Poju-sonnin juhannus

Poju-sonnin juhannus

Poju viettää tänä kesänä kolmatta juhannustaan. Ensimmäisen juhannuksensa hän vietti navetassa kahdestaan pässin kanssa äitinsä ollessa laitumella muiden lehmien ja hiehojen kanssa. Pojat eivät päässeet ulos. Välillä Poju ammui murheellisesti, ja äiti laitumelta vastasi.

Poju ja pässi olivat vierekkäisissä, ahtaissa karsinoissa, joissa ei ollut tilaa kuin seistä tai maata. Poikien ankea elämä säälitti, ja mietin jatkuvasti mitä olisi tehtävissä, teurasauton käynnin koko ajan lähestyessä. Kävin tuohon aikaan tässä pienessä navetassa toisinaan auttelemassa. Juhannuksena vein muutaman koivun karsinaan, jotta he saivat edes vähän vaihtelua ja maistella tuoreita lehtiä. Pässin sain toisinaan vietyä ulos koiran aitaukseen, jolloin hän sai edes nähdä ulkoilmaa ja vähän juostuakin, tosin suurimman osan juoksuaskelistaan hän käytti taluttajansa puskemiseen.

Kuva 1. Pojun ensimmäinen juhannus

Poju ei ollut koskaan käynyt ulkona, vaikka oli jo kahdeksan kuukautta. Hän ei ollut nähnyt aurinkoa, maistanut tuoretta ruohoa, tuntenut tuulta tai sadetta, tai edes juossut, koska tilaa ei ollut. Lisäksi voi vaan kuvitella miltä sosiaalisesta laumaeläimestä tuntui olla koko ajan yksin vailla lajitovereita. Elämä oli virikkeetöntä.

Juhannus oli ja meni. Elokuussa löysimme Pojulle uuden kodin, ja Poju välttyi teuraaksi joutumiselta.  Pojun ensi hetkistä uudessa kodissa, ensimmäisistä askelista ulkona, riemunhypyistä ja juoksusta uusien sonniystävien kanssa voit lukea aiemmista blogijutuista.

Nyt Pojulla on jo toinen juhannus uudessa kodissaan, jossa laidunta ja vaihtelevaa maastoa riittää. Poju saa itse valita maatako koivujen varjossa vai auringonpaahteessa. Tämä musta ranskalainen valitsee yleensä paahteen, vaikka kyyttökaverit nauttivat mieluummin kesästä puiden varjossa. Pojusta on kasvanut valtavan kokoinen, ja hän painaa henkilöauton verran. Silti hän on säilyttänyt kiltin ja hellän luonteensa. Hän tulee yhä luo, nuuhkii tulijaa varovasti ja nauttii rapsutuksista. Älykkyydestä kertonee ainakin se, että kun hän haistaa, ettei aitalangoissa ole sähkö päällä, hän nostaa varovasti päällään ylintä lankaa, ja astuu, varovasti jalka kerrallaan, alimpien lankojen yli. Sitten hän kuljeskelee tutkimassa lähiympäristöä, poistumatta kuitenkaan omalta tontilta. Sitten hän palaa, jälleen yhtä taitavasti, omalle laitumelle, sähkölankoja rikkomatta.

Kuva 2. Poju ja kaverit

Poju lienee sittenkin syntynyt onnellisten tähtien alla, vaikka elämän alku ei näyttänyt lupaavalta. Pojun navetta-aikaisista lajitovereista ei liene enää kukaan elossa. Sonnivasikat kun laitetaan ”turhina” jo nuorina teuraaksi, ja lehmät 3-5-vuotiaina, kun eivät enää tuota vasikoita ja maitoa. Naudan elinikä olisi kuitenkin 20-30 vuotta. Lihansyöjät harvoin tulevat ajatelleeksi, että syövät itse asiassa lapsia tai teini-ikäisiä. Onneksi maailma on muuttumassa, ja yhä useampi oivaltaa, ettei olekaan olemassa mielekästä oikeutusta sille, että yhteiskuntamme peruskivenä on tuntevien, älykkäiden ja kyvykkäiden olentojen hyväksikäyttö. Muut eläimet ovat yhtä lailla arvokkaita, ja niin kovin samanlaisia kuin me ihmiset: ”Jokainen eläin on subjekti. / Se on: oman elämänsä keskipiste, / itsensä puolustaja, / varuillaan joka suuntaan/ niin kuin sinä ja minä. / Omanarvontuntoinen: / ei sallisi itseään loukattavan.” (Eeva Kilpi: Animalia, 1998, 57.)

