Terveellistä ja ilmastoystävällistä… broileria?

Terveellistä ja ilmastoystävällistä… broileria?

– ”En syö ollenkaan punaista lihaa”
– ”Meidän perheessä syödään lähinnä broileria”
– ”Broileri on kevyttä ja terveellistä, ja onhan se ilmastoystävällistäkin”

 

Otteita työpaikan lounaspöytäkeskustelusta. Mielipiteitä, jotka on poimittu median tietovirrasta omiksi, tukevathan ne omia valintoja, ja saavat jopa tuntemaan hyvää oloa omista ”ilmastoteoista”.

 

Suomalaisten broilerinkulutus on muutamissa vuosikymmenissä nelikymmenkertaistunut, ja broilerin syöminen on lisääntynyt enemmän kuin muiden eläinten lihan syöminen. Broilerien määrä on moninkertainen munijakanoihin nähden, ja suomalaisen broileritilan keskikoko on nykyään 60 000 broileria. Maailmassa broilereita on niin paljon, että niiden yhteenlaskettu ruumiinmassa ylittää kaikkien muiden lintujen yhteenlasketun massan. Valtaosa broilereista tapetaan 5-6 viikon ikäisinä poikasina. Broilerit on jalostettu kasvamaan niin nopeasti ja painoltaan niin raskaiksi, että ne ovat lähtökohtaisesti sairaita. Vammautuminen ei ole siis broilerituotannon sivuseuraus, vaan keskeinen osa sitä. Tärkeää tuotannossa on maukkaus ja mureus eli kanojen lihakset, eivät kanat itsessään. Kuitenkin broilerikanalla on jäljellä kaikki käyttäytymispiirteet, mitä sen esivanhemmilla viidakkokanoillakin on.

 

Broilerikanojen määrä on niin käsittämätön, että yksilö on helppo unohtaa. Jokainen broilerikana on silti yksilö, jolla on omat persoonalliset luonteenpiirteensä. Se pystyy tuntemaan empatiaa ja mustasukkaisuutta. Se on hyvä laskemaan. Sen kommunikointi on monipuolista ja emo juttelee poikastensa kanssa jo ennen niiden kuoriutumista. Emo on huolehtivainen äiti, joka sopeuttaa opetuksiaan poikasten oppimiskyvyn mukaan. Siis jos se saisi olla äiti. Koneellisesti haudotuilla broileritipuilla ei ole emoa, joka opettaisi ne syömään. Pienen tipun yleinen kuolinsyy onkin nälkä. Usein myös jano, sillä jalostus haurastuttaa luut ja linnut ovat usein raajarikkoja. Mikäli jalat ovat murtuneet tai kivut ovat kovat, ei lintu pääse syömään ja juomaan, vaan se kuolee janoon.

 

Kristo Muurimaa on kiertänyt suomalaisia broileritiloja valokuvaamassa lintuja. Näkemälleen turtuu, ja hän kirjoittaa teoksessa Eläintehtaat: ”Kuvaan yhtä turpeessa makaavaa lintua. Olen nähnyt jo monta kuollutta, joten ajattelen dokumentoivani tämän vain ylimalkaisesti. Alkeellinen kuvaustaitoni perustuu 10 sekunnin pituisten, paikallaan olevien otosten kuvaamiseen. Kun kamera kuvaa, näytön sekunnit kertovat otoksen pituuden. Kahdeksan sekunnin kohdalla tipu nostaa päänsä turpeesta, avaa nokkansa, huohottaa hieman ja valahtaa jälleen lattiaan. Tunnen, miten kaikki psyyken puolustusmekanismit aktivoituvat, mutta isku tulee läpi. Tämä eläin ei ole vielä kuollut, se tekee hitaasti kuolemaa. Tältä näyttää ennenaikainen nälkäkuolema tehotuotannossa.”

 

”Jonakin päivänä
kaikki muuttuu sinun silmissäsi.
Myös keittokirja.
Et katsele sitä enää samalla tavalla kuin ennen.
Näet siellä vain tuhottua elämää:
miten sokeita me olemme olleet.” (Eeva Kilpi, Animalia, 1987)

 

Broilerituotannossa ei nähdä yksilöitä, vaan kanat ovat massaa, kiloja ja euroja. Jos broilerin tietoisuus ja tuntoisuus ja sen kokema kärsimys lyhyen elämänsä aikana tunnustettaisiin ja nähtäisiin, loppuisi broilerinkulutus siihen. Tuotanto on kuitenkin viety pois silmistämme, ja tuottajat pitävät huolta siitä, että uskomme broilerin eläneen onnellisena ja vapaasti vihreillä niityillä, kuolleen kivuttomasti ja takaavan sen jälkeen meille terveellistä ja ympäristöystävällistä ruokaa.

 

Broilerintuotannolla on kuitenkin runsaasti ympäristövaikutuksia, kuten vesistöjen rehevöitymistä ja ammoniakkipäästöjä. Se altistaa ihmisiä myös erilaisille eläimistä ihmiseen tarttuville taudeille. Broilerilihan terveellisyyskin on kyseenalaista, kun kyse on pitkälle jalostetusta ja kärsineestä eläimestä. Monet broilerituotteet, esimerkiksi kananuggetit, sisältävät alle puolet lihaa, yli puolet on kanan sisälmyksiä, rasvaa, murskattuja luita, hermokudosta, verisuonia, rustoa ja jopa yli 30 erilaista lisäainetta. Massiivisen broilerinkulutuksen myötä maapallon maaperään on kasautunut sellainen määrä kananluukerrostumia, että niistä puhutaan yhtenä aikakauttamme, antroposeeniä, määrittävänä piirteenä.

 

Broilerikanalla ei nähdä itseisarvoa, vaan se on asetettu omistettavan tavaran osaan. Ihmisen asema tuon tavaran omistajana on kuitenkin suuren epävarmuuden edessä, kun luonnon eläimet katoavat sukupuuttoaaltojen takia ihmisten ympäriltä, ja eläintutkimus tuo samaan aikaan lisää tietoa eläinten, myös broilerin, tietoisuudesta ja tuntoisuudesta. Broilerintuotanto ei ole avointa, koska ihminen ei pystyisi kuluttamaan sitä nykyisellä tavalla, jos näkisi tuotannon todellisuuden. Siksi broilerituotannon moraalinen ongelma on piilotettu tehotuotantotiloihin, kuljetusautoihin ja teurastamoihin. Kanojen kärsimykset eivät ole toistaiseksi olleet riittävä syy puuttua broilerituotannon negatiivisiin vaikutuksiin, mutta joko olisi muutoksen aika? Eeva Kilpi kirjoitti vuonna 1987 teoksessaan Animalia:

 

”Vapahtaja kulkee karjasuojissa,
navetassa, sikalassa, tallissa, kanalassa
Kaikki on muuttunut
Eläimet katsovat häneen rautojen välistä,
vankeuden nöyryyttäminä,
silmissä tuska ja toivottomuus.”

 

Kuvat suomalaisilta broileritiloilta. Lähde: Oikeutta eläimille

 

-taru

Esther-possu – ei kinkku vaan HÄN

Esther-possu – ei kinkku vaan HÄN

Olet ehkä kuullut Esther-siasta tai seurannut sen some-kuulumisia. Estherin piti olla ”minipossu”, mutta koska Esther osoittautuikin Sus scrofa domestica-rotuiseksi eli tavalliseksi, ihmisen tuotantoeläimeksi luokittelemaksi siaksi, ostaja ei voinut pitää sitä. Tuttu pariskunta otti Estherin huostaansa. Esther muutti täysin pariskunnan elämän. Heille valkeni, että siat ovat rakastettavia ja rakastavia, älykkäitä ja ystävällisiä eläimiä, jotka ansaitsevat parempaa kuin sitä julmaa elämää, johon ne syntyvät. Pariskunnan oli luovuttava kaupunkiasunnostaan ja hankittava maatila, jossa oli tilaa isolle eläimelle. Syntyi Happily Ever Esther Farm Sanctuary, turvakoti eläimille. Koti, jossa eläimiä ei syödä, vaan ne ovat osa perhettä.

Kyse ei ole eläimen inhimillistämisestä. Sika vaan sattuu olemaan kuvatun kaltainen otus, ja hyvin samanlainen monin tavoin mitä ihminen. Oppivainen, utelias, sosiaalinen, ja älykäs kuin 5-6-vuotias lapsi. Lisäksi siisti, toisin kuin ihmiset usein.

 

 

Itse asiassa ei ole olemassa mitään sellaista kuin tuotantoeläin. Sana on ihmisen keksimä ja määrittelemä, ja vahvasti kulttuurisidonnainen luokittelu. Aasiassa koira ja kissa ovat tuotantoeläimiä. Ihmisetkin ovat toisinaan pitäneet toisiaan ’tuotantoeläiminä’, kuten orjuus osoitti. Orjan saattoi ostaa ja myydä, tappaa halutessaan, ja sen lapset pitää uusina orjina. Orjuus on lakkautettu, mutta ei vielä kaikkien kohdalla.

Suomessa emakkosikaa saa edelleen pitää puolet elämästään liikkumisen estävässä häkissä. Raskauden kokeneet ihmisäidit voivat hyvin kuvitella, että raskaana ollessaan on varmasti tukalaa maata liikkumatta betonilattialla päivästä toiseen. Tuo emakkosika ei saa tehdä poikasilleen heinistä pesää, vaikka vaisto sitä siihen kehottaa, se ei saa hoitaa poikasiaan, eikä se saa pitää niitä, sillä poikaset viedään pois tai tapetaan sen silmien edessä, jos eivät näytä riittävän hyväkuntoisilta. Tuo sika käy tämän läpi 2-3 kertaa vuodessa, kunnes muutaman vuoden ikäisenä ’teiniäitinä’ kohtaa loppunsa, vaikka elinikää riittäisi muuten noin 20 vuotta.

Tuo sika ei näe koskaan päivänvaloa, ennen kuin ehkä matkalla teurastamoon. Matkan aikana sillä on tukalan ahdasta, ehkä kylmä ja jano, ja sitä lyödään, ellei se liiku riittävän nopeasti. Se voi olla loukkaantunut, sairas, tai sokea, mutta sitä ei hoida kukaan, onhan se vain tuotantoeläin. Teurastamolla se tapetaan hiilidioksidilla tukehduttamalla. Kuolema on hidas ja tuskainen, sika joutuu paniikkiin, ei saa hengitettyä, kurkkua koskee ja se yrittää kiivetä toisten sikojen päälle päästäkseen pois.

Älä koskaan sano, että joulukinkun valinta on henkilökohtainen päätös. Mikään päätös ei ole henkilökohtainen, jos se edellyttää toisen tietoisen ja tuntoisen olennon kärsimystä ja kuolemaa. Joulukinkun hankinta vie sialta sen ainutkertaisen elämän, kuten maitolitran osto lehmältä vasikan. Valitse tänä jouluna toisin, valitse aito joulumieli.

 

 

Tekstin kuvat: Jo-Anne McArthur/ We Animals media
Esther’in kuva: estherthewonderpig/Instagram
teksti Taru

Eläinten syöminen – noloa, junttia… so last season

Eläinten syöminen – noloa, junttia… so last season

Harva nykyisin polttaa tupakkaa, ja vaikka polttaisi niin pitää siitä matalaa profiilia. Tupakanpolttoon on tullut junttiuden ja nolouden leima, sillä se viestii, ettei niin kovasti piittaa tieteestä ja tutkimuksesta, tupakan todistetuista haitoista niin terveydelle kuin ympäristölle. Miten tämä liittyy eläinten syömiseen? Siten että eläinten syömisen perustelut ovat vähintään yhtä huonoja ja noloja kuin tupakanpolton.

Aikuinen mies juomassa toisen äidin tissimaitoa, maitoa joka kuuluisi tuon äidin omalle lapselle eli vasikalle. Aikuinen nainen juottamassa samaista tissimaitoa omalle lapselleen ja tuntematta syyllisyyttä, että tuolta toiselta äidiltä on viety lapsi hänen valintansa takia. Tietoisten ja tuntoisten olentojen kasvattaminen ja teurastaminen nuorena, toisin sanoen lasten ja nuorten tappaminen, on kyse sitten naudoista, sioista tai kanoista, omien makunystyröiden takia. Eikä tappaminen pelkästään syömisen takia, vaan myös tappaminen harrastuksena, jota myös metsästykseksi kutsutaan. Esimerkkejä ihmisen toiminnasta, jonka arvelisi tuntuvan nololta ja häpeälliseltä.

Eläinten syömisen ja hyväksikäytön lopettamista tukevat kaikki perustelut niin eettisesti, ekologisesti kuin terveydellisesti. Eläinten syöminen kertoo piittaamattomuudesta tieteen ja tutkimuksen havaintoja kohtaan. Eläinten tietoisuus ja tuntoisuus on todistettua, samoin eläintuotannon haitat ympäristölle, maaperälle ja vesivarannoille. Eläinperäinen ravinto monien sairauksien taustalla on myös tutkitusti näytetty toteen. Tämä pätee myös koronavirukseen, joka ei johdu siitä ”että joku Kiinassa söi lepakon” vaan taustalla on usean tekijän vyyhti, jonka keskiössä on laajamittainen teollinen eläintuotanto ja eläimille syötettävien antibioottien valtava määrä. Kaikki tekijät uusille zoonooseille ovat olemassa, ellei teollinen eläintuotanto vähene radikaalisti.

Eläinten syöminen ja hyväksikäyttö jatkuvat vaikka perustelut ontuvat pahasti. Taustalla ovat traditio ja tottumukset, totutun käyttäytymisen jatkaminen sitä sen suuremmin pohtimatta. Omaa ajattelua ei haasteta ja arvioida omaa toimintaa. Missä ovat oman empatiakyvyn rajat? Arvostaako toisten elämää vai nostaako itsensä muiden yläpuolelle? Arvioiko toisen olennon elämän arvoa sen älynlahjojen perusteella ja pitää sen takia eläimiä vähempiarvoisina….mutta miten selittää itselleen lasten tai vanhusten elämän arvon, jos eläin onkin näitä älykkäämpi?

