Esther-possu – ei kinkku vaan HÄN

Esther-possu – ei kinkku vaan HÄN

Olet ehkä kuullut Esther-siasta tai seurannut sen some-kuulumisia. Estherin piti olla ”minipossu”, mutta koska Esther osoittautuikin Sus scrofa domestica-rotuiseksi eli tavalliseksi, ihmisen tuotantoeläimeksi luokittelemaksi siaksi, ostaja ei voinut pitää sitä. Tuttu pariskunta otti Estherin huostaansa. Esther muutti täysin pariskunnan elämän. Heille valkeni, että siat ovat rakastettavia ja rakastavia, älykkäitä ja ystävällisiä eläimiä, jotka ansaitsevat parempaa kuin sitä julmaa elämää, johon ne syntyvät. Pariskunnan oli luovuttava kaupunkiasunnostaan ja hankittava maatila, jossa oli tilaa isolle eläimelle. Syntyi Happily Ever Esther Farm Sanctuary, turvakoti eläimille. Koti, jossa eläimiä ei syödä, vaan ne ovat osa perhettä.

Kyse ei ole eläimen inhimillistämisestä. Sika vaan sattuu olemaan kuvatun kaltainen otus, ja hyvin samanlainen monin tavoin mitä ihminen. Oppivainen, utelias, sosiaalinen, ja älykäs kuin 5-6-vuotias lapsi. Lisäksi siisti, toisin kuin ihmiset usein.

 

 

Itse asiassa ei ole olemassa mitään sellaista kuin tuotantoeläin. Sana on ihmisen keksimä ja määrittelemä, ja vahvasti kulttuurisidonnainen luokittelu. Aasiassa koira ja kissa ovat tuotantoeläimiä. Ihmisetkin ovat toisinaan pitäneet toisiaan ’tuotantoeläiminä’, kuten orjuus osoitti. Orjan saattoi ostaa ja myydä, tappaa halutessaan, ja sen lapset pitää uusina orjina. Orjuus on lakkautettu, mutta ei vielä kaikkien kohdalla.

Suomessa emakkosikaa saa edelleen pitää puolet elämästään liikkumisen estävässä häkissä. Raskauden kokeneet ihmisäidit voivat hyvin kuvitella, että raskaana ollessaan on varmasti tukalaa maata liikkumatta betonilattialla päivästä toiseen. Tuo emakkosika ei saa tehdä poikasilleen heinistä pesää, vaikka vaisto sitä siihen kehottaa, se ei saa hoitaa poikasiaan, eikä se saa pitää niitä, sillä poikaset viedään pois tai tapetaan sen silmien edessä, jos eivät näytä riittävän hyväkuntoisilta. Tuo sika käy tämän läpi 2-3 kertaa vuodessa, kunnes muutaman vuoden ikäisenä ’teiniäitinä’ kohtaa loppunsa, vaikka elinikää riittäisi muuten noin 20 vuotta.

Tuo sika ei näe koskaan päivänvaloa, ennen kuin ehkä matkalla teurastamoon. Matkan aikana sillä on tukalan ahdasta, ehkä kylmä ja jano, ja sitä lyödään, ellei se liiku riittävän nopeasti. Se voi olla loukkaantunut, sairas, tai sokea, mutta sitä ei hoida kukaan, onhan se vain tuotantoeläin. Teurastamolla se tapetaan hiilidioksidilla tukehduttamalla. Kuolema on hidas ja tuskainen, sika joutuu paniikkiin, ei saa hengitettyä, kurkkua koskee ja se yrittää kiivetä toisten sikojen päälle päästäkseen pois.

Älä koskaan sano, että joulukinkun valinta on henkilökohtainen päätös. Mikään päätös ei ole henkilökohtainen, jos se edellyttää toisen tietoisen ja tuntoisen olennon kärsimystä ja kuolemaa. Joulukinkun hankinta vie sialta sen ainutkertaisen elämän, kuten maitolitran osto lehmältä vasikan. Valitse tänä jouluna toisin, valitse aito joulumieli.