-taru

 

Kuva 3. Poju ja kummitäti

Tuokiokuvia sonnimaisesta kevätpäivän vietosta

Tuokiokuvia sonnimaisesta kevätpäivän vietosta

Noi sonnikaverit Lyly ja Urho on mua vanhempia, mutta kyllä nekin innostuu kun aurinko paistaa ja on tilaa juosta. Parasta on puskupainit. Ihan silleen hellästi ettei kukaan loukkaa. Hevoset vähän ihmettelee meidän sonnien touhuja.

 

 

Kummit on ihan heikkoina meikäläiseen. Olen niin hurmaava nuoriherra. Tuovat herkkuja, rapsuttavat ja kuvaavat. Jaan herkut kavereideni Lylyn ja Urhon kanssa ja Hugo-koirakin pitää huolen, että saa osansa.

 

 

 

Tiesittekö että me ollaan vegaaneja? Isoksi ja vahvaksi kuin sonni kasvaa syömällä kasveja. Välillä herkutellaan omenoilla ja leivällä. Jätkät syö mitä vaan, mutta itse olen vähän tarkempi mitä suuhuni pistän. Taitaa johtua ranskalaisista sukujuuristani.

 

 

 

Hevoset, koirat ja kissat on kaikki meidän kavereita ja on kiva kun saadaan olla yhdessä. Ponista tykkään erityisesti.

 

 

Keväällä on tässä pojassa niin paljon energiaa, että on pakko välillä lähteä omille teilleen. Kävin autotielläkin ihmettelemässä, hiljaista oli eikä sitten huvittanutkaan lähteä yksinään kylille. Ilahduin kun emäntä vihelsi ja tulin kiireen vilkkaa takaisin kotipihalle. Kotona on parasta!

 

 

Tässä poseeraan kummitädille ja Urho tunki linssiluteeksi. Toivottavasti ihmiset huomaavat miten sympaattisia, kivoja ja fiksuja sonnit ovat. Paljon parempia kavereina kuin lautasella. Ihanaa alkukesää kaikille rotuun ja lajiin katsomatta!

 

Taru

Poju-sonnilla on oikeus elämään

Poju-sonnilla on oikeus elämään

Alla olevalla videolla kirmaa elämänsä ensimmäistä vapaata kevättä elävä musta Blonde d’aquita -rotuinen Poju-sonni kyyttöystäviensä Lylyn ja Urhon kanssa. Pojun elämä oli päättymässä jo ennen 1-vuotissyntymäpäivää. Suurin osa sonnivasikoista syntyy ”maidontuotannon sivutuotteina” ja ne teurastetaan 16–18kk ikäisinä. Poju syntyi pieneen, vanhaan lihakarjanavettaan ja sai onnekseen siksi viettää ensimmäiset kuukautensa emonsa kanssa.

Keväällä, kun lehmät laskettiin laitumellle, Poju jäi yksin pieneen karsinaan odottamaan syksyllä tulevaa teurasautoa. Teurasauto kävikin kerran, mutta kiireessä arka Poju ei suostunut kyytiin. Onneksi. Poju pelastettiin syntymänavetastaan ja nyt hänestä on uudessa arvostavassa loppuelämänkodissaan kasvanut itsevarma ja leikkisä nuori poika. Pojulla on iso aitaus, jossa juoksennella. Hän saa itse päättää, milloin on ulkona ja milloin sisällä. Ja milloin köllöttelee ystäviensä kanssa kylkikyljessä muhkeilla pahnoilla. On hienoa nähdä, millainen eläin sonni on kun se saa elää arvoistansa elämää. Suurin osa lajitovereista ei koskaan saa ottaa yhtäkään juoksuaskelta.

 

Harva pystyisi hyväksymään esimerkiksi maito- ja lihatuotannon, jos suostuisi ajattelemaan niitä tietoisen ja tuntevan eläinyksilön näkökulmasta.

