Pyöräytä kevään juhliin huippuhelppo tarjottava. Olen tehnyt muutaman kerran vegaanista voileipäkakkua tarjottavaksi erilaisiin tilaisuuksiin ja joka kerta se on kerännyt kehut sekaaneiltakin erityisesti raikkaudellaan. Leipäviipaleista kasatun kakun koko on lisäksi kätevä mukauttaa syöjämäärän ja kylmäsäilytystilojen mukaan. Oikeastaan kaikki täytteet voi joko valmistaa itse, tuunata creamfraichella tai ostaa valmiina.

Kuvan neljän siivun kolmikerroksisesta kakusta riittää reilukokoiset palat kahdeksalle. Jos kasalla on enemmän väkeä, saa juhlapöydästä kivan näköisen laittamalla tarjolle useamman erivärisen pikkukakun.

 

Ainekset yhteen neliökakkuun

  • 12 leipäviipaletta (paahtoleipä, vuokaleipä, siivutettu limppu tai saaristolaisleipä)
  • 1-2 dl kasvislientä tai suolattua kurkunvalutuslientä kostutukseen
  • 2 prk kauracream-fraichea tahnojen tuunaukseen
  • 1 -2 prk ”tuorejuustoa” ulkoreunan päällystykseen

Täytevaihtoehtoja

  • kurkkutsatsiki
  • porkkalamuhennos
  • punajuuritahna
  • aivar-tahna
  • musta oliivitahna eli tapenade
  • aurinkokuivattutomaatti-tahna
  • arrabiata-tahna
  • hummus

Koristeluun

  • silmuseos
  • salaattisilppu
  • herneenversot
  • ruohosipulisilppu
  • merileväkaviaari
  • porkkalasiivut
  • syötävät kukkaset

 

Leikkaa leipäviipaleista kuoret pois äläkä käytä kantapaloja. Kuorista saa muuten mahtavanmakuisia snäcksejä pyöräyttämällä ne öljy-valkosipuliseoksessa ja paahtamalla uunissa. Lado ensimmäinen kerros leipiä reilunkokoiselle tarjoiluastialle. Kostuta leipäviipaleet kasvisliemellä tai kurkun valutusliemellä. Leipäkerrokset voivat olla eri leipälaatuja kunhan vain saa viipaleista kasattua samankokoisia kerroksia. Kakun kokoaminen on yksinkertaista, vuoron perään leipäkerros ja reilu täytekerros. Itse laitan joka väliin jonkun eri täytteen. Päällimmäiseksi voi valita jonkun kauniin värisen tahnan. Kun kerroksia on tarpeeksi, siisti kakun reunoilta pursuavat täytteet ja sivele sivut reilulla kerroksella ”tuorejuustoa” esim. Påsmack. varsinkin punajuuritahnan pursuamat kannatta siivota pois etteivät ne värjää tuorejuustoa. Kakun voi tehdä mainiosti jääkaappiin vetäytymään vaikka edellisenä päivänä, mutta koristelu kannattaa tehdä vasta juuri ennen tarjoilua. Ja siinähän ei ole rajana edes mielikuvitus!

Kurkkutsatsiki on ollut suosikkitäytteeni ja kakun raikkauden tae. Raasta kokonainen kurkku karkeaksi raasteeksi ja lisää vähän suolaa. Laita siivilään astian päälle valumaan. Lisää valutettuun raasteeseen puristettu valkosipulin kynsi ja purkillinen kauracream-fraichea tai turkkilaista jogurttia.

Porkkala-ohjeella valmistettujen porkkanoiden siivutuksesta jää ainakin minulla helposti jäljelle iso kasa epäkuranttia siivua. Siitä saa sauvasekoittimella soseutettuna sellaisenaan tai kikherneillä jatkettuna mainion täytetahnan. Ja toki Porkkalan voi valmistaa pelkästään kakkuakin varten. Silloin kannattaa sipaista muutama kaunis siivu kakun koristeeksi ja soseuttaa loput maustumaan.

Kaupan valmis aivar-tahna, eli paprika-munakoiso sose on helppo ja mahtavan värinen täyte. Siitä saa vähän pehmeämmän makuisen sekoittamalla puolet aivaria ja puolet creamfraichea. Sama pehmennys toimii hienosti myös Arrabiata-peston kanssa. Tahnojahan voi ennakkoon testata vaikka leivänpäällisinä niin löytää omat suosikit ja sopivan kombon.

Mukavia kestejä!

 

Kati

 

 

 

 

 

Share This