Kostaako luonto? Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten läpi

Kostaako luonto? Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten läpi

 

Nyt kolahti! Hyvän ystäväni suosittelema loistava kirja; Olga Tokarczukin vahvatunnelmainen ja riemastuttava ekotrilleri Aja aurasi vainajain luitten yli (2009). Etätyöt ovat tänä talvena mahdollistaneet maalla asumisen ja useampana aamuna linnuille lisää syötävää viedessäni olen ihastellut ruokintapaikalla peuran jälkiä. Tämä maalla eristyksissä vietetty outo aika saa eläytymään ja pitkälti samaistumaan Tokarczukin päähenkilön, miltei erakoituneen, myöhemmässä keski-iässä olevan eläinten- ja luonnonoikeuksia puolustavan, astrologiaa harrastavan entisen siltainsinöörin elämään ja ajatuksiin.

Tarinan alussa salametsästystä harjoittanut naapuri löytyy kuolleena tukehduttuaan metsästämänsä kauriin luuhun. Muitakin eläimiä kaltoinkohdelleita kyläläisiä alkaa kadota ja kuolla. Murhapaikoilta löytyy kauriinjälkiä. Onko kysymys luonnon kostosta? Vai onko asialla sarjamurhaaja?

 

” Kukaan ei kiinnitä huomiota vanhoihin naisiin, joita häärii joka paikassa muovikasseineen.”

 

On piristävää, että dekkarimaisen kirjan päähenkilö on vanheneva eläinoikeusaktivisti, pienessä kylässä omillaan elävä ja omalakisesti toimiva nainen. Hänet esitellään vahvana, rohkeana, hiljaisena ja määrätietoisena toimijana. Eläinoikeusnäkökulman lisäksi tuo vanhenevan naisen kuvaus aktiivisena, ajassa kiinniolevana toimijana vaikutti. Useinhan vanhenevat naiset nähdään harmittomina ja hampaattomina.

 

”Juuri kylmää ironiaa inhoan ihmisissä eniten. Se on pelkurillinen elämänasenne: kaiken saattaa tehdä naurunalaiseksi ja alentaa samalla kun itse ei ota vastuuta mistään, ei sitoudu mihinkään. Vähän kuin impotentti, joka ei itse pysty nauttimaan, mutta tekee kaikkensa pilatakseen muidenkin nautinnon.”

 

Kuuntelin kirja äänikirjana. Erja Mannon ääni ja lukutyyli sopii täydellisesti kirjan erityislaatuiseen vangitsevaan tunnelmaan, jossa dekkarimaisuus yhdistyy lyyriseen, koomiseen ja mystiseen. Kirja on kannanotto hiljaisten mutta rohkeiden puolesta. Se on vankka kannanotto sekä eläinten- että luonnonpuolesta. Tokarczuk haastaa pohtimaan mikä on oikein ja kenelle. Ja kuka on järjissään. Kirja saattaa haastaa miettimään myös omaa maailmankuvaa ja arvoja.

Olga Tokarczuk (s.1962) on opiskellut psykologiaa Varsovan yliopistossa ja hän toimi psykologian ennen kirjailijanuraansa. Häntä pidetään yhtenä tärkeimmistä puolalaisista nykykirjailijoista. Arvostukseni vegaaniksi tiedettyä kirjailijaa kohtaan kasvoi entisestään kuultuani sisäpiirihuhun, että saatuaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon 2018, Tokarczuk, joka oli istutettu Nobel-illallisilla kuningas Kaarle Kustaan viereen, käytti illan puhumalla kuninkaalle metsästyksestä ja sen järjettömyydestä.

 

”Nyt tajusin, miksi passitorneja, jotka muuten muistuttavat keskitysleirien vartiotorneja, kutsutaan täälläpäin saarnastuoleiksi. Saarnastuolista ihminen asettuu toisten olentojen yläpuolelle ja antaa itselleen oikeuden päättää niiden elämästä ja kuolemasta.”

 

Peuran jälkiä

Kirjan kuunneltuani metsäkävelyillä vastaan tulevat passitornit aiheuttavat yhä enemmän tympeyden ja jopa halveksunnan tunteita.

Tarja

Eläinten syöminen – noloa, junttia… so last season

Eläinten syöminen – noloa, junttia… so last season

Harva nykyisin polttaa tupakkaa, ja vaikka polttaisi niin pitää siitä matalaa profiilia. Tupakanpolttoon on tullut junttiuden ja nolouden leima, sillä se viestii, ettei niin kovasti piittaa tieteestä ja tutkimuksesta, tupakan todistetuista haitoista niin terveydelle kuin ympäristölle. Miten tämä liittyy eläinten syömiseen? Siten että eläinten syömisen perustelut ovat vähintään yhtä huonoja ja noloja kuin tupakanpolton.

Aikuinen mies juomassa toisen äidin tissimaitoa, maitoa joka kuuluisi tuon äidin omalle lapselle eli vasikalle. Aikuinen nainen juottamassa samaista tissimaitoa omalle lapselleen ja tuntematta syyllisyyttä, että tuolta toiselta äidiltä on viety lapsi hänen valintansa takia. Tietoisten ja tuntoisten olentojen kasvattaminen ja teurastaminen nuorena, toisin sanoen lasten ja nuorten tappaminen, on kyse sitten naudoista, sioista tai kanoista, omien makunystyröiden takia. Eikä tappaminen pelkästään syömisen takia, vaan myös tappaminen harrastuksena, jota myös metsästykseksi kutsutaan. Esimerkkejä ihmisen toiminnasta, jonka arvelisi tuntuvan nololta ja häpeälliseltä.