 

 

Tekstin kuvat: Jo-Anne McArthur/ We Animals media
Esther’in kuva: estherthewonderpig/Instagram
teksti Taru

Kissakriisi

Kissakriisi

Voiko olla mitään suloisempaa kuin kissanpennut. Ei voi. Meille muutti pariviikkoa sitten kaksi maailman suloisinta arkaa pikkukisua, Otto ja Helmi. He tulivat Hämeenlinnalaisesta Kissakoti Kattilasta. Otto ja Helmi pelastettiin emonsa ja kahden sisaruksensa kanssa maatilalta, melko karuista olosuhteista, sinne tehdyn eläinsuojelutarkastuksen yhteydessä.

 

Suomessa ei ole villikissoja. On ihmisen hylkäämiä kissoja ja niiden jälkeläisiä.

 

Vapaana elävät leikkaamattomat ja hallitsemattomasti lisääntyvät kissat ovat iso ongelma. Kissa voi saada jopa neljä poikuetta vuodessa ja osa ulos syntyneistä pennuista selviää ja synnyttää lisää pentuja. Lauma saattaa kasvaa hyvin nopeasti hallitsemattoman suureksi populaatioksi.

Melko yleinen ajatus on, että vapaa kissa on onnellinen. Ainahan maalla on ollut kissoja vapaana. Kissa ei kuitenkaan pärjää omillaan luonnossa. Kissojen heitteillejätöt aiheuttavat valtavaa kärsimystä. Vapaana eläessään kissat kärsivät usein nälästä, sairauksista ja stressistä. Villiintyneissä kissalaumoissa eli kissapopulaatioissa saattaa olla sisäsiittoisia, kehityshäiriöisiä,  parantumattomasti sairaita ja nälkiintyneitä pentuja. Näiden kissojen kohtalo on armoton. Osa terveistäkin kuolee pakkasten tultua kylmyyteen ja nälkään. Tai peto vie. Tai ilkeä ihminen pahoinpitelee.

 

Kissojen arvostus on moniin muihin lemmikkieläimiin verrattuna erittäin huono. Kuka tahansa saa kissan helposti. Ja yhtä helppo kissa tuntuu olevan myös hylätä. Jos navetan hiirikissan vie kettu, otetaan uusi sen kummemmin asiasta melua pitämättä mutta jos susi syö koiran, siitä kirjoitetaan lehdissä. Kissaa pidetään helppona lemmikkinä jolla on yhdeksän henkeä eli se pärjää omillaan ilman hoitoa ja huolenpitoa. Koiria tai hevosia ei jätetä ulos pärjäämään omillaan.

 

Vuosittain Suomessa hylätään noin 20 000 kissaa

 

Niistä osa saadaan eläinsuojeluyhdistysten ja muiden alan toimijoiden avustuksella pelastettua. Yhdistyksissä toimii valtava vapaaehtoisten joukko. Vapaaehtoiset käyvät loukuttamassa kissoja ja toimittavat ne turvaan löytöeläinkoteihin.

Löytöeläinkodeissa kissat hoidetaan, mikäli vain mahdollista, kuntoon. Heidät madotetaa, rokotetaan ja sirutetaan. Jos kyseessä on arka tai jo villiintyneempi yksilö, löytöeläinkodeissa aloitetaan kesyttäminen eli ihmiseen ja ihmisen käsittelyyn totuttaminen. Päämääränä on löytää jokaiselle kissalle oma, loppuelämänkoti. On tärkeää, että kotiehdokkaat arvioidaan tarkoin.

Koronakaranteeni on aiheuttanut ennennäkemättömän lemmikkibuumin. Eläinsuojeluyhdistyksille on tullut valtava määrä hakemuksia. Lemmikin hankintaan ei pitäisi ryhtyä harkitsematta asiaa tarkasti. Eläimen omistaminen merkitsee suurta vastuuta. Lemmikkiin ja sen hoitoon on sitouduttava koko lemmikin eliniäksi. Kissat elävät 15-20 vuotta ja niistä on huolehdittava myös koronatilanteen helpotuttua ja vaikka oma eläntilanne muuttuisi. On varauduttava myös kustannuksiin, joita kissasta sen elinaikana tulee.