Omaa arvomaailmaa kannattaa kriittisesti arvioida, vaikka eläimistä ei edes pitäisi. Hyväksyykö toisten tuntevien olentojen kärsimyksen ja elämän riistämisen. Samalla voi testata myös omaa loogista ajatteluaan ja matemaattisia kykyjään. Miksi syömme lihaa jos yhden lihakilon tuottaminen vaatii kymmeniä kiloja viljaa, jonka voisi syöttää suoraan ihmisille ja ratkaista maailman ruokaongelman. Miksi jatkamme ja kasvatamme tehoeläintuotantoa, vaikka sen alasajolla voisimme hillitä ilmastonmuutosta merkittävästi, vähentää ympäristöongelmia ja estää lajikatoa. Entä kuvittelemmeko pääsevämme eroon koronasta ja muista, eläimistä ihmisiin tarttuvista uusista viruksista tekemättä mitään niiden syille. Maskit ja käsidesit eivät paljoa auta, jos edelleen ahdamme valtavia määriä eläimiä samaan ahtaaseen tilaan, jossa tarttuvat taudit helposti leviävät ja jossa eläimille syötetään yhä enemmän antibiootteja. Suomalainen eläintuotanto ei käytä yhtä lailla antibiootteja, mutta on vähintään yhtä turhaa, järjetöntä ja epäeettistä kuin muuallakin maailmassa, ja suomalaisten kulutus on maailman kärkipäätä lisäten eläintuotantoa myös muissa maissa.

Eläinten syömisen perustelut ovat auttamattoman huonoja, ja yhteiskunnassa on jo nähtävissä merkkejä muutoksesta parempaan. Eläinten syömisestä ja hyväksikäytöstä luopuminen kertoo, että ihminen ajattelee ja pystyy parempaan. On noloa ja tyhmää syödä eläimiä, kun tietää ja ymmärtää mitä siihen liittyy. So last season.

-taru

Suomalainen koulutusjärjestelmä unohtaa eläimet

Suomalainen koulutusjärjestelmä unohtaa eläimet

Kirjoitimme äskettäin lehtijutun kollegani kanssa liittyen ilmastonmuutokseen korkeakouluopetuksessa. Kerromme siinä, miten ilmastonmuutokseen ja kestävään kehitykseen liittyvät asiat yleensä puuttuvat korkeakouluopinnoissa, vaikka on tiedossa, miten tärkeää ilmasto-osaaminen on nyt ja tulevaisuudessa.

Kestävään kehitykseen ollaan nyt heräämässä niin korkea- kuin toiseen asteen koulutuksessa, mutta aihetta käsitellään kovin yksipuolisesti keskittyen yleensä päästöjen vähentämiseen tai kiertotalouteen. Harvemmin esimerkiksi kerrotaan, että eläintuotannon päästöt ylittävät kaiken liikenteen yhteenlasketut päästöt. Ei keskustella myöskään siitä, että nykyisestä maailman peltopinta-alasta riittäisi 1/3 koko kasvavan väestön ruokkimiseen, jos emme käyttäisi peltoalaa eläinrehun kasvatukseen ja eläinten laiduntamiseen. Yhtään sade- tai muuta metsää ei tarvitsisi enää hakata. Eläintuotannon alasajon myötä jäljelle jäävä 2/3 peltopinta-ala maailmassa voitaisiin uudelleen metsittää ja palauttaa eläinten asuinpaikaksi, ja hillitä näin ratkaisevasti sekä ilmastonmuutosta että lajikatoa.

Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä on toisin sanoen valtava tiedollinen aukko, koko maapallon tulevaisuuteen liittyvä aihealue, josta ei koulussa pahemmin puhuta, on kyse sitten peruskoulusta, lukio- tai ammatillisesta koulutuksesta tai korkeakoulutuksesta. Puuttuva aihe on eläimet. Meille ei millään kouluasteella opeteta millaisia eläimet oikeasti ovat, miten riippuvaisia niistä olemme, miten niitä kohtelemme, ja miten koko tulevaisuutemme on niiden varassa. Myös se unohtuu usein, miten ilmastonmuutoksen hillintä on tiukasti kytköksissä eläimiin.

Koulussa opetetaan tunnistamaan eri eläinlajeja ja erottamaan ehkä lintulajeja toisistaan, mutta siihen harvemmin perehdytään millaisia eläimet ovat, miten tietoisia ja tuntoisia, ja millaisia mielen kykyjä niillä on. Harva oppii koulussa, että rotta on empaattinen, kana koiraa oppivaisempi tai varis älyltään koululapsen tasoa. Evoluutio on tieteellisesti todistettu, mutta siitä harvemmin keskustellaan, esimerkiksi miten ihminenkin on yksi eläinlaji muiden joukossa, miten kaikilla lajeilla on tiedollisia ja taidollisia kyvykkyyksiä, monesti hyvin samanlaisia tarpeitakin, kuten liikkuminen, jälkikasvusta huolehtiminen tai sosiaalisten kontaktien tarve.

Olemme riippuvaisia muista eläimistä. Jokaisella eläimellä on paikkansa ekosysteemissä puutiaista myöten, ja kun hävitämme lajeja, horjutamme koko ekosysteemiä. Tutkimusten mukaan jopa yli miljoona lajia on kuolemassa sukupuuttoon jopa lähivuosikymmenien aikana, ja monimuotoisuus katoaa vauhdilla. Myös ilmastonmuutos ja monimuotoisuuden katoaminen ruokkivat toisiaan. Äskettäinen Pelasta pörriäinen- kampanja ei ole lapsellinen tai vähäpätöinen asia, sillä Kiinasta leviää jo apokalyptisia kuvia, miten ihmiset pullasudeilla pölyttävät hedelmäpuita hyönteisten kadottua. Eri kouluasteilla ja koulutusaloilla kuitenkin aika harvoin opiskellaan miten voimme toimia toisin ja estää lajikatoa.

Koulussa tarjottava oppi muista eläimistä on yksipuolista ja rajoittunutta. Meille opetetaan, miten maito on terveellistä, maitotuottajien mainoksia näkee jopa koulujen seinillä, ja lapsille juotetaan maitoa pienestä pitäen EUn koulumaitotuen kannustaessa yhä suurempaan kulutukseen. Lihatuottajat viestivät miten tuotantoeläimet voivat Suomessa hyvin ja jakavat kuvia vihreillä niityillä kirmaavista lehmistä. Ei siis ole ihme, että meillä on iso joukko aikuisia ihmisiä, jopa korkeasti koulutettuja, jotka eivät tiedä ruokansa todellista alkuperää. Sitä että maito ei itsestään tule lehmästä vaan lehmän pitää joka vuosi synnyttää, ja joka kerta sen vasikka viedään emoltaan heti synnytyksen jälkeen, tai että suurin osa suomalaisista maitotilojen navetoista on parsinavettoja, joissa lehmät seisovat päästään kiinni sidottuina, kykenemättä liikkumaan, pesemään itseään tai olemaan kosketuksissa lajitovereihinsa. Sitä että emakkosika, älyltään 5-vuotiaan lapsen tasoa, viettää puolet elämästään kääntymisen estävässä kalterihäkissä. Sitä miten ”ilmastoystävällinen, kevyt ja terveellinen” broilerinliha tuotetaan, sairaaksi jalostettujen elävien lintujen siipien tai jalkojen murtuessa tai irrotessa kuljetushäkeissä matkalla teurastamoon.

Suomi esitellään usein eläintuotannon mallimaana. Kuitenkin Suomi on viimeisiä maita Euroopassa, joka ei ole vielä kieltänyt turkistuotantoa. Meillä sallitaan myös häkkikasvatus, parsinavetat ja eläinten kivulias jalostus. Meillä saa myös tappaa uhanalaisia eläimiä, ja susia Suomeen ei mahdu edes muutamaa sataa, vaikka monissa tiheästi asutuissa Euroopan maissa niitä voi olla jopa tuhansia. Valkoposkihanhet, naakat ja merimetsot pitää tappaa koska ne sotkevat, ja huvikalastus on hieno luontoharrastus. Metsästysseurat järjestävät koululapsille ”aitoja luontokokemuksia”, joissa kerrotaan miten (ihmiselle) haitallisia eläimiä täytyy hävittää. Suomalaisten vääristyneeseen luontosuhteeseen on osaltaan syypäänä koulu, jossa asenteet muokkautuvat, ja sen jälkeen ylemmät kouluasteet, joissa aihe sivuutetaan.

Muutosta koulutusjärjestelmään tarvitaan pikaisesti. Ei riitä, että kehitämme koulutusta varhais- tai peruskoulutuksessa. Tällä hetkellä korkeakouluissa, ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukioissa opiskelevat nuoret ovat lähitulevaisuuden toimijoita ja päättäjiä yhteiskunnassa, ja heille on taattava nykyistä paremmat tiedot luonnosta, muista lajeista ja ilmastosta ja näiden kytköksistä toisiinsa. Muutosta tarvitaan myös opettajankoulutukseen sekä täydennyskoulutusta nykyisille opettajille, sillä opettajilla on merkittävä rooli tiedon ja asenteiden muokkaajina.

Eläinoikeuksien tuominen koulutukseen tarkoittaa elämän kunnioittamista ja sosiaaliseen tasa-arvoon pyrkimistä rodusta, ihonväristä, sukupuolesta tai lajista riippumatta. Ei tarvitse edes pitää eläimistä kunnioittaakseen niitä. Kyse on mielen avaamisesta ja ihmetyksestä muiden lajien kyvyille ja tarpeille. Se on myös peiliin katsomista ja toistemme keskinäisen riippuvuuden tunnustamista.

Koulutus tarvitsee uudenlaista maailmankuvaa. Perinteinen ajattelutapa, joka nostaa ihmisen muiden lajien yläpuolelle, on tuhoamassa planeetan elinolosuhteet. Tarvitaan muutosta niin ajattelussa kuin käytännön toimissa, ja siinä koulutuksella on tärkeä rooli muuttaa maailmaa paremmaksi.

 

-taru

Suomalaisen maalaismaiseman karmiva kauneus

Suomalaisen maalaismaiseman karmiva kauneus

Koirat juoksevat innoissaan avaralla niityllä kesäisellä päivälenkillämme. Näkymä on kaunis, pieni joki kiemurtelee peltojen laitaa ja luonnonkukat kaartuvat joen ylle.

Kaukana häämöttää punainen suuri rakennus. Se ei ole maalaistalo, vaan sikala, yksi Suomen suurimpia. Kun katseen kääntää vasemmalle, näkyy pitkänmallinen vaalea halli, sikala sekin. Oikealla häämöttää vielä kolmas.

Miksi näkymä on yhtä aikaa kaunis ja karmiva? Miksi sikalan näkeminen saa minussa aikaan ahdistavan ja oksettavan olon? Eikö Suomessa sikoja kuitenkin pidetä ihan hyvin, reagoinko typerästi?

Reaktio riippuu paljon siitä, mitä katsoja tietää, niin sioista kuin sikaloista.

Suomalaisessa sikalassa  voi olla tuhansia sikoja, ja yhdelle eläimelle on varattu tilaa ryhmäkarsinassa noin 0,65 neliömetriä. Siat viettävät lyhyen elämänsä sisätiloissa näkemättä päivänvaloa kuin vasta teurasrekan kyydissä. Emakkosiat pidetään noin puolet elämästään liikkumisen estävissä häkeissä, ensin tiineenä ollessaan emakkohäkissä, sen jälkeen porsitushäkissä. Häkeissä kuten ahtaissa ryhmäkarsinoissakin on betoni- tai ritilälattia. Emakkosika ei pysty häkissä edes kääntymään, saati hoitamaan poikasiaan. Elossa säilyvät poikaset viedään emolta noin 4 viikon ikäisinä, vaikka luonnossa vieroittaminen tapahtuisi kuukausia myöhemmin. Porsaiden yleisimmät kuolinsyyt ovat ripuli, ruhjoutuminen ja tukehtuminen. Porsaille tehdään kivuliaita toimenpiteitä, kuten urosporsaille kastrointi usein ilman kivunlievitystä, mahdollisesti tatuointi tai korvien loveaminen tai toisinaan jopa hampaiden katkaisu. Kun emolta on viety porsaat, se siemennetään miltei saman tien uudestaan, ja synnytyskierre jatkuu.

Entä millainen on sika? Huomattavasti älykkäämpi kuin koira tai kissa, ja sen mielen taitojen on havaittu olevan 5-7-vuotiaan ihmislapsen tasolla. Sika on sosiaalinen ja utelias olento, ja sosiaaliset suhteet toisiin sikoihin ovat sille tärkeitä. Se on myös siisti, ja kun sillä on tilaa, se erottelee ruokailu-, makuu-, ja ulostuspaikat huolellisesti toisistaan. Se on myös erittäin nopea oppimaan, ja sikoja on opetettu jopa pelaamaan tietokonepelejä ja kokoamaan palapelejä. Fysiologisesti sika on hyvin lähellä ihmistä.

Lihasiat viedään teurastamolle noin puolen vuoden iässä. Emakkoa käytetään synnyttäjänä useampia vuosia. Luonnossa sika eläisi yli 20 vuotta. Teuraskuljetukset ovat sioille stressaavia, sillä ahtaaseen tilaan tungetaan paljon toisilleen ennestään vieraita sikoja. Kuljetus voi kestää tuntikausia, jopa vuorokauden. Teurastamolla siat yleensä kaasutetaan hengiltä, mikä on hidas ja tuskallinen tapa kuolla. Siat tuntevat tukehtuvansa, huutavat ja kiipeilevät toistensa päälle yrittäessään päästä pakoon.

Kun tietää siasta ja sikalasta edes perusasiat, voi helposti kuvitella miten sika kokee elämänsä. Kaikilla nisäkkäillä on valtava tarve huolehtia poikasistaan, ja jos sialla olisi tilaa ja sopivat olosuhteet, se rakentaisi pesän ennen synnytystä, jossa se hoitaisi poikasensa. Nyt se ei pysty edes kääntymään maatessaan häkissä. Äitinä voin samastua myös sian raskausaikaan, ja kuvitella millaista olisi maata häkissä raskaana ollessaan betonilattialla päivästä toiseen pääsemättä liikkumaan.

Sian silmät ovat hyvin ihmissilmien kaltaiset. Jos kerran on katsonut sikaa silmiin ja nähnyt sen tietoisen katseen, ymmärtää ettei mikään makkara, kyljys, nahkatakki tai kenkäpari ole niin välttämätön, että se oikeuttaisi sian kokeman kärsimyksen. Sika ei myöskään ole ”vain tuotantoeläin”, sillä ei ole olemassa mitään tuotantoeläimiä, vaan kyse on ihmisen keksimästä määrittelystä. On vain eri eläinlajeja, josta ihmislaji on yksi. Ihmislajin kehityksen tasoa kuvaa se, miten se huolehtii muista, niin vähempiosaisista, sairaista, erirotuisista tai -lajisista. Voimme päättää, millä kehitystasolla haluamme olla. Voimme valita lajisorron lopettamisen ja nähdä sian yhtä tärkeänä kuin lemmikkikoiran.

