Terveellistä ja ilmastoystävällistä… broileria?

Terveellistä ja ilmastoystävällistä… broileria?

– ”En syö ollenkaan punaista lihaa”
– ”Meidän perheessä syödään lähinnä broileria”
– ”Broileri on kevyttä ja terveellistä, ja onhan se ilmastoystävällistäkin”

 

Otteita työpaikan lounaspöytäkeskustelusta. Mielipiteitä, jotka on poimittu median tietovirrasta omiksi, tukevathan ne omia valintoja, ja saavat jopa tuntemaan hyvää oloa omista ”ilmastoteoista”.

 

Suomalaisten broilerinkulutus on muutamissa vuosikymmenissä nelikymmenkertaistunut, ja broilerin syöminen on lisääntynyt enemmän kuin muiden eläinten lihan syöminen. Broilerien määrä on moninkertainen munijakanoihin nähden, ja suomalaisen broileritilan keskikoko on nykyään 60 000 broileria. Maailmassa broilereita on niin paljon, että niiden yhteenlaskettu ruumiinmassa ylittää kaikkien muiden lintujen yhteenlasketun massan. Valtaosa broilereista tapetaan 5-6 viikon ikäisinä poikasina. Broilerit on jalostettu kasvamaan niin nopeasti ja painoltaan niin raskaiksi, että ne ovat lähtökohtaisesti sairaita. Vammautuminen ei ole siis broilerituotannon sivuseuraus, vaan keskeinen osa sitä. Tärkeää tuotannossa on maukkaus ja mureus eli kanojen lihakset, eivät kanat itsessään. Kuitenkin broilerikanalla on jäljellä kaikki käyttäytymispiirteet, mitä sen esivanhemmilla viidakkokanoillakin on.

 

Broilerikanojen määrä on niin käsittämätön, että yksilö on helppo unohtaa. Jokainen broilerikana on silti yksilö, jolla on omat persoonalliset luonteenpiirteensä. Se pystyy tuntemaan empatiaa ja mustasukkaisuutta. Se on hyvä laskemaan. Sen kommunikointi on monipuolista ja emo juttelee poikastensa kanssa jo ennen niiden kuoriutumista. Emo on huolehtivainen äiti, joka sopeuttaa opetuksiaan poikasten oppimiskyvyn mukaan. Siis jos se saisi olla äiti. Koneellisesti haudotuilla broileritipuilla ei ole emoa, joka opettaisi ne syömään. Pienen tipun yleinen kuolinsyy onkin nälkä. Usein myös jano, sillä jalostus haurastuttaa luut ja linnut ovat usein raajarikkoja. Mikäli jalat ovat murtuneet tai kivut ovat kovat, ei lintu pääse syömään ja juomaan, vaan se kuolee janoon.

 

Kristo Muurimaa on kiertänyt suomalaisia broileritiloja valokuvaamassa lintuja. Näkemälleen turtuu, ja hän kirjoittaa teoksessa Eläintehtaat: ”Kuvaan yhtä turpeessa makaavaa lintua. Olen nähnyt jo monta kuollutta, joten ajattelen dokumentoivani tämän vain ylimalkaisesti. Alkeellinen kuvaustaitoni perustuu 10 sekunnin pituisten, paikallaan olevien otosten kuvaamiseen. Kun kamera kuvaa, näytön sekunnit kertovat otoksen pituuden. Kahdeksan sekunnin kohdalla tipu nostaa päänsä turpeesta, avaa nokkansa, huohottaa hieman ja valahtaa jälleen lattiaan. Tunnen, miten kaikki psyyken puolustusmekanismit aktivoituvat, mutta isku tulee läpi. Tämä eläin ei ole vielä kuollut, se tekee hitaasti kuolemaa. Tältä näyttää ennenaikainen nälkäkuolema tehotuotannossa.”

