Miten sekaaneista tuli vegaaneja

Miten sekaaneista tuli vegaaneja

Entiset lihansyöjät

Olemme entisiä lihansyöjiä. Tiedämme miltä maistuu grillimakkara, kermajuusto tai porsaankyljys. Kasvoimme kodeissa, joissa lihaa tai maitotuotteita ei kyseenalaistettu. Niitä oli ’aina syöty’ ja niitä pidettiin lapsille jopa terveellisinä ja välttämättöminä. Samaa ruokavaliota jatkoimme aikuisiälläkin, sen suuremmin miettimättä.
Näin meni lähemmäs 50 vuotta, ennen kuin matka vegaaniksi alkoi. Se on ehkä tärkein ja paras matka, mitä koskaan on tullut tehtyä. Mutta miten se alkoi, mitä tapahtui?

 

Miellyttämisenhaluisesta nuoresta omia arvoja noudattavaksi keski-ikäiseksi

 

Lapsuudenkodissani lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden syönti oli normi. Sitä ei kyseenalaistettu. Ja niin oli muissakin lähipiirini perheissä. Lapsena joskus kyselin ja ihmettelin asiaa, lähinnä söpöjen lampaiden ja vasikoiden syöminen tuntui pahalta, mutta kaikkeen turtuu, kun kaikki ympärillä viestivät: tämä on ruokaa, tätä ihmiset syö. Helpointa oli mennä valtavirran mukana.

Tuntui vaikealta irrottautua kulttuurisista tavoista, joita opetettiin sekä kotona, koulussa että muussakin lähipiirissä. Ensimmäinen konkreettinen irtiottoni eläinoikeuksien puolesta oli varhainen eroamiseni kirkosta. Kasvoin tapakristillisessä luterilaisessa perheessä. Rippikoulussa huomasin joidenkin arvojeni poikkeavan siellä opetetuista. En pystynyt hyväksymään ihmisen aukotonta ylivaltaa muita eläimiä kohtaan. Olin aina ajatellut, että ihminen ja muurahainen ovat samanarvoisia.

Suurin syy varmaankin siihen, että jatkoin vuosikymmeniä eläintenperäisten ruokien ja muiden tuotteiden käyttöä oli tottumusten ja helppouden lisäksi jokapuolelta tulviva viestintä ja mainonta, jolla maailmamme on kyllästetty; edelleen puhutaan onnellista lehmistä ja sioista, huippukokit valmistavat televisiossa illasta toiseen tiriseviä pihvejä, käsintehdyt nahkakengät ovat kenkien aatelia ja lampaantaljat ovat muodikas sisustuselementti.

Viimeistä, totaalista päätöstäni lopettaa kaiken eläinperäisen käyttö omassa elämässäni edelsi vuosien kipuilu asian kanssa. Onneksi muutama vuosi sitten minulla oli viimein rohkeutta hypätä pois tuosta ajattelusta ja kohdata koko eläinteollisuuden kamaluus. Lopetin muiden miellyttämisen ja aloin elää oikeaksi kokemieni arvojen mukaisesti. Ihmeen paljon sen asian kanssa kaapista ulostulo kuitenkin vaati rohkeutta. Tein sen kuitenkin kerralla ja julkisesti. Asetuin kansaedustajaehdokkaaksi kärkiteemana eläinoikeudet.

Nuoruudessani ajateltiin, että kasvissyöjät ovat työelämää vieroksuvia, yhteiskunnan ulkopuolella vaihtoehtoelämää eläviä ituhippejä ja eläinsuojelijat ovat anarkistisia, laittomuuksia harjoittavia kettutyttöjä. Ihailin kettutyttöjä mutta itse en olisi koskaan uskaltanut toimia niin. Ja yhtään kasvissyöjää en tuntenut.

Yksi tärkeimmistä mielikuvista, joita nyt itse vegaanina ja eläinoikeusaktivistina haluaisin purkaa on, että eläinoikeuksia ajavan vegaanin on valittava jotenkin yhteiskunnan liepeille sijoittuva elämä. Ei tarvitse, vegaani ja eläinoikeusaktivisti voi olla aivan tavallinen työssäkäyvä, keskiluokkainen ihminen. Vegaanin ei tarvitse luopua mistään. Ainut asia on, että jättää kaiken eläinperäisen pois sekä lautaseltaan että muustakin elämästään.

Matkani kohti vegaanista elämää on ollut varmasti paras ja tärkein päätös mitä olen elämässäni tehnyt. Ja paluuta entiseen ei ole. Suosittelen!

tarja

 

 

Taru ja pulut

Miten korkeakoulutetusta, työssäkäyvästä keskiluokkaisesta perheenäidistä tuli varttunut vegaani ja eläinaktivisti

 

Olen aina mielestäni ollut kovin eläinrakas. En aiemmin nähnyt siinä suurta ristiriitaa eläinten syömiseen. Olin toki nähnyt jotain ikäviä kuvia esimerkiksi tuotantoeläinten kasvatuksesta, mutta ajattelin niiden olevan poikkeuksellisia ja ainakin Suomessa eläinten olojen olevan kohtuullisen hyvät. Nykyään hämmästyttää miten pitkään pystyin olemaan edes ajattelematta asiaa sen enempää. Sokeuttani asialle edisti ehkä myös koulutusalani tuohon aikaan, sillä kauppakorkeakoulun on tutkimusten mukaan havaittu vähentävän opiskelijoiden empatiakykyä. Jatkossa perheen, työn ja jatko-opintojen yhteensovittaminen tuntui vievän kaiken energian ja jatkoin opittua elämäntapaa ja ruokavaliota.Opiskelin paljon, mutta millään kouluasteella ei koskaan puhuttu eläintuotannosta tai kyseenalaistettu eläinten syömistä.

Olen aina lukenut paljon, mutta en ilmeisesti eläintuotannosta , sillä vasta Elina Lappalaisen Tieto-Finlandialla palkittu teos ’Syötäviksi kasvatetut’ sai minut pohtimaan tuotantoeläinten asemaa ja lukemaan aiheesta lisää. Vihdoin opin mitä eläintuotanto oikeasti tarkoittaa, millaista massiivisen mittakaavan kärsimystä se aiheuttaa, ja miten se vaikuttaa kaikkeen yhteiskunnassa, myös ympäristön tilaan, ilmastonmuutokseen jne. Toinen hätkähdyttävä oivallus oli tutustuminen eläinten mielen taitoihin, miten samanlaisia olemme kyvyssämme tuntea niin kipua, iloa tai surua.