Suomalainen sikala ei ole kaunis näky. Yllä kuvattu sian elämä ei ole mitään poikkeuksellista. Valokuvaaja Kristo Muurimaa on kuvannut lukemattomia suomalaisia sikaloita, navettoja ja broilerhalleja. Näkymä on kaikkialla lohduton. Näitä Muurimaan eläintehtaiksi kutsumia, keskitysleirien kaltaisia paikkoja on loputtomasti, ja ne ovat täynnä tuntevia, tietoisia ja älykkäitä olentoja. Siksi näkemäni suomalainen maalaismaisema eläinhalleineen on karmiva.

-taru

Metsästysasetus on kumottava

Metsästysasetus on kumottava

Voimaton raivo, oksettava olo, itkettää…tunteita, joita eläinrääkkäystapaukset aikaansaavat, kun joutuu todistamaan ihmisen julmuutta viattomia ja heikompia kohtaan. Tunteita, joita kohtaa toistuvasti, sillä ihminen kohtelee usein kaltoin kaikkia muita eläinlajeja, olivat ne sitten lemmikkejä, tuotantoeläimiä tai luonnonvaraisia eläimiä.

Suomessa luonnoneläinten julmaa kohtelua on lisännyt viime vuonna voimaan tullut metsästysasetus. Se sallii ihmisen ”haitallisiksi vieraslajeiksi” luokittelemien eläinten tappamisen. Näitä lajeja saa tappaa ilman metsästäjätutkintoa ja niiden metsästyksessä saa käyttää välineitä, jotka muussa metsästyksessä ovat kiellettyjä. Mikä pahinta, asetus ei anna edes pesintärauhaa, mikä tarkoittaa, että emon saa tappaa koska vain, jolloin poikaset kuolevat hitaasti janoon ja nälkään. Metsästysasetus aiheuttaa mittavaa kärsimystä eläimille ja niiden poikasille.

Eräs näitä ’lainsuojattomia’ on supikoira. Sen tappamista perustellaan linnunpesien suojelulla, vaikka supikoira todistetusti syö pääasiallisesti kasveja eikä sen ole todettu aiheuttavan lintukantojen vähenemistä. Taustalla lienee metsästäjien halu säästää linnut itselleen metsästettäviksi, jolloin kyse on vain huvin vuoksi tappamisesta; yksikään ihminen Suomessa ei tarvitse luonnonvaraisia lintuja ravinnokseen.

Metsästäjät väittävät myös, etteivät metsästä eläimiä pesimäaikaan. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä pesimärauhasta piittaamattomia metsästäjiä riittää. Esimerkiksi Itä-Suomessa on viime viikkoina löydetty useita majavan- tai pienpetorautoihin tassustaan kiinnijääneitä karhuja, jotka on lopetettu. Toisin sanoen, metsästäjät tappavat raudoilla myös imettäviä emoja välittämättä, että aiheuttavat poikasille hitaan ja tuskallisen kuoleman janoon ja nälkään. Esimerkistä käy muutenkin ilmi kieroutunut suhde luontoon ja muihin eläimiin; miksi tassunsa loukannut karhu ammutaan eikä sitä auteta, miksi rautoja yhä käytetään vaikka ne aiheuttavat valtavaa tuskaa monille eläimille, miksi majavaa on metsästettävä vaikka suurin osa suomalaisista ei ole koskaan edes nähnyt majavaa? Miksi eläimiä on aina liikaa, miksi ihminen ei voi jättää tilaa elää muillekin kuin ihmisille?

Metsästysasetuksen voimaantulo näkyi heti alkuvuonna. Häijään pienpetojen tappamisen joukkuekilpailussa tapettiin lukuisa määrä mm. supikoiria ja mäyriä, ja kehuskeltiin eläinten tappamisella sosiaalisen median tileillä. Sama jatkuu, ja esimerkiksi juhannusta juhli tappamisharrastuksellaan Facebook-ryhmä nimeltä Team kolonrassaajat, joka huvikseen laittoi koiriaan repimään ja raatelemaan supikoiran pentuja koloistaan, ja jakoi tästä kuvia sivullaan kehuskellen teoillaan.

Millaiset ihmiset tekevät tällaista? Mitä ihmiselle on tapahtunut, kun tuntee nautintoa tappaessaan puolustuskyvyttömiä, harmittomia ja viattomia imettäviä emoja ja niiden pieniä poikasia? Ryhmän seksistinen nimi kertoo paljon tekijöistä, samoin se, että tappamiseen liittyy julkista kehuskelua ja täydellistä ymmärtämättömyyttä omasta typeryydestä. Valitettavasti tämä ryhmä ei ole ainoa laatuaan.

Metsästysasetus tuli voimaan yllättäen ja vaivihkaa. Asiaa edisti metsästystä tukeva maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, joka muutoinkin tukee eläinten hyväksikäyttöä monin tavoin.

Metsästysasetus on kumottava, ja mitä pikemmin sen parempi. Mitä sinä voit tehdä? Ota yhteyttä kansanedustajiin. Tue metsästysasetusta kumoamaan pyrkiviä eläinsuojelujärjestöjä kuten Oikeutta eläimille. Jaa tietoa asiasta sosiaalisessa mediassa. Kirjoita lehtien mielipidepalstoille.

Moraalin ja elämän kunnioittamisen on oltava vahvempia kuin ihmisen ymmärtämättömyyttään säätämä asetus. Auta kumoamaan asetus. Ole niiden puolella, joilla ei ole mahdollisuutta puolustaa itse itseään.

 

-taru

Kuva: Elisa Aaltola. Lue lisää aiheesta Elisan blogista https://hermithounds.com/2019/06/24/nalkiintyneiden-pentujen-tarina-tata-ei-saisi-tapahtua/?fbclid=IwAR2lxVVRpSjnxOVavDgSVFa5oUM32MF7rWYq-noPRPkR59oX2rz9c61RxO4

 

Tuokiokuvia sonnimaisesta kevätpäivän vietosta

Tuokiokuvia sonnimaisesta kevätpäivän vietosta

Noi sonnikaverit Lyly ja Urho on mua vanhempia, mutta kyllä nekin innostuu kun aurinko paistaa ja on tilaa juosta. Parasta on puskupainit. Ihan silleen hellästi ettei kukaan loukkaa. Hevoset vähän ihmettelee meidän sonnien touhuja.

 

 

Kummit on ihan heikkoina meikäläiseen. Olen niin hurmaava nuoriherra. Tuovat herkkuja, rapsuttavat ja kuvaavat. Jaan herkut kavereideni Lylyn ja Urhon kanssa ja Hugo-koirakin pitää huolen, että saa osansa.

 

 

 

Tiesittekö että me ollaan vegaaneja? Isoksi ja vahvaksi kuin sonni kasvaa syömällä kasveja. Välillä herkutellaan omenoilla ja leivällä. Jätkät syö mitä vaan, mutta itse olen vähän tarkempi mitä suuhuni pistän. Taitaa johtua ranskalaisista sukujuuristani.

 

 

 

Hevoset, koirat ja kissat on kaikki meidän kavereita ja on kiva kun saadaan olla yhdessä. Ponista tykkään erityisesti.

 

 

Keväällä on tässä pojassa niin paljon energiaa, että on pakko välillä lähteä omille teilleen. Kävin autotielläkin ihmettelemässä, hiljaista oli eikä sitten huvittanutkaan lähteä yksinään kylille. Ilahduin kun emäntä vihelsi ja tulin kiireen vilkkaa takaisin kotipihalle. Kotona on parasta!

 

 

Tässä poseeraan kummitädille ja Urho tunki linssiluteeksi. Toivottavasti ihmiset huomaavat miten sympaattisia, kivoja ja fiksuja sonnit ovat. Paljon parempia kavereina kuin lautasella. Ihanaa alkukesää kaikille rotuun ja lajiin katsomatta!

 

Taru

Äitiydestä

Äitiydestä

Äitiys on yhtenä teemana tunnetussa tv-ohjelmassa The Handmaid’s Tale – Orjattaresi. On uutisoitu, että varsinkin naiset ahdistuvat katsoessaan ohjelmaa, jossa naisia pidetään lähinnä synnytyskoneina. Kyseessä on kuitenkin fiktiivinen sarja. Faktaa taas on, että ympärillämme on jatkuvasti miljoonia äitejä, joille tätä tapahtuu jatkuvasti. Näitä äitejä saatetaan väkisin raskaaksi, käytetään synnytyskoneina, pidetään liikkumista rajoittavissa ahtaissa tiloissa, heiltä viedään lapset, ja lopuksi oma henki kun synnyttäminen ei enää ole onnistu. Nämä äidit ovat tuntoisia ja tietoisia olentoja ja kärsivät kohtelustaan, vaikka ovatkin muunlajisia kuin me ihmisäidit.

 

Ympärillämme on jatkuvasti miljoonia äitejä, joita pidetään lähinnä synnytyskoneina. Nämä äidit ovat tuntoisia ja tietoisia olentoja ja kärsivät kohtelustaan, vaikka ovatkin muunlajisia kuin me ihmisäidit.

 

Kuvassa seurassani on Pisara, nuori äiti, jonka kohtalo on toimia kuvatun kaltaisena synnytyskoneena. Samassa navetassa Pisaran kanssa syntyi myös blogissamme usein kuvattu Poju-sonni. Synnytettyään Pojun emo nuoli sitä pitkään, kunnes pikkuinen vasikka oli aivan puhdas. Kohta vasikka alkoi yrittää pystyyn, huojuen ja kompastellen, ja pian se imikin jo emon maitoa. Poju oli sikäli onnellisessa asemassa, että se sai viettää ensimmäiset kuukautensa äitinsä kanssa. Jos kyseessä olisi ollut maitotila, vasikka olisi viety pois emoltaan miltei saman tien. Koska lihakarjatilalla ei maitoa tuotettu, sai Poju imeä äitinsä maitoa useita kuukausia. Koko tuon ajan oli hellyttävää seurata, miten hellästi emo siitä huolehti, nuoli poikaansa puhtaaksi, seisoi kärsivällisesti paikallaan poikasen juodessa maitoa, ja meni heti seisomaan sen suojaksi, jos joku vieras tuli lähelle karsinaa. Sonnivasikkana Poju olisi teurastettu jo reilusti alle vuoden ikäisenä, mutta saimme sen pelastettua lemmikiksi varsinaissuomalaiselle maatilalle.

Kuvassa nuori Poju emonsa kanssa

Myös sialla on valtava tarve hoitaa poikasiaan. Sika on älykäs, utelias ja hyvin perhekeskeinen eläin. Synnytyksen lähestyessä emakkosika on levoton, ellei sillä ole mahdollisuutta rakentaa pesää tuleville poikasilleen. Porsituksessa emolla tulisi olla mahdollisuus liikkua ja tehdä heinistä pesää, jossa imettää poikasiaan turvallisesti. Se on tärkeää niin emon kuin porsaiden hyvinvoinnille, ja emon lämpö myös estää porsaskuolemia. Valitettavasti vapaaporsitus ja kuivikkeiden tarjoaminen pesäntekoa varten on vielä kovin harvinaista, ja sika joutuukin yleensä synnyttämään betoni- tai ritiläpohjaisessa häkissä, jossa se ei voi liikkua eikä millään lailla huolehtia poikasistaan.

 

Porsituksessa emolla tulisi olla mahdollisuus liikkua ja tehdä heinistä pesää, jossa imettää poikasiaan turvallisesti. Se on tärkeää niin emon kuin porsaiden hyvinvoinnille

 

Yksinkertaiseksi luultu kana on myös hellä ja huolehtivainen emo, kun sille annetaan siihen mahdollisuus. Sanonta ’huolehtii kuin kanaemo’ pitää paikkansa, sillä kanaemo hoivaa ja suojelee poikasiaan lempeästi sekä opettaa niille monia taitoja. Se näyttää mitä kannattaa syödä, mikä on vaarallista tai myrkyllistä, ja miten käydään juomassa vesiastialla tai nukutaan oksalla. On hellyttävää, miten kanaemo ”juttelee” poikasilleen jo ennen kuoriutumista, ja poikaset vastaavat.

Samoin luonnonvaraiset eläimet kuten supikoira ja mäyrä ovat huolehtivia äitejä. Mäyrä synnyttää vain yhden poikueen vuodessa ja emo imettää poikasiaan pesäluolassa 3-6 kuukautta. Parin kuukauden ikäisinä poikaset siirtyvät kurkkimaan maailmaa luolan suulta, leikkimään sen edustalle ja seurailemaan emoaan metsäretkille. Tavallisesti poikaset viettävät ensimmäisen talvensa emon kanssa, toisinaan pitempäänkin. Viime vuonna voimaan tullut metsästysasetus kohtelee näitä äitejä julmalla tavalla. Niin mäyrän kuin supikoiran saa nykyään tappaa kuka vaan ja koska vaan. Kun emo tapetaan sen ollessa etsimässä ruokaa, tarkoittaa se pesässä odottavien poikasten hidasta ja tuskallista nääntymistä nälkään ja janoon.

 

Kun emo tapetaan sen ollessa etsimässä ruokaa, tarkoittaa se pesässä odottavien poikasten hidasta ja tuskallista nääntymistä nälkään ja janoon.

 

Me ihmisäidit ja eläinäidit olemme kovin samanlaisia tarpeessamme pitää huolta jälkikasvustamme. Äitiys yhdistää, ja meidän on helppo tuntea sympatiaa hellästi poikasiaan huolehtivia eläinemoja kohtaan. Äitinä ja naisena hämmästyttää, miksi tämä tunne näyttäytyy lähinnä vain television hellyttäviä eläinpoikueita katsoessa eikä arjen valinnoissa. Lehmänmaitotuotteet jäivät itseltäni ostamatta siitä päivästä alkaen, kun ymmärsin että maidontuotanto tarkoittaa lapsen viemistä äidiltään kerta toisensa jälkeen. Äitinä on helppo samastua emolehmään, siihen siteeseen mikä sen ja poikasen välillä vallitsee. Minun tai oman lapseni makuhermot eivät voi olla tärkeämmät kuin poikanen äidilleen. Me pärjäämme lukuisilla tarjolla olevilla kasviperäisillä maidonkaltaisilla elintarvikkeilla mainiosti. Empatia äitiin ja poikasiin on myös sitä, että kummankaan paikka ei ole ruokapöydässä, josta puuttuvat meillä niin porsas, kana kuin muna.

 

Minun tai oman lapseni makuhermot eivät voi olla tärkeämmät kuin poikanen äidilleen.

 

Näin äitienpäivän lähestyessä voisimme havahtua kunnioittamaan äitejä yli lajirajojen; eletään niin, että annetaan kaikkien äitien olla äitejä ja huolehtia lapsistaan.

 

-taru

Hyvästit pikadieeteille, tervetuloa elämänmuutos

Hyvästit pikadieeteille, tervetuloa elämänmuutos

Koronavirus ohjaa tämänhetkistä yhteiskunnallista keskustelua. Se on vaikuttanut ihmisten arkeen kaikkialla maailmassa sekä myllertänyt talouden ja yritystoiminnan. Ennemmin tai myöhemmin tämä pandemia on ohi, mutta mitä sen jälkeen?

