitä, jotka muussa metsästyksessä ovat kiellettyjä. Mikä pahinta, asetus ei anna edes pesintärauhaa, mikä tarkoittaa, että emon saa tappaa koska vain, jolloin poikaset kuolevat hitaasti janoon ja nälkään. Metsästysasetus aiheuttaa mittavaa kärsimystä eläimille ja niiden poikasille.

Eräs näitä ’lainsuojattomia’ on supikoira. Sen tappamista perustellaan linnunpesien suojelulla, vaikka supikoira todistetusti syö pääasiallisesti kasveja eikä sen ole todettu aiheuttavan lintukantojen vähenemistä. Taustalla lienee metsästäjien halu säästää linnut itselleen metsästettäviksi, jolloin kyse on vain huvin vuoksi tappamisesta; yksikään ihminen Suomessa ei tarvitse luonnonvaraisia lintuja ravinnokseen.

Metsästäjät väittävät myös, etteivät metsästä eläimiä pesimäaikaan. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä pesimärauhasta piittaamattomia metsästäjiä riittää. Esimerkiksi Itä-Suomessa on viime viikkoina löydetty useita majavan- tai pienpetorautoihin tassustaan kiinnijääneitä karhuja, jotka on lopetettu. Toisin sanoen, metsästäjät tappavat raudoilla myös imettäviä emoja välittämättä, että aiheuttavat poikasille hitaan ja tuskallisen kuoleman janoon ja nälkään. Esimerkistä käy muutenkin ilmi kieroutunut suhde luontoon ja muihin eläimiin; miksi tassunsa loukannut karhu ammutaan eikä sitä auteta, miksi rautoja yhä käytetään vaikka ne aiheuttavat valtavaa tuskaa monille eläimille, miksi majavaa on metsästettävä vaikka suurin osa suomalaisista ei ole koskaan edes nähnyt majavaa? Miksi eläimiä on aina liikaa, miksi ihminen ei voi jättää tilaa elää muillekin kuin ihmisille?

Metsästysasetuksen voimaantulo näkyi heti alkuvuonna. Häijään pienpetojen tappamisen joukkuekilpailussa tapettiin lukuisa määrä mm. supikoiria ja mäyriä, ja kehuskeltiin eläinten tappamisella sosiaalisen median tileillä. Sama jatkuu, ja esimerkiksi juhannusta juhli tappamisharrastuksellaan Facebook-ryhmä nimeltä Team kolonrassaajat, joka huvikseen laittoi koiriaan repimään ja raatelemaan supikoiran pentuja koloistaan, ja jakoi tästä kuvia sivullaan kehuskellen teoillaan.

Millaiset ihmiset tekevät tällaista? Mitä ihmiselle on tapahtunut, kun tuntee nautintoa tappaessaan puolustuskyvyttömiä, harmittomia ja viattomia imettäviä emoja ja niiden pieniä poikasia? Ryhmän seksistinen nimi kertoo paljon tekijöistä, samoin se, että tappamiseen liittyy julkista kehuskelua ja täydellistä ymmärtämättömyyttä omasta typeryydestä. Valitettavasti tämä ryhmä ei ole ainoa laatuaan.

Metsästysasetus tuli voimaan yllättäen ja vaivihkaa. Asiaa edisti metsästystä tukeva maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, joka muutoinkin tukee eläinten hyväksikäyttöä monin tavoin.

Metsästysasetus on kumottava, ja mitä pikemmin sen parempi. Mitä sinä voit tehdä? Ota yhteyttä kansanedustajiin. Tue metsästysasetusta kumoamaan pyrkiviä eläinsuojelujärjestöjä kuten Oikeutta eläimille. Jaa tietoa asiasta sosiaalisessa mediassa. Kirjoita lehtien mielipidepalstoille.

Moraalin ja elämän kunnioittamisen on oltava vahvempia kuin ihmisen ymmärtämättömyyttään säätämä asetus. Auta kumoamaan asetus. Ole niiden puolella, joilla ei ole mahdollisuutta puolustaa itse itseään.

 

-taru

Kuva: Elisa Aaltola. Lue lisää aiheesta Elisan blogista https://hermithounds.com/2019/06/24/nalkiintyneiden-pentujen-tarina-tata-ei-saisi-tapahtua/?fbclid=IwAR2lxVVRpSjnxOVavDgSVFa5oUM32MF7rWYq-noPRPkR59oX2rz9c61RxO4

 

Äitiydestä

Äitiydestä

Äitiys on yhtenä teemana tunnetussa tv-ohjelmassa The Handmaid’s Tale – Orjattaresi. On uutisoitu, että varsinkin naiset ahdistuvat katsoessaan ohjelmaa, jossa naisia pidetään lähinnä synnytyskoneina. Kyseessä on kuitenkin fiktiivinen sarja. Faktaa taas on, että ympärillämme on jatkuvasti miljoonia äitejä, joille tätä tapahtuu jatkuvasti. Näitä äitejä saatetaan väkisin raskaaksi, käytetään synnytyskoneina, pidetään liikkumista rajoittavissa ahtaissa tiloissa, heiltä viedään lapset, ja lopuksi oma henki kun synnyttäminen ei enää ole onnistu. Nämä äidit ovat tuntoisia ja tietoisia olentoja ja kärsivät kohtelustaan, vaikka ovatkin muunlajisia kuin me ihmisäidit.

 

Ympärillämme on jatkuvasti miljoonia äitejä, joita pidetään lähinnä synnytyskoneina. Nämä äidit ovat tuntoisia ja tietoisia olentoja ja kärsivät kohtelustaan, vaikka ovatkin muunlajisia kuin me ihmisäidit.

