Viime päivinä ihmiskuntaa on muistuteltu ottamaan opikseen aiemmista virheistään, kun natsi-Saksan kuuluisimman keskitys- ja tuhoamisleirin Auschwitz-Birkenaun vapauttamisesta tuli kuluneeksi 75 vuotta. Juutalaisvainot ovat eräs ihmiskunnan suurista häpeänaiheista, samoin kuin monet sodat, terroriteot, tai orjuus. Häpeää aiheuttavat myös monet aiemmat kummalliset kiellot, kun naiset eivät saaneet äänestää tai kelvanneet papiksi, tai kun homoseksuaalisuus oli laitonta. Mutta mitä häpeää oma sukupolveni, mitkä tekomme tai tekemättä jättämisemme meitä tulevat hävettämään lastenlastemme edessä?

Vahva arvaukseni nostaa jaetulle ykkössijalle eläinten kohtelun ja ilmastonmuutoksen. Jaetulle, koska nämä kaksi asiaa kietoutuvat tiukasti toisiinsa. Eläintuotannon päästöt ylittävät kaiken liikenteen yhteenlasketut päästöt, ja eläintuotanto aiheuttaa lukemattomia ympäristöongelmia vesistön likaantumisesta maaperän köyhtymiseen. Eniten uskon ja toivon meidän häpeävän kuitenkin eläinten kohtelua. Toivon, koska se tarkoittaa, että asiat tulevaisuudessa muuttuvat. Uskon, koska eläinten kohtelu on niin äärettömän julmaa ja massiivista. Ihmisen on kiistattomasti todistettu olevan yksi laji muiden joukossa, mutta ylivoimallaan se on saanut kaikki muut lajit joko kärsimään tai häviämään. Ihmisen aiheuttama sukupuuttoaalto on valtava, ja maailmassa jäljellä olevista lajeista vain 4% on enää villieläimiä, kaikki muu on ihmisen karjaa. Karjan määrä on valtava, ja tehotuotannossa kärsivien ja kuolevien yksilöiden määrä sellainen, että sitä ei tahdo ymmärtää. Pienessä Suomessakin yhdessä vuodessa teurastetaan 79 miljoona eläintä.

Häpeää aiheuttaa erityisesti se, että ihminen ei kaikesta tieteen tarjoamasta tutkimusnäytöstä huolimatta tahdo käsittää eläinten mielen ja sielun olemassaoloa, niiden ihmisen kaltaista tietoisuutta ja tuntoisuutta, kykyä tuntea niin iloa, surua tai kipua. Järjen vähyydestäkään ei voi muita eläimiä syyttää, sika tai varis kun ovat älykkyydeltään kouluikäisen lapsen tasolla. Rotan nokkeluus, norsun empatiakyky ja muisti, delfiinien kommunikointikyky tai tiaisten monipuolinen lauserakenne ovat hämmästyttäviä näyttöjä eläinten kognitiivisista taidoista. Toisaalta, miksi eläinten hyvä kohtelu edes edellyttäisi niiltä mielen nokkeluutta? Kuvaahan länsimaisen yhteiskunnan moraalin tasoa miten se huolehtii vähempiosaisistaan ja heikoimmistaan kuten vanhuksista, lapsista ja vammaisista, heidän älykkyysosamäärästään huolimatta. Miksi ei niistä kaikista heikoimmista, eläimistä, joilla ei tässä yhteiskunnassa ääntä ole ollenkaan eikä edes lain suomaa suojaa turvanaan? Laki kun kohtelee eläintä yhä vain pelkkänä esineenä, vaikka yrityksiä tuoda eläimen itseisarvo lakiin on sitkeästi yritetty. Valtaosalla ns. tuotantoeläimistä ei ole oikeutta liikkumiseen, omien jälkeläistensä hoivaan, lajitoverin seuraan, vanhuuteen, monilla ei edes juomaveteen…ja yhdelläkään ei ole oikeutta elää. Tämän tajuaminen ja eläinten kaltoinkohtelun ymmärrys tulevat vastaan jossain kohtaan, mikäli ihmiskunnassa tapahtuu minkäänlaista moraalista kehitystä. Lapsenlapsemme tulevat kauhistelemaan: mitä me teimme muille eläimille.

Arvelen, että ennen kuin häpeä eläinten kohtelusta iskee, tulee lihahäpeä, josta on jo nähtävissä merkkejä. Veganismi laajenee, ja enemmistö vegaaneista kertoo valintansa syyksi eläinten huonon kohtelun. Kuvia grillissä paistuvista lihapihveistä ei haluta sosiaalisessa mediassa enää jakaa, ellei toivo leimautuvansa itsekkääksi ja ympäristöongelmia väheksyväksi juntiksi. Muutosta tulee auttamaan uusien keino- tai kasvilihojen ilmestyminen kauppojen hyllyille ja soluviljellyn lihan yleistyminen. Vaikka ei eläinten oikeuksista välittäisi, tulee eläinperäisten tuotteiden kulutus vähenemään ainakin länsimaissa, kun niiden aiheuttamat ympäristöongelmat tiedostetaan nykyistä paremmin.

Ilmastonmuutos tulee olemaan toinen vaikeasti selitettävä asia seuraaville sukupolville; miksi me emme tehneet mitään, vaikka tiesimme ja näimme koko ajan mitä tapahtuu? Ilmastonmuutos kietoutuu laajempaan kestävyyskriisiin, johon myös suhtauduimme välinpitämättömästi. Kulutamme ja ostamme, aina uutta pikamuotia, kodinkonetta ja sisustustavaraa, vaikka kaatopaikat täyttyvät ja merissä ajelehtii muoviroskaa valtavina lauttoina. Lennämme lomamatkoille ja jaamme matkoistamme kuvia mitä ostamme, syömme ja juomme, ja pahimmillaan miten poseeraamme eksoottisen eläimen kanssa samassa kuvassa. Kuten lihahäpeästä, lentohäpeästä on jo nähtävissä merkkejä, ja moni on tietoisesti vähentänyt matkustamistaan. Sosiaalinen media ei kuitenkaan unohda, ja meillä tulee olemaan selittämistä jälkipolville miten niin huolettomasti matkustelimme. Selittämistä tulee vaatimaan myös antibioottien vastuuton käyttömme etenkin eläinten lääkitsemiksi ’varmuuden vuoksi’, kun antibioottiresistentit bakteerit yleistyvät.

Häpeän aiheita riittää. Varmaa on, että tulevat sukupolvet tulevat tuomitsemaan monia nykyisen elämäntapamme piirteitä.

 

P.S. Ehdit vielä käydä katsomassa näyttelyn 79  miljoonaa Helsingissä. 79 miljoonaa on valokuvaaja Emmi Kähkösen projekti, joka sai alkunsa vuohen syntymästä, jota Kähkönen oli kuvaamassa. Kokemuksesta heräsi kysymyksiä. Mikä on eläimen elinkaari? Mihin se päättyy? Mikä ihmisen rooli on? Keväällä 2018 yksi teurastamo avasi ovensa valokuvaajalle.

“Etupihalla on tuhannen litran juottoastia täynnä aivoja. Tilanne tuntuu niin absurdilta, että se vähän naurattaa.”

 

-taru

 

 

 

Share This