Eläinten syöminen alkoi tuntua yhä mahdottomammalta. Ensin jäi pois liha, sitten maitotuotteet, munat ja kala. Kuulostaa vaikealta, mutta sitä se ei ollut. Löysin sosiaalisen median kautta Vegaanihaasteen, jonka helpot reseptit ja tietoiskut helpottivat jokapäiväisiä valintoja. Netti tarjosi lukemattomia vegaanisia ruokaohjeita. Kauppakäynneistä tuli uusia seikkailuita, mitä kaikkea vegaanisia ruokia onkaan olemassa ja mitä herkkuja niistä voi valmistaa. Missään vaiheessa en kokenut luopuvani mistään, vaan saavani koko lisää ja parempaa.

Eläinoikeusajattelun kehittyminen oli aikamoinen kasvuprosessi. Alkuun pohdin eläinten aseman parantamista eläinsuojelunäkökulmasta eli miten esimerkiksi tuotantoeläinten elinoloja voisi parantaa. Pian havahduin tämän ajattelun järjettömyyteen: millä oikeudella kasvatamme muita eläimiä vain hyödyntääksemme niitä. Mehän pidämme tärkeänä, että yhteiskunnan heikommista pidetään huolta, miksei tämä ajattelu ulotu muunlajisiin mutta yhtä lailla tietoisiin ja tuntoisiin olentoihin. Nykyään pyrin tekemään parhaani siinä, että eläimiä ei käytettäisi ihmisten hyväksi tai mitattaisi niiden arvoa sen mukaan mitä hyötyä ne tuottavat ihmiselle, vaan tunnustettaisiin eläimen oikeus elää lajityypillistä elämää ja kunnioitettaisiin sen ainutkertaista elämää.

Lisääntynyt ymmärrys millaisia eläimet ovat ja mitä niille teemme sai aikaan paljon muutoksia. Ruokavalion ja kulutusvalintojen uudistumisen lisäksi näen nykyään maailman aika lailla toisin ja haluan myös tehdä asioille jotain. Tärkeimpiä tavoitteita kaikelle tekemiselleni on eläintuotannon lopettaminen sekä lajityypillisen elintilan ja -olosuhteiden turvaaminen eläimille, mikä on herättänyt toimimaan myös ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Olen tällä matkalla tutustunut uusiin ihmisiin, joiden kanssa koen voivani vaikuttaa; eläinyksilöihin, jotka aikaansaavat iloa ja ihmetystä; ja oppinut empatiaa, jonka valossa maailma näyttää uudelta. Kuulostaa kliseiseltä, mutta merkityksellisyys elämässä on kasvanut; olen löytänyt arvoni ja elän niiden mukaisesti. Terveydentilani on kohentunut, ja voin sanoa vegaanisen elämäntavan tuoneen minulle pelkästään bonuksia. Elämä on kaikkea muuta kuin askeettista, ja toivon pystyväni muuttamaan luutuneita käsityksiä vegaanisesta elämäntavasta. Tämä on paitsi tärkeää ja rikasta, myös kivaa!

taru

 

Löydät meistä lisää Eläimellistä blogin esittelystä Me.
Toivottavasti löydät blogista myös muita kiinnostavia juttuja, uusia ajatuksia omaan elämääsi, sekä myös Katin herkullisia reseptejä.

 

 

 

 

 

 

Kasvun aikaa

Kasvun aikaa

Ikkunalaudalla olevista ruukuista nousee ensimmäisiä vihreitä hentoja tomaatin- ja paprikantaimia. Joka vuosi se herättää ihmetystä. Luonto on nyt intensiivisesti läsnä muutoinkin. Liikenteen melua on aiempaa vähemmän ja lähellä sijaitsevalta lentokentältä ei kuulu mitään. Kuuluu vain keväistä linnunlaulua ja tuulta puiden latvoissa. On kuin ilmakin olisi helpompaa hengittää. Etätöitä riittää, mutta silti vallitsee rauhoittava kiireettömyyden tuntu.

Koronaviruksesta ei ole seurannut pelkkää pahaa. Kirjoitin aiemmin jutun siitä, miten koronaviruksen, kuten monien muiden maailmaa uhkaavien virusten, esimerkiksi HIV, SARS tai lintu- ja sikainfluenssa, taustalla on eläintuotanto ja villieläinten hyväksikäyttö. Lyhyesti siis eläintensyönti. Jos olisimme vegaaneja tai kasvissyöjiä, valtaosa pandemioista vältettäisiin. Voisimme muutenkin paremmin ja olisimme terveempiä. Ilmastonmuutoksen hillintä helpottuisi ja ympäristöongelmat vähenisivät. Eläimille aiheutetun kärsimyksen määrä vähenisi, kun valtaisaa joukkoa erilajisia eläimiä ei tarvitsisi kasvattaa ihmisten ruoaksi. Uusia sademetsiä ei tarvitsisi hakata, kun eläimille ei täytyisi kasvattaa niin paljon rehua. Lajikatoa voitaisiin estää, kun villieläinten tappaminen vähenisi.

On epärealistista odottaa eläintuotannon täydellistä loppua, vaikka sitä miten toivoo. Jo eläintuotannon vähenemisellä olisi kuitenkin suuri merkitys kaikkien edellä mainittujen hyvien asioiden etenemiseen. Kunhan villieläinten hyödyntäminen kielletään ja eläintuotantoa rajoitetaan rajusti, voidaan pienempää eläinmäärää kasvattaa ilman mittavien epidemioiden syntyä ja samalla parantaa ruoaksi kasvatettavien eläinten elinolosuhteita.