Skenaarioita on monia. Osassa ennustetaan paluuta aiempaan ja nopeaa pyrkimystä elinkeinotoiminnan elpymiseen, tuotannon käynnistymiseen ja maailmantalouden uuteen kasvuun. Osassa pohditaan muutoksen mahdollisuutta, josko eettisempi ja kestävämpi elämäntapa olisi mahdollista nyt kun olemme huomanneet voivamme tulla toimeen vähemmälläkin kuluttamisella ja matkustamisella.

 

“Vähäiselle keskustelulle on jäänyt koronaviruksen syy ja se, miten vastaavia viruksia voisimme tulevaisuudessa välttää”

 

Melko vähäiselle keskustelulle on jäänyt koronaviruksen syy ja se, miten vastaavia viruksia voisimme tulevaisuudessa välttää. Koronavirus on seurausta ihmisen ylimielisyydestä luontoa kohtaan. Sen ja monen muun viruksen samankaltaista taustaa on tuotu julkisuudessa esiin kovin vähän. Koronan, ebolan, SARSin, HIVin, lintu- ja sikainfluenssan ja monen muun eläimistä ihmisiin siirtyneen viruksen taustalla on tehoeläintuotanto sekä villieläinten tappaminen ruoaksi, lyhyesti lihansyönti. Jos villieläinten käyttöä ruoaksi ei rajoiteta rajusti, vaanii villieläintoreilla todennäköisiä tekijöitä uusiin viruksiin. Tehotuotantotilojen massiiviset eläinmäärät ahtaissa tiloissa luovat yhtä lailla puitteet uusien eläinperäisten virusten synnylle. Tähän yhdistettynä runsas antibioottien syöttäminen eläimille varmistaa entistä vastuskykyisempien taudinaiheuttajien synnyn.

Kuvat tehotuotantotiloilta ja villieläintoreilta ovat tuskin jääneet keneltäkään näkemättä. Olemme tietoisia eläintuotannon eettisistä kysymyksistä ja entistä useampi herää pohtimaan mikä oikeuttaa toisen tietoisen olennon tappamisen vain omien makuhermojen miellyttämiseksi. Tiedämme myös eläintuotannon ilmasto- ja ympäristövaikutuksista liittyen mm. maaperän pilaantumiseen, veden saastumiseen ja metsien hakkaamiseen laidunmaiden ja rehun kasvatuksen lisäämiseksi. Lihan ja maitotuotteiden syömisen negatiiviset terveysvaikutukset ovat myös tiedossamme.

 

“Parhaimmillaan se aikaansaa elämänmuutoksen, joka vähentää eläintuotantoa ja tuottaa ruokaa ekologisemmin ja eettisemmin”

 

Eläinten hyväksikäyttö on kiihtynyt vauhdilla muutamassa vuosikymmenessä. Ilmastonmuutos ei ole saanut meitä toistaiseksi ymmärtämään eläintuotannon vähentämisen välttämättömyyttä. Koronaviruksen seuraus ei toivottavasti ole pikadieetti, joka rajoittaa kulutustamme vain hetkellisesti kriisin ajan. Parhaimmillaan se aikaansaa elämänmuutoksen, joka vähentää eläintuotantoa ja tuottaa ruokaa ekologisemmin ja eettisemmin.

Hallituksemme on lyhyessä ajassa pystynyt vaikeisiin ja nopeisiin ratkaisuihin kriisin hillitsemiseksi. Pystymme halutessamme talouden ja yhteiskunnan uudelleenjärjestelyihin myös kriisin jälkeen. Voimme edelleen vähentää liikennettä ja jatkaa etätyötä kun mahdollista. Voimme rajoittaa eläintuotantoa ja siirtää maataloustukia eläintuotannosta kasvituotantoon, tukea uusia kasviperäisiä innovaatioita ja alan tuotekehitystä, sekä kannustaa kasvisruokavalioon ja käyttää kohenevasta kansanterveydestä säästyvät varat entistä parempaan julkiseen terveydenhuoltoon.

On ymmärrettävä myös asian globaali luonne ja välttää juupas eipäs-väittelyä siitä, onko eläintuotanto Suomessa paremmalla tolalla kuin muualla. Eläintuotannon ongelmia on kaikkialla. Suomessa on aika lopettaa monessa muussa maassa jo pitkään kielletty turkistuotanto, samoin on kiellettävä julmia eläintuotannon käytänteitä kuten parsinavetat, porsitushäkit, sikojen hiilidioksiditainnutus ja kukkotipujen elävänä silppuaminen. Muistetaan myös, miten paljon meillä on eläinperäiseen ruokaan ja maitotuotteiden runsaaseen käyttöön liittyviä sairauksia ja syöpiä. Ei myöskään vähätellä mitä väliä on pienen Suomen tekemisillä, sillä suomalaisten kulutus ylittää monin verroin keskiarvon vastaten mm. 20 miljoonan intialaisen tai 40 miljoonan etiopialaisen kulutusta.

Toivottavasti hallitus jatkaa vaikeiden mutta välttämättömien päätösten tekoa myös koronakriisin jälkeen. Koronavirus on kuitenkin pientä verrattuna siihen mitä ilmastonmuutos tuo tullessaan, jos nyt ei toimita.

Kriisissä on aina myös mahdollisuus. On tahdon asia, tartummeko siihen.

 

-taru

 

Kuva: Oikeutta eläimille

Kasvun aikaa

Kasvun aikaa

Ikkunalaudalla olevista ruukuista nousee ensimmäisiä vihreitä hentoja tomaatin- ja paprikantaimia. Joka vuosi se herättää ihmetystä. Luonto on nyt intensiivisesti läsnä muutoinkin. Liikenteen melua on aiempaa vähemmän ja lähellä sijaitsevalta lentokentältä ei kuulu mitään. Kuuluu vain keväistä linnunlaulua ja tuulta puiden latvoissa. On kuin ilmakin olisi helpompaa hengittää. Etätöitä riittää, mutta silti vallitsee rauhoittava kiireettömyyden tuntu.

Koronaviruksesta ei ole seurannut pelkkää pahaa. Kirjoitin aiemmin jutun siitä, miten koronaviruksen, kuten monien muiden maailmaa uhkaavien virusten, esimerkiksi HIV, SARS tai lintu- ja sikainfluenssa, taustalla on eläintuotanto ja villieläinten hyväksikäyttö. Lyhyesti siis eläintensyönti. Jos olisimme vegaaneja tai kasvissyöjiä, valtaosa pandemioista vältettäisiin. Voisimme muutenkin paremmin ja olisimme terveempiä. Ilmastonmuutoksen hillintä helpottuisi ja ympäristöongelmat vähenisivät. Eläimille aiheutetun kärsimyksen määrä vähenisi, kun valtaisaa joukkoa erilajisia eläimiä ei tarvitsisi kasvattaa ihmisten ruoaksi. Uusia sademetsiä ei tarvitsisi hakata, kun eläimille ei täytyisi kasvattaa niin paljon rehua. Lajikatoa voitaisiin estää, kun villieläinten tappaminen vähenisi.

On epärealistista odottaa eläintuotannon täydellistä loppua, vaikka sitä miten toivoo. Jo eläintuotannon vähenemisellä olisi kuitenkin suuri merkitys kaikkien edellä mainittujen hyvien asioiden etenemiseen. Kunhan villieläinten hyödyntäminen kielletään ja eläintuotantoa rajoitetaan rajusti, voidaan pienempää eläinmäärää kasvattaa ilman mittavien epidemioiden syntyä ja samalla parantaa ruoaksi kasvatettavien eläinten elinolosuhteita.

Pitemmällä aikajaksolla ihmisen kehitys edellyttää kuitenkin siirtymistä vegaaniseen maailmaan. Eettinen elämäntapa ja sosiaalinen tasa-arvo tarkoittavat kaiken elämän kunnioittamista. Ihminen ei tarvitse lihaa tai eläimistä peräisin olevia tuotteita mihinkään. Kaikilla elävillä olennoilla on itseisarvo, eli eläimen arvo ei ole riippuvainen sen arvosta ihmiselle. Jokaisella on oikeus omaan elämäänsä.

Koronavirus tarjoaa suuntaa kohti parempaa elämää. Tämä ei tarkoita myötätunnon puutetta siihen sairastuneita tai jopa menehtyneitä tai heidän läheisiään kohtaan, vaan sen huomioimista, että meillä on olemassa vaihtoehto välttää vastaavia tilanteita tulevaisuudessa. Ruokavalio on helppo keino aloittaa. Ikkunanlaudan tomaatintaimista ei ole tänään vielä apua päivällislasagnen valmistukseen. Se valmistuu kuitenkin helposti linssien, kaurakerman ja vegaanijuuston avulla, lisukkeeksi kotimaista porkkanaraastetta ja etikkakurkkuja. Eikä ketään tarvinnut satuttaa.

Pidetään huolta toisistamme. Lajista riippumatta.

 

-taru

Coronavirus, omaa syytämme?

Coronavirus, omaa syytämme?

Mitä tapahtuu varaamalleni lomamatkalle? Onko lapseni turvallista mennä kouluun? Miten pesen käteni oikeaoppisesti?

Coronaepidemia täyttää median, mutta hyvin vähän keskustellaan sen syistä. Samoin coronan yhteydestä taustalla olevaan suurempaan ongelmaan ei puhuta juuri lainkaan, saati siitä kuinka tämän yhden ainoan asian aiheuttamia lukuisia maailmanlaajuisia ongelmia voitaisiin ratkoa.

Ongelmana on ihmisten harjoittama eläintensyönti. Jos emme söisi eläimiä, ihmisillä ei olisi coronan aiheuttamaa covid19-virusta, eikä myöskään SARSia, ebolaa, sika- tai lintuinfluenssaa, hullun lehmän tautia tai HIV’iä. Kaikki nämä ovat lähtöisin lihansyönnistä tai harjoittamastamme eläintuotannosta. Coronavirus ei ole mitään uutta Suomessa, sillä naudoilla, varsinkin vasikoilla, sitä tavataan säännöllisesti ja se tarttuu helposti eläimestä toiseen etenkin huonon hoidon alentaessa vastustuskykyä. Stressi lisää sairastumista, ja stressaantuneiden eläinten heikko immuunipuolustus luo täydelliset olosuhteet viruksen kehittymiseen. Virus pystyy muuntumaan nopeasti ja siirtymään eri lajien välillä, kuten Wuhanin markkinoiden kärsivien ja sairaiden eläinten keskuudessa tapahtui.

Ilman eläintensyöntiä olisimme muutoinkin terveempiä, sillä suuri osa sydän- ja verisuonisairauksista ja syövistä on tutkitusti yhteydessä eläinperäiseen ravintoon. Myös sairauksien hoito olisi huomattavasti helpompaa ellemme söisi eläimiä. Esimerkiksi antibioottiresistenssi johtuu pitkälti eläintuotannosta, kun massiiviselle määrälle ruoaksi kasvatettavia eläimiä syötetään antibiootteja.

Eläintensyönti on taustalla maailman suurimmissa ongelmissa. Eläintuotanto on merkittävin yksittäinen tekijä, joka kiihdyttää ilmastonmuutosta. Silti keskitymme lähinnä päästöjen rajoittamiseen, sillä eihän niin henkilökohtaiseen asiaan kuin ruoka sovi puuttua. Myös ympäristöongelmat, kuten maaperän köyhtyminen, merien happamoituminen ja sademetsien hakkaaminen liittyvät kaikki läheisesti eläintuotantoon, kun kasvavalle määrälle syötäväksi kasvatettavia eläimiä tarvitaan yhä lisää tilaa laiduntamiseen ja rehun kasvatukseen. Tästä johtuu myös monessa kehitysmaassa vallitseva nälänhätä, kun maanviljelyn tuotteet käytetään eläinten rehuksi eikä ihmisten ravinnoksi.

Luvut, jotka kertovat siitä millainen osa maailman viljelyalasta ja maatalouden tuotteista käytetään eläinten kasvatukseen ja ruokkimiseen, ovat hämmästyttäviä. Jopa yli 75 % maailman nykyisestä peltopinta-alasta voitaisiin luopua ja silti ruokkia koko maailman ihmiset, jos emme söisi eläimiä ja eläinperäisiä tuotteita kuten maitovalmisteita. Siis 25 % nykyisestä peltopinta-alasta riittäisi eikä kenenkään tarvitsisi kärsiä nälkää! Yhtään sademetsää ei tarvitsisi enää hakata. Loput 75 % nykyisestä peltopinta-alasta, jota ei enää tarvittaisi, voitaisiin uudelleen metsittää, millä olisi valtava merkitys ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja lajikadon pysäyttämisessä.

Coronaepidemiassa saattaa olla hyviäkin puolia, jos se onnistuu herättämään keskustelua viruksen syistä ja taustalla olevista ongelmista, ja muuttamaan sitä kautta elintapojamme. Eläintensyönnin on aika jäädä historiaan.

-taru

Välinpitämättömyydestä

Välinpitämättömyydestä

“The hardest thing about being a vegan is you can’t make people care”

Mietin usein miten ihmiset voivat olla niin välinpitämättömiä eläinten huonon kohtelun suhteen. Jokainen on varmaan väkisin törmännyt kuviin häkeissä pidettävistä sioista, ahtaista broilerhalleista, turkistarhojen sairaaksi jalostetuista eläimistä tai saastan keskellä elävistä lemmikkikissoista ja -koirista, joiden hoito on laiminlyöty. Miksi mikään ei muutu, miksi näitä kuvia tulee yhä lisää? Miksi me ihmiset sallimme tämän, miten saamme nukuttua yömme rauhassa?

Yhtenä selityksenä tulee mieleen tuo hienolta kuulosta sanapari, kognitiivinen dissonanssi, eli tiedon ja toiminnan välinen ristiriita. Vaikka tiedämme, niin suljemme silmämme ja vältämme tietoisesti ajattelemasta asiaa. Tiedämme älykkäiden sikojen kurjista oloista, mutta kinkkusiivupaketti marketin hyllyllä on niin kovin kaukana siitä kuvien siasta, että yhteys näiden kahden välillä on helppo unohtaa. Arjen kiireessä ostoskoriin päätyy myös juustopaketti, ja ajatuksia ei tule uhrattua sille, että juuston takia vasikka viedään vastasyntyneenä pois äidiltään ja se jää ilman sille kuuluvaa maitoa ja hoivaa. Vielä kun paketissa kerrotaan, että juustoon käytetty maito tulee vapaista tai onnellisista lehmistä, niin tuotantoeläinten olojen ajattelemisesta ei tule huonoa omaatuntoa. On helppoa keksiä perusteluja omalle käytökselle.

