Suomalainen koulutusjärjestelmä unohtaa eläimet

Suomalainen koulutusjärjestelmä unohtaa eläimet

Kirjoitimme äskettäin lehtijutun kollegani kanssa liittyen ilmastonmuutokseen korkeakouluopetuksessa. Kerromme siinä, miten ilmastonmuutokseen ja kestävään kehitykseen liittyvät asiat yleensä puuttuvat korkeakouluopinnoissa, vaikka on tiedossa, miten tärkeää ilmasto-osaaminen on nyt ja tulevaisuudessa.

Kestävään kehitykseen ollaan nyt heräämässä niin korkea- kuin toiseen asteen koulutuksessa, mutta aihetta käsitellään kovin yksipuolisesti keskittyen yleensä päästöjen vähentämiseen tai kiertotalouteen. Harvemmin esimerkiksi kerrotaan, että eläintuotannon päästöt ylittävät kaiken liikenteen yhteenlasketut päästöt. Ei keskustella myöskään siitä, että nykyisestä maailman peltopinta-alasta riittäisi 1/3 koko kasvavan väestön ruokkimiseen, jos emme käyttäisi peltoalaa eläinrehun kasvatukseen ja eläinten laiduntamiseen. Yhtään sade- tai muuta metsää ei tarvitsisi enää hakata. Eläintuotannon alasajon myötä jäljelle jäävä 2/3 peltopinta-ala maailmassa voitaisiin uudelleen metsittää ja palauttaa eläinten asuinpaikaksi, ja hillitä näin ratkaisevasti sekä ilmastonmuutosta että lajikatoa.

Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä on toisin sanoen valtava tiedollinen aukko, koko maapallon tulevaisuuteen liittyvä aihealue, josta ei koulussa pahemmin puhuta, on kyse sitten peruskoulusta, lukio- tai ammatillisesta koulutuksesta tai korkeakoulutuksesta. Puuttuva aihe on eläimet. Meille ei millään kouluasteella opeteta millaisia eläimet oikeasti ovat, miten riippuvaisia niistä olemme, miten niitä kohtelemme, ja miten koko tulevaisuutemme on niiden varassa. Myös se unohtuu usein, miten ilmastonmuutoksen hillintä on tiukasti kytköksissä eläimiin.

Koulussa opetetaan tunnistamaan eri eläinlajeja ja erottamaan ehkä lintulajeja toisistaan, mutta siihen harvemmin perehdytään millaisia eläimet ovat, miten tietoisia ja tuntoisia, ja millaisia mielen kykyjä niillä on. Harva oppii koulussa, että rotta on empaattinen, kana koiraa oppivaisempi tai varis älyltään koululapsen tasoa. Evoluutio on tieteellisesti todistettu, mutta siitä harvemmin keskustellaan, esimerkiksi miten ihminenkin on yksi eläinlaji muiden joukossa, miten kaikilla lajeilla on tiedollisia ja taidollisia kyvykkyyksiä, monesti hyvin samanlaisia tarpeitakin, kuten liikkuminen, jälkikasvusta huolehtiminen tai sosiaalisten kontaktien tarve.

Olemme riippuvaisia muista eläimistä. Jokaisella eläimellä on paikkansa ekosysteemissä puutiaista myöten, ja kun hävitämme lajeja, horjutamme koko ekosysteemiä. Tutkimusten mukaan jopa yli miljoona lajia on kuolemassa sukupuuttoon jopa lähivuosikymmenien aikana, ja monimuotoisuus katoaa vauhdilla. Myös ilmastonmuutos ja monimuotoisuuden katoaminen ruokkivat toisiaan. Äskettäinen Pelasta pörriäinen- kampanja ei ole lapsellinen tai vähäpätöinen asia, sillä Kiinasta leviää jo apokalyptisia kuvia, miten ihmiset pullasudeilla pölyttävät hedelmäpuita hyönteisten kadottua. Eri kouluasteilla ja koulutusaloilla kuitenkin aika harvoin opiskellaan miten voimme toimia toisin ja estää lajikatoa.