 

Suomen eläinsuojelu SEYllä on meneillään Kissakriisi-kampanja

 

SEY:n sivuilla voi allekirjoittaa vetoomuksen kissakriisin ratkaisemiseksi lainsäädännönkeinoin. Vetoomuksessa vaaditaan kaikkien kissojen tunnistusmerkintää ja omistajatietojen rekisteröintiä, kaikkien vapaana ulkoilevien kissojen leikkauttamista ja lemmikkieläinten rajoittamattoman lisääntymisen säätämistä lainvastaiseksi. Sivuilla voi myös tehdä lahjoituksen, jolla autetaan kissakriisin ratkaisemisessa. SEY.n sivuille pääset tästä: https://sey.fi/kissakriisi/

Kun katson noita kahta pientä kissanpoikasta, jotka Kissakoti Kattilan toimesta saatiin pelastettua, en voi samalla olla ajattelematta niitä lukemattomia muita, jotka elävät juuri nyt ulkona kylmissään, nälissään ja peloissaan. Millainen elämä niillä on edessään.

 

Jokaisen populaatiokissankin elämä on ainutkertainen. Villiintyneet kissat ovat ihmisen aikaansaannosta, joko ihmisen hylkäämiä tai ihmisen hylkäämien kissojen jälkeläisiä. Vastuu kissakriisistä on ihmisellä.

tarja

Suomalaisen maalaismaiseman karmiva kauneus

Suomalaisen maalaismaiseman karmiva kauneus

Koirat juoksevat innoissaan avaralla niityllä kesäisellä päivälenkillämme. Näkymä on kaunis, pieni joki kiemurtelee peltojen laitaa ja luonnonkukat kaartuvat joen ylle.

Kaukana häämöttää punainen suuri rakennus. Se ei ole maalaistalo, vaan sikala, yksi Suomen suurimpia. Kun katseen kääntää vasemmalle, näkyy pitkänmallinen vaalea halli, sikala sekin. Oikealla häämöttää vielä kolmas.

Miksi näkymä on yhtä aikaa kaunis ja karmiva? Miksi sikalan näkeminen saa minussa aikaan ahdistavan ja oksettavan olon? Eikö Suomessa sikoja kuitenkin pidetä ihan hyvin, reagoinko typerästi?

Reaktio riippuu paljon siitä, mitä katsoja tietää, niin sioista kuin sikaloista.

Suomalaisessa sikalassa  voi olla tuhansia sikoja, ja yhdelle eläimelle on varattu tilaa ryhmäkarsinassa noin 0,65 neliömetriä. Siat viettävät lyhyen elämänsä sisätiloissa näkemättä päivänvaloa kuin vasta teurasrekan kyydissä. Emakkosiat pidetään noin puolet elämästään liikkumisen estävissä häkeissä, ensin tiineenä ollessaan emakkohäkissä, sen jälkeen porsitushäkissä. Häkeissä kuten ahtaissa ryhmäkarsinoissakin on betoni- tai ritilälattia. Emakkosika ei pysty häkissä edes kääntymään, saati hoitamaan poikasiaan. Elossa säilyvät poikaset viedään emolta noin 4 viikon ikäisinä, vaikka luonnossa vieroittaminen tapahtuisi kuukausia myöhemmin. Porsaiden yleisimmät kuolinsyyt ovat ripuli, ruhjoutuminen ja tukehtuminen. Porsaille tehdään kivuliaita toimenpiteitä, kuten urosporsaille kastrointi usein ilman kivunlievitystä, mahdollisesti tatuointi tai korvien loveaminen tai toisinaan jopa hampaiden katkaisu. Kun emolta on viety porsaat, se siemennetään miltei saman tien uudestaan, ja synnytyskierre jatkuu.

Entä millainen on sika? Huomattavasti älykkäämpi kuin koira tai kissa, ja sen mielen taitojen on havaittu olevan 5-7-vuotiaan ihmislapsen tasolla. Sika on sosiaalinen ja utelias olento, ja sosiaaliset suhteet toisiin sikoihin ovat sille tärkeitä. Se on myös siisti, ja kun sillä on tilaa, se erottelee ruokailu-, makuu-, ja ulostuspaikat huolellisesti toisistaan. Se on myös erittäin nopea oppimaan, ja sikoja on opetettu jopa pelaamaan tietokonepelejä ja kokoamaan palapelejä. Fysiologisesti sika on hyvin lähellä ihmistä.

