Metsä, eläinten koti

Metsä, eläinten koti

Metsä virkistää, rauhoittaa ja rentouttaa. Silti tunnen metsässä usein myös surua ja epätoivoa.  On miltei toivotonta löytää metsää, jossa ihmisen kädenjälki ei näkyisi. Joko metsä on harva ja puulajeiltaan yksipuolinen puupelto, tai avohakkuun jäljiltä kadonnut kokonaan. ”Metsänhoidon” kohteena on Suomessa valtaosa metsistä, jolloin aluskasvillisuus on karsittu, puut harvassa ja näkymät avarat, tarjoten kovin karut tai olemattomat elinolosuhteet metsän alkuperäisväestölle.

Ihmisen vaikutus metsään on paljon muutakin kuin harvennushakkuiden jälkeinen lajiköyhä puupelto. Kun vaeltaa metsissä on ihmisen jättämiä jälkiä mahdoton välttää. Kanto ei ole repaleinen puun katkettua tuulessa, vaan päältä tasainen moottorisahan jäljiltä. Tallattuja polkuja ja pitkospuita riittää. Metsätiet ja metsäkoneiden renkaanjäljet halkovat metsiä. Erämökkeihin, laavuihin, ampumatorneihin ja riistakameroihin ei voi olla törmäämättä. Roskia, jopa sohvakalustoja, autonraatoja ja muoviroskaa riittää erämaillakin. Puhtaasta ilmasta kertova naava kuusen oksilla on käynyt harvinaiseksi.

Usein väitetään metsiä Suomessa riittävän, mutta luonnontilainen metsä on jo harvinaisuus. Moni suomalainen ei ole edes käynyt aidossa metsässä. Vanhoja, luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia metsiä on Suomen metsäpinta-alasta jäljellä vain muutama prosentti. Näistä noin puolet on suojeltu, loput ovat edelleen hakkuu-uhan alaisina. Suomessa viimeisten jäljellä olevien vanhojen metsien suojelulla on siis jo hälyttävä kiire.

 

Luonnontilaisia metsiä on Suomen metsäpinta-alasta jäljellä vain muutama prosentti

 

Metsänhoidollisten toimien kohteeksi joutuneet metsät ovat silti tärkeitä suomalaisille, kuten pandemia-aikana on havaittu. Luontokohteissa on ollut jopa ruuhkaa. Vaikka luonto ei ole vailla ihmisen kädenjälkeä, on metsä monille rauhoittumisen ja rentoutumisen paikka. Ihmisten innostusta luontoon hakeutumiseen on pidetty hyvänä, mutta asia ei ole ongelmaton.

Metsien hakkaaminen, hoitaminen ja luontoretkeily vaikuttavat metsän muihin elollisiin olentoihin. Tunnen surua siitä, miten tunkeudumme metsän asukkaiden ikiaikaiseen kotiin vähentäen tai tuhoten niiden elinmahdollisuuksia. Kauhistelemme herkästi ns. alkuperäisväestöjen huonoa kohtelua, mutta moniko ajattelee metsässä luvatta tunkeutuvansa siellä alun perin asuvien eri eläin- ja lintulajien kotiin, ainoaan kotiin mitä niillä voi olla?

Suomen metsissä elävistä lajeista lähes tuhat on uhanalaisia. Määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä ja kasvaa edelleen, jos metsien kohtelua jatketaan nykyiseen tapaan. Vaikka laji ei olisi uhanalainen, häiritsemme eläinten elämää monin tavoin, roskaamalla, metelöimällä, ja jopa tappamalla haitallisiksi (esimerkiksi sudet, ahmat, supit), tarpeettomiksi (mäyrät) tai häiritseviksi (valkoposkihanhet, naakat ja merimetsot) katsomiamme lajeja.

Eläimet eivät voi kuin paeta, vaikka paikkoja paeta on yhä vähemmän, tai muuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Etenkin nisäkkäät väistävät meitä jopa muuttamalla vuorokausirytmiään. Eläimet pelkäävät yhtä lailla retkeilijöitä kuin metsästäjiäkin ja ovat merkittävästi lisänneet yörytmisyyttään. Päiväeläimistä on tullut yöeläimiä.

 

Päiväeläimistä on tullut yöeläimiä

 

Kohtaaminen metsän asukkaan kanssa on aina elämys ja pysyy mielessä pitkään: täydellisen kaunis ja suurisilmäinen kauriinvasa, kuninkaallinen hirvi, pikkuruinen rusakonpoikanen heinikossa. Huikea kokemus muutama vuosi sitten oli törmätä kolmeen nuoreen röhisevään ja tuhisevaan mäyrään, jotka tuijottivat minua yhtä uteliaina kuin minä heitä. Suden kohtaaminen olisi hienoa, mutta ennen kaikkea toivon susille rauhaa ja elintilaa metsissä.

Luonnon arvostus nousee sen tilan heiketessä ja lajien vähetessä.  Metsässä liikkuessamme kerätään siis roskamme, vältetään metelöintiä, pidetään koirat kiinni, ei vahingoiteta kasveja. Pysytään poluilla ja poissa paikoilta, joissa eläimillä on mahdollisesti pesänsä tai poikasensa. Tuetaan metsien hyvinvointia suojelemalla myös pölyttäjiä, eli annetaan pihanurmikoiden muuttua kukkaniityiksi, ja istutetaan puita kun mahdollista. Vaaditaan poliittisilta päättäjiltä vahvempia toimia metsien suojelemiseksi sekä peltojen ja soiden ennallistamiseksi takaisin metsiksi. Tietyt lajit eivät ole muita vähäpätöisempiä, vaan kaikki voittavat, jos opimme elämään sopusoinnussa muiden eläinten kanssa ja suojelemaan metsää, eläinten kotia.

