Pitkästä aikaa pullaa. Vegaaniset laskiaispullat

Pitkästä aikaa pullaa. Vegaaniset laskiaispullat

Äitini oli naapuruston paras pullanpaistaja. Joka lauantai hän paistoi pellillisiä niin meheviä ja maistuvia voisilmäpullia ja korvapuusteja, etten ole koskaan uskaltanut lähteä kilpailemaan niiden kanssa. Viime vuosina vegaaninen ruokavalio on vielä lisännyt kynnystä. En siis ole leiponut pullaa. Paitsi nyt. Tämä etätyö ja lisääntynyt kotoilu herätti kiinnostuksen. Josko kokeilisin.

Aloitin helpoimmasta, peltipullasta ja etenin vähitellen vaativampiin suorituksiin. Miten uskomattoman maukkaita ja oikealla tavalla kuohkeita ja meheviä pullia voikaan leipoa ilman ainuttakaan eläinperäistä tuotetta. Jaan tässä laskiaispullien ohjeen. Ohjeen pohjana on perinteinen pullataikina. Siitä on jätetty pois turhat kananmuna ja lehmänmaito on korvattu kookosmaidolla ja voin tilalla on rypsiöljy.

 

Laskiaispullat

Taikina

5 dl kookosmaitoa

50 g tuorehiivaa

2 dl sokeria

1 tl suolaa

1,5 rkl kardemummaa

14 dl vehnäjauhoja

1,25 dl rypsiöljyä (myös kookosöljyä olen käyttänyt)

 

Täyte

mantelimassaa

hiukan kauramaitoa

Kauravispiä

vaniljasokeria

sokeria

 

Voiteluun

kauramaitoa tai soijamaidon ja öljyn sekoitusta

 

Koristeluun

mantelilastuja

raesokeria

tomusokeria

 

Pullataikinan valmistus

Lämmitä kookosmaito huoneenlämpöiseksi ja liota siihen hiiva. Lisää sokeri, suola ja kardemumma. Lisää jauhoja koko ajan sekoitellen. Lisää öljy ja vaivaa taikinaa kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista. Tähän menee 5-10 minuuttia. Hyvässä pullataikinassa on oleellista sitko, kannattaa vaivata riittävän kauan.

Jätä taikina kohoamaan 20-30 minuutiksi. Se kohoaa noin kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina kahteen osaa ja leivo kaksi pitkää tankoa. Leikkaa ne haluamasi kokoisiin, yhtäsuuriin osiin. Pyörittele pullat leivinpaperilla vuoratulle pelille ja jätä kohoamaan vedottomaan paikkaan liinan alle.

Sudi pullat kauramaidolla tai öljyn ja soijamaidon sekoituksella ja ripottele päälle mantelilastuja ja raesokeria. Paista 220-asteessa 7-10 minuuttia. Paistoaika riippuu pullien koosta ja uunin tehokkuudesta. Älä paista liian kauan, etteivät pullat kuivu.

Jätä paistuneet pullat jäähtymään.

 

 

Pullien täyttäminen

Leikkaa pullien lakki.

Koverra pullista keskeltä sisusta pois ja sekoita se mantelimassaa. Notkista seosta kauramaidolla ja täytä pullat.

Vatkaa kauravispi melko kiinteäksi vaahdoksi ja lisää sekaan vaniljasokeria ja sokeria maun mukaan. Pursota vaahto pullan päälle ja aseta lakki varovasti paikoilleen.

Kruunaa pullat tomusokerilla.

Ja ei kun nauttimaan. Joko sellaisenaan tai ruotsalaistyyppisesti lämpimän kauramaidon kera lautaselta.

 

Pitkiä pellavia!