 

”Jonakin päivänä
kaikki muuttuu sinun silmissäsi.
Myös keittokirja.
Et katsele sitä enää samalla tavalla kuin ennen.
Näet siellä vain tuhottua elämää:
miten sokeita me olemme olleet.” (Eeva Kilpi, Animalia, 1987)

 

Broilerituotannossa ei nähdä yksilöitä, vaan kanat ovat massaa, kiloja ja euroja. Jos broilerin tietoisuus ja tuntoisuus ja sen kokema kärsimys lyhyen elämänsä aikana tunnustettaisiin ja nähtäisiin, loppuisi broilerinkulutus siihen. Tuotanto on kuitenkin viety pois silmistämme, ja tuottajat pitävät huolta siitä, että uskomme broilerin eläneen onnellisena ja vapaasti vihreillä niityillä, kuolleen kivuttomasti ja takaavan sen jälkeen meille terveellistä ja ympäristöystävällistä ruokaa.

 

Broilerintuotannolla on kuitenkin runsaasti ympäristövaikutuksia, kuten vesistöjen rehevöitymistä ja ammoniakkipäästöjä. Se altistaa ihmisiä myös erilaisille eläimistä ihmiseen tarttuville taudeille. Broilerilihan terveellisyyskin on kyseenalaista, kun kyse on pitkälle jalostetusta ja kärsineestä eläimestä. Monet broilerituotteet, esimerkiksi kananuggetit, sisältävät alle puolet lihaa, yli puolet on kanan sisälmyksiä, rasvaa, murskattuja luita, hermokudosta, verisuonia, rustoa ja jopa yli 30 erilaista lisäainetta. Massiivisen broilerinkulutuksen myötä maapallon maaperään on kasautunut sellainen määrä kananluukerrostumia, että niistä puhutaan yhtenä aikakauttamme, antroposeeniä, määrittävänä piirteenä.

 

Broilerikanalla ei nähdä itseisarvoa, vaan se on asetettu omistettavan tavaran osaan. Ihmisen asema tuon tavaran omistajana on kuitenkin suuren epävarmuuden edessä, kun luonnon eläimet katoavat sukupuuttoaaltojen takia ihmisten ympäriltä, ja eläintutkimus tuo samaan aikaan lisää tietoa eläinten, myös broilerin, tietoisuudesta ja tuntoisuudesta. Broilerintuotanto ei ole avointa, koska ihminen ei pystyisi kuluttamaan sitä nykyisellä tavalla, jos näkisi tuotannon todellisuuden. Siksi broilerituotannon moraalinen ongelma on piilotettu tehotuotantotiloihin, kuljetusautoihin ja teurastamoihin. Kanojen kärsimykset eivät ole toistaiseksi olleet riittävä syy puuttua broilerituotannon negatiivisiin vaikutuksiin, mutta joko olisi muutoksen aika? Eeva Kilpi kirjoitti vuonna 1987 teoksessaan Animalia:

 

”Vapahtaja kulkee karjasuojissa,
navetassa, sikalassa, tallissa, kanalassa
Kaikki on muuttunut
Eläimet katsovat häneen rautojen välistä,
vankeuden nöyryyttäminä,
silmissä tuska ja toivottomuus.”

 

Kuvat suomalaisilta broileritiloilta. Lähde: Oikeutta eläimille

 

-taru

Esther-possu – ei kinkku vaan HÄN

Esther-possu – ei kinkku vaan HÄN

Olet ehkä kuullut Esther-siasta tai seurannut sen some-kuulumisia. Estherin piti olla ”minipossu”, mutta koska Esther osoittautuikin Sus scrofa domestica-rotuiseksi eli tavalliseksi, ihmisen tuotantoeläimeksi luokittelemaksi siaksi, ostaja ei voinut pitää sitä. Tuttu pariskunta otti Estherin huostaansa. Esther muutti täysin pariskunnan elämän. Heille valkeni, että siat ovat rakastettavia ja rakastavia, älykkäitä ja ystävällisiä eläimiä, jotka ansaitsevat parempaa kuin sitä julmaa elämää, johon ne syntyvät. Pariskunnan oli luovuttava kaupunkiasunnostaan ja hankittava maatila, jossa oli tilaa isolle eläimelle. Syntyi Happily Ever Esther Farm Sanctuary, turvakoti eläimille. Koti, jossa eläimiä ei syödä, vaan ne ovat osa perhettä.

