Entinen pyhäkoululainen

Entinen pyhäkoululainen

Entisenä pyhäkoululaisena ja nyt jo vuosikymmenet sitten kirkosta eronneena olen herännyt pohtimaan kuinka luterilaisuus ja sen opit ja arvot ovat edelleen vahvasti kulttuurisena pohjana ajattelussani. Ensimmäinen asia, josta huomasin olevani erimieltä ja joka itseasiassa johti kirkosta irtautumiseen, oli ihmisen ylivalta kaikkea muuta elollista kohtaan. Minulle on sietämätön ajatus, että kaikki maanpäällinen on ihmistä varten ja vapaasti ja mielivaltaisesti käytettävissä.

Hautajaisissa putkahti mieleen muisto lapsuudesta. Surin lemmikkimarsuni kuolemaa. Olin luterilaisessa pyhäkoulussa oppinut, että kuoleman jälkeen mennään taivaaseen ja varmistin äidiltä, että pääseväthän eläimetkin taivaaseen. Hetken epäröityään hän vastasi kyllä, eläimetkin pääsevät taivaaseen mutta eläinten taivaaseen, eivät ihmisten taivaaseen. Muistan vastauksen hiukan askarruttaneen mutta tyydyin siihen. Hyvä, että marsu pääsee taivaaseen.

Nyt vuosikymmeniä myöhemmin, kun eläinoikeusajatteluni on selkeytynyt tuosta 5-vuotiaan kysymyksestä,  huomaan ajattelevani edelleen asiaa. Niinhän meille suurimmassa osassa uskontoja opetetaan; ihmiset pääsevät taivaaseen. Kuolemanjälkeiset paratiisit on varattu ihmisille. Jokaiselle uskonnolle ja lahkolle on siellä taivaassa varattu ikioma karsinansa. Joillakin uskonnoilla on jopa tiedossa tarkka henkilömäärä, joka siihen omaan karsinaan pääsee.

Eläimillä ei taida olla uskontoja, ainakaan siinä muodossa miten me ihmiset uskonnot ymmärrämme. Ehkä eläimet eivät tarvitse uskontoja. Niillä ei ole syntejä, joita uskonnon avulla pitää sovittaa ja saada anteeksi. Syntejä on vain ihmisillä. Meidän itsekäs omaneduntavoittelumme ja vallanhimomme saa meidät helposti toimimaan arveluttavasti. Eläimet elävät elämänsä vilpittöminä, puhtaina ja synnittöminä. Niille riittää se mikä on tarpeeksi. Ne eivät tarvitse anteeksiantoa papeilta eivätkä saarnamiehiltä. Ihmisen monet anteeksiantoa ja sovitusta vaativat teot kohdistuvat näihin viattomiin luontokappaleisiin, joita orjuutamme ja hyväksikäytämme julmasti.

Jos kuolemanjälkeinen taivas on olemassa ja jos minulla olisi sinne joku pääsy, haluaisin mieluusti sinne eläinten puolelle. Uskon, että siellä kaikki ovat vapaita ja samassa taivaassa. En haluaisi ihmisten puolelle. Se on käsittääkseni jaettu tiukasti karsinoihin uskontokuntien ja lahkojen mukaan. Ehkä siellä taivaassa tasataan tämä maallinen, jossa suurin osa eläimistä elää ihmisten rakentamissa häkeissä ja karsinoissa. Taivaassa on toisin, ihmiset elävät siellä itserakentamissaan karsinoissa. Eläimet ovat viimein vapaita.

 

tarja

Eläinrakkautta

Eläinrakkautta

Suuri osa meistä sanoo olevansa eläinrakkaita. Minäkin olen sanonut niin koko ikäni. Lemmikit tuovat meille valtavasti iloa. Niiden kanssa on hauska touhuta. On kiva opettaa koiralle uusia temppuja ja esitellä niitä ystäville ja työtovereille. Lemmikkieläinliikkeet pursuvat erilaisia leluja ja aktivointipelejä. Olen ylpeänä käynyt koiran kanssa lemmikkitarvikeliikkeeissä ostamassa toinen toistaan hienompia valjaita ja nuttuja, valinnut tyylikkäitä ruoka-astioita ja tilannut maailmalta makuualustoja ja kantolaukkuja. On kiva ilahduttaa lemmikkiä uusilla takeilla ja leluilla.