 

-tarja

 

 

 

 

 

 

 

 

Kostaako luonto? Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten läpi

Kostaako luonto? Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten läpi

 

Nyt kolahti! Hyvän ystäväni suosittelema loistava kirja; Olga Tokarczukin vahvatunnelmainen ja riemastuttava ekotrilleri Aja aurasi vainajain luitten yli (2009). Etätyöt ovat tänä talvena mahdollistaneet maalla asumisen ja useampana aamuna linnuille lisää syötävää viedessäni olen ihastellut ruokintapaikalla peuran jälkiä. Tämä maalla eristyksissä vietetty outo aika saa eläytymään ja pitkälti samaistumaan Tokarczukin päähenkilön, miltei erakoituneen, myöhemmässä keski-iässä olevan eläinten- ja luonnonoikeuksia puolustavan, astrologiaa harrastavan entisen siltainsinöörin elämään ja ajatuksiin.

Tarinan alussa salametsästystä harjoittanut naapuri löytyy kuolleena tukehduttuaan metsästämänsä kauriin luuhun. Muitakin eläimiä kaltoinkohdelleita kyläläisiä alkaa kadota ja kuolla. Murhapaikoilta löytyy kauriinjälkiä. Onko kysymys luonnon kostosta? Vai onko asialla sarjamurhaaja?

 

” Kukaan ei kiinnitä huomiota vanhoihin naisiin, joita häärii joka paikassa muovikasseineen.”

 

On piristävää, että dekkarimaisen kirjan päähenkilö on vanheneva eläinoikeusaktivisti, pienessä kylässä omillaan elävä ja omalakisesti toimiva nainen. Hänet esitellään vahvana, rohkeana, hiljaisena ja määrätietoisena toimijana. Eläinoikeusnäkökulman lisäksi tuo vanhenevan naisen kuvaus aktiivisena, ajassa kiinniolevana toimijana vaikutti. Useinhan vanhenevat naiset nähdään harmittomina ja hampaattomina.

 

”Juuri kylmää ironiaa inhoan ihmisissä eniten. Se on pelkurillinen elämänasenne: kaiken saattaa tehdä naurunalaiseksi ja alentaa samalla kun itse ei ota vastuuta mistään, ei sitoudu mihinkään. Vähän kuin impotentti, joka ei itse pysty nauttimaan, mutta tekee kaikkensa pilatakseen muidenkin nautinnon.”

 

Kuuntelin kirja äänikirjana. Erja Mannon ääni ja lukutyyli sopii täydellisesti kirjan erityislaatuiseen vangitsevaan tunnelmaan, jossa dekkarimaisuus yhdistyy lyyriseen, koomiseen ja mystiseen. Kirja on kannanotto hiljaisten mutta rohkeiden puolesta. Se on vankka kannanotto sekä eläinten- että luonnonpuolesta. Tokarczuk haastaa pohtimaan mikä on oikein ja kenelle. Ja kuka on järjissään. Kirja saattaa haastaa miettimään myös omaa maailmankuvaa ja arvoja.

Olga Tokarczuk (s.1962) on opiskellut psykologiaa Varsovan yliopistossa ja hän toimi psykologian ennen kirjailijanuraansa. Häntä pidetään yhtenä tärkeimmistä puolalaisista nykykirjailijoista. Arvostukseni vegaaniksi tiedettyä kirjailijaa kohtaan kasvoi entisestään kuultuani sisäpiirihuhun, että saatuaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon 2018, Tokarczuk, joka oli istutettu Nobel-illallisilla kuningas Kaarle Kustaan viereen, käytti illan puhumalla kuninkaalle metsästyksestä ja sen järjettömyydestä.

 

”Nyt tajusin, miksi passitorneja, jotka muuten muistuttavat keskitysleirien vartiotorneja, kutsutaan täälläpäin saarnastuoleiksi. Saarnastuolista ihminen asettuu toisten olentojen yläpuolelle ja antaa itselleen oikeuden päättää niiden elämästä ja kuolemasta.”