Pitemmällä aikajaksolla ihmisen kehitys edellyttää kuitenkin siirtymistä vegaaniseen maailmaan. Eettinen elämäntapa ja sosiaalinen tasa-arvo tarkoittavat kaiken elämän kunnioittamista. Ihminen ei tarvitse lihaa tai eläimistä peräisin olevia tuotteita mihinkään. Kaikilla elävillä olennoilla on itseisarvo, eli eläimen arvo ei ole riippuvainen sen arvosta ihmiselle. Jokaisella on oikeus omaan elämäänsä.

Koronavirus tarjoaa suuntaa kohti parempaa elämää. Tämä ei tarkoita myötätunnon puutetta siihen sairastuneita tai jopa menehtyneitä tai heidän läheisiään kohtaan, vaan sen huomioimista, että meillä on olemassa vaihtoehto välttää vastaavia tilanteita tulevaisuudessa. Ruokavalio on helppo keino aloittaa. Ikkunanlaudan tomaatintaimista ei ole tänään vielä apua päivällislasagnen valmistukseen. Se valmistuu kuitenkin helposti linssien, kaurakerman ja vegaanijuuston avulla, lisukkeeksi kotimaista porkkanaraastetta ja etikkakurkkuja. Eikä ketään tarvinnut satuttaa.

Pidetään huolta toisistamme. Lajista riippumatta.

 

-taru

Välinpitämättömyydestä

Välinpitämättömyydestä

“The hardest thing about being a vegan is you can’t make people care”

Mietin usein miten ihmiset voivat olla niin välinpitämättömiä eläinten huonon kohtelun suhteen. Jokainen on varmaan väkisin törmännyt kuviin häkeissä pidettävistä sioista, ahtaista broilerhalleista, turkistarhojen sairaaksi jalostetuista eläimistä tai saastan keskellä elävistä lemmikkikissoista ja -koirista, joiden hoito on laiminlyöty. Miksi mikään ei muutu, miksi näitä kuvia tulee yhä lisää? Miksi me ihmiset sallimme tämän, miten saamme nukuttua yömme rauhassa?

Yhtenä selityksenä tulee mieleen tuo hienolta kuulosta sanapari, kognitiivinen dissonanssi, eli tiedon ja toiminnan välinen ristiriita. Vaikka tiedämme, niin suljemme silmämme ja vältämme tietoisesti ajattelemasta asiaa. Tiedämme älykkäiden sikojen kurjista oloista, mutta kinkkusiivupaketti marketin hyllyllä on niin kovin kaukana siitä kuvien siasta, että yhteys näiden kahden välillä on helppo unohtaa. Arjen kiireessä ostoskoriin päätyy myös juustopaketti, ja ajatuksia ei tule uhrattua sille, että juuston takia vasikka viedään vastasyntyneenä pois äidiltään ja se jää ilman sille kuuluvaa maitoa ja hoivaa. Vielä kun paketissa kerrotaan, että juustoon käytetty maito tulee vapaista tai onnellisista lehmistä, niin tuotantoeläinten olojen ajattelemisesta ei tule huonoa omaatuntoa. On helppoa keksiä perusteluja omalle käytökselle.

Kyseessä voi olla myös vastuunpakoilu. Usein kuulee todettavan, että Suomi on niin pieni maa, että sillä ei ole suurtakaan merkitystä mitä me täällä teemme. Jos suomalaisten tekemisellä ei ole väliä, niin ei kai sitten slovakialaisten, eritrealaisten tai norjalaistenkaan. Maailma koostuu kuitenkin yksittäisistä ihmisistä, emmekä voi välttää vastuuta vetoamalla kansakunnan kokoon. Sitä paitsi pienuus on harhaa. ’Pienessä’ Suomessa teurastetaan vuodessa 79 miljoonaa eläintä. 79 miljoonaa yksilöä ja elämää ei ole mitätön luku.

Sorrumme myös ajatteluun, jota voisi kutsua paikka- ja aikavääristyneeksi. Paikkavääristymällä tarkoitan, että ajattelemme kaiken olevan kotimaassa paremmin kuin muualla. Pohdimme, että Suomessa voi kyllä syödä sianlihaa, on possuilla varmaankin paremmat olot täällä kuin Aasian maissa. On kuitenkin kestämätöntä perustella omaa väärää toimintaa sillä, että joku muu toimii vielä huonommin. Aikavääristymä saattaa näkyä perusteluna itselle, että voin syödä tätä sianlihaa, kun kerran olen sitä vuosikymmeniä syönyt, ei sillä enää ole väliä muutanko tottumuksiani. Aikavääristymä voi olla myös luottamusta siihen, että tulevat sukupolvet toimivat sitten viisaammin valinnoissaan. Vastuunpakoilua tämäkin.

Välinpitämättömyyden taustalla voi olla myös suhteellisuudentajun katoamista. Ajatellaan, että teen osani eläinten eteen, kun hoidan lemmikkikoirani hyvin ja ruokin lintuja pihalla talvisin. Kuitenkin ihmisten jokapäiväisen ruokavalion sisältö on eläinten kannalta huomattavasti merkittävämpi asia. Vegaanina säästää kuukaudessa noin 33 eläimen hengen. Todellisuudessa luku on vielä suurempi, koska laskelmissa ei ole huomioitu mm. maidontuotantoa, kukkotipuja tai munimiskauden jälkeen tapettuja kanoja.

Matka vegaaniksi alkaa melko väistämättä, jos oman aiemman välinpitämättömyyden uskaltaa kohdata ja arvioida rehellisesti omaa ajattelua. Helppoa ei ole sekään, sillä mielen avaaminen eläinten kohtelulle saa aikaan ahdistusta ja jopa vihaa. Kaiken kaikkiaan on kuitenkin vahvistavaa ja puhdistavaa, kun pystyy käytännössä toimimaan eläinten aseman parantamiseksi. Välinpitämättömyydestä luopuminen ja vegaaniksi ryhtyminen ei välttämättä edellytä ’eläinrakkautta’. Olen tutustunut vegaaneihin, jotka kertovat etteivät ole kiinnostuneita eläimistä tai halua olla niiden kanssa tekemisissä. Heidän veganisminsa syy on oikeudentajussa ja kärsimyksen välttämisessä; yhtäkään tietoista ja tuntoista minkä tahansa lajin edustajaa ei saa kohdella huonosti, tykkäsipä tästä lajinsa edustajasta tai ei. Veganismissa ei ole välttämättä kyse eläinrakkaudesta vaan oikeudenmukaisuudesta.