Lihasiat viedään teurastamolle noin puolen vuoden iässä. Emakkoa käytetään synnyttäjänä useampia vuosia. Luonnossa sika eläisi yli 20 vuotta. Teuraskuljetukset ovat sioille stressaavia, sillä ahtaaseen tilaan tungetaan paljon toisilleen ennestään vieraita sikoja. Kuljetus voi kestää tuntikausia, jopa vuorokauden. Teurastamolla siat yleensä kaasutetaan hengiltä, mikä on hidas ja tuskallinen tapa kuolla. Siat tuntevat tukehtuvansa, huutavat ja kiipeilevät toistensa päälle yrittäessään päästä pakoon.

Kun tietää siasta ja sikalasta edes perusasiat, voi helposti kuvitella miten sika kokee elämänsä. Kaikilla nisäkkäillä on valtava tarve huolehtia poikasistaan, ja jos sialla olisi tilaa ja sopivat olosuhteet, se rakentaisi pesän ennen synnytystä, jossa se hoitaisi poikasensa. Nyt se ei pysty edes kääntymään maatessaan häkissä. Äitinä voin samastua myös sian raskausaikaan, ja kuvitella millaista olisi maata häkissä raskaana ollessaan betonilattialla päivästä toiseen pääsemättä liikkumaan.

Sian silmät ovat hyvin ihmissilmien kaltaiset. Jos kerran on katsonut sikaa silmiin ja nähnyt sen tietoisen katseen, ymmärtää ettei mikään makkara, kyljys, nahkatakki tai kenkäpari ole niin välttämätön, että se oikeuttaisi sian kokeman kärsimyksen. Sika ei myöskään ole ”vain tuotantoeläin”, sillä ei ole olemassa mitään tuotantoeläimiä, vaan kyse on ihmisen keksimästä määrittelystä. On vain eri eläinlajeja, josta ihmislaji on yksi. Ihmislajin kehityksen tasoa kuvaa se, miten se huolehtii muista, niin vähempiosaisista, sairaista, erirotuisista tai -lajisista. Voimme päättää, millä kehitystasolla haluamme olla. Voimme valita lajisorron lopettamisen ja nähdä sian yhtä tärkeänä kuin lemmikkikoiran.

Suomalainen sikala ei ole kaunis näky. Yllä kuvattu sian elämä ei ole mitään poikkeuksellista. Valokuvaaja Kristo Muurimaa on kuvannut lukemattomia suomalaisia sikaloita, navettoja ja broilerhalleja. Näkymä on kaikkialla lohduton. Näitä Muurimaan eläintehtaiksi kutsumia, keskitysleirien kaltaisia paikkoja on loputtomasti, ja ne ovat täynnä tuntevia, tietoisia ja älykkäitä olentoja. Siksi näkemäni suomalainen maalaismaisema eläinhalleineen on karmiva.

-taru

Metsästysasetus on kumottava

Metsästysasetus on kumottava

Voimaton raivo, oksettava olo, itkettää…tunteita, joita eläinrääkkäystapaukset aikaansaavat, kun joutuu todistamaan ihmisen julmuutta viattomia ja heikompia kohtaan. Tunteita, joita kohtaa toistuvasti, sillä ihminen kohtelee usein kaltoin kaikkia muita eläinlajeja, olivat ne sitten lemmikkejä, tuotantoeläimiä tai luonnonvaraisia eläimiä.

Suomessa luonnoneläinten julmaa kohtelua on lisännyt viime vuonna voimaan tullut metsästysasetus. Se sallii ihmisen ”haitallisiksi vieraslajeiksi” luokittelemien eläinten tappamisen. Näitä lajeja saa tappaa ilman metsästäjätutkintoa ja niiden metsästyksessä saa käyttää välineitä, jotka muussa metsästyksessä ovat kiellettyjä. Mikä pahinta, asetus ei anna edes pesintärauhaa, mikä tarkoittaa, että emon saa tappaa koska vain, jolloin poikaset kuolevat hitaasti janoon ja nälkään. Metsästysasetus aiheuttaa mittavaa kärsimystä eläimille ja niiden poikasille.