Eläinten syömisen ja hyväksikäytön lopettamista tukevat kaikki perustelut niin eettisesti, ekologisesti kuin terveydellisesti. Eläinten syöminen kertoo piittaamattomuudesta tieteen ja tutkimuksen havaintoja kohtaan. Eläinten tietoisuus ja tuntoisuus on todistettua, samoin eläintuotannon haitat ympäristölle, maaperälle ja vesivarannoille. Eläinperäinen ravinto monien sairauksien taustalla on myös tutkitusti näytetty toteen. Tämä pätee myös koronavirukseen, joka ei johdu siitä ”että joku Kiinassa söi lepakon” vaan taustalla on usean tekijän vyyhti, jonka keskiössä on laajamittainen teollinen eläintuotanto ja eläimille syötettävien antibioottien valtava määrä. Kaikki tekijät uusille zoonooseille ovat olemassa, ellei teollinen eläintuotanto vähene radikaalisti.

Eläinten syöminen ja hyväksikäyttö jatkuvat vaikka perustelut ontuvat pahasti. Taustalla ovat traditio ja tottumukset, totutun käyttäytymisen jatkaminen sitä sen suuremmin pohtimatta. Omaa ajattelua ei haasteta ja arvioida omaa toimintaa. Missä ovat oman empatiakyvyn rajat? Arvostaako toisten elämää vai nostaako itsensä muiden yläpuolelle? Arvioiko toisen olennon elämän arvoa sen älynlahjojen perusteella ja pitää sen takia eläimiä vähempiarvoisina….mutta miten selittää itselleen lasten tai vanhusten elämän arvon, jos eläin onkin näitä älykkäämpi?

Omaa arvomaailmaa kannattaa kriittisesti arvioida, vaikka eläimistä ei edes pitäisi. Hyväksyykö toisten tuntevien olentojen kärsimyksen ja elämän riistämisen. Samalla voi testata myös omaa loogista ajatteluaan ja matemaattisia kykyjään. Miksi syömme lihaa jos yhden lihakilon tuottaminen vaatii kymmeniä kiloja viljaa, jonka voisi syöttää suoraan ihmisille ja ratkaista maailman ruokaongelman. Miksi jatkamme ja kasvatamme tehoeläintuotantoa, vaikka sen alasajolla voisimme hillitä ilmastonmuutosta merkittävästi, vähentää ympäristöongelmia ja estää lajikatoa. Entä kuvittelemmeko pääsevämme eroon koronasta ja muista, eläimistä ihmisiin tarttuvista uusista viruksista tekemättä mitään niiden syille. Maskit ja käsidesit eivät paljoa auta, jos edelleen ahdamme valtavia määriä eläimiä samaan ahtaaseen tilaan, jossa tarttuvat taudit helposti leviävät ja jossa eläimille syötetään yhä enemmän antibiootteja. Suomalainen eläintuotanto ei käytä yhtä lailla antibiootteja, mutta on vähintään yhtä turhaa, järjetöntä ja epäeettistä kuin muuallakin maailmassa, ja suomalaisten kulutus on maailman kärkipäätä lisäten eläintuotantoa myös muissa maissa.

Eläinten syömisen perustelut ovat auttamattoman huonoja, ja yhteiskunnassa on jo nähtävissä merkkejä muutoksesta parempaan. Eläinten syömisestä ja hyväksikäytöstä luopuminen kertoo, että ihminen ajattelee ja pystyy parempaan. On noloa ja tyhmää syödä eläimiä, kun tietää ja ymmärtää mitä siihen liittyy. So last season.

-taru

Suomalainen koulutusjärjestelmä unohtaa eläimet

Suomalainen koulutusjärjestelmä unohtaa eläimet

Kirjoitimme äskettäin lehtijutun kollegani kanssa liittyen ilmastonmuutokseen korkeakouluopetuksessa. Kerromme siinä, miten ilmastonmuutokseen ja kestävään kehitykseen liittyvät asiat yleensä puuttuvat korkeakouluopinnoissa, vaikka on tiedossa, miten tärkeää ilmasto-osaaminen on nyt ja tulevaisuudessa.

Kestävään kehitykseen ollaan nyt heräämässä niin korkea- kuin toiseen asteen koulutuksessa, mutta aihetta käsitellään kovin yksipuolisesti keskittyen yleensä päästöjen vähentämiseen tai kiertotalouteen. Harvemmin esimerkiksi kerrotaan, että eläintuotannon päästöt ylittävät kaiken liikenteen yhteenlasketut päästöt. Ei keskustella myöskään siitä, että nykyisestä maailman peltopinta-alasta riittäisi 1/3 koko kasvavan väestön ruokkimiseen, jos emme käyttäisi peltoalaa eläinrehun kasvatukseen ja eläinten laiduntamiseen. Yhtään sade- tai muuta metsää ei tarvitsisi enää hakata. Eläintuotannon alasajon myötä jäljelle jäävä 2/3 peltopinta-ala maailmassa voitaisiin uudelleen metsittää ja palauttaa eläinten asuinpaikaksi, ja hillitä näin ratkaisevasti sekä ilmastonmuutosta että lajikatoa.

Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä on toisin sanoen valtava tiedollinen aukko, koko maapallon tulevaisuuteen liittyvä aihealue, josta ei koulussa pahemmin puhuta, on kyse sitten peruskoulusta, lukio- tai ammatillisesta koulutuksesta tai korkeakoulutuksesta. Puuttuva aihe on eläimet. Meille ei millään kouluasteella opeteta millaisia eläimet oikeasti ovat, miten riippuvaisia niistä olemme, miten niitä kohtelemme, ja miten koko tulevaisuutemme on niiden varassa. Myös se unohtuu usein, miten ilmastonmuutoksen hillintä on tiukasti kytköksissä eläimiin.

Koulussa opetetaan tunnistamaan eri eläinlajeja ja erottamaan ehkä lintulajeja toisistaan, mutta siihen harvemmin perehdytään millaisia eläimet ovat, miten tietoisia ja tuntoisia, ja millaisia mielen kykyjä niillä on. Harva oppii koulussa, että rotta on empaattinen, kana koiraa oppivaisempi tai varis älyltään koululapsen tasoa. Evoluutio on tieteellisesti todistettu, mutta siitä harvemmin keskustellaan, esimerkiksi miten ihminenkin on yksi eläinlaji muiden joukossa, miten kaikilla lajeilla on tiedollisia ja taidollisia kyvykkyyksiä, monesti hyvin samanlaisia tarpeitakin, kuten liikkuminen, jälkikasvusta huolehtiminen tai sosiaalisten kontaktien tarve.

Olemme riippuvaisia muista eläimistä. Jokaisella eläimellä on paikkansa ekosysteemissä puutiaista myöten, ja kun hävitämme lajeja, horjutamme koko ekosysteemiä. Tutkimusten mukaan jopa yli miljoona lajia on kuolemassa sukupuuttoon jopa lähivuosikymmenien aikana, ja monimuotoisuus katoaa vauhdilla. Myös ilmastonmuutos ja monimuotoisuuden katoaminen ruokkivat toisiaan. Äskettäinen Pelasta pörriäinen- kampanja ei ole lapsellinen tai vähäpätöinen asia, sillä Kiinasta leviää jo apokalyptisia kuvia, miten ihmiset pullasudeilla pölyttävät hedelmäpuita hyönteisten kadottua. Eri kouluasteilla ja koulutusaloilla kuitenkin aika harvoin opiskellaan miten voimme toimia toisin ja estää lajikatoa.

Koulussa tarjottava oppi muista eläimistä on yksipuolista ja rajoittunutta. Meille opetetaan, miten maito on terveellistä, maitotuottajien mainoksia näkee jopa koulujen seinillä, ja lapsille juotetaan maitoa pienestä pitäen EUn koulumaitotuen kannustaessa yhä suurempaan kulutukseen. Lihatuottajat viestivät miten tuotantoeläimet voivat Suomessa hyvin ja jakavat kuvia vihreillä niityillä kirmaavista lehmistä. Ei siis ole ihme, että meillä on iso joukko aikuisia ihmisiä, jopa korkeasti koulutettuja, jotka eivät tiedä ruokansa todellista alkuperää. Sitä että maito ei itsestään tule lehmästä vaan lehmän pitää joka vuosi synnyttää, ja joka kerta sen vasikka viedään emoltaan heti synnytyksen jälkeen, tai että suurin osa suomalaisista maitotilojen navetoista on parsinavettoja, joissa lehmät seisovat päästään kiinni sidottuina, kykenemättä liikkumaan, pesemään itseään tai olemaan kosketuksissa lajitovereihinsa. Sitä että emakkosika, älyltään 5-vuotiaan lapsen tasoa, viettää puolet elämästään kääntymisen estävässä kalterihäkissä. Sitä miten ”ilmastoystävällinen, kevyt ja terveellinen” broilerinliha tuotetaan, sairaaksi jalostettujen elävien lintujen siipien tai jalkojen murtuessa tai irrotessa kuljetushäkeissä matkalla teurastamoon.

Suomi esitellään usein eläintuotannon mallimaana. Kuitenkin Suomi on viimeisiä maita Euroopassa, joka ei ole vielä kieltänyt turkistuotantoa. Meillä sallitaan myös häkkikasvatus, parsinavetat ja eläinten kivulias jalostus. Meillä saa myös tappaa uhanalaisia eläimiä, ja susia Suomeen ei mahdu edes muutamaa sataa, vaikka monissa tiheästi asutuissa Euroopan maissa niitä voi olla jopa tuhansia. Valkoposkihanhet, naakat ja merimetsot pitää tappaa koska ne sotkevat, ja huvikalastus on hieno luontoharrastus. Metsästysseurat järjestävät koululapsille ”aitoja luontokokemuksia”, joissa kerrotaan miten (ihmiselle) haitallisia eläimiä täytyy hävittää. Suomalaisten vääristyneeseen luontosuhteeseen on osaltaan syypäänä koulu, jossa asenteet muokkautuvat, ja sen jälkeen ylemmät kouluasteet, joissa aihe sivuutetaan.

