Terveellistä ja ilmastoystävällistä… broileria?

Terveellistä ja ilmastoystävällistä… broileria?

– ”En syö ollenkaan punaista lihaa”
– ”Meidän perheessä syödään lähinnä broileria”
– ”Broileri on kevyttä ja terveellistä, ja onhan se ilmastoystävällistäkin”

 

Otteita työpaikan lounaspöytäkeskustelusta. Mielipiteitä, jotka on poimittu median tietovirrasta omiksi, tukevathan ne omia valintoja, ja saavat jopa tuntemaan hyvää oloa omista ”ilmastoteoista”.

 

Suomalaisten broilerinkulutus on muutamissa vuosikymmenissä nelikymmenkertaistunut, ja broilerin syöminen on lisääntynyt enemmän kuin muiden eläinten lihan syöminen. Broilerien määrä on moninkertainen munijakanoihin nähden, ja suomalaisen broileritilan keskikoko on nykyään 60 000 broileria. Maailmassa broilereita on niin paljon, että niiden yhteenlaskettu ruumiinmassa ylittää kaikkien muiden lintujen yhteenlasketun massan. Valtaosa broilereista tapetaan 5-6 viikon ikäisinä poikasina. Broilerit on jalostettu kasvamaan niin nopeasti ja painoltaan niin raskaiksi, että ne ovat lähtökohtaisesti sairaita. Vammautuminen ei ole siis broilerituotannon sivuseuraus, vaan keskeinen osa sitä. Tärkeää tuotannossa on maukkaus ja mureus eli kanojen lihakset, eivät kanat itsessään. Kuitenkin broilerikanalla on jäljellä kaikki käyttäytymispiirteet, mitä sen esivanhemmilla viidakkokanoillakin on.

 

Broilerikanojen määrä on niin käsittämätön, että yksilö on helppo unohtaa. Jokainen broilerikana on silti yksilö, jolla on omat persoonalliset luonteenpiirteensä. Se pystyy tuntemaan empatiaa ja mustasukkaisuutta. Se on hyvä laskemaan. Sen kommunikointi on monipuolista ja emo juttelee poikastensa kanssa jo ennen niiden kuoriutumista. Emo on huolehtivainen äiti, joka sopeuttaa opetuksiaan poikasten oppimiskyvyn mukaan. Siis jos se saisi olla äiti. Koneellisesti haudotuilla broileritipuilla ei ole emoa, joka opettaisi ne syömään. Pienen tipun yleinen kuolinsyy onkin nälkä. Usein myös jano, sillä jalostus haurastuttaa luut ja linnut ovat usein raajarikkoja. Mikäli jalat ovat murtuneet tai kivut ovat kovat, ei lintu pääse syömään ja juomaan, vaan se kuolee janoon.

 

Kristo Muurimaa on kiertänyt suomalaisia broileritiloja valokuvaamassa lintuja. Näkemälleen turtuu, ja hän kirjoittaa teoksessa Eläintehtaat: ”Kuvaan yhtä turpeessa makaavaa lintua. Olen nähnyt jo monta kuollutta, joten ajattelen dokumentoivani tämän vain ylimalkaisesti. Alkeellinen kuvaustaitoni perustuu 10 sekunnin pituisten, paikallaan olevien otosten kuvaamiseen. Kun kamera kuvaa, näytön sekunnit kertovat otoksen pituuden. Kahdeksan sekunnin kohdalla tipu nostaa päänsä turpeesta, avaa nokkansa, huohottaa hieman ja valahtaa jälleen lattiaan. Tunnen, miten kaikki psyyken puolustusmekanismit aktivoituvat, mutta isku tulee läpi. Tämä eläin ei ole vielä kuollut, se tekee hitaasti kuolemaa. Tältä näyttää ennenaikainen nälkäkuolema tehotuotannossa.”

 

”Jonakin päivänä
kaikki muuttuu sinun silmissäsi.
Myös keittokirja.
Et katsele sitä enää samalla tavalla kuin ennen.
Näet siellä vain tuhottua elämää:
miten sokeita me olemme olleet.” (Eeva Kilpi, Animalia, 1987)

 

Broilerituotannossa ei nähdä yksilöitä, vaan kanat ovat massaa, kiloja ja euroja. Jos broilerin tietoisuus ja tuntoisuus ja sen kokema kärsimys lyhyen elämänsä aikana tunnustettaisiin ja nähtäisiin, loppuisi broilerinkulutus siihen. Tuotanto on kuitenkin viety pois silmistämme, ja tuottajat pitävät huolta siitä, että uskomme broilerin eläneen onnellisena ja vapaasti vihreillä niityillä, kuolleen kivuttomasti ja takaavan sen jälkeen meille terveellistä ja ympäristöystävällistä ruokaa.

 

Broilerintuotannolla on kuitenkin runsaasti ympäristövaikutuksia, kuten vesistöjen rehevöitymistä ja ammoniakkipäästöjä. Se altistaa ihmisiä myös erilaisille eläimistä ihmiseen tarttuville taudeille. Broilerilihan terveellisyyskin on kyseenalaista, kun kyse on pitkälle jalostetusta ja kärsineestä eläimestä. Monet broilerituotteet, esimerkiksi kananuggetit, sisältävät alle puolet lihaa, yli puolet on kanan sisälmyksiä, rasvaa, murskattuja luita, hermokudosta, verisuonia, rustoa ja jopa yli 30 erilaista lisäainetta. Massiivisen broilerinkulutuksen myötä maapallon maaperään on kasautunut sellainen määrä kananluukerrostumia, että niistä puhutaan yhtenä aikakauttamme, antroposeeniä, määrittävänä piirteenä.