Koulussa tarjottava oppi muista eläimistä on yksipuolista ja rajoittunutta. Meille opetetaan, miten maito on terveellistä, maitotuottajien mainoksia näkee jopa koulujen seinillä, ja lapsille juotetaan maitoa pienestä pitäen EUn koulumaitotuen kannustaessa yhä suurempaan kulutukseen. Lihatuottajat viestivät miten tuotantoeläimet voivat Suomessa hyvin ja jakavat kuvia vihreillä niityillä kirmaavista lehmistä. Ei siis ole ihme, että meillä on iso joukko aikuisia ihmisiä, jopa korkeasti koulutettuja, jotka eivät tiedä ruokansa todellista alkuperää. Sitä että maito ei itsestään tule lehmästä vaan lehmän pitää joka vuosi synnyttää, ja joka kerta sen vasikka viedään emoltaan heti synnytyksen jälkeen, tai että suurin osa suomalaisista maitotilojen navetoista on parsinavettoja, joissa lehmät seisovat päästään kiinni sidottuina, kykenemättä liikkumaan, pesemään itseään tai olemaan kosketuksissa lajitovereihinsa. Sitä että emakkosika, älyltään 5-vuotiaan lapsen tasoa, viettää puolet elämästään kääntymisen estävässä kalterihäkissä. Sitä miten ”ilmastoystävällinen, kevyt ja terveellinen” broilerinliha tuotetaan, sairaaksi jalostettujen elävien lintujen siipien tai jalkojen murtuessa tai irrotessa kuljetushäkeissä matkalla teurastamoon.

Suomi esitellään usein eläintuotannon mallimaana. Kuitenkin Suomi on viimeisiä maita Euroopassa, joka ei ole vielä kieltänyt turkistuotantoa. Meillä sallitaan myös häkkikasvatus, parsinavetat ja eläinten kivulias jalostus. Meillä saa myös tappaa uhanalaisia eläimiä, ja susia Suomeen ei mahdu edes muutamaa sataa, vaikka monissa tiheästi asutuissa Euroopan maissa niitä voi olla jopa tuhansia. Valkoposkihanhet, naakat ja merimetsot pitää tappaa koska ne sotkevat, ja huvikalastus on hieno luontoharrastus. Metsästysseurat järjestävät koululapsille ”aitoja luontokokemuksia”, joissa kerrotaan miten (ihmiselle) haitallisia eläimiä täytyy hävittää. Suomalaisten vääristyneeseen luontosuhteeseen on osaltaan syypäänä koulu, jossa asenteet muokkautuvat, ja sen jälkeen ylemmät kouluasteet, joissa aihe sivuutetaan.

Muutosta koulutusjärjestelmään tarvitaan pikaisesti. Ei riitä, että kehitämme koulutusta varhais- tai peruskoulutuksessa. Tällä hetkellä korkeakouluissa, ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukioissa opiskelevat nuoret ovat lähitulevaisuuden toimijoita ja päättäjiä yhteiskunnassa, ja heille on taattava nykyistä paremmat tiedot luonnosta, muista lajeista ja ilmastosta ja näiden kytköksistä toisiinsa. Muutosta tarvitaan myös opettajankoulutukseen sekä täydennyskoulutusta nykyisille opettajille, sillä opettajilla on merkittävä rooli tiedon ja asenteiden muokkaajina.

Eläinoikeuksien tuominen koulutukseen tarkoittaa elämän kunnioittamista ja sosiaaliseen tasa-arvoon pyrkimistä rodusta, ihonväristä, sukupuolesta tai lajista riippumatta. Ei tarvitse edes pitää eläimistä kunnioittaakseen niitä. Kyse on mielen avaamisesta ja ihmetyksestä muiden lajien kyvyille ja tarpeille. Se on myös peiliin katsomista ja toistemme keskinäisen riippuvuuden tunnustamista.

Koulutus tarvitsee uudenlaista maailmankuvaa. Perinteinen ajattelutapa, joka nostaa ihmisen muiden lajien yläpuolelle, on tuhoamassa planeetan elinolosuhteet. Tarvitaan muutosta niin ajattelussa kuin käytännön toimissa, ja siinä koulutuksella on tärkeä rooli muuttaa maailmaa paremmaksi.

 

-taru

Vielä kerran eläinkokeista

Vielä kerran eläinkokeista

Kokeissa käytetyt eläimet
Ensimmäinen mielikuva koe-eläimestä on usein rotta tai hiiri. Koe-eläinten kirjo on kuitenkin valtava. Käytetyimpiä eläinlajeja eläinkokeissa ovat edellisten lisäksi koirat, kissat, hevoset, siat, vuohet, lampaat, kanit, naudat, matelijat, sammakot, kalat, marsut ja hamsterit, sekä eniten ihmisen kaltaiset eli erilaiset apinalajit. Koiraroduista käytetyin on beagle, sillä se on luonteeltaan sopeutuva, ystävällinen ja helposti käsiteltävissä. Myös sikoja käytetään paljon, sillä sialla ja ihmisellä on paljon anatomisia ja fysiologisia yhtäläisyyksiä. Sikaa pidetään yleisesti ’tuotantoeläimenä’ eikä kovin merkittävänä tai sympaattisena, joten sen käyttö eläinkokeissa ei ole herättänyt vastaavaa kritiikkiä kuin esimerkiksi apinoiden tai koirien käyttö. Sika on kuitenkin äärimmäisen älykäs ja vastaa ajattelultaan jopa kouluikäistä lasta. Se pystyy ratkaisemaan monimutkaisiakin ongelmia, osoittaa erilaisia tunteita, reagoi muiden sikojen positiiviseen tai negatiiviseen käytökseen, ja joka sialla on oma, yksilöllinen persoonallisuutensa kuten ihmisilläkin.

