Eläimet uutisissa

Eläimet uutisissa

”Noin tuhannen neliön sikalassa oli suuri tulipalo – 250 sikaa kuoli. Palomestari ei uskalla tässä kohtaa arvioida palon syttymissyytä eikä palossa aiheutuneiden menetysten rahallista arvoa.”
” Palaneen sikalan osakas kertoo: Sikalapalo aiheutti miljoonavahingot – Tämmöistä elämä on joskus”
”Suomalaista sianlihaa viedään nyt massoittain Kiinaan”
”Lisääntyvä kanansyönti kasvattaa myös broileritiloja – 150 000 lintua ei ole enää harvinaisuus”

 

Uutisten eläimet ovat massaa, jota kuvataan numeraalisena määränä, kiloina ja euroina. Uutinen on ”hyvä” ja positiivinen, jos eläimiin kohdistuva toiminta kasvattaa vientituloja, tuo lisää kannattavuutta tai aikaansaa tuottoa sijoitukselle. Eläimiä kohdannut onnettomuus, vaikkapa sikalapalo, on ikävä uutinen siitä syystä, että se aiheuttaa suuria kustannuksia tuottajalle ja heikentää sianlihan toimitusvarmuutta.

Uutisessa unohtuu eläimen näkökulma. Unohtuu se, miten jokainen eläin on yksilö, jolla on oma luonteensa ja erityispiirteensä, ja yksi ainutkertainen elämä. Samoin se, miten eläimet kärsivät suurissa tuotantohalleissa. Uutisessa ei myöskään pohdita, miltä tuntuu pelko ja paniikki, miltä tukehtua savuun tai palaa kuoliaaksi, pääsemättä ulos häkistä tai aitauksesta.

Uutisessa ei kuvata myöskään sitä, mitä tuotannon lisäys tarkoittaa jokaisen eläimen ainoan elämän kannalta. Lisää emakoita, jotka makaavat häkeissä eivätkä saa hoitaa poikasiaan. Lisää lehmiä, joilta viedään vasikat heti synnytyksen jälkeen. Lisää nopeasta kasvusta kärsiviä lintuja, joiden katkenneita jalkoja tai siipiä ei eläinlääkäri hoida. Lisää verkkopohjaiseen häkkiin syntyviä ketunpoikasia, joiden jalat vääntyvät. Lisää silppuriin heitettyjä vastakuoriutuneita tipuja, jotka sattuvat syntymään kukonpoikina. Lisää lapsina tai hyvin nuorina tapettuja eläimiä, sikoja, emolehmiä, sonnivasikoita, vuohia, ankkoja, kukkoja, kettuja, minkkejä, munijakanoja, supikoiria, broilereita…

Eläinten älykkyys, tietoisuus ja tuntoisuus on jo pitkään tiedostettu, mutta uutisoinnissa se unohtuu jonnekin. Mihin ihminen on kadottanut empatiakykynsä? Missä viipyy toimittajakunta, joka murtaa perinteisen tavan uutisoida eläintuotannosta ja nostaa esiin myös eläimen näkökulman?

Long Playn toimituspäällikkö Anu Silfverberg kirjoittaa toiveistaan muille toimittajille joulukirjeessään 20.12.2019: ”Toivon lisää juttuja eläimistä – ei yksittäisistä eläintarhan tai akvaarion otuksista, jotka ovat saaneet pentuja tai tehneet jotain hassua, vaan eläinten ajattelusta ja toimista ja ihmisten suhteesta muihin lajeihin.”

Muutos on mitä ilmeisimmin tuloillaan. Keinolihan tuotekehitys etenee, kasviperäinen tuotanto lisääntyy, veganismi valtavirtaistuu. Moni vegaani rinnastaa eläinten syönnin yhtä vastenmieliseksi kuin ihmissyönnin. Mikäli ihminen lajina kehittyy, tulee eläinten syöminen todennäköisesti olemaan outoa ja harvinaista, ajatuksenakin epämiellyttävää, ja häpeällinen vaihe ihmisen historiassa. Sitä tulevat tulevaisuuden uutisetkin kummastelemaan.

