Entiset lihansyöjät

Olemme entisiä lihansyöjiä. Tiedämme miltä maistuu grillimakkara, kermajuusto tai porsaankyljys. Kasvoimme kodeissa, joissa lihaa tai maitotuotteita ei kyseenalaistettu. Niitä oli ’aina syöty’ ja niitä pidettiin lapsille jopa terveellisinä ja välttämättöminä. Samaa ruokavaliota jatkoimme aikuisiälläkin, sen suuremmin miettimättä.
Näin meni lähemmäs 50 vuotta, ennen kuin matka vegaaniksi alkoi. Se on ehkä tärkein ja paras matka, mitä koskaan on tullut tehtyä. Mutta miten se alkoi, mitä tapahtui?

 

Miellyttämisenhaluisesta nuoresta omia arvoja noudattavaksi keski-ikäiseksi

 

Lapsuudenkodissani lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden syönti oli normi. Sitä ei kyseenalaistettu. Ja niin oli muissakin lähipiirini perheissä. Lapsena joskus kyselin ja ihmettelin asiaa, lähinnä söpöjen lampaiden ja vasikoiden syöminen tuntui pahalta, mutta kaikkeen turtuu, kun kaikki ympärillä viestivät: tämä on ruokaa, tätä ihmiset syö. Helpointa oli mennä valtavirran mukana.

Tuntui vaikealta irrottautua kulttuurisista tavoista, joita opetettiin sekä kotona, koulussa että muussakin lähipiirissä. Ensimmäinen konkreettinen irtiottoni eläinoikeuksien puolesta oli varhainen eroamiseni kirkosta. Kasvoin tapakristillisessä luterilaisessa perheessä. Rippikoulussa huomasin joidenkin arvojeni poikkeavan siellä opetetuista. En pystynyt hyväksymään ihmisen aukotonta ylivaltaa muita eläimiä kohtaan. Olin aina ajatellut, että ihminen ja muurahainen ovat samanarvoisia.

Suurin syy varmaankin siihen, että jatkoin vuosikymmeniä eläintenperäisten ruokien ja muiden tuotteiden käyttöä oli tottumusten ja helppouden lisäksi jokapuolelta tulviva viestintä ja mainonta, jolla maailmamme on kyllästetty; edelleen puhutaan onnellista lehmistä ja sioista, huippukokit valmistavat televisiossa illasta toiseen tiriseviä pihvejä, käsintehdyt nahkakengät ovat kenkien aatelia ja lampaantaljat ovat muodikas sisustuselementti.

Viimeistä, totaalista päätöstäni lopettaa kaiken eläinperäisen käyttö omassa elämässäni edelsi vuosien kipuilu asian kanssa. Onneksi muutama vuosi sitten minulla oli viimein rohkeutta hypätä pois tuosta ajattelusta ja kohdata koko eläinteollisuuden kamaluus. Lopetin muiden miellyttämisen ja aloin elää oikeaksi kokemieni arvojen mukaisesti. Ihmeen paljon sen asian kanssa kaapista ulostulo kuitenkin vaati rohkeutta. Tein sen kuitenkin kerralla ja julkisesti. Asetuin kansaedustajaehdokkaaksi kärkiteemana eläinoikeudet.

Nuoruudessani ajateltiin, että kasvissyöjät ovat työelämää vieroksuvia, yhteiskunnan ulkopuolella vaihtoehtoelämää eläviä ituhippejä ja eläinsuojelijat ovat anarkistisia, laittomuuksia harjoittavia kettutyttöjä. Ihailin kettutyttöjä mutta itse en olisi koskaan uskaltanut toimia niin. Ja yhtään kasvissyöjää en tuntenut.

Yksi tärkeimmistä mielikuvista, joita nyt itse vegaanina ja eläinoikeusaktivistina haluaisin purkaa on, että eläinoikeuksia ajavan vegaanin on valittava jotenkin yhteiskunnan liepeille sijoittuva elämä. Ei tarvitse, vegaani ja eläinoikeusaktivisti voi olla aivan tavallinen työssäkäyvä, keskiluokkainen ihminen. Vegaanin ei tarvitse luopua mistään. Ainut asia on, että jättää kaiken eläinperäisen pois sekä lautaseltaan että muustakin elämästään.