Kyseessä voi olla myös vastuunpakoilu. Usein kuulee todettavan, että Suomi on niin pieni maa, että sillä ei ole suurtakaan merkitystä mitä me täällä teemme. Jos suomalaisten tekemisellä ei ole väliä, niin ei kai sitten slovakialaisten, eritrealaisten tai norjalaistenkaan. Maailma koostuu kuitenkin yksittäisistä ihmisistä, emmekä voi välttää vastuuta vetoamalla kansakunnan kokoon. Sitä paitsi pienuus on harhaa. ’Pienessä’ Suomessa teurastetaan vuodessa 79 miljoonaa eläintä. 79 miljoonaa yksilöä ja elämää ei ole mitätön luku.

Sorrumme myös ajatteluun, jota voisi kutsua paikka- ja aikavääristyneeksi. Paikkavääristymällä tarkoitan, että ajattelemme kaiken olevan kotimaassa paremmin kuin muualla. Pohdimme, että Suomessa voi kyllä syödä sianlihaa, on possuilla varmaankin paremmat olot täällä kuin Aasian maissa. On kuitenkin kestämätöntä perustella omaa väärää toimintaa sillä, että joku muu toimii vielä huonommin. Aikavääristymä saattaa näkyä perusteluna itselle, että voin syödä tätä sianlihaa, kun kerran olen sitä vuosikymmeniä syönyt, ei sillä enää ole väliä muutanko tottumuksiani. Aikavääristymä voi olla myös luottamusta siihen, että tulevat sukupolvet toimivat sitten viisaammin valinnoissaan. Vastuunpakoilua tämäkin.

Välinpitämättömyyden taustalla voi olla myös suhteellisuudentajun katoamista. Ajatellaan, että teen osani eläinten eteen, kun hoidan lemmikkikoirani hyvin ja ruokin lintuja pihalla talvisin. Kuitenkin ihmisten jokapäiväisen ruokavalion sisältö on eläinten kannalta huomattavasti merkittävämpi asia. Vegaanina säästää kuukaudessa noin 33 eläimen hengen. Todellisuudessa luku on vielä suurempi, koska laskelmissa ei ole huomioitu mm. maidontuotantoa, kukkotipuja tai munimiskauden jälkeen tapettuja kanoja.

Matka vegaaniksi alkaa melko väistämättä, jos oman aiemman välinpitämättömyyden uskaltaa kohdata ja arvioida rehellisesti omaa ajattelua. Helppoa ei ole sekään, sillä mielen avaaminen eläinten kohtelulle saa aikaan ahdistusta ja jopa vihaa. Kaiken kaikkiaan on kuitenkin vahvistavaa ja puhdistavaa, kun pystyy käytännössä toimimaan eläinten aseman parantamiseksi. Välinpitämättömyydestä luopuminen ja vegaaniksi ryhtyminen ei välttämättä edellytä ’eläinrakkautta’. Olen tutustunut vegaaneihin, jotka kertovat etteivät ole kiinnostuneita eläimistä tai halua olla niiden kanssa tekemisissä. Heidän veganisminsa syy on oikeudentajussa ja kärsimyksen välttämisessä; yhtäkään tietoista ja tuntoista minkä tahansa lajin edustajaa ei saa kohdella huonosti, tykkäsipä tästä lajinsa edustajasta tai ei. Veganismissa ei ole välttämättä kyse eläinrakkaudesta vaan oikeudenmukaisuudesta.

Kuvat: Jo-Anne McArthur/ We Animals media

 

-taru

Mitä me häpeämme huomenna?

Mitä me häpeämme huomenna?

Viime päivinä ihmiskuntaa on muistuteltu ottamaan opikseen aiemmista virheistään, kun natsi-Saksan kuuluisimman keskitys- ja tuhoamisleirin Auschwitz-Birkenaun vapauttamisesta tuli kuluneeksi 75 vuotta. Juutalaisvainot ovat eräs ihmiskunnan suurista häpeänaiheista, samoin kuin monet sodat, terroriteot, tai orjuus. Häpeää aiheuttavat myös monet aiemmat kummalliset kiellot, kun naiset eivät saaneet äänestää tai kelvanneet papiksi, tai kun homoseksuaalisuus oli laitonta. Mutta mitä häpeää oma sukupolveni, mitkä tekomme tai tekemättä jättämisemme meitä tulevat hävettämään lastenlastemme edessä?

Vahva arvaukseni nostaa jaetulle ykkössijalle eläinten kohtelun ja ilmastonmuutoksen. Jaetulle, koska nämä kaksi asiaa kietoutuvat tiukasti toisiinsa. Eläintuotannon päästöt ylittävät kaiken liikenteen yhteenlasketut päästöt, ja eläintuotanto aiheuttaa lukemattomia ympäristöongelmia vesistön likaantumisesta maaperän köyhtymiseen. Eniten uskon ja toivon meidän häpeävän kuitenkin eläinten kohtelua. Toivon, koska se tarkoittaa, että asiat tulevaisuudessa muuttuvat. Uskon, koska eläinten kohtelu on niin äärettömän julmaa ja massiivista. Ihmisen on kiistattomasti todistettu olevan yksi laji muiden joukossa, mutta ylivoimallaan se on saanut kaikki muut lajit joko kärsimään tai häviämään. Ihmisen aiheuttama sukupuuttoaalto on valtava, ja maailmassa jäljellä olevista lajeista vain 4% on enää villieläimiä, kaikki muu on ihmisen karjaa. Karjan määrä on valtava, ja tehotuotannossa kärsivien ja kuolevien yksilöiden määrä sellainen, että sitä ei tahdo ymmärtää. Pienessä Suomessakin yhdessä vuodessa teurastetaan 79 miljoona eläintä.

Häpeää aiheuttaa erityisesti se, että ihminen ei kaikesta tieteen tarjoamasta tutkimusnäytöstä huolimatta tahdo käsittää eläinten mielen ja sielun olemassaoloa, niiden ihmisen kaltaista tietoisuutta ja tuntoisuutta, kykyä tuntea niin iloa, surua tai kipua. Järjen vähyydestäkään ei voi muita eläimiä syyttää, sika tai varis kun ovat älykkyydeltään kouluikäisen lapsen tasolla. Rotan nokkeluus, norsun empatiakyky ja muisti, delfiinien kommunikointikyky tai tiaisten monipuolinen lauserakenne ovat hämmästyttäviä näyttöjä eläinten kognitiivisista taidoista. Toisaalta, miksi eläinten hyvä kohtelu edes edellyttäisi niiltä mielen nokkeluutta? Kuvaahan länsimaisen yhteiskunnan moraalin tasoa miten se huolehtii vähempiosaisistaan ja heikoimmistaan kuten vanhuksista, lapsista ja vammaisista, heidän älykkyysosamäärästään huolimatta. Miksi ei niistä kaikista heikoimmista, eläimistä, joilla ei tässä yhteiskunnassa ääntä ole ollenkaan eikä edes lain suomaa suojaa turvanaan? Laki kun kohtelee eläintä yhä vain pelkkänä esineenä, vaikka yrityksiä tuoda eläimen itseisarvo lakiin on sitkeästi yritetty. Valtaosalla ns. tuotantoeläimistä ei ole oikeutta liikkumiseen, omien jälkeläistensä hoivaan, lajitoverin seuraan, vanhuuteen, monilla ei edes juomaveteen…ja yhdelläkään ei ole oikeutta elää. Tämän tajuaminen ja eläinten kaltoinkohtelun ymmärrys tulevat vastaan jossain kohtaan, mikäli ihmiskunnassa tapahtuu minkäänlaista moraalista kehitystä. Lapsenlapsemme tulevat kauhistelemaan: mitä me teimme muille eläimille.

Arvelen, että ennen kuin häpeä eläinten kohtelusta iskee, tulee lihahäpeä, josta on jo nähtävissä merkkejä. Veganismi laajenee, ja enemmistö vegaaneista kertoo valintansa syyksi eläinten huonon kohtelun. Kuvia grillissä paistuvista lihapihveistä ei haluta sosiaalisessa mediassa enää jakaa, ellei toivo leimautuvansa itsekkääksi ja ympäristöongelmia väheksyväksi juntiksi. Muutosta tulee auttamaan uusien keino- tai kasvilihojen ilmestyminen kauppojen hyllyille ja soluviljellyn lihan yleistyminen. Vaikka ei eläinten oikeuksista välittäisi, tulee eläinperäisten tuotteiden kulutus vähenemään ainakin länsimaissa, kun niiden aiheuttamat ympäristöongelmat tiedostetaan nykyistä paremmin.

Ilmastonmuutos tulee olemaan toinen vaikeasti selitettävä asia seuraaville sukupolville; miksi me emme tehneet mitään, vaikka tiesimme ja näimme koko ajan mitä tapahtuu? Ilmastonmuutos kietoutuu laajempaan kestävyyskriisiin, johon myös suhtauduimme välinpitämättömästi. Kulutamme ja ostamme, aina uutta pikamuotia, kodinkonetta ja sisustustavaraa, vaikka kaatopaikat täyttyvät ja merissä ajelehtii muoviroskaa valtavina lauttoina. Lennämme lomamatkoille ja jaamme matkoistamme kuvia mitä ostamme, syömme ja juomme, ja pahimmillaan miten poseeraamme eksoottisen eläimen kanssa samassa kuvassa. Kuten lihahäpeästä, lentohäpeästä on jo nähtävissä merkkejä, ja moni on tietoisesti vähentänyt matkustamistaan. Sosiaalinen media ei kuitenkaan unohda, ja meillä tulee olemaan selittämistä jälkipolville miten niin huolettomasti matkustelimme. Selittämistä tulee vaatimaan myös antibioottien vastuuton käyttömme etenkin eläinten lääkitsemiksi ’varmuuden vuoksi’, kun antibioottiresistentit bakteerit yleistyvät.

Häpeän aiheita riittää. Varmaa on, että tulevat sukupolvet tulevat tuomitsemaan monia nykyisen elämäntapamme piirteitä.

 

P.S. Ehdit vielä käydä katsomassa näyttelyn 79  miljoonaa Helsingissä. 79 miljoonaa on valokuvaaja Emmi Kähkösen projekti, joka sai alkunsa vuohen syntymästä, jota Kähkönen oli kuvaamassa. Kokemuksesta heräsi kysymyksiä. Mikä on eläimen elinkaari? Mihin se päättyy? Mikä ihmisen rooli on? Keväällä 2018 yksi teurastamo avasi ovensa valokuvaajalle.

“Etupihalla on tuhannen litran juottoastia täynnä aivoja. Tilanne tuntuu niin absurdilta, että se vähän naurattaa.”

 

-taru

 

 

 

Vielä kerran eläinkokeista

Vielä kerran eläinkokeista

Kokeissa käytetyt eläimet
Ensimmäinen mielikuva koe-eläimestä on usein rotta tai hiiri. Koe-eläinten kirjo on kuitenkin valtava. Käytetyimpiä eläinlajeja eläinkokeissa ovat edellisten lisäksi koirat, kissat, hevoset, siat, vuohet, lampaat, kanit, naudat, matelijat, sammakot, kalat, marsut ja hamsterit, sekä eniten ihmisen kaltaiset eli erilaiset apinalajit. Koiraroduista käytetyin on beagle, sillä se on luonteeltaan sopeutuva, ystävällinen ja helposti käsiteltävissä. Myös sikoja käytetään paljon, sillä sialla ja ihmisellä on paljon anatomisia ja fysiologisia yhtäläisyyksiä. Sikaa pidetään yleisesti ’tuotantoeläimenä’ eikä kovin merkittävänä tai sympaattisena, joten sen käyttö eläinkokeissa ei ole herättänyt vastaavaa kritiikkiä kuin esimerkiksi apinoiden tai koirien käyttö. Sika on kuitenkin äärimmäisen älykäs ja vastaa ajattelultaan jopa kouluikäistä lasta. Se pystyy ratkaisemaan monimutkaisiakin ongelmia, osoittaa erilaisia tunteita, reagoi muiden sikojen positiiviseen tai negatiiviseen käytökseen, ja joka sialla on oma, yksilöllinen persoonallisuutensa kuten ihmisilläkin.

Epäluotettavat eläinkokeet
Oli koe-eläimenä käytetyn eläimen laji mikä tahansa, se ei ole ihminen, ja tästä syystä kokeet harvoin ovat luotettavia ja sovellettavissa ihmiseen. Suurin osa eläimistä kärsii siis turhaan. Eläinkokeiden ’tärkeys’ on myös kovin kyseenalaista, sillä eläinkokeissa ei testata vain lääkkeitä, vaan esimerkiksi kosmetiikkaa, pesuaineita, maaleja, lannoitteita, tupakkaa tai alkoholia. EU on kieltänyt kosmetiikan eläinkokeet, mutta valvonta on olematonta. Suomessa eläinkokeissa kärsii ja kuolee joka vuosi yli 100 000 eläintä.

Vaihtoehtoja on
Koe-eläiminä käytetään miljoonittain eläimiä kaikkialla maailmassa, ja koe-eläinten käyttö on vain lisääntynyt geeniteknologian lisääntymisen takia. Eläinkokeita voitaisiin välttää, sillä vaihtoehtoja on. Kokeita voidaan tehdä kudosviljelmillä, tietokonemallinnuksilla tai vapaaehtoisilla ihmisillä, jolloin kokeiden luotettavuus on huomattavasti parempi. Suomessa toimii myös FICAM (Finnish Centre for Alternative Methods), joka edistää koe-eläimille vaihtoehtoisten menetelmien kehittämistä ja käyttöönottoa, mikä vähentää koe-eläinten käyttöä ja johtaa parempaan ihmisbiologiaan perustuvaan tieteeseen.

Eläinkokeiden kauheus ja järjettömyys
Eläimille aiheutetaan kokeissa tuskallisia oireita aiheuttavia aivovammoja, niiden luita murretaan ja katkotaan, niihin istutetaan syöpäsoluja, niille syötetään myrkkyjä, ja aiheutetaan äärimmäistä kipua mm. kipututkimusten takia. Lista on loputon. Eläinkokeiden aiheuttama kärsimys ei ole pelkästään fyysistä tuskaa tai kipua. Sosiaaliset laumaeläimet ovat usein suljettuina eristettyinä pieniin, virikkeettömiin häkkeihin, mikä aiheuttaa niille myös stressiä, turhautumista, apaattisuutta, ja erilaisia pelkotiloja. Esimerkiksi isoa koiraa voidaan pitää yhden neliömetrin kokoisessa häkissä 23 tuntia vuorokaudesta, mikä kotikoiran kohdalla johtaisi syytteeseen eläinsuojelurikoksesta Eläinsuojelulait ja -valvonta eivät siis koske koe-eläimiä. Sama epäloogisuus ihmisen eläimiä koskevassa luokitteluissa on tosin nähtävissä muuallakin, sillä esimerkiksi eläintarhassa ketulle on järjestettävä vähintään 600 neliön tila, turkistarhassa riittää reilusti alle neliön kokoinen häkki. Luonnossa ketulla on usean neliökilometrin kokoinen elinpiiri.