Eräs näitä ’lainsuojattomia’ on supikoira. Sen tappamista perustellaan linnunpesien suojelulla, vaikka supikoira todistetusti syö pääasiallisesti kasveja eikä sen ole todettu aiheuttavan lintukantojen vähenemistä. Taustalla lienee metsästäjien halu säästää linnut itselleen metsästettäviksi, jolloin kyse on vain huvin vuoksi tappamisesta; yksikään ihminen Suomessa ei tarvitse luonnonvaraisia lintuja ravinnokseen.

Metsästäjät väittävät myös, etteivät metsästä eläimiä pesimäaikaan. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä pesimärauhasta piittaamattomia metsästäjiä riittää. Esimerkiksi Itä-Suomessa on viime viikkoina löydetty useita majavan- tai pienpetorautoihin tassustaan kiinnijääneitä karhuja, jotka on lopetettu. Toisin sanoen, metsästäjät tappavat raudoilla myös imettäviä emoja välittämättä, että aiheuttavat poikasille hitaan ja tuskallisen kuoleman janoon ja nälkään. Esimerkistä käy muutenkin ilmi kieroutunut suhde luontoon ja muihin eläimiin; miksi tassunsa loukannut karhu ammutaan eikä sitä auteta, miksi rautoja yhä käytetään vaikka ne aiheuttavat valtavaa tuskaa monille eläimille, miksi majavaa on metsästettävä vaikka suurin osa suomalaisista ei ole koskaan edes nähnyt majavaa? Miksi eläimiä on aina liikaa, miksi ihminen ei voi jättää tilaa elää muillekin kuin ihmisille?

Metsästysasetuksen voimaantulo näkyi heti alkuvuonna. Häijään pienpetojen tappamisen joukkuekilpailussa tapettiin lukuisa määrä mm. supikoiria ja mäyriä, ja kehuskeltiin eläinten tappamisella sosiaalisen median tileillä. Sama jatkuu, ja esimerkiksi juhannusta juhli tappamisharrastuksellaan Facebook-ryhmä nimeltä Team kolonrassaajat, joka huvikseen laittoi koiriaan repimään ja raatelemaan supikoiran pentuja koloistaan, ja jakoi tästä kuvia sivullaan kehuskellen teoillaan.

Millaiset ihmiset tekevät tällaista? Mitä ihmiselle on tapahtunut, kun tuntee nautintoa tappaessaan puolustuskyvyttömiä, harmittomia ja viattomia imettäviä emoja ja niiden pieniä poikasia? Ryhmän seksistinen nimi kertoo paljon tekijöistä, samoin se, että tappamiseen liittyy julkista kehuskelua ja täydellistä ymmärtämättömyyttä omasta typeryydestä. Valitettavasti tämä ryhmä ei ole ainoa laatuaan.

Metsästysasetus tuli voimaan yllättäen ja vaivihkaa. Asiaa edisti metsästystä tukeva maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, joka muutoinkin tukee eläinten hyväksikäyttöä monin tavoin.

Metsästysasetus on kumottava, ja mitä pikemmin sen parempi. Mitä sinä voit tehdä? Ota yhteyttä kansanedustajiin. Tue metsästysasetusta kumoamaan pyrkiviä eläinsuojelujärjestöjä kuten Oikeutta eläimille. Jaa tietoa asiasta sosiaalisessa mediassa. Kirjoita lehtien mielipidepalstoille.

Moraalin ja elämän kunnioittamisen on oltava vahvempia kuin ihmisen ymmärtämättömyyttään säätämä asetus. Auta kumoamaan asetus. Ole niiden puolella, joilla ei ole mahdollisuutta puolustaa itse itseään.

 

-taru

Kuva: Elisa Aaltola. Lue lisää aiheesta Elisan blogista https://hermithounds.com/2019/06/24/nalkiintyneiden-pentujen-tarina-tata-ei-saisi-tapahtua/?fbclid=IwAR2lxVVRpSjnxOVavDgSVFa5oUM32MF7rWYq-noPRPkR59oX2rz9c61RxO4

 

Tuokiokuvia sonnimaisesta kevätpäivän vietosta

Tuokiokuvia sonnimaisesta kevätpäivän vietosta

Noi sonnikaverit Lyly ja Urho on mua vanhempia, mutta kyllä nekin innostuu kun aurinko paistaa ja on tilaa juosta. Parasta on puskupainit. Ihan silleen hellästi ettei kukaan loukkaa. Hevoset vähän ihmettelee meidän sonnien touhuja.