Kuvat: Jo-Anne McArthur/ We Animals media

 

-taru

Mitä me häpeämme huomenna?

Mitä me häpeämme huomenna?

Viime päivinä ihmiskuntaa on muistuteltu ottamaan opikseen aiemmista virheistään, kun natsi-Saksan kuuluisimman keskitys- ja tuhoamisleirin Auschwitz-Birkenaun vapauttamisesta tuli kuluneeksi 75 vuotta. Juutalaisvainot ovat eräs ihmiskunnan suurista häpeänaiheista, samoin kuin monet sodat, terroriteot, tai orjuus. Häpeää aiheuttavat myös monet aiemmat kummalliset kiellot, kun naiset eivät saaneet äänestää tai kelvanneet papiksi, tai kun homoseksuaalisuus oli laitonta. Mutta mitä häpeää oma sukupolveni, mitkä tekomme tai tekemättä jättämisemme meitä tulevat hävettämään lastenlastemme edessä?

Vahva arvaukseni nostaa jaetulle ykkössijalle eläinten kohtelun ja ilmastonmuutoksen. Jaetulle, koska nämä kaksi asiaa kietoutuvat tiukasti toisiinsa. Eläintuotannon päästöt ylittävät kaiken liikenteen yhteenlasketut päästöt, ja eläintuotanto aiheuttaa lukemattomia ympäristöongelmia vesistön likaantumisesta maaperän köyhtymiseen. Eniten uskon ja toivon meidän häpeävän kuitenkin eläinten kohtelua. Toivon, koska se tarkoittaa, että asiat tulevaisuudessa muuttuvat. Uskon, koska eläinten kohtelu on niin äärettömän julmaa ja massiivista. Ihmisen on kiistattomasti todistettu olevan yksi laji muiden joukossa, mutta ylivoimallaan se on saanut kaikki muut lajit joko kärsimään tai häviämään. Ihmisen aiheuttama sukupuuttoaalto on valtava, ja maailmassa jäljellä olevista lajeista vain 4% on enää villieläimiä, kaikki muu on ihmisen karjaa. Karjan määrä on valtava, ja tehotuotannossa kärsivien ja kuolevien yksilöiden määrä sellainen, että sitä ei tahdo ymmärtää. Pienessä Suomessakin yhdessä vuodessa teurastetaan 79 miljoona eläintä.

Häpeää aiheuttaa erityisesti se, että ihminen ei kaikesta tieteen tarjoamasta tutkimusnäytöstä huolimatta tahdo käsittää eläinten mielen ja sielun olemassaoloa, niiden ihmisen kaltaista tietoisuutta ja tuntoisuutta, kykyä tuntea niin iloa, surua tai kipua. Järjen vähyydestäkään ei voi muita eläimiä syyttää, sika tai varis kun ovat älykkyydeltään kouluikäisen lapsen tasolla. Rotan nokkeluus, norsun empatiakyky ja muisti, delfiinien kommunikointikyky tai tiaisten monipuolinen lauserakenne ovat hämmästyttäviä näyttöjä eläinten kognitiivisista taidoista. Toisaalta, miksi eläinten hyvä kohtelu edes edellyttäisi niiltä mielen nokkeluutta? Kuvaahan länsimaisen yhteiskunnan moraalin tasoa miten se huolehtii vähempiosaisistaan ja heikoimmistaan kuten vanhuksista, lapsista ja vammaisista, heidän älykkyysosamäärästään huolimatta. Miksi ei niistä kaikista heikoimmista, eläimistä, joilla ei tässä yhteiskunnassa ääntä ole ollenkaan eikä edes lain suomaa suojaa turvanaan? Laki kun kohtelee eläintä yhä vain pelkkänä esineenä, vaikka yrityksiä tuoda eläimen itseisarvo lakiin on sitkeästi yritetty. Valtaosalla ns. tuotantoeläimistä ei ole oikeutta liikkumiseen, omien jälkeläistensä hoivaan, lajitoverin seuraan, vanhuuteen, monilla ei edes juomaveteen…ja yhdelläkään ei ole oikeutta elää. Tämän tajuaminen ja eläinten kaltoinkohtelun ymmärrys tulevat vastaan jossain kohtaan, mikäli ihmiskunnassa tapahtuu minkäänlaista moraalista kehitystä. Lapsenlapsemme tulevat kauhistelemaan: mitä me teimme muille eläimille.

Arvelen, että ennen kuin häpeä eläinten kohtelusta iskee, tulee lihahäpeä, josta on jo nähtävissä merkkejä. Veganismi laajenee, ja enemmistö vegaaneista kertoo valintansa syyksi eläinten huonon kohtelun. Kuvia grillissä paistuvista lihapihveistä ei haluta sosiaalisessa mediassa enää jakaa, ellei toivo leimautuvansa itsekkääksi ja ympäristöongelmia väheksyväksi juntiksi. Muutosta tulee auttamaan uusien keino- tai kasvilihojen ilmestyminen kauppojen hyllyille ja soluviljellyn lihan yleistyminen. Vaikka ei eläinten oikeuksista välittäisi, tulee eläinperäisten tuotteiden kulutus vähenemään ainakin länsimaissa, kun niiden aiheuttamat ympäristöongelmat tiedostetaan nykyistä paremmin.

Ilmastonmuutos tulee olemaan toinen vaikeasti selitettävä asia seuraaville sukupolville; miksi me emme tehneet mitään, vaikka tiesimme ja näimme koko ajan mitä tapahtuu? Ilmastonmuutos kietoutuu laajempaan kestävyyskriisiin, johon myös suhtauduimme välinpitämättömästi. Kulutamme ja ostamme, aina uutta pikamuotia, kodinkonetta ja sisustustavaraa, vaikka kaatopaikat täyttyvät ja merissä ajelehtii muoviroskaa valtavina lauttoina. Lennämme lomamatkoille ja jaamme matkoistamme kuvia mitä ostamme, syömme ja juomme, ja pahimmillaan miten poseeraamme eksoottisen eläimen kanssa samassa kuvassa. Kuten lihahäpeästä, lentohäpeästä on jo nähtävissä merkkejä, ja moni on tietoisesti vähentänyt matkustamistaan. Sosiaalinen media ei kuitenkaan unohda, ja meillä tulee olemaan selittämistä jälkipolville miten niin huolettomasti matkustelimme. Selittämistä tulee vaatimaan myös antibioottien vastuuton käyttömme etenkin eläinten lääkitsemiksi ’varmuuden vuoksi’, kun antibioottiresistentit bakteerit yleistyvät.