Epäluotettavat eläinkokeet
Oli koe-eläimenä käytetyn eläimen laji mikä tahansa, se ei ole ihminen, ja tästä syystä kokeet harvoin ovat luotettavia ja sovellettavissa ihmiseen. Suurin osa eläimistä kärsii siis turhaan. Eläinkokeiden ’tärkeys’ on myös kovin kyseenalaista, sillä eläinkokeissa ei testata vain lääkkeitä, vaan esimerkiksi kosmetiikkaa, pesuaineita, maaleja, lannoitteita, tupakkaa tai alkoholia. EU on kieltänyt kosmetiikan eläinkokeet, mutta valvonta on olematonta. Suomessa eläinkokeissa kärsii ja kuolee joka vuosi yli 100 000 eläintä.

Vaihtoehtoja on
Koe-eläiminä käytetään miljoonittain eläimiä kaikkialla maailmassa, ja koe-eläinten käyttö on vain lisääntynyt geeniteknologian lisääntymisen takia. Eläinkokeita voitaisiin välttää, sillä vaihtoehtoja on. Kokeita voidaan tehdä kudosviljelmillä, tietokonemallinnuksilla tai vapaaehtoisilla ihmisillä, jolloin kokeiden luotettavuus on huomattavasti parempi. Suomessa toimii myös FICAM (Finnish Centre for Alternative Methods), joka edistää koe-eläimille vaihtoehtoisten menetelmien kehittämistä ja käyttöönottoa, mikä vähentää koe-eläinten käyttöä ja johtaa parempaan ihmisbiologiaan perustuvaan tieteeseen.

Eläinkokeiden kauheus ja järjettömyys
Eläimille aiheutetaan kokeissa tuskallisia oireita aiheuttavia aivovammoja, niiden luita murretaan ja katkotaan, niihin istutetaan syöpäsoluja, niille syötetään myrkkyjä, ja aiheutetaan äärimmäistä kipua mm. kipututkimusten takia. Lista on loputon. Eläinkokeiden aiheuttama kärsimys ei ole pelkästään fyysistä tuskaa tai kipua. Sosiaaliset laumaeläimet ovat usein suljettuina eristettyinä pieniin, virikkeettömiin häkkeihin, mikä aiheuttaa niille myös stressiä, turhautumista, apaattisuutta, ja erilaisia pelkotiloja. Esimerkiksi isoa koiraa voidaan pitää yhden neliömetrin kokoisessa häkissä 23 tuntia vuorokaudesta, mikä kotikoiran kohdalla johtaisi syytteeseen eläinsuojelurikoksesta Eläinsuojelulait ja -valvonta eivät siis koske koe-eläimiä. Sama epäloogisuus ihmisen eläimiä koskevassa luokitteluissa on tosin nähtävissä muuallakin, sillä esimerkiksi eläintarhassa ketulle on järjestettävä vähintään 600 neliön tila, turkistarhassa riittää reilusti alle neliön kokoinen häkki. Luonnossa ketulla on usean neliökilometrin kokoinen elinpiiri.

Saman eläinlajin eri yksilöiden kohtelu riippuu siis siitä, mihin ryhmään ihminen kulloinkin eläimen päättää luokitella. Kukin yksilö on silti samalla tavalla tietoinen ja tuntoinen, kykenevä tuntemaan tuskaa, kipua, iloa tai surua. Keskeinen kysymys eläinkokeissa on niiden eettisyyden arviointi. Ihminen on myös yksi eläinlaji, joka eläinkokeilla aiheuttaa äärimmäistä kärsimystä muille lajeille. Millä oikeudella ihminen käyttää muita eläinlajeja omiin tarkoitusperiinsä pelkkänä tutkimuskohteena? Määrääkö vahvin ja älykkäin mikä on eettistä? Länsimainen yhteiskunta pitää tärkeänä huolehtia vähempiosaisista, niin lapsista, vanhuksista kuin vammaisista, heidän älykkyydestään huolimatta. Miksi ei eläimistä?

VINKKI: Vältä ostoksissasi tuotteita, joita on testattu eläimillä. Tunnistat eläinkokeettomia tuotteita Leaping Bunny-merkistä:

Tutustu myös Animalian ylläpitämään eläinkokeettoman kosmetiikan ja pesuaineiden listaan. Simpleorganiclife-sivusto listaa yrityksiä, jotka yhä käyttävät eläinkokeita tuotteidensa testauksessa. Listalta löytyvät muun muassa Pepsodent, TRESemmé, Aussie, Palmolive, Panadol, Schwarzkopf, L’Oreal, Lancome, Yves Saint Laurent, Twix, Mars sekä Head & Shoulders.