 

 

Kummit on ihan heikkoina meikäläiseen. Olen niin hurmaava nuoriherra. Tuovat herkkuja, rapsuttavat ja kuvaavat. Jaan herkut kavereideni Lylyn ja Urhon kanssa ja Hugo-koirakin pitää huolen, että saa osansa.

 

 

 

Tiesittekö että me ollaan vegaaneja? Isoksi ja vahvaksi kuin sonni kasvaa syömällä kasveja. Välillä herkutellaan omenoilla ja leivällä. Jätkät syö mitä vaan, mutta itse olen vähän tarkempi mitä suuhuni pistän. Taitaa johtua ranskalaisista sukujuuristani.

 

 

 

Hevoset, koirat ja kissat on kaikki meidän kavereita ja on kiva kun saadaan olla yhdessä. Ponista tykkään erityisesti.

 

 

Keväällä on tässä pojassa niin paljon energiaa, että on pakko välillä lähteä omille teilleen. Kävin autotielläkin ihmettelemässä, hiljaista oli eikä sitten huvittanutkaan lähteä yksinään kylille. Ilahduin kun emäntä vihelsi ja tulin kiireen vilkkaa takaisin kotipihalle. Kotona on parasta!

 

 

Tässä poseeraan kummitädille ja Urho tunki linssiluteeksi. Toivottavasti ihmiset huomaavat miten sympaattisia, kivoja ja fiksuja sonnit ovat. Paljon parempia kavereina kuin lautasella. Ihanaa alkukesää kaikille rotuun ja lajiin katsomatta!

 

Taru

Poju-sonnilla on oikeus elämään

Poju-sonnilla on oikeus elämään

Alla olevalla videolla kirmaa elämänsä ensimmäistä vapaata kevättä elävä musta Blonde d’aquita -rotuinen Poju-sonni kyyttöystäviensä Lylyn ja Urhon kanssa. Pojun elämä oli päättymässä jo ennen 1-vuotissyntymäpäivää. Suurin osa sonnivasikoista syntyy ”maidontuotannon sivutuotteina” ja ne teurastetaan 16–18kk ikäisinä. Poju syntyi pieneen, vanhaan lihakarjanavettaan ja sai onnekseen siksi viettää ensimmäiset kuukautensa emonsa kanssa.

Keväällä, kun lehmät laskettiin laitumellle, Poju jäi yksin pieneen karsinaan odottamaan syksyllä tulevaa teurasautoa. Teurasauto kävikin kerran, mutta kiireessä arka Poju ei suostunut kyytiin. Onneksi. Poju pelastettiin syntymänavetastaan ja nyt hänestä on uudessa arvostavassa loppuelämänkodissaan kasvanut itsevarma ja leikkisä nuori poika. Pojulla on iso aitaus, jossa juoksennella. Hän saa itse päättää, milloin on ulkona ja milloin sisällä. Ja milloin köllöttelee ystäviensä kanssa kylkikyljessä muhkeilla pahnoilla. On hienoa nähdä, millainen eläin sonni on kun se saa elää arvoistansa elämää. Suurin osa lajitovereista ei koskaan saa ottaa yhtäkään juoksuaskelta.

 

Harva pystyisi hyväksymään esimerkiksi maito- ja lihatuotannon, jos suostuisi ajattelemaan niitä tietoisen ja tuntevan eläinyksilön näkökulmasta.

 

Suurin osa ihmisistä vastaa kyselyissä, että he haluavat eläimiä kohdeltavan hyvin eikä eläimille saa aiheuttaa kärsimystä. Silti meillä toimii laillinen tuotantoeläintalous, jossa eläimet ovat puhtaasti ihmisen hyödykkeitä vailla muuta arvoa kuin ihmisen niistä saama taloudellinen hyöty. Sen hyväksyminen on mahdollista vain, jos sulkee silmänsä ja korvansa tosiasioilta. Täytyy sivuuttaa kaikki tutkimukset eläinten tarpeista ja älykkyydestä. Ei voi ajatella maitotaloudessa elävän lehmän kokemia toistuvia keinosiemennyksiä eikä tuskaa heti synnytyksen jälkeen pois vietävästä vasikasta.

