Olethan seurannut Poju-sonnin tarinaa? Jos et, löydät sen Eläimistä-sivun aiemmista teksteistä. Nyt Pojun uusimpiin kuulumisiin!

Pojua tapaamassa

Poju on kasvattanut paksun, pörröisen talviturkin! Se oli ensimmäinen huomiomme, kun kävimme toivottamassa Pojulle hyvää joulunaikaa. Viime vierailusta oli jo vierähtänyt pari kuukautta. Koska sonnipojat viettävät kaiken aikansa ulkona, kasvaa niille lämmin turkki talviajaksi. Se hämmästytti, sillä voisi kuvitella ihmisen pitkälle jalostaman lihakarjarodun olevan sopeutumaton oloihin, joissa niitä ei yleensä pidetä. Turkinkasvatuksen lisäksi Poju oli kasvanut korkeutta, mutta oli edelleen melko hoikka, sillä varsinaisen lihasmassan kasvu alkaa vasta kuin pituuskasvu alkaa olla saavutettu.

Ja miten suloinen Poju oli! Sonneja ei ehkä yleensä kuvata sanalla söpö, mutta sitä Poju on. Toki kummitätien näkökulma on aavistuksen subjektiivinen, mutta Poju on kyllä mitä kaunein sonni. Parasta oli nähdä sen voivan niin hyvin; Tarjan sanoin, Poju huokui rauhaa ja tyyneyttä. Se on myös virkeä ja oikeasti elossa, ja ystävyys sonnikavereiden kanssa näyttää vain syventyneen. Yhtään nahistelua pojilla ei ole kuulemma ollut, vaan yhdessä ja kylki kyljessä edelleen niin syödään kuin nukutaan. Onni on oma lauma!

 

 

Herkuttelua

Tuliaisiksi sonnipojat saivat leipää ja kakkupaloja, omenoita, porkkanoita, rehua, ja joulunpyhiä varten katosta riippuvan aktivointiherkun. Yhtään ei vierastettu, vaan kaikki tulivat heti syömään kädestä. Luottamus ihmisiin näkyi, eli näitä poikia pidetään ilmeisen hyvin. Osa tuomisista kaadettiin yhteiseen astiaan, eikä herkuista tapeltu nytkään, vaan hyvässä kaverihengessä popsittiin vati tyhjäksi. Aikoinaan kun Poju oli pieni ja ypöyksin navetassa, tapasin harjata sitä, mistä se nautti kovasti. Niinpä olin ottanut harjan mukaan, ja etenkin kaulan alta harjaaminen vaikutti tuntuvan edelleen aika mukavalta. Niin kovin samanlaisiahan tässä ollaan, sillä kukapa ei nauttisi hieronnasta tai herkuista, oli sitten ihminen tai sonni.

 

Ulkoilmaelämää

Lounaissuomalainen joulumaisema harvoin muistuttaa joulukorttien kuvitusta. Nytkin on satanut jäistä vettä viikkotolkulla, ja paraskin laidun, metsä, tai muu maa-alue on yhtä vetistä sotkua. Onneksi sonnien laidun on viettävää rinnettä, johon vesi ei jää makaamaan. Paikalle on ajettu syksyn mittaan myös kuormakaupalla hiekkaa ja soraa mutaisuutta vähentämään. Sonnit olivat välillä samalla laitumella äskettäin varsoneen tamman kanssa, mutta hassu episodi pitää ne toistaiseksi erillään. Varsalla oli todettu ripuli, joka johtui sonnien takapuolten nuolemisesta. Sonnit olivat kyllä kuulemma nauttineet suuresti tästä puhtaanapitopalvelusta.

 

Toivottavasti talven mittaan saadaan lunta, jotta Poju pääsee ensimmäistä kertaa elämässään piehtaroimaan puhtaaseen lumeen. Eiköhän se innostu lumesta siinä kun lapset yleensäkin. Tästä kuultaneen jatkossa lisää.

 

 

taru

Share This