-taru

Eläinrakkautta

Eläinrakkautta

Suuri osa meistä sanoo olevansa eläinrakkaita. Minäkin olen sanonut niin koko ikäni. Lemmikit tuovat meille valtavasti iloa. Niiden kanssa on hauska touhuta. On kiva opettaa koiralle uusia temppuja ja esitellä niitä ystäville ja työtovereille. Lemmikkieläinliikkeet pursuvat erilaisia leluja ja aktivointipelejä. Olen ylpeänä käynyt koiran kanssa lemmikkitarvikeliikkeeissä ostamassa toinen toistaan hienompia valjaita ja nuttuja, valinnut tyylikkäitä ruoka-astioita ja tilannut maailmalta makuualustoja ja kantolaukkuja. On kiva ilahduttaa lemmikkiä uusilla takeilla ja leluilla.

Lemmikin kanssa saa toteuttaa hoivaviettiään. Varsinkin lapsettomille se on hienoa. Monet lemmikkieläimiksi valikoituneet lajit ja rodut on jalostettu söpöiksi ja pörröisiksi. Niillä on suuret silmät ja pieni nenä. Ne pysyvät pentumaisina koko ikänsä.

Lemmikistä tulee perheenjäsen. Sitä ruokitaan, pidetään puhtaana ja huolehditaan ettei se pitkästy. Sitä käytetään säännöllisesti eläinlääkärissä ja trimmattavana. Sen kanssa harrastetaan ja käydään koulutuksissa, jopa terapiassa. On ilo nähdä lemmikin voivan hyvin. Hyvä olo tarttuu.

Viime aikoina olen pysähtynyt miettimään, mitä eläinrakkaus tarkoittaa ja mistä se kumpuaa. Miksi olen aina halunnut oman lemmikkieläimen. Olisiko luonnosta vieraantuminen meille kaupunkilaisille yksi syy. Haluamme pienen palan luontoa ja elämää kotiimme. Vai onko pohjimmiltaan kyse vallasta ja omistamisesta. Ainakin lajisorrosta.

Eläinten jako lemmikkeihin, tuotantoeläimiin ja metsästetäviin eläimiin on ihmisen kehittämä jako. Ihminen on päättänyt, että jotkut eläinlajit ansaitsevat hoivaa ja hoitoa ja ovat yksilöinä arvokkaita. Jotkut eläinlajit on päätetty laittaa tuotantoeläinkategoriaan, jolloin ne eivät ole yksilöitä, eikä niiden elämä ole arvokas. Joitakin villinä eläviä eläimiä on alettu metsästää. Metsästystä eli eläinten tappamista pidetään harrastuksena. Jotkut eläinlajit ovat saaneet ”haittaeläin” tai ”vieraslaji” leiman. Niitä saa tappaa myös pesimisaikaan.

Onko siis melko kevyttä sanoa itseään eläinrakkaksi, jos se rakkaus yltää vain omiin tai sukulaisten ja naapuruston lemmikeihin. Tai vain lemmikkieläimiin yleensä. Ja onko eläinrakkaus silloinkin melko itsekästä. Lemmikkieläin on täysin omistajansa vallassa. Omistaja päätää mitä ja milloin lemmikki syö, milloin ja miten se ulkoilee ja harrastaako se ja mitä. Työssäkäyvän kaupunkiasujan on tosi vaikea tarjota lemmikilleen lajityypillistä ja virikkeellistä elämää.

Olisiko suurinta eläinrakkautta lemmikkejä kohtaan olla ottamatta lemmikkiä. Olla vangitsematta ketään oman valtansa alle. Vaikea kysymys. Maailma on täynnä hylättyjä, lemmikiksi jalostettu kissoja, koiria ja kaneja. Onko kuitenkin parempi tarjota niille koti kuin jättää ne kaduille ja tarhoille selviämään kurjissa oloissa . Ideaalimaailmassani kaikki eläimet ovat vapaita ja elävät kukin haluamaasa elämää toivomallaan tavalla. Olemme kuitenkin jalostaneet suuren määrän eläimiä sellasiksi, että niiden on hyvin haastavaa pärjätä vapaina luonnossa, ainakaan näillä leveysasteilla.

Eläinrakkauteni on varmasti ollut itsekästä. Olen hankkinut lemmikit itsekkäistä syistä. Olen nauttinut lemmikkini pyyteettömästä rakkaudesta, vilpittömyydestä ja luottamuksesta. Samalla olen oppinut paljon. Ennen kaikkea hetkessä elämistä. Myös tältä kainalossani nukkuvalta, rakkaalta ystävältä, kennelistä ostetulta rotukoiralta.

 

-tarja