Suomessa on yhä voimassa Eläinsuojelulaki vuodelta 1996 (uudelta nimeltään Laki eläinten hyvinvoinnista). Lain lähtökohta on eläimen suojelu ihmiseltä ja lain tarkoitus on suojata kaikkien eläinten oikeudet hyvään, lajityypilliseen elämään. Laissa sanotaan mm., että eläintenpitopaikan tulee olla riittävän tilava, suojaava, valoisa, puhdas ja turvallinen ja eläimen tulee saada toteuttaa sekä fysiologisia että käyttäytymistarpeitaan. Eläinsuojelulaissa eläintä kohdellaan kuitenkin hyödykkeenä ja ihmisellä on oikeus hyväksikäyttää ja tappaa eläimiä.

Eläinsuojelulaki, jonka tulisi suojata kaikkien eläinten oikeudet hyvään, lajityypilliseen elämään on monin paikoin puutteellinen. Se esimerkiksi sallii Pojun syntymänavetan kaltaisen nautojenpidon. Pojun emo Nefertiti ja navetan muut naudat viettävät suurimman osan elämästään parressa eli paikalleen päästään kiinni sidottuna. Monia tämänkaltaisia eläinoikeudellisesti kestämättömiä käytäntöjä perustellaan taloudellisilla syillä tai perinteillä. Monet kulttuurit ovat käyttäneet eläimiä hyvin kauan, mutta se ei tarkoita, että eläinten hyväksikäyttö olisi oikein tai oikeutettua.

 

Suurin puute eläinsuojelulaissa on sen valvonnan puute. Jos nykyistäkin lakia vaadittaisiin toteutettavan tiukasti, eläintuotanto olisi lopetettava. Tuotantoeläinten liikkumista, sosiaalistamista ja poikasten hoitoa ei voida nykyisessä eläintuotannossa toteuttaa.

 

Monet eläinoikeusaktivistit olivat yhteydessä hallitusneuvottelijoihin lakineuvottelujen aikana. Neuvottelijat saivat useita vetoomuksia, adresseja ja henkilökohtaisia viestejä paremman eläinlain puolesta. Hallitusneuvotteluissa lakiehdotukseen kirjattiinkin paljon selvityksiä ja lisäyksiä eläinsuojelullisista asioista. Lakiehdotuksessa puhutaan eläinten kunnioituksesta ja eläinten itseisarvosta, joka tarkoittaa sitä, että eläin on itsessään arvokas riippumatta eläimen arvosta ihmiselle. Eläinoikeusjuristit ry.:n ehdotus eläimen itseisarvon kirjaamisesta perustuslakiin sivuutettiin. Hallituksen teot ja linjaukset ovat toistaiseksi jääneet vähäisiksi. Hallituksen uusissa linjauksissa esimerkiksi parsinavetat ovat edelleen sallittuja. Eläinsuojelulaki tai uudelta nimeltään Laki eläintenhyvinvoinnista on siis vielä pöydällä. Sen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2022 alusta lähtien. Lakiesitykseen voi vielä ottaa kantaa Maa- ja metsätalousministeriön sivuilla. https://mmm.fi/elainsuojelulaki

Toivottavasti tämä nyt akuutti koronpandemia viimeistään avaa ihmisten silmät eläinten hyväksikäytön seurauksista myös ihmiskunnalle ja koko maapallomme elämälle. Välttääkseen vastaavat epidemiat on eläinsuhteessamme tapahduttava radikaali muutos. Muiden lajien käyttö ihmisen hyödykkeinä on sekä uhka terveydellemme että, kuten jo nyt näemme, uhka myös taloudellemme.

Poju ei onneksi tiedä, kuinka täpärällä sen elämän julma päätyminen pihviksi oli, vaan se elää täyttä elämää ja odottaa kavereineen ensimmäistä kesäänsä ulkona. Nyt on jo kevättä rinnassa ja on hauskaa leikkisästi ottaa mittaa sonnikavereista. Iso kesälaidun merenrannassa jo odottaa. Vihreä ruoho jalkojen alla tulee olemaan Pojulle taas uusi hieno kokemus uudessa elämässä ihanan nuoren perheen tiluksilla.

Kaikilla Pojuilla tulisi olla oikeus elämään, joten

Go vegan!

tarja

Lue Pojun tarina:

Poju-sonnin tarina