 

Kuvassa seurassani on Pisara, nuori äiti, jonka kohtalo on toimia kuvatun kaltaisena synnytyskoneena. Samassa navetassa Pisaran kanssa syntyi myös blogissamme usein kuvattu Poju-sonni. Synnytettyään Pojun emo nuoli sitä pitkään, kunnes pikkuinen vasikka oli aivan puhdas. Kohta vasikka alkoi yrittää pystyyn, huojuen ja kompastellen, ja pian se imikin jo emon maitoa. Poju oli sikäli onnellisessa asemassa, että se sai viettää ensimmäiset kuukautensa äitinsä kanssa. Jos kyseessä olisi ollut maitotila, vasikka olisi viety pois emoltaan miltei saman tien. Koska lihakarjatilalla ei maitoa tuotettu, sai Poju imeä äitinsä maitoa useita kuukausia. Koko tuon ajan oli hellyttävää seurata, miten hellästi emo siitä huolehti, nuoli poikaansa puhtaaksi, seisoi kärsivällisesti paikallaan poikasen juodessa maitoa, ja meni heti seisomaan sen suojaksi, jos joku vieras tuli lähelle karsinaa. Sonnivasikkana Poju olisi teurastettu jo reilusti alle vuoden ikäisenä, mutta saimme sen pelastettua lemmikiksi varsinaissuomalaiselle maatilalle.

Kuvassa nuori Poju emonsa kanssa

Myös sialla on valtava tarve hoitaa poikasiaan. Sika on älykäs, utelias ja hyvin perhekeskeinen eläin. Synnytyksen lähestyessä emakkosika on levoton, ellei sillä ole mahdollisuutta rakentaa pesää tuleville poikasilleen. Porsituksessa emolla tulisi olla mahdollisuus liikkua ja tehdä heinistä pesää, jossa imettää poikasiaan turvallisesti. Se on tärkeää niin emon kuin porsaiden hyvinvoinnille, ja emon lämpö myös estää porsaskuolemia. Valitettavasti vapaaporsitus ja kuivikkeiden tarjoaminen pesäntekoa varten on vielä kovin harvinaista, ja sika joutuukin yleensä synnyttämään betoni- tai ritiläpohjaisessa häkissä, jossa se ei voi liikkua eikä millään lailla huolehtia poikasistaan.

 

Porsituksessa emolla tulisi olla mahdollisuus liikkua ja tehdä heinistä pesää, jossa imettää poikasiaan turvallisesti. Se on tärkeää niin emon kuin porsaiden hyvinvoinnille

 

Yksinkertaiseksi luultu kana on myös hellä ja huolehtivainen emo, kun sille annetaan siihen mahdollisuus. Sanonta ’huolehtii kuin kanaemo’ pitää paikkansa, sillä kanaemo hoivaa ja suojelee poikasiaan lempeästi sekä opettaa niille monia taitoja. Se näyttää mitä kannattaa syödä, mikä on vaarallista tai myrkyllistä, ja miten käydään juomassa vesiastialla tai nukutaan oksalla. On hellyttävää, miten kanaemo ”juttelee” poikasilleen jo ennen kuoriutumista, ja poikaset vastaavat.

Samoin luonnonvaraiset eläimet kuten supikoira ja mäyrä ovat huolehtivia äitejä. Mäyrä synnyttää vain yhden poikueen vuodessa ja emo imettää poikasiaan pesäluolassa 3-6 kuukautta. Parin kuukauden ikäisinä poikaset siirtyvät kurkkimaan maailmaa luolan suulta, leikkimään sen edustalle ja seurailemaan emoaan metsäretkille. Tavallisesti poikaset viettävät ensimmäisen talvensa emon kanssa, toisinaan pitempäänkin. Viime vuonna voimaan tullut metsästysasetus kohtelee näitä äitejä julmalla tavalla. Niin mäyrän kuin supikoiran saa nykyään tappaa kuka vaan ja koska vaan. Kun emo tapetaan sen ollessa etsimässä ruokaa, tarkoittaa se pesässä odottavien poikasten hidasta ja tuskallista nääntymistä nälkään ja janoon.

 

Kun emo tapetaan sen ollessa etsimässä ruokaa, tarkoittaa se pesässä odottavien poikasten hidasta ja tuskallista nääntymistä nälkään ja janoon.

 

Me ihmisäidit ja eläinäidit olemme kovin samanlaisia tarpeessamme pitää huolta jälkikasvustamme. Äitiys yhdistää, ja meidän on helppo tuntea sympatiaa hellästi poikasiaan huolehtivia eläinemoja kohtaan. Äitinä ja naisena hämmästyttää, miksi tämä tunne näyttäytyy lähinnä vain television hellyttäviä eläinpoikueita katsoessa eikä arjen valinnoissa. Lehmänmaitotuotteet jäivät itseltäni ostamatta siitä päivästä alkaen, kun ymmärsin että maidontuotanto tarkoittaa lapsen viemistä äidiltään kerta toisensa jälkeen. Äitinä on helppo samastua emolehmään, siihen siteeseen mikä sen ja poikasen välillä vallitsee. Minun tai oman lapseni makuhermot eivät voi olla tärkeämmät kuin poikanen äidilleen. Me pärjäämme lukuisilla tarjolla olevilla kasviperäisillä maidonkaltaisilla elintarvikkeilla mainiosti. Empatia äitiin ja poikasiin on myös sitä, että kummankaan paikka ei ole ruokapöydässä, josta puuttuvat meillä niin porsas, kana kuin muna.

 

Minun tai oman lapseni makuhermot eivät voi olla tärkeämmät kuin poikanen äidilleen.

 

Näin äitienpäivän lähestyessä voisimme havahtua kunnioittamaan äitejä yli lajirajojen; eletään niin, että annetaan kaikkien äitien olla äitejä ja huolehtia lapsistaan.

 

-taru