 

-taru

 

 

Eläinrakkautta

Eläinrakkautta

Suuri osa meistä sanoo olevansa eläinrakkaita. Minäkin olen sanonut niin koko ikäni. Lemmikit tuovat meille valtavasti iloa. Niiden kanssa on hauska touhuta. On kiva opettaa koiralle uusia temppuja ja esitellä niitä ystäville ja työtovereille. Lemmikkieläinliikkeet pursuvat erilaisia leluja ja aktivointipelejä. Olen ylpeänä käynyt koiran kanssa lemmikkitarvikeliikkeeissä ostamassa toinen toistaan hienompia valjaita ja nuttuja, valinnut tyylikkäitä ruoka-astioita ja tilannut maailmalta makuualustoja ja kantolaukkuja. On kiva ilahduttaa lemmikkiä uusilla takeilla ja leluilla.

Lemmikin kanssa saa toteuttaa hoivaviettiään. Varsinkin lapsettomille se on hienoa. Monet lemmikkieläimiksi valikoituneet lajit ja rodut on jalostettu söpöiksi ja pörröisiksi. Niillä on suuret silmät ja pieni nenä. Ne pysyvät pentumaisina koko ikänsä.

Lemmikistä tulee perheenjäsen. Sitä ruokitaan, pidetään puhtaana ja huolehditaan ettei se pitkästy. Sitä käytetään säännöllisesti eläinlääkärissä ja trimmattavana. Sen kanssa harrastetaan ja käydään koulutuksissa, jopa terapiassa. On ilo nähdä lemmikin voivan hyvin. Hyvä olo tarttuu.

Viime aikoina olen pysähtynyt miettimään, mitä eläinrakkaus tarkoittaa ja mistä se kumpuaa. Miksi olen aina halunnut oman lemmikkieläimen. Olisiko luonnosta vieraantuminen meille kaupunkilaisille yksi syy. Haluamme pienen palan luontoa ja elämää kotiimme. Vai onko pohjimmiltaan kyse vallasta ja omistamisesta. Ainakin lajisorrosta.

Eläinten jako lemmikkeihin, tuotantoeläimiin ja metsästetäviin eläimiin on ihmisen kehittämä jako. Ihminen on päättänyt, että jotkut eläinlajit ansaitsevat hoivaa ja hoitoa ja ovat yksilöinä arvokkaita. Jotkut eläinlajit on päätetty laittaa tuotantoeläinkategoriaan, jolloin ne eivät ole yksilöitä, eikä niiden elämä ole arvokas. Joitakin villinä eläviä eläimiä on alettu metsästää. Metsästystä eli eläinten tappamista pidetään harrastuksena. Jotkut eläinlajit ovat saaneet “haittaeläin” tai “vieraslaji” leiman. Niitä saa tappaa myös pesimisaikaan.

Onko siis melko kevyttä sanoa itseään eläinrakkaksi, jos se rakkaus yltää vain omiin tai sukulaisten ja naapuruston lemmikeihin. Tai vain lemmikkieläimiin yleensä. Ja onko eläinrakkaus silloinkin melko itsekästä. Lemmikkieläin on täysin omistajansa vallassa. Omistaja päätää mitä ja milloin lemmikki syö, milloin ja miten se ulkoilee ja harrastaako se ja mitä. Työssäkäyvän kaupunkiasujan on tosi vaikea tarjota lemmikilleen lajityypillistä ja virikkeellistä elämää.

Olisiko suurinta eläinrakkautta lemmikkejä kohtaan olla ottamatta lemmikkiä. Olla vangitsematta ketään oman valtansa alle. Vaikea kysymys. Maailma on täynnä hylättyjä, lemmikiksi jalostettu kissoja, koiria ja kaneja. Onko kuitenkin parempi tarjota niille koti kuin jättää ne kaduille ja tarhoille selviämään kurjissa oloissa . Ideaalimaailmassani kaikki eläimet ovat vapaita ja elävät kukin haluamaasa elämää toivomallaan tavalla. Olemme kuitenkin jalostaneet suuren määrän eläimiä sellasiksi, että niiden on hyvin haastavaa pärjätä vapaina luonnossa, ainakaan näillä leveysasteilla.

Eläinrakkauteni on varmasti ollut itsekästä. Olen hankkinut lemmikit itsekkäistä syistä. Olen nauttinut lemmikkini pyyteettömästä rakkaudesta, vilpittömyydestä ja luottamuksesta. Samalla olen oppinut paljon. Ennen kaikkea hetkessä elämistä. Myös tältä kainalossani nukkuvalta, rakkaalta ystävältä, kennelistä ostetulta rotukoiralta.

 

-tarja