Kyse ei ole eläimen inhimillistämisestä. Sika vaan sattuu olemaan kuvatun kaltainen otus, ja hyvin samanlainen monin tavoin mitä ihminen. Oppivainen, utelias, sosiaalinen, ja älykäs kuin 5-6-vuotias lapsi. Lisäksi siisti, toisin kuin ihmiset usein.

 

 

Itse asiassa ei ole olemassa mitään sellaista kuin tuotantoeläin. Sana on ihmisen keksimä ja määrittelemä, ja vahvasti kulttuurisidonnainen luokittelu. Aasiassa koira ja kissa ovat tuotantoeläimiä. Ihmisetkin ovat toisinaan pitäneet toisiaan ’tuotantoeläiminä’, kuten orjuus osoitti. Orjan saattoi ostaa ja myydä, tappaa halutessaan, ja sen lapset pitää uusina orjina. Orjuus on lakkautettu, mutta ei vielä kaikkien kohdalla.

Suomessa emakkosikaa saa edelleen pitää puolet elämästään liikkumisen estävässä häkissä. Raskauden kokeneet ihmisäidit voivat hyvin kuvitella, että raskaana ollessaan on varmasti tukalaa maata liikkumatta betonilattialla päivästä toiseen. Tuo emakkosika ei saa tehdä poikasilleen heinistä pesää, vaikka vaisto sitä siihen kehottaa, se ei saa hoitaa poikasiaan, eikä se saa pitää niitä, sillä poikaset viedään pois tai tapetaan sen silmien edessä, jos eivät näytä riittävän hyväkuntoisilta. Tuo sika käy tämän läpi 2-3 kertaa vuodessa, kunnes muutaman vuoden ikäisenä ’teiniäitinä’ kohtaa loppunsa, vaikka elinikää riittäisi muuten noin 20 vuotta.

Tuo sika ei näe koskaan päivänvaloa, ennen kuin ehkä matkalla teurastamoon. Matkan aikana sillä on tukalan ahdasta, ehkä kylmä ja jano, ja sitä lyödään, ellei se liiku riittävän nopeasti. Se voi olla loukkaantunut, sairas, tai sokea, mutta sitä ei hoida kukaan, onhan se vain tuotantoeläin. Teurastamolla se tapetaan hiilidioksidilla tukehduttamalla. Kuolema on hidas ja tuskainen, sika joutuu paniikkiin, ei saa hengitettyä, kurkkua koskee ja se yrittää kiivetä toisten sikojen päälle päästäkseen pois.

Älä koskaan sano, että joulukinkun valinta on henkilökohtainen päätös. Mikään päätös ei ole henkilökohtainen, jos se edellyttää toisen tietoisen ja tuntoisen olennon kärsimystä ja kuolemaa. Joulukinkun hankinta vie sialta sen ainutkertaisen elämän, kuten maitolitran osto lehmältä vasikan. Valitse tänä jouluna toisin, valitse aito joulumieli.

 

 

Tekstin kuvat: Jo-Anne McArthur/ We Animals media
Esther’in kuva: estherthewonderpig/Instagram
teksti Taru

Eläinten syöminen – noloa, junttia… so last season

Eläinten syöminen – noloa, junttia… so last season

Harva nykyisin polttaa tupakkaa, ja vaikka polttaisi niin pitää siitä matalaa profiilia. Tupakanpolttoon on tullut junttiuden ja nolouden leima, sillä se viestii, ettei niin kovasti piittaa tieteestä ja tutkimuksesta, tupakan todistetuista haitoista niin terveydelle kuin ympäristölle. Miten tämä liittyy eläinten syömiseen? Siten että eläinten syömisen perustelut ovat vähintään yhtä huonoja ja noloja kuin tupakanpolton.