 

Broilerikanalla ei nähdä itseisarvoa, vaan se on asetettu omistettavan tavaran osaan. Ihmisen asema tuon tavaran omistajana on kuitenkin suuren epävarmuuden edessä, kun luonnon eläimet katoavat sukupuuttoaaltojen takia ihmisten ympäriltä, ja eläintutkimus tuo samaan aikaan lisää tietoa eläinten, myös broilerin, tietoisuudesta ja tuntoisuudesta. Broilerintuotanto ei ole avointa, koska ihminen ei pystyisi kuluttamaan sitä nykyisellä tavalla, jos näkisi tuotannon todellisuuden. Siksi broilerituotannon moraalinen ongelma on piilotettu tehotuotantotiloihin, kuljetusautoihin ja teurastamoihin. Kanojen kärsimykset eivät ole toistaiseksi olleet riittävä syy puuttua broilerituotannon negatiivisiin vaikutuksiin, mutta joko olisi muutoksen aika? Eeva Kilpi kirjoitti vuonna 1987 teoksessaan Animalia:

 

”Vapahtaja kulkee karjasuojissa,
navetassa, sikalassa, tallissa, kanalassa
Kaikki on muuttunut
Eläimet katsovat häneen rautojen välistä,
vankeuden nöyryyttäminä,
silmissä tuska ja toivottomuus.”

 

Kuvat suomalaisilta broileritiloilta. Lähde: Oikeutta eläimille

 

-taru

Eläimet uutisissa

Eläimet uutisissa

”Noin tuhannen neliön sikalassa oli suuri tulipalo – 250 sikaa kuoli. Palomestari ei uskalla tässä kohtaa arvioida palon syttymissyytä eikä palossa aiheutuneiden menetysten rahallista arvoa.”
” Palaneen sikalan osakas kertoo: Sikalapalo aiheutti miljoonavahingot – Tämmöistä elämä on joskus”
”Suomalaista sianlihaa viedään nyt massoittain Kiinaan”
”Lisääntyvä kanansyönti kasvattaa myös broileritiloja – 150 000 lintua ei ole enää harvinaisuus”

 

Uutisten eläimet ovat massaa, jota kuvataan numeraalisena määränä, kiloina ja euroina. Uutinen on ”hyvä” ja positiivinen, jos eläimiin kohdistuva toiminta kasvattaa vientituloja, tuo lisää kannattavuutta tai aikaansaa tuottoa sijoitukselle. Eläimiä kohdannut onnettomuus, vaikkapa sikalapalo, on ikävä uutinen siitä syystä, että se aiheuttaa suuria kustannuksia tuottajalle ja heikentää sianlihan toimitusvarmuutta.

Uutisessa unohtuu eläimen näkökulma. Unohtuu se, miten jokainen eläin on yksilö, jolla on oma luonteensa ja erityispiirteensä, ja yksi ainutkertainen elämä. Samoin se, miten eläimet kärsivät suurissa tuotantohalleissa. Uutisessa ei myöskään pohdita, miltä tuntuu pelko ja paniikki, miltä tukehtua savuun tai palaa kuoliaaksi, pääsemättä ulos häkistä tai aitauksesta.

Uutisessa ei kuvata myöskään sitä, mitä tuotannon lisäys tarkoittaa jokaisen eläimen ainoan elämän kannalta. Lisää emakoita, jotka makaavat häkeissä eivätkä saa hoitaa poikasiaan. Lisää lehmiä, joilta viedään vasikat heti synnytyksen jälkeen. Lisää nopeasta kasvusta kärsiviä lintuja, joiden katkenneita jalkoja tai siipiä ei eläinlääkäri hoida. Lisää verkkopohjaiseen häkkiin syntyviä ketunpoikasia, joiden jalat vääntyvät. Lisää silppuriin heitettyjä vastakuoriutuneita tipuja, jotka sattuvat syntymään kukonpoikina. Lisää lapsina tai hyvin nuorina tapettuja eläimiä, sikoja, emolehmiä, sonnivasikoita, vuohia, ankkoja, kukkoja, kettuja, minkkejä, munijakanoja, supikoiria, broilereita…

Eläinten älykkyys, tietoisuus ja tuntoisuus on jo pitkään tiedostettu, mutta uutisoinnissa se unohtuu jonnekin. Mihin ihminen on kadottanut empatiakykynsä? Missä viipyy toimittajakunta, joka murtaa perinteisen tavan uutisoida eläintuotannosta ja nostaa esiin myös eläimen näkökulman?

Long Playn toimituspäällikkö Anu Silfverberg kirjoittaa toiveistaan muille toimittajille joulukirjeessään 20.12.2019: ”Toivon lisää juttuja eläimistä – ei yksittäisistä eläintarhan tai akvaarion otuksista, jotka ovat saaneet pentuja tai tehneet jotain hassua, vaan eläinten ajattelusta ja toimista ja ihmisten suhteesta muihin lajeihin.”

Muutos on mitä ilmeisimmin tuloillaan. Keinolihan tuotekehitys etenee, kasviperäinen tuotanto lisääntyy, veganismi valtavirtaistuu. Moni vegaani rinnastaa eläinten syönnin yhtä vastenmieliseksi kuin ihmissyönnin. Mikäli ihminen lajina kehittyy, tulee eläinten syöminen todennäköisesti olemaan outoa ja harvinaista, ajatuksenakin epämiellyttävää, ja häpeällinen vaihe ihmisen historiassa. Sitä tulevat tulevaisuuden uutisetkin kummastelemaan.

-taru