 

Suurin osa ihmisistä vastaa kyselyissä, että he haluavat eläimiä kohdeltavan hyvin eikä eläimille saa aiheuttaa kärsimystä. Silti meillä toimii laillinen tuotantoeläintalous, jossa eläimet ovat puhtaasti ihmisen hyödykkeitä vailla muuta arvoa kuin ihmisen niistä saama taloudellinen hyöty. Sen hyväksyminen on mahdollista vain, jos sulkee silmänsä ja korvansa tosiasioilta. Täytyy sivuuttaa kaikki tutkimukset eläinten tarpeista ja älykkyydestä. Ei voi ajatella maitotaloudessa elävän lehmän kokemia toistuvia keinosiemennyksiä eikä tuskaa heti synnytyksen jälkeen pois vietävästä vasikasta.

Suomessa on yhä voimassa Eläinsuojelulaki vuodelta 1996 (uudelta nimeltään Laki eläinten hyvinvoinnista). Lain lähtökohta on eläimen suojelu ihmiseltä ja lain tarkoitus on suojata kaikkien eläinten oikeudet hyvään, lajityypilliseen elämään. Laissa sanotaan mm., että eläintenpitopaikan tulee olla riittävän tilava, suojaava, valoisa, puhdas ja turvallinen ja eläimen tulee saada toteuttaa sekä fysiologisia että käyttäytymistarpeitaan. Eläinsuojelulaissa eläintä kohdellaan kuitenkin hyödykkeenä ja ihmisellä on oikeus hyväksikäyttää ja tappaa eläimiä.

Eläinsuojelulaki, jonka tulisi suojata kaikkien eläinten oikeudet hyvään, lajityypilliseen elämään on monin paikoin puutteellinen. Se esimerkiksi sallii Pojun syntymänavetan kaltaisen nautojenpidon. Pojun emo Nefertiti ja navetan muut naudat viettävät suurimman osan elämästään parressa eli paikalleen päästään kiinni sidottuna. Monia tämänkaltaisia eläinoikeudellisesti kestämättömiä käytäntöjä perustellaan taloudellisilla syillä tai perinteillä. Monet kulttuurit ovat käyttäneet eläimiä hyvin kauan, mutta se ei tarkoita, että eläinten hyväksikäyttö olisi oikein tai oikeutettua.

 

Suurin puute eläinsuojelulaissa on sen valvonnan puute. Jos nykyistäkin lakia vaadittaisiin toteutettavan tiukasti, eläintuotanto olisi lopetettava. Tuotantoeläinten liikkumista, sosiaalistamista ja poikasten hoitoa ei voida nykyisessä eläintuotannossa toteuttaa.

 

Monet eläinoikeusaktivistit olivat yhteydessä hallitusneuvottelijoihin lakineuvottelujen aikana. Neuvottelijat saivat useita vetoomuksia, adresseja ja henkilökohtaisia viestejä paremman eläinlain puolesta. Hallitusneuvotteluissa lakiehdotukseen kirjattiinkin paljon selvityksiä ja lisäyksiä eläinsuojelullisista asioista. Lakiehdotuksessa puhutaan eläinten kunnioituksesta ja eläinten itseisarvosta, joka tarkoittaa sitä, että eläin on itsessään arvokas riippumatta eläimen arvosta ihmiselle. Eläinoikeusjuristit ry.:n ehdotus eläimen itseisarvon kirjaamisesta perustuslakiin sivuutettiin. Hallituksen teot ja linjaukset ovat toistaiseksi jääneet vähäisiksi. Hallituksen uusissa linjauksissa esimerkiksi parsinavetat ovat edelleen sallittuja. Eläinsuojelulaki tai uudelta nimeltään Laki eläintenhyvinvoinnista on siis vielä pöydällä. Sen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2022 alusta lähtien. Lakiesitykseen voi vielä ottaa kantaa Maa- ja metsätalousministeriön sivuilla. https://mmm.fi/elainsuojelulaki

Toivottavasti tämä nyt akuutti koronpandemia viimeistään avaa ihmisten silmät eläinten hyväksikäytön seurauksista myös ihmiskunnalle ja koko maapallomme elämälle. Välttääkseen vastaavat epidemiat on eläinsuhteessamme tapahduttava radikaali muutos. Muiden lajien käyttö ihmisen hyödykkeinä on sekä uhka terveydellemme että, kuten jo nyt näemme, uhka myös taloudellemme.

Poju ei onneksi tiedä, kuinka täpärällä sen elämän julma päätyminen pihviksi oli, vaan se elää täyttä elämää ja odottaa kavereineen ensimmäistä kesäänsä ulkona. Nyt on jo kevättä rinnassa ja on hauskaa leikkisästi ottaa mittaa sonnikavereista. Iso kesälaidun merenrannassa jo odottaa. Vihreä ruoho jalkojen alla tulee olemaan Pojulle taas uusi hieno kokemus uudessa elämässä ihanan nuoren perheen tiluksilla.