 

Peuran jälkiä

Kirjan kuunneltuani metsäkävelyillä vastaan tulevat passitornit aiheuttavat yhä enemmän tympeyden ja jopa halveksunnan tunteita.

Tarja

Cashewpähkinä, Wau!

Cashewpähkinä, Wau!

Cashewpähkinätahna pastakastikkeeseen, leivänpäälle, keittoihin

Cashewpähkinä, joka ei oikeastaan ole lainkaan pähkinä vaan muinaispuun siemen, sisältää runsaasti antioksidantteja, B-ryhmän vitamiineja ja mineraaleja. Proteiinipitoiset cashewpähkinät sisältävät myös omega-3 rasvahappoja. Niiden terveellisyys on melko samankaltainen kuin muillakin pähkinöillä.

Cashewpähkinöitä on mukava napostella sellaisenaan tai lisätä salaatteihin ja niistä valmistetut juustot ovat tuttuja mutta pähkinöistähän voi tehdä vaikka mitä. Pastaruokien rakastajana kokeilin miten cashewtahna sopii pastakastikkeeksi. Hyvin sopii.

 

Cashewtahna pastakastikkeeksi

2 dl Cashew pähkinöitä

1 dl vettä

2 valkosipulinkynttä

2 rkl ravintohiivahiutaleita

1/2  tl suolaa, maun mukaan

1/1 tl mustapippuria

1/2 sitruunan puristettu mehu

(1 tuubi tomaattipyrettä)

(haluamiasi lisukkeita)

 

Liota pähkinöitä vedessä (1 dl) yön yli.

Laita kaikki ainekset, pähkinät liotusvesineen, joko tehosekoittimeen tai kulhoon, jos käytät mielummin sauvasekoitinta. Sekoita tasaiseksi tahnaksi. Kastike on valmis.

Keitä pasta ja sekoita tahna sen kanssa. Halutessasi voit lisätä joukkoon lisukkeita. Paahdetut tofukuutiot tai höyrytetty parsakaali sopivat esimerkiksi mainiosti miedon makunsa vuoksi. Jos haluat tomaattipastan, lisää tahnan joukkoon tomaattipyrettä.

Tahnoja voi käyttää myös sellaisenaan leivänpäällisenä tai lisätä sosekeittoihin antamaan täyteläisyyttä. Tahna säilyy jääkapissa suljetussa astiassa muutaman päivän.

Tosi helppoa! Ja melko terveellistäkin.

-tarja

 

 

Kissakriisi

Kissakriisi

Voiko olla mitään suloisempaa kuin kissanpennut. Ei voi. Meille muutti pariviikkoa sitten kaksi maailman suloisinta arkaa pikkukisua, Otto ja Helmi. He tulivat Hämeenlinnalaisesta Kissakoti Kattilasta. Otto ja Helmi pelastettiin emonsa ja kahden sisaruksensa kanssa maatilalta, melko karuista olosuhteista, sinne tehdyn eläinsuojelutarkastuksen yhteydessä.

 

Suomessa ei ole villikissoja. On ihmisen hylkäämiä kissoja ja niiden jälkeläisiä.

 

Vapaana elävät leikkaamattomat ja hallitsemattomasti lisääntyvät kissat ovat iso ongelma. Kissa voi saada jopa neljä poikuetta vuodessa ja osa ulos syntyneistä pennuista selviää ja synnyttää lisää pentuja. Lauma saattaa kasvaa hyvin nopeasti hallitsemattoman suureksi populaatioksi.

Melko yleinen ajatus on, että vapaa kissa on onnellinen. Ainahan maalla on ollut kissoja vapaana. Kissa ei kuitenkaan pärjää omillaan luonnossa. Kissojen heitteillejätöt aiheuttavat valtavaa kärsimystä. Vapaana eläessään kissat kärsivät usein nälästä, sairauksista ja stressistä. Villiintyneissä kissalaumoissa eli kissapopulaatioissa saattaa olla sisäsiittoisia, kehityshäiriöisiä,  parantumattomasti sairaita ja nälkiintyneitä pentuja. Näiden kissojen kohtalo on armoton. Osa terveistäkin kuolee pakkasten tultua kylmyyteen ja nälkään. Tai peto vie. Tai ilkeä ihminen pahoinpitelee.