Muutosta koulutusjärjestelmään tarvitaan pikaisesti. Ei riitä, että kehitämme koulutusta varhais- tai peruskoulutuksessa. Tällä hetkellä korkeakouluissa, ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukioissa opiskelevat nuoret ovat lähitulevaisuuden toimijoita ja päättäjiä yhteiskunnassa, ja heille on taattava nykyistä paremmat tiedot luonnosta, muista lajeista ja ilmastosta ja näiden kytköksistä toisiinsa. Muutosta tarvitaan myös opettajankoulutukseen sekä täydennyskoulutusta nykyisille opettajille, sillä opettajilla on merkittävä rooli tiedon ja asenteiden muokkaajina.

Eläinoikeuksien tuominen koulutukseen tarkoittaa elämän kunnioittamista ja sosiaaliseen tasa-arvoon pyrkimistä rodusta, ihonväristä, sukupuolesta tai lajista riippumatta. Ei tarvitse edes pitää eläimistä kunnioittaakseen niitä. Kyse on mielen avaamisesta ja ihmetyksestä muiden lajien kyvyille ja tarpeille. Se on myös peiliin katsomista ja toistemme keskinäisen riippuvuuden tunnustamista.

Koulutus tarvitsee uudenlaista maailmankuvaa. Perinteinen ajattelutapa, joka nostaa ihmisen muiden lajien yläpuolelle, on tuhoamassa planeetan elinolosuhteet. Tarvitaan muutosta niin ajattelussa kuin käytännön toimissa, ja siinä koulutuksella on tärkeä rooli muuttaa maailmaa paremmaksi.

 

-taru

Hortoilua ja horsmajuomaa

Hortoilua ja horsmajuomaa

Aloin hortoilla oikeastaan vahingossa. Olin perustanut melko suuren puutarhan ja joka vuosi harmittelin kukkapenkeissä ja muuallakin kasvavaa rikkaruohoviidakkoa. Tuntui, että joka paikasta puski nokkosta, vuohenputkea ja voikukkaa. Pari vuotta taistelin niitä vastaan kiihkeästi kitkemällä. Olin häviöllä. Päätin muuttaa taktiikkaa: syön ne kaikki.

Tämä näkökulmanmuutos muutti koko asenteeni villinä kasvavia, perinteisesti ei niin arvostettuja kasveja kohtaan. Aloin nähdä ne sitkeinä  ja kiinnostavina kasveina, jotka ovat itse saaneet valita kasvupaikkansa ja joita pihallani kasvaa ilman, että teen mitään. Siitä lähti hortoilu. Tutkin kasvikirjoja ja perinnetietoa rohtoyrteistä. Selailin villiyrttireseptejä. Ja testailin kaikenlaista.

En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut vihannesten tai juuresten viljelystä. Suorat porkkana tai punajuuririvit eivät ole olleet sydäntäni lähellä. On hauskempaa kuljeksia ja etsiä mitä luonto ilmaiseksi, pelkän keräämisen vaivalla antaa. Hortoilu laajentaja sienestyksen ja marjanpoiminnan perinnettä. Villivihannekset ovat metsien sieni- ja marjasadon kaltaista lähiruokaa parhaimmillaan.

Hyvää perustietoa villiyrteistä ja niiden keräämisestä löytyy tästä artikkelista: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/05/10/villiyrtit-pihapiirin-vihreat-voimavihannekset

 

Ei ihmisen välttämättä tarvitse edes omalla pikku palstallaan hallita kaikkea

 

Viliiyrttien arvostus on laajentanut ajatustani muustakin puutarhanhoidosta. Kaikki ei ole vain ihmistä varten. Kohtuullisuus on puutarhan hyödyntämisessäkin hyvä periaate. Osan pihasta voi jättää kokonaan luonnontilaan ja antaa pörriäisten, kuoriaisten ja muiden pikku eläinten elellä vapaasti. Vähän villiintyneessä puutarhassa löytyy linnuillekin helpommin pesäpaikkoja. Eikä kaikkia perennapenkkeihin itsekseen kasvaneita kasveja pois tarvitse nyppiä pois. Sinnehän ne mahtuvat, kunhan eivät tuhahduta alkuperäisasukkaita. Monimuotoisuus ja luonnonmukaisuus lisääntyvät.

Kohtuullisuutta voi noudattaa myös marjojen ja hedelmien poiminnassa. Marjapensaista tarvitse välttämättä rohmuta marjoja kuin sen verran mitä tarvitsee, loput voi jättää rastaille ja muille linnuille. Samoin kirsikat voi syödä se joka ehtii. Ja omenasadosta voi ottaa vain osan ja loput jättää vaikka peuroille.

 

Jos jokainen ottaa vain sen mitä tarvitsee niin kaikille riittää

 

 

Nyt kukkivat horsmat

Alkukeväästä nuoria horsmanversoja voi käyttää parsan tapaan. Kukista olen valmistanut kauniin väristä juomaa. Horsmassa on aika mieto maku, mutta väri on niin upea, että teen sitä lähinnä sen takia.

 

Horsmajuoma

1 l horsmankukkia

2 l vettä

1 limen kuori ja mehu

2-3 dl sokeria

1 tl sitruunahappoa

Kerää tuoreita, mahdollisimman voimakkaanvärisiä horsmankukkia puhtaalta paikalta. Älä ota vihreitä osia, niissä on kitkerä maku. Puhaltele mahdolliset pikkuötökat jo keräysvaiheessa. Huuhtele kukat ja laita ne lämmönkestävään astiaan limen kuorien ja mehun kanssa. Kaada päälle lähes kiehuva vesi. Anna seistä kannen alla yön yli . Siivilöi mehu kattilaan ja kuumenna sekoitellen. Lisää samalla sokeri ja sitruunahappo. Pullota ja jäähdytä.