Häpeän aiheita riittää. Varmaa on, että tulevat sukupolvet tulevat tuomitsemaan monia nykyisen elämäntapamme piirteitä.

 

P.S. Ehdit vielä käydä katsomassa näyttelyn 79  miljoonaa Helsingissä. 79 miljoonaa on valokuvaaja Emmi Kähkösen projekti, joka sai alkunsa vuohen syntymästä, jota Kähkönen oli kuvaamassa. Kokemuksesta heräsi kysymyksiä. Mikä on eläimen elinkaari? Mihin se päättyy? Mikä ihmisen rooli on? Keväällä 2018 yksi teurastamo avasi ovensa valokuvaajalle.

“Etupihalla on tuhannen litran juottoastia täynnä aivoja. Tilanne tuntuu niin absurdilta, että se vähän naurattaa.”

 

-taru

 

 

 

Vielä kerran eläinkokeista

Vielä kerran eläinkokeista

Kokeissa käytetyt eläimet
Ensimmäinen mielikuva koe-eläimestä on usein rotta tai hiiri. Koe-eläinten kirjo on kuitenkin valtava. Käytetyimpiä eläinlajeja eläinkokeissa ovat edellisten lisäksi koirat, kissat, hevoset, siat, vuohet, lampaat, kanit, naudat, matelijat, sammakot, kalat, marsut ja hamsterit, sekä eniten ihmisen kaltaiset eli erilaiset apinalajit. Koiraroduista käytetyin on beagle, sillä se on luonteeltaan sopeutuva, ystävällinen ja helposti käsiteltävissä. Myös sikoja käytetään paljon, sillä sialla ja ihmisellä on paljon anatomisia ja fysiologisia yhtäläisyyksiä. Sikaa pidetään yleisesti ’tuotantoeläimenä’ eikä kovin merkittävänä tai sympaattisena, joten sen käyttö eläinkokeissa ei ole herättänyt vastaavaa kritiikkiä kuin esimerkiksi apinoiden tai koirien käyttö. Sika on kuitenkin äärimmäisen älykäs ja vastaa ajattelultaan jopa kouluikäistä lasta. Se pystyy ratkaisemaan monimutkaisiakin ongelmia, osoittaa erilaisia tunteita, reagoi muiden sikojen positiiviseen tai negatiiviseen käytökseen, ja joka sialla on oma, yksilöllinen persoonallisuutensa kuten ihmisilläkin.

Epäluotettavat eläinkokeet
Oli koe-eläimenä käytetyn eläimen laji mikä tahansa, se ei ole ihminen, ja tästä syystä kokeet harvoin ovat luotettavia ja sovellettavissa ihmiseen. Suurin osa eläimistä kärsii siis turhaan. Eläinkokeiden ’tärkeys’ on myös kovin kyseenalaista, sillä eläinkokeissa ei testata vain lääkkeitä, vaan esimerkiksi kosmetiikkaa, pesuaineita, maaleja, lannoitteita, tupakkaa tai alkoholia. EU on kieltänyt kosmetiikan eläinkokeet, mutta valvonta on olematonta. Suomessa eläinkokeissa kärsii ja kuolee joka vuosi yli 100 000 eläintä.

Vaihtoehtoja on
Koe-eläiminä käytetään miljoonittain eläimiä kaikkialla maailmassa, ja koe-eläinten käyttö on vain lisääntynyt geeniteknologian lisääntymisen takia. Eläinkokeita voitaisiin välttää, sillä vaihtoehtoja on. Kokeita voidaan tehdä kudosviljelmillä, tietokonemallinnuksilla tai vapaaehtoisilla ihmisillä, jolloin kokeiden luotettavuus on huomattavasti parempi. Suomessa toimii myös FICAM (Finnish Centre for Alternative Methods), joka edistää koe-eläimille vaihtoehtoisten menetelmien kehittämistä ja käyttöönottoa, mikä vähentää koe-eläinten käyttöä ja johtaa parempaan ihmisbiologiaan perustuvaan tieteeseen.

Eläinkokeiden kauheus ja järjettömyys
Eläimille aiheutetaan kokeissa tuskallisia oireita aiheuttavia aivovammoja, niiden luita murretaan ja katkotaan, niihin istutetaan syöpäsoluja, niille syötetään myrkkyjä, ja aiheutetaan äärimmäistä kipua mm. kipututkimusten takia. Lista on loputon. Eläinkokeiden aiheuttama kärsimys ei ole pelkästään fyysistä tuskaa tai kipua. Sosiaaliset laumaeläimet ovat usein suljettuina eristettyinä pieniin, virikkeettömiin häkkeihin, mikä aiheuttaa niille myös stressiä, turhautumista, apaattisuutta, ja erilaisia pelkotiloja. Esimerkiksi isoa koiraa voidaan pitää yhden neliömetrin kokoisessa häkissä 23 tuntia vuorokaudesta, mikä kotikoiran kohdalla johtaisi syytteeseen eläinsuojelurikoksesta Eläinsuojelulait ja -valvonta eivät siis koske koe-eläimiä. Sama epäloogisuus ihmisen eläimiä koskevassa luokitteluissa on tosin nähtävissä muuallakin, sillä esimerkiksi eläintarhassa ketulle on järjestettävä vähintään 600 neliön tila, turkistarhassa riittää reilusti alle neliön kokoinen häkki. Luonnossa ketulla on usean neliökilometrin kokoinen elinpiiri.