Lemmikin kanssa saa toteuttaa hoivaviettiään. Varsinkin lapsettomille se on hienoa. Monet lemmikkieläimiksi valikoituneet lajit ja rodut on jalostettu söpöiksi ja pörröisiksi. Niillä on suuret silmät ja pieni nenä. Ne pysyvät pentumaisina koko ikänsä.

Lemmikistä tulee perheenjäsen. Sitä ruokitaan, pidetään puhtaana ja huolehditaan ettei se pitkästy. Sitä käytetään säännöllisesti eläinlääkärissä ja trimmattavana. Sen kanssa harrastetaan ja käydään koulutuksissa, jopa terapiassa. On ilo nähdä lemmikin voivan hyvin. Hyvä olo tarttuu.

Viime aikoina olen pysähtynyt miettimään, mitä eläinrakkaus tarkoittaa ja mistä se kumpuaa. Miksi olen aina halunnut oman lemmikkieläimen. Olisiko luonnosta vieraantuminen meille kaupunkilaisille yksi syy. Haluamme pienen palan luontoa ja elämää kotiimme. Vai onko pohjimmiltaan kyse vallasta ja omistamisesta. Ainakin lajisorrosta.

Eläinten jako lemmikkeihin, tuotantoeläimiin ja metsästetäviin eläimiin on ihmisen kehittämä jako. Ihminen on päättänyt, että jotkut eläinlajit ansaitsevat hoivaa ja hoitoa ja ovat yksilöinä arvokkaita. Jotkut eläinlajit on päätetty laittaa tuotantoeläinkategoriaan, jolloin ne eivät ole yksilöitä, eikä niiden elämä ole arvokas. Joitakin villinä eläviä eläimiä on alettu metsästää. Metsästystä eli eläinten tappamista pidetään harrastuksena. Jotkut eläinlajit ovat saaneet “haittaeläin” tai “vieraslaji” leiman. Niitä saa tappaa myös pesimisaikaan.

Onko siis melko kevyttä sanoa itseään eläinrakkaksi, jos se rakkaus yltää vain omiin tai sukulaisten ja naapuruston lemmikeihin. Tai vain lemmikkieläimiin yleensä. Ja onko eläinrakkaus silloinkin melko itsekästä. Lemmikkieläin on täysin omistajansa vallassa. Omistaja päätää mitä ja milloin lemmikki syö, milloin ja miten se ulkoilee ja harrastaako se ja mitä. Työssäkäyvän kaupunkiasujan on tosi vaikea tarjota lemmikilleen lajityypillistä ja virikkeellistä elämää.

Olisiko suurinta eläinrakkautta lemmikkejä kohtaan olla ottamatta lemmikkiä. Olla vangitsematta ketään oman valtansa alle. Vaikea kysymys. Maailma on täynnä hylättyjä, lemmikiksi jalostettu kissoja, koiria ja kaneja. Onko kuitenkin parempi tarjota niille koti kuin jättää ne kaduille ja tarhoille selviämään kurjissa oloissa . Ideaalimaailmassani kaikki eläimet ovat vapaita ja elävät kukin haluamaasa elämää toivomallaan tavalla. Olemme kuitenkin jalostaneet suuren määrän eläimiä sellasiksi, että niiden on hyvin haastavaa pärjätä vapaina luonnossa, ainakaan näillä leveysasteilla.

Eläinrakkauteni on varmasti ollut itsekästä. Olen hankkinut lemmikit itsekkäistä syistä. Olen nauttinut lemmikkini pyyteettömästä rakkaudesta, vilpittömyydestä ja luottamuksesta. Samalla olen oppinut paljon. Ennen kaikkea hetkessä elämistä. Myös tältä kainalossani nukkuvalta, rakkaalta ystävältä, kennelistä ostetulta rotukoiralta.

 

-tarja