Metsä virkistää, rauhoittaa ja rentouttaa. Silti tunnen metsässä usein myös surua ja epätoivoa.  On miltei toivotonta löytää metsää, jossa ihmisen kädenjälki ei näkyisi. Joko metsä on harva ja puulajeiltaan yksipuolinen puupelto, tai avohakkuun jäljiltä kadonnut kokonaan. ”Metsänhoidon” kohteena on Suomessa valtaosa metsistä, jolloin aluskasvillisuus on karsittu, puut harvassa ja näkymät avarat, tarjoten kovin karut tai olemattomat elinolosuhteet metsän alkuperäisväestölle.

Ihmisen vaikutus metsään on paljon muutakin kuin harvennushakkuiden jälkeinen lajiköyhä puupelto. Kun vaeltaa metsissä on ihmisen jättämiä jälkiä mahdoton välttää. Kanto ei ole repaleinen puun katkettua tuulessa, vaan päältä tasainen moottorisahan jäljiltä. Tallattuja polkuja ja pitkospuita riittää. Metsätiet ja metsäkoneiden renkaanjäljet halkovat metsiä. Erämökkeihin, laavuihin, ampumatorneihin ja riistakameroihin ei voi olla törmäämättä. Roskia, jopa sohvakalustoja, autonraatoja ja muoviroskaa riittää erämaillakin. Puhtaasta ilmasta kertova naava kuusen oksilla on käynyt harvinaiseksi.

Usein väitetään metsiä Suomessa riittävän, mutta luonnontilainen metsä on jo harvinaisuus. Moni suomalainen ei ole edes käynyt aidossa metsässä. Vanhoja, luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia metsiä on Suomen metsäpinta-alasta jäljellä vain muutama prosentti. Näistä noin puolet on suojeltu, loput ovat edelleen hakkuu-uhan alaisina. Suomessa viimeisten jäljellä olevien vanhojen metsien suojelulla on siis jo hälyttävä kiire.

 

Luonnontilaisia metsiä on Suomen metsäpinta-alasta jäljellä vain muutama prosentti

 

Metsänhoidollisten toimien kohteeksi joutuneet metsät ovat silti tärkeitä suomalaisille, kuten pandemia-aikana on havaittu. Luontokohteissa on ollut jopa ruuhkaa. Vaikka luonto ei ole vailla ihmisen kädenjälkeä, on metsä monille rauhoittumisen ja rentoutumisen paikka. Ihmisten innostusta luontoon hakeutumiseen on pidetty hyvänä, mutta asia ei ole ongelmaton.

Metsien hakkaaminen, hoitaminen ja luontoretkeily vaikuttavat metsän muihin elollisiin olentoihin. Tunnen surua siitä, miten tunkeudumme metsän asukkaiden ikiaikaiseen kotiin vähentäen tai tuhoten niiden elinmahdollisuuksia. Kauhistelemme herkästi ns. alkuperäisväestöjen huonoa kohtelua, mutta moniko ajattelee metsässä luvatta tunkeutuvansa siellä alun perin asuvien eri eläin- ja lintulajien kotiin, ainoaan kotiin mitä niillä voi olla?

Suomen metsissä elävistä lajeista lähes tuhat on uhanalaisia. Määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä ja kasvaa edelleen, jos metsien kohtelua jatketaan nykyiseen tapaan. Vaikka laji ei olisi uhanalainen, häiritsemme eläinten elämää monin tavoin, roskaamalla, metelöimällä, ja jopa tappamalla haitallisiksi (esimerkiksi sudet, ahmat, supit), tarpeettomiksi (mäyrät) tai häiritseviksi (valkoposkihanhet, naakat ja merimetsot) katsomiamme lajeja.

Eläimet eivät voi kuin paeta, vaikka paikkoja paeta on yhä vähemmän, tai muuttaa lajityypillistä käyttäytymistään. Etenkin nisäkkäät väistävät meitä jopa muuttamalla vuorokausirytmiään. Eläimet pelkäävät yhtä lailla retkeilijöitä kuin metsästäjiäkin ja ovat merkittävästi lisänneet yörytmisyyttään. Päiväeläimistä on tullut yöeläimiä.

 

Päiväeläimistä on tullut yöeläimiä

 

Kohtaaminen metsän asukkaan kanssa on aina elämys ja pysyy mielessä pitkään: täydellisen kaunis ja suurisilmäinen kauriinvasa, kuninkaallinen hirvi, pikkuruinen rusakonpoikanen heinikossa. Huikea kokemus muutama vuosi sitten oli törmätä kolmeen nuoreen röhisevään ja tuhisevaan mäyrään, jotka tuijottivat minua yhtä uteliaina kuin minä heitä. Suden kohtaaminen olisi hienoa, mutta ennen kaikkea toivon susille rauhaa ja elintilaa metsissä.

Luonnon arvostus nousee sen tilan heiketessä ja lajien vähetessä.  Metsässä liikkuessamme kerätään siis roskamme, vältetään metelöintiä, pidetään koirat kiinni, ei vahingoiteta kasveja. Pysytään poluilla ja poissa paikoilta, joissa eläimillä on mahdollisesti pesänsä tai poikasensa. Tuetaan metsien hyvinvointia suojelemalla myös pölyttäjiä, eli annetaan pihanurmikoiden muuttua kukkaniityiksi, ja istutetaan puita kun mahdollista. Vaaditaan poliittisilta päättäjiltä vahvempia toimia metsien suojelemiseksi sekä peltojen ja soiden ennallistamiseksi takaisin metsiksi. Tietyt lajit eivät ole muita vähäpätöisempiä, vaan kaikki voittavat, jos opimme elämään sopusoinnussa muiden eläinten kanssa ja suojelemaan metsää, eläinten kotia.

 

-taru

Share This