Aikuinen mies juomassa toisen äidin tissimaitoa, maitoa joka kuuluisi tuon äidin omalle lapselle eli vasikalle. Aikuinen nainen juottamassa samaista tissimaitoa omalle lapselleen ja tuntematta syyllisyyttä, että tuolta toiselta äidiltä on viety lapsi hänen valintansa takia. Tietoisten ja tuntoisten olentojen kasvattaminen ja teurastaminen nuorena, toisin sanoen lasten ja nuorten tappaminen, on kyse sitten naudoista, sioista tai kanoista, omien makunystyröiden takia. Eikä tappaminen pelkästään syömisen takia, vaan myös tappaminen harrastuksena, jota myös metsästykseksi kutsutaan. Esimerkkejä ihmisen toiminnasta, jonka arvelisi tuntuvan nololta ja häpeälliseltä.

Eläinten syömisen ja hyväksikäytön lopettamista tukevat kaikki perustelut niin eettisesti, ekologisesti kuin terveydellisesti. Eläinten syöminen kertoo piittaamattomuudesta tieteen ja tutkimuksen havaintoja kohtaan. Eläinten tietoisuus ja tuntoisuus on todistettua, samoin eläintuotannon haitat ympäristölle, maaperälle ja vesivarannoille. Eläinperäinen ravinto monien sairauksien taustalla on myös tutkitusti näytetty toteen. Tämä pätee myös koronavirukseen, joka ei johdu siitä ”että joku Kiinassa söi lepakon” vaan taustalla on usean tekijän vyyhti, jonka keskiössä on laajamittainen teollinen eläintuotanto ja eläimille syötettävien antibioottien valtava määrä. Kaikki tekijät uusille zoonooseille ovat olemassa, ellei teollinen eläintuotanto vähene radikaalisti.

Eläinten syöminen ja hyväksikäyttö jatkuvat vaikka perustelut ontuvat pahasti. Taustalla ovat traditio ja tottumukset, totutun käyttäytymisen jatkaminen sitä sen suuremmin pohtimatta. Omaa ajattelua ei haasteta ja arvioida omaa toimintaa. Missä ovat oman empatiakyvyn rajat? Arvostaako toisten elämää vai nostaako itsensä muiden yläpuolelle? Arvioiko toisen olennon elämän arvoa sen älynlahjojen perusteella ja pitää sen takia eläimiä vähempiarvoisina….mutta miten selittää itselleen lasten tai vanhusten elämän arvon, jos eläin onkin näitä älykkäämpi?

Omaa arvomaailmaa kannattaa kriittisesti arvioida, vaikka eläimistä ei edes pitäisi. Hyväksyykö toisten tuntevien olentojen kärsimyksen ja elämän riistämisen. Samalla voi testata myös omaa loogista ajatteluaan ja matemaattisia kykyjään. Miksi syömme lihaa jos yhden lihakilon tuottaminen vaatii kymmeniä kiloja viljaa, jonka voisi syöttää suoraan ihmisille ja ratkaista maailman ruokaongelman. Miksi jatkamme ja kasvatamme tehoeläintuotantoa, vaikka sen alasajolla voisimme hillitä ilmastonmuutosta merkittävästi, vähentää ympäristöongelmia ja estää lajikatoa. Entä kuvittelemmeko pääsevämme eroon koronasta ja muista, eläimistä ihmisiin tarttuvista uusista viruksista tekemättä mitään niiden syille. Maskit ja käsidesit eivät paljoa auta, jos edelleen ahdamme valtavia määriä eläimiä samaan ahtaaseen tilaan, jossa tarttuvat taudit helposti leviävät ja jossa eläimille syötetään yhä enemmän antibiootteja. Suomalainen eläintuotanto ei käytä yhtä lailla antibiootteja, mutta on vähintään yhtä turhaa, järjetöntä ja epäeettistä kuin muuallakin maailmassa, ja suomalaisten kulutus on maailman kärkipäätä lisäten eläintuotantoa myös muissa maissa.

Eläinten syömisen perustelut ovat auttamattoman huonoja, ja yhteiskunnassa on jo nähtävissä merkkejä muutoksesta parempaan. Eläinten syömisestä ja hyväksikäytöstä luopuminen kertoo, että ihminen ajattelee ja pystyy parempaan. On noloa ja tyhmää syödä eläimiä, kun tietää ja ymmärtää mitä siihen liittyy. So last season.

-taru