 

Kissojen arvostus on moniin muihin lemmikkieläimiin verrattuna erittäin huono. Kuka tahansa saa kissan helposti. Ja yhtä helppo kissa tuntuu olevan myös hylätä. Jos navetan hiirikissan vie kettu, otetaan uusi sen kummemmin asiasta melua pitämättä mutta jos susi syö koiran, siitä kirjoitetaan lehdissä. Kissaa pidetään helppona lemmikkinä jolla on yhdeksän henkeä eli se pärjää omillaan ilman hoitoa ja huolenpitoa. Koiria tai hevosia ei jätetä ulos pärjäämään omillaan.

 

Vuosittain Suomessa hylätään noin 20 000 kissaa

 

Niistä osa saadaan eläinsuojeluyhdistysten ja muiden alan toimijoiden avustuksella pelastettua. Yhdistyksissä toimii valtava vapaaehtoisten joukko. Vapaaehtoiset käyvät loukuttamassa kissoja ja toimittavat ne turvaan löytöeläinkoteihin.

Löytöeläinkodeissa kissat hoidetaan, mikäli vain mahdollista, kuntoon. Heidät madotetaa, rokotetaan ja sirutetaan. Jos kyseessä on arka tai jo villiintyneempi yksilö, löytöeläinkodeissa aloitetaan kesyttäminen eli ihmiseen ja ihmisen käsittelyyn totuttaminen. Päämääränä on löytää jokaiselle kissalle oma, loppuelämänkoti. On tärkeää, että kotiehdokkaat arvioidaan tarkoin.

Koronakaranteeni on aiheuttanut ennennäkemättömän lemmikkibuumin. Eläinsuojeluyhdistyksille on tullut valtava määrä hakemuksia. Lemmikin hankintaan ei pitäisi ryhtyä harkitsematta asiaa tarkasti. Eläimen omistaminen merkitsee suurta vastuuta. Lemmikkiin ja sen hoitoon on sitouduttava koko lemmikin eliniäksi. Kissat elävät 15-20 vuotta ja niistä on huolehdittava myös koronatilanteen helpotuttua ja vaikka oma eläntilanne muuttuisi. On varauduttava myös kustannuksiin, joita kissasta sen elinaikana tulee.

 

Suomen eläinsuojelu SEYllä on meneillään Kissakriisi-kampanja

 

SEY:n sivuilla voi allekirjoittaa vetoomuksen kissakriisin ratkaisemiseksi lainsäädännönkeinoin. Vetoomuksessa vaaditaan kaikkien kissojen tunnistusmerkintää ja omistajatietojen rekisteröintiä, kaikkien vapaana ulkoilevien kissojen leikkauttamista ja lemmikkieläinten rajoittamattoman lisääntymisen säätämistä lainvastaiseksi. Sivuilla voi myös tehdä lahjoituksen, jolla autetaan kissakriisin ratkaisemisessa. SEY.n sivuille pääset tästä: https://sey.fi/kissakriisi/

Kun katson noita kahta pientä kissanpoikasta, jotka Kissakoti Kattilan toimesta saatiin pelastettua, en voi samalla olla ajattelematta niitä lukemattomia muita, jotka elävät juuri nyt ulkona kylmissään, nälissään ja peloissaan. Millainen elämä niillä on edessään.