Saman eläinlajin eri yksilöiden kohtelu riippuu siis siitä, mihin ryhmään ihminen kulloinkin eläimen päättää luokitella. Kukin yksilö on silti samalla tavalla tietoinen ja tuntoinen, kykenevä tuntemaan tuskaa, kipua, iloa tai surua. Keskeinen kysymys eläinkokeissa on niiden eettisyyden arviointi. Ihminen on myös yksi eläinlaji, joka eläinkokeilla aiheuttaa äärimmäistä kärsimystä muille lajeille. Millä oikeudella ihminen käyttää muita eläinlajeja omiin tarkoitusperiinsä pelkkänä tutkimuskohteena? Määrääkö vahvin ja älykkäin mikä on eettistä? Länsimainen yhteiskunta pitää tärkeänä huolehtia vähempiosaisista, niin lapsista, vanhuksista kuin vammaisista, heidän älykkyydestään huolimatta. Miksi ei eläimistä?

VINKKI: Vältä ostoksissasi tuotteita, joita on testattu eläimillä. Tunnistat eläinkokeettomia tuotteita Leaping Bunny-merkistä:

Tutustu myös Animalian ylläpitämään eläinkokeettoman kosmetiikan ja pesuaineiden listaan. Simpleorganiclife-sivusto listaa yrityksiä, jotka yhä käyttävät eläinkokeita tuotteidensa testauksessa. Listalta löytyvät muun muassa Pepsodent, TRESemmé, Aussie, Palmolive, Panadol, Schwarzkopf, L’Oreal, Lancome, Yves Saint Laurent, Twix, Mars sekä Head & Shoulders.

 

-taru

 

 

Autoilevan vegaanin mietteitä

Autoilevan vegaanin mietteitä

Autoilu ei ole hyväksi luonnolle eikä eläimille, mutta oma elämäntilanne ja asuinpaikka eivät tällä hetkellä anna muita vaihtoehtoja työpaikkaliikkumiseen. Ilmaston ja ympäristön näkökulmasta keskeisiä kysymyksiä ovat auton aiheuttamat päästöt. Päästöjen osalta vegaani valitsisi varmaankin täyssähköauton. Päätöksentekoa vaikeuttavat kuitenkin paitsi täyssähköauton korkea hinta, sähkön tuotantotapa sekä auton valmistukseen liittyvät ongelmat, esimerkkinä auton litiumista valmistettava akku. Suurin osa tunnetuista litiumesiintymistä on pieninä pitoisuuksina malmissa, mikä tarkoittaa laajoja kaivosalueita ja myllättyjä maa-alueita.

Entäs sitten biodieselillä toimivat autot, joita niin kovasti mainostetaan ympäristöystävällisinä? Biodiesel tehtiin alun perin kasviöljystä (palmuöljy), ja se vaikutti olevan ratkaisu paitsi autojen, myös lentokoneiden polttoaineeksi (biokerosiini), mutta palmuöljyn demonisoinnin jälkeen biodieselin tuottajat siirtyivät kasvirasvoista eläinrasvoihin. Biodiesel tehdään nykyään suurelta osin teurasjätteistä, mikä tekee siitä merkittävän piilotuen eläinten tehotuotannolle lisäämällä eläintuotannon kannattavuutta. Tämä myös vähentää biodieselin ympäristöystävällisyyttä, sillä eläintuotannon päästöt ovat valtavat, eläinten kohteluun liittyvistä ongelmista puhumattakaan.

Eläinten oikeuksien puolustajat vastustavat yleensä palmuöljyä, mikä johtunee sen vääristä viljelytavoista sekä tiedon puutteesta. Palmuöljyn huono maine johtuu siitä, että sitä on viljelty luonnon kannalta väärissä paikoissa, yleensä suosademetsiä hakkaamalla ja korvaamalla ne palmuöljyviljelmillä, ja samalla on tuhottu monien eläinten elinmahdollisuudet. Öljypalmu on kuitenkin erinomainen öljykasvi, helppo ja tuottoisa viljeltävä, jolla voitaisiin esimerkiksi metsittää laajoja hylättyjä maatalousmaita Afrikassa. Öljypalmujen seassa voitaisiin viljellä muita ruokakasveja sekä suuria kovapuita, tukea näin paikallisten elinmahdollisuuksia ja elvyttää vähentyneitä sademääriä lisääntyvän metsäpeitteen avulla. Yksisilmäinen palmuöljyn kieltäminen on virhe, kieltää tulee sen istuttaminen turvemaille tai sademetsiä raivaamalla.

Mutta takaisin autoihin. Entäs sitten kaasulla toimivat autot? Maakaasu ei ole millään lailla ympäristöystävällistä, ja biokaasulla toimivan auton ongelma on sama kuin biodieselin: valmistuksessa käytetään jälleen teurasjätettä ja lisätään näin tehoeläintuotannon kannattavuutta ja tuotannossa kärsivien eläinten määrää.

Katse kääntyy siis takaisin sähköautoihin, ja niihin liittyvän suomalaiseen tuotekehitykseen. Kestäviä ja kevyitä, eli vähemmän polttoainetta tarvitsevia autoja kuten lentokoneitakin voitaneen valmistaa pian hiilikuidusta. Hiilikuitu tehdään nykyään pääasiallisesti öljystä, mutta sen valmistus puusta saatavasta ligniinistä etenee. Tuottamalla hiilikuitu ligniinistä voidaan laskea sähköauton hintaa merkittävästi, puolittaa autonvalmistuksen hiilipäästöt sekä polttoainetarve, tai vastaavasti kaksinkertaistaa sähköauton kantosäde. Samoin Suomessa on pitkällä toinen sähköauton läpimurtoa nopeuttava tuotekehityshanke liittyen litiumakun korvaavaan halpaan ja kestävään natriumakkuun.