 

Pitkin kesää keitetyt erilaiset hillot ja siirapit sekä kuivatut yrtit ilahduttavat koko talven. On mahtavaa levittää vohveleiden päälle männynkäpy- tai kuusenkerkkäsiirappia joulunaikaan tai lusikoida ruusunterälehtihilloa jäätelönpäälle tammikuussa. Samoin vaikkapa kuivatut nokkosenlehdet  leipätaikinassa tai villiyrteistä valmistettu yrttisuola muistuttavat kesästä. Luonnon elinvoimaa, meille ilmaiseksi annettu.

 

Tarja

 

 

 

 

 

Ärsyttävän ärsyyntyvä vegaani

Ärsyttävän ärsyyntyvä vegaani

Kun minusta tuli vegaani, ajattelin hetken, että nyt maailma muuttui.

 

Kuvittelin,että nyt viimein maailmassa eläinten oikeudet toteutuvat. Jos minä tajusin ryhtyä eläinoikeussyistä vegaaniksi ja alkaa aktiivisesti puolustamaan eläinoikeuksia luulin, että sen tekevät kaikki muutkin. Pystyin hetkeksi rakentamaan itselleni vegaanikuplan. Se oli helppoa ja turvallista. Tutustuin samanmielisiin ja poistin somesta kaikki toisinajattelijat ja omat feedit täyttyivät postauksista joista oli kiva tykätä. Muu maailma sulkeutui pois ja mieli ei pahoittunut. Pian kuitenkin huomasin, että olen arvoineni marginaalissa.

Halusin huutaa koko maailmalle: Älkää hyvät ihmiset syökö lihaa! Ettekö tiedä mistä maito tulee! Ettekö ymmärrä mikä ristiriita on lemmikkikoira paijauksella ja kinkun syömisellä! Tuli valtava tarve kertoa eläinoikeuksista ja tuoda niiden puutteet mahdollisimman monen ihmisen tietoisuuteen. Halusin kertoa, kaiken eläinteollisuuden julmuuksista. Mutta en tiennyt miten ja missä tilanteessa. Mikä on oikea tapa keskustella eläinoikeuksista ja vegaanisesta elämäntavasta kun tuntuu, että pelkkä vegaani-sana aiheuttaa ärtymystä ja torjuntaa? Miten keskustella niin, ettei nosta itseään tekopyhäksi ja anna kuvaa, että itse on täydellinen ja jotenkin parempi. Kukaanhan meistä ei tälläkään saralla ole täydellinen, vaikka miten yrittäisi.

 

100% vegaaninen elämä ei tässä yhteiskunnassa ole mahdollista.

Mutta yrittää voi 100%sti

 

Saarnaaminen ja syyttely ei tehoa. Eikä toisten ihmisten kyttäämisessä ja vahtimisessa ole mitään järkeä. Mutta miten olla syyllistämättä ja syyllistymättä, jos kyseessä on eläinten henki ja elämä. Tosiasioilta ei tarvitse ketään suojella. Esimerkiksi siltä, että Suomessakin tuotantoeläinten olosuhteissa on valtavasti korjattavaa eikä tuotantoeläinteollisuus meilläkään ole kestävää. Ja siltä, että jokainen luontokappale syntyy tänne elääkseen omaa elämäänsä, ei olemaan kenenkään toisen ruoka tai viihdyke.

Monet eläinaktivistit jakavat pysäyttäviä kuvia kärsivistä eläimistä tuotantotiloilta, eläinkuljetuksista ja teurastamoilta. En ole varma tehoaako se, jopa traumapornoksi kutsuttava kuvasto. Sillä kuvastolla saa järkytettyä mutta useimmiten se ei johda tekoihin, pikemminkin torjuntaan. Ja kun hetkellinen järkytys kuvaston äärellä on ohi, elämä jatkuu kuten ennenkin. Järkytys ei useimmiten yhdistys grillattavaa pihvin tai kermakakkuun.

 

Merkittävin aihe on ruoka

 

Olen miettinyt tapoja ja tilanteita, joissa voin aloittaa keskustelun positiivisessa hengessä ja niin, että sanoma olisi helppo vastaanottaa. Helpoin on vegaanisen ruoan tarjoaminen. Kun kutsuu ystäviä syömään ja tarjoilee herkullisen ja yllätyksellisen vegaani-illallisen, on ilosanomaa helppo jakaa. Samoin työpaikalla vegaanisesta nimipäiväkahvitarjoiluista saa mukavan alun laajemmallekin eläinoikeuskeskustelulle. Ja kun jokaisessa kahvilassa, ravintolassa ja muussa syötävää tarjoavassa paikassa jaksaa sinnikkäästi kysyä vegaanivaihtoehtoja perään, leviää ajatus sitäkin kautta.