Saman eläinlajin eri yksilöiden kohtelu riippuu siis siitä, mihin ryhmään ihminen kulloinkin eläimen päättää luokitella. Kukin yksilö on silti samalla tavalla tietoinen ja tuntoinen, kykenevä tuntemaan tuskaa, kipua, iloa tai surua. Keskeinen kysymys eläinkokeissa on niiden eettisyyden arviointi. Ihminen on myös yksi eläinlaji, joka eläinkokeilla aiheuttaa äärimmäistä kärsimystä muille lajeille. Millä oikeudella ihminen käyttää muita eläinlajeja omiin tarkoitusperiinsä pelkkänä tutkimuskohteena? Määrääkö vahvin ja älykkäin mikä on eettistä? Länsimainen yhteiskunta pitää tärkeänä huolehtia vähempiosaisista, niin lapsista, vanhuksista kuin vammaisista, heidän älykkyydestään huolimatta. Miksi ei eläimistä?

VINKKI: Vältä ostoksissasi tuotteita, joita on testattu eläimillä. Tunnistat eläinkokeettomia tuotteita Leaping Bunny-merkistä:

Tutustu myös Animalian ylläpitämään eläinkokeettoman kosmetiikan ja pesuaineiden listaan. Simpleorganiclife-sivusto listaa yrityksiä, jotka yhä käyttävät eläinkokeita tuotteidensa testauksessa. Listalta löytyvät muun muassa Pepsodent, TRESemmé, Aussie, Palmolive, Panadol, Schwarzkopf, L’Oreal, Lancome, Yves Saint Laurent, Twix, Mars sekä Head & Shoulders.

 

-taru

 

 

Autoilevan vegaanin mietteitä

Autoilevan vegaanin mietteitä

Autoilu ei ole hyväksi luonnolle eikä eläimille, mutta oma elämäntilanne ja asuinpaikka eivät tällä hetkellä anna muita vaihtoehtoja työpaikkaliikkumiseen. Ilmaston ja ympäristön näkökulmasta keskeisiä kysymyksiä ovat auton aiheuttamat päästöt. Päästöjen osalta vegaani valitsisi varmaankin täyssähköauton. Päätöksentekoa vaikeuttavat kuitenkin paitsi täyssähköauton korkea hinta, sähkön tuotantotapa sekä auton valmistukseen liittyvät ongelmat, esimerkkinä auton litiumista valmistettava akku. Suurin osa tunnetuista litiumesiintymistä on pieninä pitoisuuksina malmissa, mikä tarkoittaa laajoja kaivosalueita ja myllättyjä maa-alueita.

Entäs sitten biodieselillä toimivat autot, joita niin kovasti mainostetaan ympäristöystävällisinä? Biodiesel tehtiin alun perin kasviöljystä (palmuöljy), ja se vaikutti olevan ratkaisu paitsi autojen, myös lentokoneiden polttoaineeksi (biokerosiini), mutta palmuöljyn demonisoinnin jälkeen biodieselin tuottajat siirtyivät kasvirasvoista eläinrasvoihin. Biodiesel tehdään nykyään suurelta osin teurasjätteistä, mikä tekee siitä merkittävän piilotuen eläinten tehotuotannolle lisäämällä eläintuotannon kannattavuutta. Tämä myös vähentää biodieselin ympäristöystävällisyyttä, sillä eläintuotannon päästöt ovat valtavat, eläinten kohteluun liittyvistä ongelmista puhumattakaan.

Eläinten oikeuksien puolustajat vastustavat yleensä palmuöljyä, mikä johtunee sen vääristä viljelytavoista sekä tiedon puutteesta. Palmuöljyn huono maine johtuu siitä, että sitä on viljelty luonnon kannalta väärissä paikoissa, yleensä suosademetsiä hakkaamalla ja korvaamalla ne palmuöljyviljelmillä, ja samalla on tuhottu monien eläinten elinmahdollisuudet. Öljypalmu on kuitenkin erinomainen öljykasvi, helppo ja tuottoisa viljeltävä, jolla voitaisiin esimerkiksi metsittää laajoja hylättyjä maatalousmaita Afrikassa. Öljypalmujen seassa voitaisiin viljellä muita ruokakasveja sekä suuria kovapuita, tukea näin paikallisten elinmahdollisuuksia ja elvyttää vähentyneitä sademääriä lisääntyvän metsäpeitteen avulla. Yksisilmäinen palmuöljyn kieltäminen on virhe, kieltää tulee sen istuttaminen turvemaille tai sademetsiä raivaamalla.

Mutta takaisin autoihin. Entäs sitten kaasulla toimivat autot? Maakaasu ei ole millään lailla ympäristöystävällistä, ja biokaasulla toimivan auton ongelma on sama kuin biodieselin: valmistuksessa käytetään jälleen teurasjätettä ja lisätään näin tehoeläintuotannon kannattavuutta ja tuotannossa kärsivien eläinten määrää.

Katse kääntyy siis takaisin sähköautoihin, ja niihin liittyvän suomalaiseen tuotekehitykseen. Kestäviä ja kevyitä, eli vähemmän polttoainetta tarvitsevia autoja kuten lentokoneitakin voitaneen valmistaa pian hiilikuidusta. Hiilikuitu tehdään nykyään pääasiallisesti öljystä, mutta sen valmistus puusta saatavasta ligniinistä etenee. Tuottamalla hiilikuitu ligniinistä voidaan laskea sähköauton hintaa merkittävästi, puolittaa autonvalmistuksen hiilipäästöt sekä polttoainetarve, tai vastaavasti kaksinkertaistaa sähköauton kantosäde. Samoin Suomessa on pitkällä toinen sähköauton läpimurtoa nopeuttava tuotekehityshanke liittyen litiumakun korvaavaan halpaan ja kestävään natriumakkuun.

Näihin ajatuksiin voi tutustua lisää lukemalla mm. tiedekirjailija Risto Isomäen vuonna 2019 ilmestyneen teoksen Miten Suomi pysäyttää ilmastonmuutoksen. Itse jään ainakin vielä joksikin aikaa odottavalle kannalle. Helppoja ratkaisuja autoiluun ei ole. Pyrkimys on ’pienimpään pahaan’, ja on hyvä säilyttää suhteellisuudentaju ja muistaa, ettei täydellinen veganismi ole mahdollista nykymaailmassa. Eläinperäisiä ainesosia on monissa tuotteissa, joissa niitä ei edes ilmoiteta, esimerkkinä vaikka monet maalit, liimat ja kemikaalit. Autovalinnoissa on helppo välttää nahkapäällysteisiä istumia, mutta eläinperäisiä aineosia löytyy yleensä silti mm. autonrenkaissa. Toistaiseksi pienet parannukseni autoilun suhteen ovat, että ajan vähäpäästöisellä pikkuautollani mahdollisimman vähän ja käytän julkisia liikennevälineitä tai kävelen aina kun mahdollista.

– taru

Eläimet uutisissa

Eläimet uutisissa

”Noin tuhannen neliön sikalassa oli suuri tulipalo – 250 sikaa kuoli. Palomestari ei uskalla tässä kohtaa arvioida palon syttymissyytä eikä palossa aiheutuneiden menetysten rahallista arvoa.”
” Palaneen sikalan osakas kertoo: Sikalapalo aiheutti miljoonavahingot – Tämmöistä elämä on joskus”
”Suomalaista sianlihaa viedään nyt massoittain Kiinaan”
”Lisääntyvä kanansyönti kasvattaa myös broileritiloja – 150 000 lintua ei ole enää harvinaisuus”

 

Uutisten eläimet ovat massaa, jota kuvataan numeraalisena määränä, kiloina ja euroina. Uutinen on ”hyvä” ja positiivinen, jos eläimiin kohdistuva toiminta kasvattaa vientituloja, tuo lisää kannattavuutta tai aikaansaa tuottoa sijoitukselle. Eläimiä kohdannut onnettomuus, vaikkapa sikalapalo, on ikävä uutinen siitä syystä, että se aiheuttaa suuria kustannuksia tuottajalle ja heikentää sianlihan toimitusvarmuutta.

Uutisessa unohtuu eläimen näkökulma. Unohtuu se, miten jokainen eläin on yksilö, jolla on oma luonteensa ja erityispiirteensä, ja yksi ainutkertainen elämä. Samoin se, miten eläimet kärsivät suurissa tuotantohalleissa. Uutisessa ei myöskään pohdita, miltä tuntuu pelko ja paniikki, miltä tukehtua savuun tai palaa kuoliaaksi, pääsemättä ulos häkistä tai aitauksesta.

Uutisessa ei kuvata myöskään sitä, mitä tuotannon lisäys tarkoittaa jokaisen eläimen ainoan elämän kannalta. Lisää emakoita, jotka makaavat häkeissä eivätkä saa hoitaa poikasiaan. Lisää lehmiä, joilta viedään vasikat heti synnytyksen jälkeen. Lisää nopeasta kasvusta kärsiviä lintuja, joiden katkenneita jalkoja tai siipiä ei eläinlääkäri hoida. Lisää verkkopohjaiseen häkkiin syntyviä ketunpoikasia, joiden jalat vääntyvät. Lisää silppuriin heitettyjä vastakuoriutuneita tipuja, jotka sattuvat syntymään kukonpoikina. Lisää lapsina tai hyvin nuorina tapettuja eläimiä, sikoja, emolehmiä, sonnivasikoita, vuohia, ankkoja, kukkoja, kettuja, minkkejä, munijakanoja, supikoiria, broilereita…

Eläinten älykkyys, tietoisuus ja tuntoisuus on jo pitkään tiedostettu, mutta uutisoinnissa se unohtuu jonnekin. Mihin ihminen on kadottanut empatiakykynsä? Missä viipyy toimittajakunta, joka murtaa perinteisen tavan uutisoida eläintuotannosta ja nostaa esiin myös eläimen näkökulman?

Long Playn toimituspäällikkö Anu Silfverberg kirjoittaa toiveistaan muille toimittajille joulukirjeessään 20.12.2019: ”Toivon lisää juttuja eläimistä – ei yksittäisistä eläintarhan tai akvaarion otuksista, jotka ovat saaneet pentuja tai tehneet jotain hassua, vaan eläinten ajattelusta ja toimista ja ihmisten suhteesta muihin lajeihin.”

Muutos on mitä ilmeisimmin tuloillaan. Keinolihan tuotekehitys etenee, kasviperäinen tuotanto lisääntyy, veganismi valtavirtaistuu. Moni vegaani rinnastaa eläinten syönnin yhtä vastenmieliseksi kuin ihmissyönnin. Mikäli ihminen lajina kehittyy, tulee eläinten syöminen todennäköisesti olemaan outoa ja harvinaista, ajatuksenakin epämiellyttävää, ja häpeällinen vaihe ihmisen historiassa. Sitä tulevat tulevaisuuden uutisetkin kummastelemaan.

-taru

Uuden vuoden lupauksia?

Uuden vuoden lupauksia?

Tiesitkö, että kana on viisi kertaa oppivaisempi kuin koira, että sika on siisti eläin ja rotta empaattinen? Että näillä kaikilla on mieli, tietoisuus ja tunteet ihan kuten meilläkin? Eläimet ovat kovin kaltaisiamme, mutta kohtelemme niitä todella huonosti. Hyvinvointimaa Suomessa eläimellä ei ole oikeutta elämään, lajitoverien seuraan, liikkumiseen, emon hoivaan, eikä edes aina juomaveteen.

Me emme aiemmin tienneet. Tieto muutti elämäntapamme, ja sitä myöten miltei kaiken, niin ajattelutavan, ostokäyttäytymisen ja ruokavalion, ja herätti halun tehdä parhaamme eläinten aseman ja kohtelun parantamiseksi mm. jakamalla tietoa ja innostamalla muitakin mukaan. Muutokset alkavat arjen teoista ja valinnoista, ja tämän blogin tavoite on antaa tietoa, kannustusta ja vinkkejä siihen. Oma kokemuksemme on, että eläinkysymyksiin havahtuminen ja sen aiheuttamat elämänmuutokset ovat paras asia mitä meille on tapahtunut. Kysymys ei ole luopumisesta vaan saamisesta. Vanha toteamus taitaa pitää paikkansa: Ei ole varmaankaan yhtäkään vegaania, joka ei olisi todennut, miksei tehnyt tätä valintaa aikaisemmin.

Meillä on kuluttajina valtava voima, kun muutoksia tekee yhä useampi. Tarjolle tulee esimerkiksi yhä useampia kasviperäisiä elintarvikkeita, eläinkokeettomia puhdistusaineita ja kosmetiikkaa, ja ei-eläinperäisistä materiaaleista valmistettuja vaatteita ja kenkiä. Turhien ja suurta kärsimystä aiheuttavien tuotteiden myynti laskee, esimerkkeinä vaikkapa turkikset tai lehmänmaito. Yksilöiden valinnoilla on merkitystä, mutta koko muutosta ei voida sälyttää kuluttajien vastuulle. Tarvitaan yhteiskunnallisia toimia, kuten poliittisia päätöksiä ja lainsäädännön muutoksia. Näihinkin voi yksilötasolla vaikuttaa mm. äänestämällä tai tukemalla lainsäädännöllisiä muutoksia ajavia tahoja. Hyvä esimerkki jälkimmäisestä on Suomen eläinoikeusjuristit ry (https://www.elaintenvuoro.fi/), joka työskentelee tehokkaamman ja paremman eläinten suojelun puolesta eläinten perusoikeuksien tunnustamisen kautta. Yhdistys on esitellyt perustuslakimuutosehdotuksensa kansanedustajille syksyllä 2019 ja jatkaa tieteellistä työtä eläinoikeuden saralla. Yhdistystä voi tukea lahjoittamalla tai liittymällä kannatusjäseneksi.

Olipa oma seuraava askel eläinoikeuksien parantamiseksi mikä hyvänsä, se kannattaa. Toiminta eläinten hyväksi tuottaa energiaa ja hyvää mieltä, ruokavaliomuutokset terveyttä ja hyvinvointia, ja ympäristö kiittää. Samalla tulee hillittyä ilmastonmuutosta, sillä eläintuotannon päästöt ylittävät nykyään jopa kaiken liikenteen yhteenlasketut päästöt. Mitä sinä teet toisin vuonna 2020? Voit myös jakaa parhaat ideasi eläinoikeuksien edistämiseksi lähettämällä meille sähköpostia elaimellista.com@gmail.com. Julkaisemme koosteen parhaista vinkeistä!