Näihin ajatuksiin voi tutustua lisää lukemalla mm. tiedekirjailija Risto Isomäen vuonna 2019 ilmestyneen teoksen Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen. Itse jään ainakin vielä joksikin aikaa odottavalle kannalle. Helppoja ratkaisuja autoiluun ei ole. Pyrkimys on ’pienimpään pahaan’, ja on hyvä säilyttää suhteellisuudentaju ja muistaa, ettei täydellinen veganismi ole mahdollista nykymaailmassa. Eläinperäisiä ainesosia on monissa tuotteissa, joissa niitä ei edes ilmoiteta, esimerkkinä vaikka monet maalit, liimat ja kemikaalit. Autovalinnoissa on helppo välttää nahkapäällysteisiä istumia, mutta eläinperäisiä aineosia löytyy yleensä silti mm. autonrenkaissa. Toistaiseksi pienet parannukseni autoilun suhteen ovat, että ajan vähäpäästöisellä pikkuautollani mahdollisimman vähän ja käytän julkisia liikennevälineitä tai kävelen aina kun mahdollista.

– taru

Eläimet uutisissa

Eläimet uutisissa

”Noin tuhannen neliön sikalassa oli suuri tulipalo – 250 sikaa kuoli. Palomestari ei uskalla tässä kohtaa arvioida palon syttymissyytä eikä palossa aiheutuneiden menetysten rahallista arvoa.”
” Palaneen sikalan osakas kertoo: Sikalapalo aiheutti miljoonavahingot – Tämmöistä elämä on joskus”
”Suomalaista sianlihaa viedään nyt massoittain Kiinaan”
”Lisääntyvä kanansyönti kasvattaa myös broileritiloja – 150 000 lintua ei ole enää harvinaisuus”

 

Uutisten eläimet ovat massaa, jota kuvataan numeraalisena määränä, kiloina ja euroina. Uutinen on ”hyvä” ja positiivinen, jos eläimiin kohdistuva toiminta kasvattaa vientituloja, tuo lisää kannattavuutta tai aikaansaa tuottoa sijoitukselle. Eläimiä kohdannut onnettomuus, vaikkapa sikalapalo, on ikävä uutinen siitä syystä, että se aiheuttaa suuria kustannuksia tuottajalle ja heikentää sianlihan toimitusvarmuutta.

Uutisessa unohtuu eläimen näkökulma. Unohtuu se, miten jokainen eläin on yksilö, jolla on oma luonteensa ja erityispiirteensä, ja yksi ainutkertainen elämä. Samoin se, miten eläimet kärsivät suurissa tuotantohalleissa. Uutisessa ei myöskään pohdita, miltä tuntuu pelko ja paniikki, miltä tukehtua savuun tai palaa kuoliaaksi, pääsemättä ulos häkistä tai aitauksesta.

Uutisessa ei kuvata myöskään sitä, mitä tuotannon lisäys tarkoittaa jokaisen eläimen ainoan elämän kannalta. Lisää emakoita, jotka makaavat häkeissä eivätkä saa hoitaa poikasiaan. Lisää lehmiä, joilta viedään vasikat heti synnytyksen jälkeen. Lisää nopeasta kasvusta kärsiviä lintuja, joiden katkenneita jalkoja tai siipiä ei eläinlääkäri hoida. Lisää verkkopohjaiseen häkkiin syntyviä ketunpoikasia, joiden jalat vääntyvät. Lisää silppuriin heitettyjä vastakuoriutuneita tipuja, jotka sattuvat syntymään kukonpoikina. Lisää lapsina tai hyvin nuorina tapettuja eläimiä, sikoja, emolehmiä, sonnivasikoita, vuohia, ankkoja, kukkoja, kettuja, minkkejä, munijakanoja, supikoiria, broilereita…

Eläinten älykkyys, tietoisuus ja tuntoisuus on jo pitkään tiedostettu, mutta uutisoinnissa se unohtuu jonnekin. Mihin ihminen on kadottanut empatiakykynsä? Missä viipyy toimittajakunta, joka murtaa perinteisen tavan uutisoida eläintuotannosta ja nostaa esiin myös eläimen näkökulman?

Long Playn toimituspäällikkö Anu Silfverberg kirjoittaa toiveistaan muille toimittajille joulukirjeessään 20.12.2019: ”Toivon lisää juttuja eläimistä – ei yksittäisistä eläintarhan tai akvaarion otuksista, jotka ovat saaneet pentuja tai tehneet jotain hassua, vaan eläinten ajattelusta ja toimista ja ihmisten suhteesta muihin lajeihin.”

Muutos on mitä ilmeisimmin tuloillaan. Keinolihan tuotekehitys etenee, kasviperäinen tuotanto lisääntyy, veganismi valtavirtaistuu. Moni vegaani rinnastaa eläinten syönnin yhtä vastenmieliseksi kuin ihmissyönnin. Mikäli ihminen lajina kehittyy, tulee eläinten syöminen todennäköisesti olemaan outoa ja harvinaista, ajatuksenakin epämiellyttävää, ja häpeällinen vaihe ihmisen historiassa. Sitä tulevat tulevaisuuden uutisetkin kummastelemaan.

-taru

Uuden vuoden lupauksia?

Uuden vuoden lupauksia?

Tiesitkö, että kana on viisi kertaa oppivaisempi kuin koira, että sika on siisti eläin ja rotta empaattinen? Että näillä kaikilla on mieli, tietoisuus ja tunteet ihan kuten meilläkin? Eläimet ovat kovin kaltaisiamme, mutta kohtelemme niitä todella huonosti. Hyvinvointimaa Suomessa eläimellä ei ole oikeutta elämään, lajitoverien seuraan, liikkumiseen, emon hoivaan, eikä edes aina juomaveteen.

Me emme aiemmin tienneet. Tieto muutti elämäntapamme, ja sitä myöten miltei kaiken, niin ajattelutavan, ostokäyttäytymisen ja ruokavalion, ja herätti halun tehdä parhaamme eläinten aseman ja kohtelun parantamiseksi mm. jakamalla tietoa ja innostamalla muitakin mukaan. Muutokset alkavat arjen teoista ja valinnoista, ja tämän blogin tavoite on antaa tietoa, kannustusta ja vinkkejä siihen. Oma kokemuksemme on, että eläinkysymyksiin havahtuminen ja sen aiheuttamat elämänmuutokset ovat paras asia mitä meille on tapahtunut. Kysymys ei ole luopumisesta vaan saamisesta. Vanha toteamus taitaa pitää paikkansa: Ei ole varmaankaan yhtäkään vegaania, joka ei olisi todennut, miksei tehnyt tätä valintaa aikaisemmin.