On hämmästyttävää miten paljon pelkkä vegaaniuden mainitseminen ärsyttää. Toisaalta ajatellaan, että jokaisella on oikeus syödä mitä haluaa mutta jo pelkkä tieto siitä, että pöydässä istuu vegaani, saa aikaan reaktioita. Monet lihansyöjät kokevat selvästi syyllisyyttä ja kommentoivat aggressiivisestikin vegaanien ruokavaliota. Vegaanin ei tarvitse edes sanoa aiheesta mitään. Ainoastaan kieltäytyä eläinperäisistä tuotteista.

 

Veganismissa on kyse arvoista, ei pelkästään ruokavaliosta

 

Oikean tiedon jakaminen on tärkeää. Tieto siitä millaista eläinteollisuus Suomessakin tänä päivänä on. Millaista on tuotantoeläinten elämä. Miten niiden lajityypillinen käyttäytyminen estetään, miten ne pakkosiemennetään, miten jälkeläiset viedään äideiltään ja miten lyhyt elämä väkivaltaisesti lopetetaan. Tiedon perille saaminen on vaikeaa, kun täytyy kamppailla mainonnan ja muun eläintaloutta puolustavan, puolueellisen tiedon kanssa. Ja täytyy löytää se oikea tilanne, jossa keskustelun ja tietonjakamisen aloittaa. Onneksi toivoa on. Lihankulutus on Suomessa kääntynyt laskuun ensimmäistä kertaa sitten 1990-luvun lamavuosien ja nuorten keskuskuudessa puhutaan vege-buumista.

Eläintenturvakodeista on kiva kertoa. Niistä, joihin muutamat tuotantoeläinyksilöt ovat onnekkaasti päässeet. Niissä eläimet nähdään yksilöinä, niiden persoonallisuudet saavat tilaa ja ne saavat elää elämäänsä niin lajityypilisesti kun se vankeudessa on mahdollista. On koskettavaa kuulla niiden pelastustarinoita. Yksilöitä kohtaan on helppo tuntea empatiaa. Eläinten turvakoteja ovat mm. Somerolla sijaitseva Tuulispää https://tuulispaa.org/ Ja Porvoossa Saparomäki https://saparomaki.fi/. 

Muitakin eläintilojen, joissa eläimet saavat elää lajityypillistä elämää on. Vihdissä sijaitseva Tiluksilla https://www.facebook.com/tiluksilla/eläintila on yksi sellainen. Siellä elää 69 eläinyksilöä sulassa sovussa loppuelämänkodissaan. Joistakin niistä on tullut jo somejulkkiksia. Kuvassa niistä kaksi, siat Ilona ja Antero.

 

Näihin tiloihin tutustumista voi suositella ja niissä vierailuun kannustaa. Nämä onnelliset eläimet antavat kasvot niille miljoonille muille, jotka elävät eläinteollisuudessa. Uskon, että jokainen, joka on edes kerran käynyt tuollaisella tilalla ja nähnyt onnellisia, rauhallisia ja omia juttujaan puuhaavia eläimiä, muuttaa vääjäämättään käsitystään siasta, lampaasta, kanasta ja lehmästä. Ehkä ne herättävät laajemminkin ajattelemaan eläimiä elämään syntyneinä itseisarvoisina yksilöinä, ei ruokana, raaka-aineena, kiloina eikä euroina. Ja seuraavan kerran kaupassa edes pysähtyy harkitsemaan ennen eläintuotteen ostamista.

Poju-sonni on yksi tällainen tuotantoeläintilalta pelastettu yksilö, joka elää täyttä elämää loppuelämänkodissaan. Tästä voit lukea Pojun tarinan, jos se ei vielä ole tuttu:

Poju-sonnilla on oikeus elämään

 

Ilmasto ja terveys ovat aiheita, jotka kiinnostavat monia. Niissäkin keskusteluissa on helppo ottaa eläintuotanto ja sen ongelmat esiin. Voi aloittaa eläintuotannon saastuttavuudesta ja eläintuotannon vaatimasta valtavasta peltopinta-alasta tai vegaaniruoan terveellisyydestä. Moni on yllättynyt tiedosta, että vegaaniruoasta ei esimerkiksi palmu- ja kookosrasvaa lukuunottamatta saa lainkaan kolesterolia. Siitä voikin sitten jatkaa eettisiin eläinoikeuskysymyksiin.

Välillä tympii ja raivostuttaa. Itkettää ja oksettaa. Ei jaksaisi enää tuhannetta kertaa keskustella aiheesta: Kasvisruoasta ei saa proteiinia tai jos meillä lopetetaan turkistarhaus se siirtyy Kiinaan. Tai ei se lehmä muuta tee kun nukkuu ja märehtii, ei se mitään huomaa jos sen vasikka viedään. Vaikka olisi kuinka kyllästynyt toistamaan samoja asioita ja tekisi välillä mieli palata omaan kuplaan, on tärkeää pitää keskustelua yllä ja levittää tietoa, sillä vegaanit ja eläinaktivistit eivät kuitenkaan, ainakaan vielä, pysty yksinään maailmaa pelastamaan. Eivätkä edes kaikkia eläimiä. Meitä on vielä aivan liian vähän. Pieni marginaalinen joukko. Välillä kun meinaan jo väsyä, muistutan mieleeni ne miljoonat eläintaloudessa elävät yksilöt ja jaksan taas.