-taru

Joulumieltä sonneille

Joulumieltä sonneille

Olethan seurannut Poju-sonnin tarinaa? Jos et, löydät sen Eläimistä-sivun aiemmista teksteistä. Nyt Pojun uusimpiin kuulumisiin!

Pojua tapaamassa

Poju on kasvattanut paksun, pörröisen talviturkin! Se oli ensimmäinen huomiomme, kun kävimme toivottamassa Pojulle hyvää joulunaikaa. Viime vierailusta oli jo vierähtänyt pari kuukautta. Koska sonnipojat viettävät kaiken aikansa ulkona, kasvaa niille lämmin turkki talviajaksi. Se hämmästytti, sillä voisi kuvitella ihmisen pitkälle jalostaman lihakarjarodun olevan sopeutumaton oloihin, joissa niitä ei yleensä pidetä. Turkinkasvatuksen lisäksi Poju oli kasvanut korkeutta, mutta oli edelleen melko hoikka, sillä varsinaisen lihasmassan kasvu alkaa vasta kuin pituuskasvu alkaa olla saavutettu.

Ja miten suloinen Poju oli! Sonneja ei ehkä yleensä kuvata sanalla söpö, mutta sitä Poju on. Toki kummitätien näkökulma on aavistuksen subjektiivinen, mutta Poju on kyllä mitä kaunein sonni. Parasta oli nähdä sen voivan niin hyvin; Tarjan sanoin, Poju huokui rauhaa ja tyyneyttä. Se on myös virkeä ja oikeasti elossa, ja ystävyys sonnikavereiden kanssa näyttää vain syventyneen. Yhtään nahistelua pojilla ei ole kuulemma ollut, vaan yhdessä ja kylki kyljessä edelleen niin syödään kuin nukutaan. Onni on oma lauma!

 

 

Herkuttelua

Tuliaisiksi sonnipojat saivat leipää ja kakkupaloja, omenoita, porkkanoita, rehua, ja joulunpyhiä varten katosta riippuvan aktivointiherkun. Yhtään ei vierastettu, vaan kaikki tulivat heti syömään kädestä. Luottamus ihmisiin näkyi, eli näitä poikia pidetään ilmeisen hyvin. Osa tuomisista kaadettiin yhteiseen astiaan, eikä herkuista tapeltu nytkään, vaan hyvässä kaverihengessä popsittiin vati tyhjäksi. Aikoinaan kun Poju oli pieni ja ypöyksin navetassa, tapasin harjata sitä, mistä se nautti kovasti. Niinpä olin ottanut harjan mukaan, ja etenkin kaulan alta harjaaminen vaikutti tuntuvan edelleen aika mukavalta. Niin kovin samanlaisiahan tässä ollaan, sillä kukapa ei nauttisi hieronnasta tai herkuista, oli sitten ihminen tai sonni.

 

Ulkoilmaelämää

Lounaissuomalainen joulumaisema harvoin muistuttaa joulukorttien kuvitusta. Nytkin on satanut jäistä vettä viikkotolkulla, ja paraskin laidun, metsä, tai muu maa-alue on yhtä vetistä sotkua. Onneksi sonnien laidun on viettävää rinnettä, johon vesi ei jää makaamaan. Paikalle on ajettu syksyn mittaan myös kuormakaupalla hiekkaa ja soraa mutaisuutta vähentämään. Sonnit olivat välillä samalla laitumella äskettäin varsoneen tamman kanssa, mutta hassu episodi pitää ne toistaiseksi erillään. Varsalla oli todettu ripuli, joka johtui sonnien takapuolten nuolemisesta. Sonnit olivat kyllä kuulemma nauttineet suuresti tästä puhtaanapitopalvelusta.

 

Toivottavasti talven mittaan saadaan lunta, jotta Poju pääsee ensimmäistä kertaa elämässään piehtaroimaan puhtaaseen lumeen. Eiköhän se innostu lumesta siinä kun lapset yleensäkin. Tästä kuultaneen jatkossa lisää.

 

 

taru

Keskustelu lihansyönnistä unohtaa itse eläimet

Keskustelu lihansyönnistä unohtaa itse eläimet

Keskustelu lihansyönnin puolesta ja vastaan velloo kiivaana. Näkökulmina keskusteluissa ovat ruokavalion vaikutukset ilmastonmuutokseen tai ihmisten terveyteen. Harvoin pohditaan kuitenkaan itse syömisen kohdetta – eläimiä. 

Ruokavalio tai kulutusvalinnat eivät ole henkilökohtaisia päätöksiä, jos ne edellyttävät toisen tietoisen olennon kipua, kärsimystä tai kuolemaa. Eläinperäisen ruoan välttäminen on tänä päivänä helppoa, ja on vaivatonta valita vaate, jossa ei ole käytetty turkista, nahkaa tai untuvaa. Punaisen lihan vaihtaminen broileriin tai kalaan ei ole ratkaisu. Broileri on jalostettu kana, joka elää ainoan elämänsä kärsien jalostuksen aiheuttaman nopean kasvun aikaansaamista kivuista ja vaivoista. Sen kipuja ei eläinlääkäri hoida, kuolleisuus on suuri ja elinolosuhteet lajille sopimattomat, sillä broilerilla on edelleen olemassa kanan tarpeet ja vaistot. Myös tutkimus kalojen tietoisuudesta ja tuntoisuudesta on edennyt harppauksin. Kaloilla on useampia aisteja mitä ihmisellä, ja biologi Helena Telkänrannan mukaan on mahdollista, että kalat kärsivät kivusta jopa enemmän kuin ihmiset.

Eläinten mielen tutkimus on edennyt valtavaa vauhtia viime vuosina. Empatiakyky, halu auttaa, vaatimus reilusta pelistä, ja vaikkapa laskutaito ovat asioita, joita on perinteisesti pidetty vain ihmislajin erityisominaisuuksina, mutta samoja ilmiöitä löytyy toislajisten olentojenkin joukossa.  Eläinten kyvyt ja taipumukset ovat kehittyneet pitkän ajan kuluessa, eivätkä ne ole muuttuneet, vaikka ihminen on pitkään käyttänyt eläimiä hyväkseen ja jalostanut niitä. On julmaa estää niiden lajityypillistä käytöstä, esimerkkeinä liikkumisen estävät porsitushäkit ja turkistarhojen verkkopohjahäkit sekä laumaeläinten kanssakäymistä rajoittavat parsinavetat.  

Länsimaisessa ajattelussa yhteiskunnan moraalista tasoa kuvaa se, miten se huolehtii vähempiosaisistaan. Huolehtimisen kohteelta ei edellytetä korkeaa älykkyyttä, vaan heikommista, kuten lapsista, vanhuksista tai vammaisista tulee pitää huolta. Miksi ei myös eläimistä? Vanhentunut eläinsuojelulaki sallii eläinten kohtelun kiloina ja euroina. Eläimillä ei ole oikeutta liikkumiseen, lajitoverien seuraan, omiin jälkeläisiinsä tai edes omaan elämäänsä.  Kuitenkin joka ainoa eläin haluaa elää, ja joka ainoalla niistä on vain yksi ainutkertainen elämä.  

Tutkijaprofessori Yuval Harari kirjoittaa menestysteoksessaan Sapiens, että ihmiskunnan suurin rikos on se, miten eläimiä kohtelemme. Maailmassa on massiivisia tehoeläintiloja enemmän kuin koskaan ja kärsivien eläinten määrä on suunnaton.  Yhteiskunnan kehittyessä muutos parempaan on mahdollinen. Teknologian kehitys tulee avuksi, jos eläinperäisestä ravinnosta luopuminen tuntuu mahdottomalta. Keinoliha ja soluviljelty liha tekevät tuloaan, joten meillä ei ole edessä lihan loppu vaan toivottavasti eläintuotannon loppu. Se ei tarkoita eläintuottajien ajamista perikatoon, vaan hallittua eläintuotannon vähentämistä, poliittista ohjausta ja tuottajien tukemista siirryttäessä eettiseen ruoantuotantoon. Eläintuotannon täydellinen alasajo ei valitettavasti liene realistinen visio, mutta elinkelpoisen maapallon säilyttäminen ja yhteiskunnan kehittyminen tarkoittavat välttämättä eläintuotannon merkittävää vähentämistä ja eläinten yksilöarvon huomioimista. 

Taru, Niina ja Tarja

Mukaeltu Turun Sanomissa 8.11.2019 julkaistusta artikkelista. Linkki artikkeliin

 

Uusi eläinlaki – vanhentunut jo syntyessään?

Uusi eläinlaki – vanhentunut jo syntyessään?

Uusi, hyväksymistä vailla oleva eläinlaki ei tämän hetkisen esityksen mukaan tule tarkoittamaan riittäviä ja eläinten hyvinvoinnin kannalta merkityksellisiä parannuksia. Lain tulisi suojella eläimiä eikä eläintuottajia. Teoksessa Uusi eläinlaki (Kivelä et al.) on listattu tärkeimmät tarvittavat muutokset, joista suurin osa näyttää uudessa lakiesityksessä olevan unohtumassa. Hyväksyttävänä olevalla eläinlakiehdotuksella pyritään pitämään kiinni väkisin häviämässä olevista elinkeinoista kuten turkistarhaus tai sianlihan tuotanto, vaikka nyt juuri Suomella olisi erinomainen mahdollisuus olla edelläkävijä ja kasvattaa kestävää kilpailukykyään. Mikäli nyt uskaltaisimme tehdä radikaalin muutoksen ja laatia aidosti eläimiä suojelevan eläinlain, erottuisimme vastuullisena ja modernina maana.

Suomi on saanut runsaasti negatiivista julkisuutta viime vuosina turkistuotannon epäkohtien takia, ja tärkein ensi askel parempaan olisi turkistuotannon kieltäminen lyhyellä siirtymäajalla. Voisimme myös profiloitua uusien ratkaisujen  tuottajina, kun eläintiloja ja turkistarhoja siirtyisi uusiin kasvinviljelyvaihtoehtoihin. Härkäpavun ja nyhtökauran kaltaisia innovaatioita on mahdollista lisätä ja vaikuttaa positiivisesti työllisyyteen ja viennin kasvuun. Samalla olisimme esimerkkejä ilmastonmuutoksen hillitsijöinä ja kestävän ruokatuotannon toteuttajina.

%

suomalaisista haluaa tutkimusten mukaan eläimiä kohdeltavan nykyistä paremmin.

Eläintietous on tutkimusten ansiosta lisääntynyt viime vuosina merkittävästi. Monet eläimet ovat älykkäämpiä kuin ennen tiesimme, ja eläimillä on samanlaisia tunteita (kipu, ilo, pelko) ja tietoisuus kuten ihmisilläkin. Ihmisiä ei saa arvottaa älykkyyden mukaan, mutta eläimille yhä niin teemme, vaikka moni eläimistä on älykkyydeltään edellä mm. pikkulapsia, vanhuksia, tai kehitysvammaisia. Ihmisen arvoa ei myöskään saa mitata rahassa ja hänestä saatavana hyötynä, miksi sitten eläimen, jolla on yhtä lailla yksi ainutkertainen elämä? Eläimen itseisarvo on saatava uuteen eläinlakiin, eikä eläin saa olla enää vain omistajalleen kuuluva esine. Aikoinaan orjakauppaa koitettiin ylläpitää samoilla perusteilla, millä nyt koitamme jatkaa huonoa eläinten kohtelua. Haluaako Suomi olla tulevaisuudessakin eläinsuojelun ja eläinoikeuksien peräkylä?

Eläinlakiin tulee kirjata myös sen toteutumisen valvonta ja lain rikkomuksista seuraava sanktiointi. Eläinsuojelurikkomuksista on seurattava nykyistä huomattavasti tuntuvammat rangaistukset. 

Yli 90 % suomalaisista haluaa tutkimusten mukaan eläimiä kohdeltavan nykyistä paremmin. Suurin osaa heistä ei osaa tai ehdi tai tiedä miten asiaa ajaa, esimerkiksi ottamalla yhteyttä kansanedustajiin. Silti heidän kantansa tulisi huomioida. Suomi tarvitsee nykyistä lakiehdotusta paremman eläinlain! 

Spesismi: Miksi rakastamme pandaa ja vihaamme sutta

Spesismi: Miksi rakastamme pandaa ja vihaamme sutta

Pandoista on miltei mahdoton olla pitämättä, olipa niiden tuomisesta Suomeen ja eläintarhaan mitä mieltä tahansa. Sudet taas herättävät ainakin median mukaan paljon pelkoa tai vihaa. Samanlainen ristiriitainen suhtautuminen meillä on sikaan ja koiraan. Koira saa hellyyttä, huomiota ja virikkeitä, sikaa taas voi pitää ahtaissa sisätiloissa ilman virikkeitä ja teurastaa nuorena ihmisen ruoaksi tai tuotteiden raaka-aineeksi.

Kyseessä on ilmiö nimeltä spesismi eli lajisorto. Se tarkoittaa elävän olennon oikeuksien ja arvon määrittelemistä sen perusteella, mihin lajiin se kuuluu. Spesismillä viitataan yleensä ihmisten eläimiin kohdistuvaan sortoon, mutta se on lähellä rasismin ja seksismin käsitteitä, joiden mukaan ihmisiä on arvotettu rodun tai sukupuolen mukaan.

Spesismi aikaansaa, että eläimiä käytetään välineellisesti ja niitä pidetään tavarana, jonka ihminen voi omistaa ja josta pitää saada hyötyä. Uhkana esitetty eläin kuten susi puolestaan nähdään järjettömästi toimivana olentona, jota pitää rangaista, vaikka sen toiminta ei todellisuudessa olisi uhka ihmiselle.

Oikeudet ovat yleismaailmallisia vaatimuksia, jotka voidaan kirjata lakeihin, kuten esimerkiksi oikeus elämään, oikeus lajitoveriin, oikeus fyysiseen koskemattomuuteen, tai oikeus vanhuuteen. Spesismi kieltää nämä oikeudet eläimiltä tai asettaa eri eläinlajit ihmisen päättämään arvojärjestykseen. Muunlajisten olentojen epäoikeudenmukainen kohtelu tulee näkyväksi tunnustamalla, että elämme ihmiskeskeisessä maailmassa, jossa yhteiskuntamalli sallii eläinten eettisesti ja ekologisesti kestämättömän käytön tuotteina; ravintona, tuotantovälineinä, viihdykkeinä ja vaatteina.