Meillä on kuluttajina valtava voima, kun muutoksia tekee yhä useampi. Tarjolle tulee esimerkiksi yhä useampia kasviperäisiä elintarvikkeita, eläinkokeettomia puhdistusaineita ja kosmetiikkaa, ja ei-eläinperäisistä materiaaleista valmistettuja vaatteita ja kenkiä. Turhien ja suurta kärsimystä aiheuttavien tuotteiden myynti laskee, esimerkkeinä vaikkapa turkikset tai lehmänmaito. Yksilöiden valinnoilla on merkitystä, mutta koko muutosta ei voida sälyttää kuluttajien vastuulle. Tarvitaan yhteiskunnallisia toimia, kuten poliittisia päätöksiä ja lainsäädännön muutoksia. Näihinkin voi yksilötasolla vaikuttaa mm. äänestämällä tai tukemalla lainsäädännöllisiä muutoksia ajavia tahoja. Hyvä esimerkki jälkimmäisestä on Suomen eläinoikeusjuristit ry (https://www.elaintenvuoro.fi/), joka työskentelee tehokkaamman ja paremman eläinten suojelun puolesta eläinten perusoikeuksien tunnustamisen kautta. Yhdistys on esitellyt perustuslakimuutosehdotuksensa kansanedustajille syksyllä 2019 ja jatkaa tieteellistä työtä eläinoikeuden saralla. Yhdistystä voi tukea lahjoittamalla tai liittymällä kannatusjäseneksi.

Olipa oma seuraava askel eläinoikeuksien parantamiseksi mikä hyvänsä, se kannattaa. Toiminta eläinten hyväksi tuottaa energiaa ja hyvää mieltä, ruokavaliomuutokset terveyttä ja hyvinvointia, ja ympäristö kiittää. Samalla tulee hillittyä ilmastonmuutosta, sillä eläintuotannon päästöt ylittävät nykyään jopa kaiken liikenteen yhteenlasketut päästöt. Mitä sinä teet toisin vuonna 2020? Voit myös jakaa parhaat ideasi eläinoikeuksien edistämiseksi lähettämällä meille sähköpostia elaimellista.com@gmail.com. Julkaisemme koosteen parhaista vinkeistä!

-taru

Joulumieltä sonneille

Joulumieltä sonneille

Olethan seurannut Poju-sonnin tarinaa? Jos et, löydät sen Eläimistä-sivun aiemmista teksteistä. Nyt Pojun uusimpiin kuulumisiin!

Pojua tapaamassa

Poju on kasvattanut paksun, pörröisen talviturkin! Se oli ensimmäinen huomiomme, kun kävimme toivottamassa Pojulle hyvää joulunaikaa. Viime vierailusta oli jo vierähtänyt pari kuukautta. Koska sonnipojat viettävät kaiken aikansa ulkona, kasvaa niille lämmin turkki talviajaksi. Se hämmästytti, sillä voisi kuvitella ihmisen pitkälle jalostaman lihakarjarodun olevan sopeutumaton oloihin, joissa niitä ei yleensä pidetä. Turkinkasvatuksen lisäksi Poju oli kasvanut korkeutta, mutta oli edelleen melko hoikka, sillä varsinaisen lihasmassan kasvu alkaa vasta kuin pituuskasvu alkaa olla saavutettu.

Ja miten suloinen Poju oli! Sonneja ei ehkä yleensä kuvata sanalla söpö, mutta sitä Poju on. Toki kummitätien näkökulma on aavistuksen subjektiivinen, mutta Poju on kyllä mitä kaunein sonni. Parasta oli nähdä sen voivan niin hyvin; Tarjan sanoin, Poju huokui rauhaa ja tyyneyttä. Se on myös virkeä ja oikeasti elossa, ja ystävyys sonnikavereiden kanssa näyttää vain syventyneen. Yhtään nahistelua pojilla ei ole kuulemma ollut, vaan yhdessä ja kylki kyljessä edelleen niin syödään kuin nukutaan. Onni on oma lauma!

 

 

Herkuttelua

Tuliaisiksi sonnipojat saivat leipää ja kakkupaloja, omenoita, porkkanoita, rehua, ja joulunpyhiä varten katosta riippuvan aktivointiherkun. Yhtään ei vierastettu, vaan kaikki tulivat heti syömään kädestä. Luottamus ihmisiin näkyi, eli näitä poikia pidetään ilmeisen hyvin. Osa tuomisista kaadettiin yhteiseen astiaan, eikä herkuista tapeltu nytkään, vaan hyvässä kaverihengessä popsittiin vati tyhjäksi. Aikoinaan kun Poju oli pieni ja ypöyksin navetassa, tapasin harjata sitä, mistä se nautti kovasti. Niinpä olin ottanut harjan mukaan, ja etenkin kaulan alta harjaaminen vaikutti tuntuvan edelleen aika mukavalta. Niin kovin samanlaisiahan tässä ollaan, sillä kukapa ei nauttisi hieronnasta tai herkuista, oli sitten ihminen tai sonni.

 

Ulkoilmaelämää

Lounaissuomalainen joulumaisema harvoin muistuttaa joulukorttien kuvitusta. Nytkin on satanut jäistä vettä viikkotolkulla, ja paraskin laidun, metsä, tai muu maa-alue on yhtä vetistä sotkua. Onneksi sonnien laidun on viettävää rinnettä, johon vesi ei jää makaamaan. Paikalle on ajettu syksyn mittaan myös kuormakaupalla hiekkaa ja soraa mutaisuutta vähentämään. Sonnit olivat välillä samalla laitumella äskettäin varsoneen tamman kanssa, mutta hassu episodi pitää ne toistaiseksi erillään. Varsalla oli todettu ripuli, joka johtui sonnien takapuolten nuolemisesta. Sonnit olivat kyllä kuulemma nauttineet suuresti tästä puhtaanapitopalvelusta.

 

Toivottavasti talven mittaan saadaan lunta, jotta Poju pääsee ensimmäistä kertaa elämässään piehtaroimaan puhtaaseen lumeen. Eiköhän se innostu lumesta siinä kun lapset yleensäkin. Tästä kuultaneen jatkossa lisää.

 

 

taru