Merkityksellistä olisi, jos suuri enemmistö vähentäisi radikaalisti eläinperäisten tuotteiden käyttöä. Ennen kaikkea syömistä, sillä 99% kärsimyksestä on lautasella. Kokonaisvaltaisen vegaaniuden vaatimuksesta on turha lähteä. Keinonahkakenkien liimat ja hammastahnan koostumukset voi hyvin jättää meille totaalista vegaaniutta tavoitteleville.

 

On tärkeä hallita faktat ja pysyä niissä. Silloin keskustelu ei jää mutu-tuntuman ja yleistyksien varaan.

 

Siitä, että jättäytyy omaan vegaani-kuplaansa ja vihaa koko muuta maailmaa ja pahimmassa tapauksessa masentuu toimintakyvyttömäksi, ei ole hyötyä. Ahdistuksista ja epätoivonhetkistä huolimatta olis tärkeä säilyttää toimintakyky, aktiivisuus ja toivo. Ja olla rohkea. Ja muistaa ne äänettömän, joiden puolesta puhuu.

tarja

Miten sekaaneista tuli vegaaneja

Miten sekaaneista tuli vegaaneja

Entiset lihansyöjät

Olemme entisiä lihansyöjiä. Tiedämme miltä maistuu grillimakkara, kermajuusto tai porsaankyljys. Kasvoimme kodeissa, joissa lihaa tai maitotuotteita ei kyseenalaistettu. Niitä oli ’aina syöty’ ja niitä pidettiin lapsille jopa terveellisinä ja välttämättöminä. Samaa ruokavaliota jatkoimme aikuisiälläkin, sen suuremmin miettimättä.
Näin meni lähemmäs 50 vuotta, ennen kuin matka vegaaniksi alkoi. Se on ehkä tärkein ja paras matka, mitä koskaan on tullut tehtyä. Mutta miten se alkoi, mitä tapahtui?

 

Miellyttämisenhaluisesta nuoresta omia arvoja noudattavaksi keski-ikäiseksi

 

Lapsuudenkodissani lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden syönti oli normi. Sitä ei kyseenalaistettu. Ja niin oli muissakin lähipiirini perheissä. Lapsena joskus kyselin ja ihmettelin asiaa, lähinnä söpöjen lampaiden ja vasikoiden syöminen tuntui pahalta, mutta kaikkeen turtuu, kun kaikki ympärillä viestivät: tämä on ruokaa, tätä ihmiset syö. Helpointa oli mennä valtavirran mukana.

Tuntui vaikealta irrottautua kulttuurisista tavoista, joita opetettiin sekä kotona, koulussa että muussakin lähipiirissä. Ensimmäinen konkreettinen irtiottoni eläinoikeuksien puolesta oli varhainen eroamiseni kirkosta. Kasvoin tapakristillisessä luterilaisessa perheessä. Rippikoulussa huomasin joidenkin arvojeni poikkeavan siellä opetetuista. En pystynyt hyväksymään ihmisen aukotonta ylivaltaa muita eläimiä kohtaan. Olin aina ajatellut, että ihminen ja muurahainen ovat samanarvoisia.

Suurin syy varmaankin siihen, että jatkoin vuosikymmeniä eläintenperäisten ruokien ja muiden tuotteiden käyttöä oli tottumusten ja helppouden lisäksi jokapuolelta tulviva viestintä ja mainonta, jolla maailmamme on kyllästetty; edelleen puhutaan onnellista lehmistä ja sioista, huippukokit valmistavat televisiossa illasta toiseen tiriseviä pihvejä, käsintehdyt nahkakengät ovat kenkien aatelia ja lampaantaljat ovat muodikas sisustuselementti.

Viimeistä, totaalista päätöstäni lopettaa kaiken eläinperäisen käyttö omassa elämässäni edelsi vuosien kipuilu asian kanssa. Onneksi muutama vuosi sitten minulla oli viimein rohkeutta hypätä pois tuosta ajattelusta ja kohdata koko eläinteollisuuden kamaluus. Lopetin muiden miellyttämisen ja aloin elää oikeaksi kokemieni arvojen mukaisesti. Ihmeen paljon sen asian kanssa kaapista ulostulo kuitenkin vaati rohkeutta. Tein sen kuitenkin kerralla ja julkisesti. Asetuin kansaedustajaehdokkaaksi kärkiteemana eläinoikeudet.

Nuoruudessani ajateltiin, että kasvissyöjät ovat työelämää vieroksuvia, yhteiskunnan ulkopuolella vaihtoehtoelämää eläviä ituhippejä ja eläinsuojelijat ovat anarkistisia, laittomuuksia harjoittavia kettutyttöjä. Ihailin kettutyttöjä mutta itse en olisi koskaan uskaltanut toimia niin. Ja yhtään kasvissyöjää en tuntenut.

Yksi tärkeimmistä mielikuvista, joita nyt itse vegaanina ja eläinoikeusaktivistina haluaisin purkaa on, että eläinoikeuksia ajavan vegaanin on valittava jotenkin yhteiskunnan liepeille sijoittuva elämä. Ei tarvitse, vegaani ja eläinoikeusaktivisti voi olla aivan tavallinen työssäkäyvä, keskiluokkainen ihminen. Vegaanin ei tarvitse luopua mistään. Ainut asia on, että jättää kaiken eläinperäisen pois sekä lautaseltaan että muustakin elämästään.