 

-taru

Metsästysasetus on kumottava

Metsästysasetus on kumottava

Voimaton raivo, oksettava olo, itkettää…tunteita, joita eläinrääkkäystapaukset aikaansaavat, kun joutuu todistamaan ihmisen julmuutta viattomia ja heikompia kohtaan. Tunteita, joita kohtaa toistuvasti, sillä ihminen kohtelee usein kaltoin kaikkia muita eläinlajeja, olivat ne sitten lemmikkejä, tuotantoeläimiä tai luonnonvaraisia eläimiä.

Suomessa luonnoneläinten julmaa kohtelua on lisännyt viime vuonna voimaan tullut metsästysasetus. Se sallii ihmisen ”haitallisiksi vieraslajeiksi” luokittelemien eläinten tappamisen. Näitä lajeja saa tappaa ilman metsästäjätutkintoa ja niiden metsästyksessä saa käyttää välineitä, jotka muussa metsästyksessä ovat kiellettyjä. Mikä pahinta, asetus ei anna edes pesintärauhaa, mikä tarkoittaa, että emon saa tappaa koska vain, jolloin poikaset kuolevat hitaasti janoon ja nälkään. Metsästysasetus aiheuttaa mittavaa kärsimystä eläimille ja niiden poikasille.

Eräs näitä ’lainsuojattomia’ on supikoira. Sen tappamista perustellaan linnunpesien suojelulla, vaikka supikoira todistetusti syö pääasiallisesti kasveja eikä sen ole todettu aiheuttavan lintukantojen vähenemistä. Taustalla lienee metsästäjien halu säästää linnut itselleen metsästettäviksi, jolloin kyse on vain huvin vuoksi tappamisesta; yksikään ihminen Suomessa ei tarvitse luonnonvaraisia lintuja ravinnokseen.

Metsästäjät väittävät myös, etteivät metsästä eläimiä pesimäaikaan. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä pesimärauhasta piittaamattomia metsästäjiä riittää. Esimerkiksi Itä-Suomessa on viime viikkoina löydetty useita majavan- tai pienpetorautoihin tassustaan kiinnijääneitä karhuja, jotka on lopetettu. Toisin sanoen, metsästäjät tappavat raudoilla myös imettäviä emoja välittämättä, että aiheuttavat poikasille hitaan ja tuskallisen kuoleman janoon ja nälkään. Esimerkistä käy muutenkin ilmi kieroutunut suhde luontoon ja muihin eläimiin; miksi tassunsa loukannut karhu ammutaan eikä sitä auteta, miksi rautoja yhä käytetään vaikka ne aiheuttavat valtavaa tuskaa monille eläimille, miksi majavaa on metsästettävä vaikka suurin osa suomalaisista ei ole koskaan edes nähnyt majavaa? Miksi eläimiä on aina liikaa, miksi ihminen ei voi jättää tilaa elää muillekin kuin ihmisille?

Metsästysasetuksen voimaantulo näkyi heti alkuvuonna. Häijään pienpetojen tappamisen joukkuekilpailussa tapettiin lukuisa määrä mm. supikoiria ja mäyriä, ja kehuskeltiin eläinten tappamisella sosiaalisen median tileillä. Sama jatkuu, ja esimerkiksi juhannusta juhli tappamisharrastuksellaan Facebook-ryhmä nimeltä Team kolonrassaajat, joka huvikseen laittoi koiriaan repimään ja raatelemaan supikoiran pentuja koloistaan, ja jakoi tästä kuvia sivullaan kehuskellen teoillaan.

Millaiset ihmiset tekevät tällaista? Mitä ihmiselle on tapahtunut, kun tuntee nautintoa tappaessaan puolustuskyvyttömiä, harmittomia ja viattomia imettäviä emoja ja niiden pieniä poikasia? Ryhmän seksistinen nimi kertoo paljon tekijöistä, samoin se, että tappamiseen liittyy julkista kehuskelua ja täydellistä ymmärtämättömyyttä omasta typeryydestä. Valitettavasti tämä ryhmä ei ole ainoa laatuaan.

Metsästysasetus tuli voimaan yllättäen ja vaivihkaa. Asiaa edisti metsästystä tukeva maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, joka muutoinkin tukee eläinten hyväksikäyttöä monin tavoin.

Metsästysasetus on kumottava, ja mitä pikemmin sen parempi. Mitä sinä voit tehdä? Ota yhteyttä kansanedustajiin. Tue metsästysasetusta kumoamaan pyrkiviä eläinsuojelujärjestöjä kuten Oikeutta eläimille. Jaa tietoa asiasta sosiaalisessa mediassa. Kirjoita lehtien mielipidepalstoille.

Moraalin ja elämän kunnioittamisen on oltava vahvempia kuin ihmisen ymmärtämättömyyttään säätämä asetus. Auta kumoamaan asetus. Ole niiden puolella, joilla ei ole mahdollisuutta puolustaa itse itseään.

 

-taru

Kuva: Elisa Aaltola. Lue lisää aiheesta Elisan blogista https://hermithounds.com/2019/06/24/nalkiintyneiden-pentujen-tarina-tata-ei-saisi-tapahtua/?fbclid=IwAR2lxVVRpSjnxOVavDgSVFa5oUM32MF7rWYq-noPRPkR59oX2rz9c61RxO4