Naisten oikeudet ovat parantuneet ja orjuus lakkautettu, ja on toivottavaa että yhteiskuntien kehitys johtaisi myös spesismin vähenemiseen. Hidasta se on, sillä lajiriippumattoman tasa-arvon käsitettä eivät edes valtakunnan asioista päättävät poliitikot näytä tuntevan tehdyn kyselyn mukaan. Jos lajisortoa ei edes tunnisteta, jatkuu eläinten esineellistäminen ja huono kohtelu.

Spesismi on maailman ylivoimaisesti suurin eettinen ongelma, joka ei eroa orjuudesta tai holokaustista – paitsi että kärsiviä ja tuntevia olentoja on miljoonien sijaan miljardeja.

Mukailtu Turun Sanomissa 4.2.2018 julkaistusta artikkelista Taru Konst: Miksi rakastamme pandaa mutta vihaamme sutta

Poju-sonnin tarina

Poju-sonnin tarina

Elämän alku

Vuoden 2018 lokakuussa syntyi Poju, musta sonnivasikka, pieneen vanhaan navettaan Varsinais-Suomessa. Koska navetanpitäjä kasvatti lihakarjaa, sai sonnivasikka olla emonsa kanssa ja juoda sen maitoa, toisin kuin maitotiloilla syntyvät vasikat, jotka heti syntymän jälkeen erotetaan emostaan. Vanhan navetan karsinat olivat kovin ahtaat, ja kevättalvella emo ja Poju erotettiin toisistaan. Koska sonneista ei ole navetanpitäjälle muuta kuin vaivaa, hän soitti kuljetusauton viemään Pojun sonnikasvattamolle, jossa sonnit kasvatetaan lyhyessä ajassa mahdollisimman suuriksi ja nopeasti teurastettaviksi. Poju ei ollut koskaan ollut pois muutaman neliön karsinastaan, ja yllättävä tilanne, kuljettajan kiire, ja hänen käyttämänsä verenhajuinen kuljetusköysi, saivat Pojun vastahankaan eikä se suostunut liikahtamaankaan karsinastaan. Kuljettajan täytyi lähteä, ja Poju jäi edelleen navettaan.

Pelastusyrityksiä

Toukokuun lopulla 2019 navetan kaikki lehmät ja hiehot pääsivät ulos laitumelle, mutta Poju ainoana poikana ei päässyt mukaan, vaan jäi koko kesäksi yksin pimeään synkkään navettaan. Kävin siellä sitä hoitamassa muutaman kerran viikossa, harjasin ja rapsutin, syötin herkkuja, lauloin ja juttelin, koska sydän oli särkyä nuoren energisen laumaeläimen seistessä yksin pimeässä päivästä ja kuukaudesta toiseen. Poju oli kiltti ja arka, olihan sen maailma kovin rajallinen, ja kaikki uusi pelotti, oli kyseessä sitten uusi harja tai radio. Selvästi se aina reagoi mennessäni sen luokse, tunki päänsä kainaloon kuin iso koira, ja nautti kovasti rapsutuksista kiehnäten niin lähellä kuin mahdollista.

Mietin pääni puhki, miten Pojun pelastaisin. Soitin ja lähetin sähköpostia kaikille mahdollisille eläinsuojelutiloille yms. Olin jo luopunut toivosta, kun toinen meistä tämän blogin kirjoittajista, Tarja, kannusti tekemään vielä yhden sydämeenkäyvän Facebook-päivityksen, jossa etsittiin Pojulle kotia. Ilmoituksessa lupasimme kolmen naisen voimin ostaa sonnin luovutettavaksi uudelle omistajalle, jos koti löytyisi. Monenmoista vastausta tuli, tarjousta koiran kaveriksi tai autotallissa pidettäväksi, mutta ei yhtään varteenotettavaa ehdotusta. Luovuin taas toivosta.

Elokuun lopulla tuli puhelu lähikunnasta tilalta, jonka pitäjällä oli kaksi sonnia lemmikkinä. Sain kuulla, että pojille mahtuisi vielä kaverikin. Täynnä epäilyjä kuulustelin soittajaa ja päätin käydä tilalla tutustumassa. Paikka ylitti kaikki toiveemme. Sonneilla oli iso oma laidunalue, oma hyväkuntoinen rakennus jossa yöpyä, vapaus liikkua ulkona ja sisällä milloin halusivat, puita joihin rapsuttaa itseään ja kallioita joilla kiipeillä. Tilanpitäjät osoittautuivat myös eläimistään hyvin huolehtivaksi nuoreksi perheeksi. Innostus täytti mielemme. Jos sittenkin onnistuisimme pelastamaan Pojun elämän!

Uuteen kotiin

Päätös Pojun ostamisesta uuteen kotiin tehtiin. Kotimatkaa varten tarvittiin kahdelle hevoselle tarkoitettu kuljetuskärry, josta poistettiin väliseinä. Kärry peruutettiin takaluukku avoinna navetan ovien eteen, ja sitten alkoi pelätty osuus: miten saada Poju pois karsinastaan, josta se ei ollut koskaan vielä minnekään liikahtanut. Se oli kasvanut niin suureksi, noin 300–400-kiloiseksi, että mahtuminen karsinasta pois mietitytti myös. Omenoilla houkutellen, hitaasti ja varovaisin askelin Poju vähitellen rohkaistui ja työntyi pois karsinasta. Koska olin tutuin henkilö Pojulle, konttasin edellä takaperin omenaämpärin kanssa, ja vähitellen pääsimme kuljetuskärrylle asti. Sinne peruutin itsekin omenoineni, ja kyllähän Poju vihdoin tuli perässä. Äkkiä luukut kiinni ja matkaan kohti uutta kotia!

Matka sujui hyvin, vaikka jännitimme, valtava eläin matkassa, ja jatkuva kaatosade. Perillä odotti suuri aidattu alue katoksineen, kahtia sähkölangoilla jaettuna, vieraat sonnit langan toisella puolen. Avasimme luukut, ja Poju katseli pitkään ulos. Se ei ollut milloinkaan ennen haistanut raitista ilmaa tai nähnyt päivänvaloa, saati tuntenut sadetta tai tuulta. Hyvin varovasti Poju laskeutui alas kuljetuskärryn luiskaa ja lähti varovasti juoksemaan ympäri aitausta. Se juoksi yhä kovempaa ja kovempaa, välillä pukitellen ja hypähdellen täynnä riemua. Nämä olivat sen elämän ensimmäiset juoksuaskeleet koskaan. Sen ilo oli niin käsin kosketeltavaa, että liikutuksen ja ilon kyyneleet valuivat meiltä kaikilta vieressä seuraavilta.

Välillä Poju kävi varovasti haistelemassa aidan viereen ihmettelemään tulleita vieraita sonneja, Urho- ja Lyly-kyyttöjä, kunnes sen piti taas vähän juoksennella. Olimme sopineet, että sonnit pidetään viikon verran erillään, että ne ehtivät tottua toisiinsa, ja ettei nuorille miehille tulisi mitään tappeluita tai arvovaltakiistoja. Täysikasvuiset Urho ja Lyly mylväisivät välillä, järkyttyneen oloisina, kuin ihmetellen mikä on tämä suuri pikimusta olento, joka jo keskenkasvuisena on heitä selvästi suurempi. Tilanne oli kuitenkin kaiken puolin rauhallinen, ja sateen jatkuessa lähdin ajamaan kotiin. Oli pakahduttavan onnellinen olo, me pelastimme tämän yksilön, se saa elää! Viestit ja kuvat Pojusta uudessa kodissaan sinkoilivat puhelimesta muille ’kummitädeille’, jotka taisivat itkeä yhtä lailla onnesta. Maailma on täynnä kärsiviä eläimiä ja tehotuotantotiloja, mutta me olimme pelastaneet konkreettisesti yhden olennon ainutkertaisen elämän, ja sitä tunnetta ei voita mikään.

Muutama tunti myöhemmin

Puhelin kilahti pian kotiin päästyäni. Viesti kuului ”Hän päätti itse mennä äijien sekaan”. Sydäntä kylmäsi. Poju on siis mennyt sähköaidan läpi muiden sonnien puolelle, nyt varmasti tulee tappelu ja verenvuodatus! Saman tien tuli toinen viesti: ”Hyvin menee, kavereita ollaan, ja samasta kupista syödään”. Mukana seurasi sydäntälämmittävä kuva, Poju uusien kavereiden kanssa kylki kyljessä yhdessä omenakulhosta syöden. Siinä tuli väkisinkin päivän toinen itku onnesta: laumaeläimellä on nyt oma lauma, ja ensimmäiset kaverit koskaan!

Syyskuussa 2019

Lähdimme tapaamaan Pojua yhdessä kummitätien kanssa, kun Pojun muutosta uuteen kotiin oli kulunut vajaa kuukausi. Olimme saaneet hyviä kuulumisia kotiutumisesta. Tappeluita sonnien välillä ei ollut tullut missään vaiheessa, kylki kyljessä nukuttiin yöt, ja yhteiselo sujui sopuisasti. Sonnit tulivat yhdessä tervehtimään meitä kun saavuimme paikalle. Poju oli kasvanut, saanut lihaksia koska se sai vihdoin liikuntaa, ja kasvattanut uutta paksua talvikarvaa viettäessään nyt suurimman ajan ulkona. Tuliaisomenat ja pullat kelpasivat hyvin. Pienenä järkytyksenä huomasin sonnien sieraimiin ilmestyneet renkaat. Mielipiteeni muuttui, kun kuulin miksi ja miten näin oli tehty. Jos monisatakiloinen sonni jostakin syystä karkaa vaikkapa keskelle maantietä, ei sitä pysty muutoin siirtämään. Renkaanlaitto oli tapahtunut kuten kuuluukin, eläinlääkärin toimesta ja puudutus- ja kipulääkkeitä käyttäen. Sonnipojat eivät tuntuneet olevan millänsäkään renkaista, vaan vaikuttivat hyvinvoivilta kaikki kolme.

Poju on rodultaan Blonde d’aquitane eli ranskalaista lihakarjarotua. Odotettavissa on, että sen aikuispaino on jopa 1400 kiloa. Pojusta saattaa tulla jonain päivän Suomen suurin sonni, sillä sonnit eivät yleensä saa kasvaa aikuisiksi asti. Pojun lisäksi ei liene montakaan sonnia, jotka saisivat elää poissa eläintuotannon rattaista vailla ’hyötykäyttöä’. Tuulispään eläinsuojelukeskuksessa elää aikuinen Late sekä nuori Konsti, härkiä molemmat, joten nähtäväksi jää kuka pojista kasvaa suurimmaksi. Pojun kodissa on vannottu, että se saa elää lemmikkinä niin kauan kuin elää. Ainoa uhka on loukkaantuminen, sillä jos suuri ja painava eläin katkaisee raajansa vaikkapa liukastuessaan, ei sitä pysty hoitamaan. Tämä välillä murehduttaa, Suomen säät kun ovat mitä ovat, ja Pojulla on kotilaitumellaan vaihtelevat maastot, kallioita ja juurakkoja, jotka saattavat olla talvella jäisiä ja liukkaita. Yritämme olla murehtimatta, sillä riskeistä huolimatta Pojun elämä on nyt monin kerroin rikkaampaa kuin sinällään turvallisessa pienessä karsinassa sisätiloissa. Se selvästi nauttii elämästään, joka ainoa päivä!

Suomi, eläinten hyvinvoinnin peräkylä

Suomi, eläinten hyvinvoinnin peräkylä

Yllättävän sitkeässä elää harhaluulo, että eläinten asiat Suomessa olisivat hyvin. Esimerkiksi turkistarhauksen yhteydessä kuulee usein väitteen, että onhan se hyvä harjoittaa tätä elinkeinoa Suomessa, ulkomailla turkiseläimillä on asiat paljon huonommin. Väite ei pidä paikkaansa. Turkistarhaus on kielletty tai tehty käytännössä kannattamattomaksi lainsäädännön keinoin useissa Euroopan maissa. Viime viikkoina julkisuuteen tulleet kuvat jättimäisiksi ja sairaiksi syötetyistä ketuista suomalaisilta turkistarhoilta näyttävät todellisuuden siitä, miten räikeästi eläinsuojelulakia Suomessa rikotaan. Media on julkaissut näitä kuvia ympäri maailmaa ja Suomi on saanut osakseen runsaasti paheksuntaa jopa Kiinassa. Suomessa asiasta vaietaan, koska pitkään valmisteilla ollutta uutta eläinlakia pyritään saamaan läpi sellaisessa muodossa, että mitään mainittavaa parannusta eläinten oloihin ei saada.

Nykyisen eläinsuojelulain vuodelta 1996 tarkoituksena on ”suojella eläimiä parhaalla mahdollisella tavalla kärsimykseltä, kivulta ja tuskalta. Lain tarkoituksena on myös edistää eläinten hyvinvointia ja hyvää kohtelua.” Silti meillä on sallittua pitää turkiseläintä pienessä verkkohäkissä ilman liikkumista, virikkeitä ja juomavettä, kytkeä lehmä päästään parteen paikoilleen 10 kuukautta vuodesta, pitää sikaa liikkumisen estävässä häkissä puolet elämästään, ja koko elämänsä näkemättä päivänvaloa, kanaa niin että sillä on liikkumatilaa A4-paperiarkin verran, kastroida porsaat tai nupouttaa vasikoiden sarvien alut ilman kivunlievitystä. Räikeimmistäkään eläinsuojelurikoksista harvoin seuraa mainittavia rangaistuksia.

Tutkimuksen mukaan yli 90 % suomalaisista haluaa eläimiä kohdeltavan nykyistä paremmin. Eläimet ovat tietoisia ja tuntevia olentoja, joilla on itseisarvo, ts. niitä ei saa kohdella pelkkinä esineinä. Ihmisellä moraalisena olentona on velvollisuus huolehtia heikoista ja vähempiosaisista, huolimatta kenenkään älykkyysosamäärästä. Miksei siis eläimistä, joista esimerkiksi sika on älykkyydeltään viisivuotiaan lapsen tasolla?

Mitä asialle voi tehdä? Ottaa yhteyttä kansanedustajiin ja vaatia parempaa eläinlakia ja kovempia rangaistuksia eläinsuojelurikkomuksista. Kertoa asiasta omassa lähipiirissä ja sosiaalisessa mediassa. Tehdä tietoisia valintoja omissa kulutustottumuksissa ja välttää eläinperäisiä tuotteita. Ryhtyä vegaaniksi tai kasvissyöjäksi. Tukea eläinsuojelujärjestöjen toimintaa. Lyhyesti, olla se ääni jota eläimillä ei ole.

Mukailtu artikkelista, joka julkaistu Turun Sanomissa 21.9.2017 (FT, KTL Taru Konst: Suomi, eläinten hyvinvoinnin peräkylä) Linkki artikkeliin