Matkani kohti vegaanista elämää on ollut varmasti paras ja tärkein päätös mitä olen elämässäni tehnyt. Ja paluuta entiseen ei ole. Suosittelen!

tarja

 

 

Taru ja pulut

Miten korkeakoulutetusta, työssäkäyvästä keskiluokkaisesta perheenäidistä tuli varttunut vegaani ja eläinaktivisti

 

Olen aina mielestäni ollut kovin eläinrakas. En aiemmin nähnyt siinä suurta ristiriitaa eläinten syömiseen. Olin toki nähnyt jotain ikäviä kuvia esimerkiksi tuotantoeläinten kasvatuksesta, mutta ajattelin niiden olevan poikkeuksellisia ja ainakin Suomessa eläinten olojen olevan kohtuullisen hyvät. Nykyään hämmästyttää miten pitkään pystyin olemaan edes ajattelematta asiaa sen enempää. Sokeuttani asialle edisti ehkä myös koulutusalani tuohon aikaan, sillä kauppakorkeakoulun on tutkimusten mukaan havaittu vähentävän opiskelijoiden empatiakykyä. Jatkossa perheen, työn ja jatko-opintojen yhteensovittaminen tuntui vievän kaiken energian ja jatkoin opittua elämäntapaa ja ruokavaliota.Opiskelin paljon, mutta millään kouluasteella ei koskaan puhuttu eläintuotannosta tai kyseenalaistettu eläinten syömistä.

Olen aina lukenut paljon, mutta en ilmeisesti eläintuotannosta , sillä vasta Elina Lappalaisen Tieto-Finlandialla palkittu teos ’Syötäviksi kasvatetut’ sai minut pohtimaan tuotantoeläinten asemaa ja lukemaan aiheesta lisää. Vihdoin opin mitä eläintuotanto oikeasti tarkoittaa, millaista massiivisen mittakaavan kärsimystä se aiheuttaa, ja miten se vaikuttaa kaikkeen yhteiskunnassa, myös ympäristön tilaan, ilmastonmuutokseen jne. Toinen hätkähdyttävä oivallus oli tutustuminen eläinten mielen taitoihin, miten samanlaisia olemme kyvyssämme tuntea niin kipua, iloa tai surua.

Eläinten syöminen alkoi tuntua yhä mahdottomammalta. Ensin jäi pois liha, sitten maitotuotteet, munat ja kala. Kuulostaa vaikealta, mutta sitä se ei ollut. Löysin sosiaalisen median kautta Vegaanihaasteen, jonka helpot reseptit ja tietoiskut helpottivat jokapäiväisiä valintoja. Netti tarjosi lukemattomia vegaanisia ruokaohjeita. Kauppakäynneistä tuli uusia seikkailuita, mitä kaikkea vegaanisia ruokia onkaan olemassa ja mitä herkkuja niistä voi valmistaa. Missään vaiheessa en kokenut luopuvani mistään, vaan saavani koko lisää ja parempaa.

Eläinoikeusajattelun kehittyminen oli aikamoinen kasvuprosessi. Alkuun pohdin eläinten aseman parantamista eläinsuojelunäkökulmasta eli miten esimerkiksi tuotantoeläinten elinoloja voisi parantaa. Pian havahduin tämän ajattelun järjettömyyteen: millä oikeudella kasvatamme muita eläimiä vain hyödyntääksemme niitä. Mehän pidämme tärkeänä, että yhteiskunnan heikommista pidetään huolta, miksei tämä ajattelu ulotu muunlajisiin mutta yhtä lailla tietoisiin ja tuntoisiin olentoihin. Nykyään pyrin tekemään parhaani siinä, että eläimiä ei käytettäisi ihmisten hyväksi tai mitattaisi niiden arvoa sen mukaan mitä hyötyä ne tuottavat ihmiselle, vaan tunnustettaisiin eläimen oikeus elää lajityypillistä elämää ja kunnioitettaisiin sen ainutkertaista elämää.

Lisääntynyt ymmärrys millaisia eläimet ovat ja mitä niille teemme sai aikaan paljon muutoksia. Ruokavalion ja kulutusvalintojen uudistumisen lisäksi näen nykyään maailman aika lailla toisin ja haluan myös tehdä asioille jotain. Tärkeimpiä tavoitteita kaikelle tekemiselleni on eläintuotannon lopettaminen sekä lajityypillisen elintilan ja -olosuhteiden turvaaminen eläimille, mikä on herättänyt toimimaan myös ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Olen tällä matkalla tutustunut uusiin ihmisiin, joiden kanssa koen voivani vaikuttaa; eläinyksilöihin, jotka aikaansaavat iloa ja ihmetystä; ja oppinut empatiaa, jonka valossa maailma näyttää uudelta. Kuulostaa kliseiseltä, mutta merkityksellisyys elämässä on kasvanut; olen löytänyt arvoni ja elän niiden mukaisesti. Terveydentilani on kohentunut, ja voin sanoa vegaanisen elämäntavan tuoneen minulle pelkästään bonuksia. Elämä on kaikkea muuta kuin askeettista, ja toivon pystyväni muuttamaan luutuneita käsityksiä vegaanisesta elämäntavasta. Tämä on paitsi tärkeää ja rikasta, myös kivaa!

taru

 

Löydät meistä lisää Eläimellistä blogin esittelystä Me.
Toivottavasti löydät blogista myös muita kiinnostavia juttuja, uusia ajatuksia omaan elämääsi, sekä myös Katin herkullisia reseptejä.