Kaikilla Pojuilla tulisi olla oikeus elämään, joten

Go vegan!

tarja

Lue Pojun tarina:

Poju-sonnin tarina

 

Joulumieltä sonneille

Joulumieltä sonneille

Olethan seurannut Poju-sonnin tarinaa? Jos et, löydät sen Eläimistä-sivun aiemmista teksteistä. Nyt Pojun uusimpiin kuulumisiin!

Pojua tapaamassa

Poju on kasvattanut paksun, pörröisen talviturkin! Se oli ensimmäinen huomiomme, kun kävimme toivottamassa Pojulle hyvää joulunaikaa. Viime vierailusta oli jo vierähtänyt pari kuukautta. Koska sonnipojat viettävät kaiken aikansa ulkona, kasvaa niille lämmin turkki talviajaksi. Se hämmästytti, sillä voisi kuvitella ihmisen pitkälle jalostaman lihakarjarodun olevan sopeutumaton oloihin, joissa niitä ei yleensä pidetä. Turkinkasvatuksen lisäksi Poju oli kasvanut korkeutta, mutta oli edelleen melko hoikka, sillä varsinaisen lihasmassan kasvu alkaa vasta kuin pituuskasvu alkaa olla saavutettu.

Ja miten suloinen Poju oli! Sonneja ei ehkä yleensä kuvata sanalla söpö, mutta sitä Poju on. Toki kummitätien näkökulma on aavistuksen subjektiivinen, mutta Poju on kyllä mitä kaunein sonni. Parasta oli nähdä sen voivan niin hyvin; Tarjan sanoin, Poju huokui rauhaa ja tyyneyttä. Se on myös virkeä ja oikeasti elossa, ja ystävyys sonnikavereiden kanssa näyttää vain syventyneen. Yhtään nahistelua pojilla ei ole kuulemma ollut, vaan yhdessä ja kylki kyljessä edelleen niin syödään kuin nukutaan. Onni on oma lauma!

 

 

Herkuttelua

Tuliaisiksi sonnipojat saivat leipää ja kakkupaloja, omenoita, porkkanoita, rehua, ja joulunpyhiä varten katosta riippuvan aktivointiherkun. Yhtään ei vierastettu, vaan kaikki tulivat heti syömään kädestä. Luottamus ihmisiin näkyi, eli näitä poikia pidetään ilmeisen hyvin. Osa tuomisista kaadettiin yhteiseen astiaan, eikä herkuista tapeltu nytkään, vaan hyvässä kaverihengessä popsittiin vati tyhjäksi. Aikoinaan kun Poju oli pieni ja ypöyksin navetassa, tapasin harjata sitä, mistä se nautti kovasti. Niinpä olin ottanut harjan mukaan, ja etenkin kaulan alta harjaaminen vaikutti tuntuvan edelleen aika mukavalta. Niin kovin samanlaisiahan tässä ollaan, sillä kukapa ei nauttisi hieronnasta tai herkuista, oli sitten ihminen tai sonni.

 

Ulkoilmaelämää

Lounaissuomalainen joulumaisema harvoin muistuttaa joulukorttien kuvitusta. Nytkin on satanut jäistä vettä viikkotolkulla, ja paraskin laidun, metsä, tai muu maa-alue on yhtä vetistä sotkua. Onneksi sonnien laidun on viettävää rinnettä, johon vesi ei jää makaamaan. Paikalle on ajettu syksyn mittaan myös kuormakaupalla hiekkaa ja soraa mutaisuutta vähentämään. Sonnit olivat välillä samalla laitumella äskettäin varsoneen tamman kanssa, mutta hassu episodi pitää ne toistaiseksi erillään. Varsalla oli todettu ripuli, joka johtui sonnien takapuolten nuolemisesta. Sonnit olivat kyllä kuulemma nauttineet suuresti tästä puhtaanapitopalvelusta.

 

Toivottavasti talven mittaan saadaan lunta, jotta Poju pääsee ensimmäistä kertaa elämässään piehtaroimaan puhtaaseen lumeen. Eiköhän se innostu lumesta siinä kun lapset yleensäkin. Tästä kuultaneen jatkossa lisää.

 

 

taru