Matkani kohti vegaanista elämää on ollut varmasti paras ja tärkein päätös mitä olen elämässäni tehnyt. Ja paluuta entiseen ei ole. Suosittelen!

tarja

 

 

Taru ja pulut

Miten korkeakoulutetusta, työssäkäyvästä keskiluokkaisesta perheenäidistä tuli varttunut vegaani ja eläinaktivisti

 

Olen aina mielestäni ollut kovin eläinrakas. En aiemmin nähnyt siinä suurta ristiriitaa eläinten syömiseen. Olin toki nähnyt jotain ikäviä kuvia esimerkiksi tuotantoeläinten kasvatuksesta, mutta ajattelin niiden olevan poikkeuksellisia ja ainakin Suomessa eläinten olojen olevan kohtuullisen hyvät. Nykyään hämmästyttää miten pitkään pystyin olemaan edes ajattelematta asiaa sen enempää. Sokeuttani asialle edisti ehkä myös koulutusalani tuohon aikaan, sillä kauppakorkeakoulun on tutkimusten mukaan havaittu vähentävän opiskelijoiden empatiakykyä. Jatkossa perheen, työn ja jatko-opintojen yhteensovittaminen tuntui vievän kaiken energian ja jatkoin opittua elämäntapaa ja ruokavaliota.Opiskelin paljon, mutta millään kouluasteella ei koskaan puhuttu eläintuotannosta tai kyseenalaistettu eläinten syömistä.

Olen aina lukenut paljon, mutta en ilmeisesti eläintuotannosta , sillä vasta Elina Lappalaisen Tieto-Finlandialla palkittu teos ’Syötäviksi kasvatetut’ sai minut pohtimaan tuotantoeläinten asemaa ja lukemaan aiheesta lisää. Vihdoin opin mitä eläintuotanto oikeasti tarkoittaa, millaista massiivisen mittakaavan kärsimystä se aiheuttaa, ja miten se vaikuttaa kaikkeen yhteiskunnassa, myös ympäristön tilaan, ilmastonmuutokseen jne. Toinen hätkähdyttävä oivallus oli tutustuminen eläinten mielen taitoihin, miten samanlaisia olemme kyvyssämme tuntea niin kipua, iloa tai surua.

Eläinten syöminen alkoi tuntua yhä mahdottomammalta. Ensin jäi pois liha, sitten maitotuotteet, munat ja kala. Kuulostaa vaikealta, mutta sitä se ei ollut. Löysin sosiaalisen median kautta Vegaanihaasteen, jonka helpot reseptit ja tietoiskut helpottivat jokapäiväisiä valintoja. Netti tarjosi lukemattomia vegaanisia ruokaohjeita. Kauppakäynneistä tuli uusia seikkailuita, mitä kaikkea vegaanisia ruokia onkaan olemassa ja mitä herkkuja niistä voi valmistaa. Missään vaiheessa en kokenut luopuvani mistään, vaan saavani koko lisää ja parempaa.

Eläinoikeusajattelun kehittyminen oli aikamoinen kasvuprosessi. Alkuun pohdin eläinten aseman parantamista eläinsuojelunäkökulmasta eli miten esimerkiksi tuotantoeläinten elinoloja voisi parantaa. Pian havahduin tämän ajattelun järjettömyyteen: millä oikeudella kasvatamme muita eläimiä vain hyödyntääksemme niitä. Mehän pidämme tärkeänä, että yhteiskunnan heikommista pidetään huolta, miksei tämä ajattelu ulotu muunlajisiin mutta yhtä lailla tietoisiin ja tuntoisiin olentoihin. Nykyään pyrin tekemään parhaani siinä, että eläimiä ei käytettäisi ihmisten hyväksi tai mitattaisi niiden arvoa sen mukaan mitä hyötyä ne tuottavat ihmiselle, vaan tunnustettaisiin eläimen oikeus elää lajityypillistä elämää ja kunnioitettaisiin sen ainutkertaista elämää.

Lisääntynyt ymmärrys millaisia eläimet ovat ja mitä niille teemme sai aikaan paljon muutoksia. Ruokavalion ja kulutusvalintojen uudistumisen lisäksi näen nykyään maailman aika lailla toisin ja haluan myös tehdä asioille jotain. Tärkeimpiä tavoitteita kaikelle tekemiselleni on eläintuotannon lopettaminen sekä lajityypillisen elintilan ja -olosuhteiden turvaaminen eläimille, mikä on herättänyt toimimaan myös ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Olen tällä matkalla tutustunut uusiin ihmisiin, joiden kanssa koen voivani vaikuttaa; eläinyksilöihin, jotka aikaansaavat iloa ja ihmetystä; ja oppinut empatiaa, jonka valossa maailma näyttää uudelta. Kuulostaa kliseiseltä, mutta merkityksellisyys elämässä on kasvanut; olen löytänyt arvoni ja elän niiden mukaisesti. Terveydentilani on kohentunut, ja voin sanoa vegaanisen elämäntavan tuoneen minulle pelkästään bonuksia. Elämä on kaikkea muuta kuin askeettista, ja toivon pystyväni muuttamaan luutuneita käsityksiä vegaanisesta elämäntavasta. Tämä on paitsi tärkeää ja rikasta, myös kivaa!

taru

 

Löydät meistä lisää Eläimellistä blogin esittelystä Me.
Toivottavasti löydät blogista myös muita kiinnostavia juttuja, uusia ajatuksia omaan elämääsi, sekä myös Katin herkullisia reseptejä.

 

 

 

 

 

 

Share This