 

Jokaisen populaatiokissankin elämä on ainutkertainen. Villiintyneet kissat ovat ihmisen aikaansaannosta, joko ihmisen hylkäämiä tai ihmisen hylkäämien kissojen jälkeläisiä. Vastuu kissakriisistä on ihmisellä.

tarja

Helpot ja hyvät omenaviinerit

Helpot ja hyvät omenaviinerit

Jokasyksyinen laiskanleipurin suosikkini on omenaviinerit. Tämä helppo ja nopea kahvileipä pelastaa myös vieraiden yllättäessä. Jos pakastimessa on lehtitaikinaa ja kulhossa muutama omena, saat alle puolessa tunnissa maistuvat tarjoilut.

 

Omenaviinerit

8 kpl

4 pientä lehtitaikinalevyä, Myllynparas torttutaikinalevy on vegaaninen

4 omenaa

kasvisrasvalevitettä, Keiju laktoositon kasvisrasvalevite 70% on vegaaninen

sokeria, käytän useimmiten ruokosokeria.

siirappia, esimerkiksi raparperisiirappi sopii mainiosti

tomusokeria

 

Tarjoiluun

jäätelöä tai vaniljakastiketta,

jäätelöistä suosikkini on Choice pehmeä vanilja ja vaniljakastikkeista vaahtoutuvaa Aito kaura vaniljakastike

 

 

Ota lehtitainalevyt sulamaan ja laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.

Puolita omenat ja poista siemenkodat. Viipaloi omenat ohuiksi siivuiksi.

Puolita lehtitaikinalevyt neliöiksi ja laita viipaloidut omenanpuolikkaat niiden päälle. Viinerin reuna kohoaa paremmin, jos leikkaat taikinalevyyn noin sentin levyisen reunuksen.

Sipaise nokare kasvisrasvalevitettä omenan päälle ja ripottele reilusti sokeria päälle.

Paista noin 15 – 20 minuuttia, kunnes viineri on saanut kaunista kullanruskeaa väriä pintaansa ja taikina on paistunut lehteväksi.

Lorauta päälle siirappia, sirottele tomusokeria ja tarjoile jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa.

Viinereitä kannattaa paistaa aina se määrä, jonka kerralla ajattelee syövänsä, sillä uunilämpinä ne tietenkin ovat herkullisimmillaan.

Omenalaji vaikuttaa sekä viinerien ulkonäköön että makuun. Punakuorisista ompuista tulee kauniimpia  ja vihreät kirpeät tai happamat omenat antavat makuun enemmän luonnetta. Päärynäviinerit onnistuvat myös samalla ohjeella.

-tarja

 

 

Klassinen italialainen tomaatti-basilika pasta

Klassinen italialainen tomaatti-basilika pasta

Meidän tomaattiviljelmillämme alkaa olla huippuhetket käsillä. Klassinen italialainen tomaatti-basilikaa pasta on ihan parasta mitä pienistä kirsikkatomaateista voi tehdä. Lisään siihen basilikan lisäksi reippaasti tuoretta mäkimeiramia eli oreganoa. Sitä nimittäin riittää, ei olla turhaan kitketty kun näyttää olevan perhosten suosikki kukka.

 

 

Tomaattikastike

– reilu puoli litraa pieniä tomaatteja

– kourallinen valkosipulin kynsiä

– nippu tuoretta basilikaa

– tuoretta mäkimeiramia (oreganoa)

– 1/2 dl paistamiseen tarkoitettua oliiviöljyä

– 1/2 dl ravintohiivahiutaleita

– suolaa ja mustapippuria

 

Kuori ja siivuta valkosipulinkynnet. Halkaise isoimmat tomaatit mutta jätä pienet kokonaisiksi. Halkaistuista irtoaa mahtavasti makua paistoöljyyn ja pienet kypsyvät sellaisenaan. Silppua basilika ja oregano.

Kaada paistinpannulle oliivioljy, anna kuumeta ihan hetki ja lisää valkosipulit. Anna valkosipulin saada vähän väriä ja lisää sitten tomaatit ja yrttisilppu pannulle. Pyörittele aineksia melko miedolla lämmöllä niin että tomaatit kypsyvät ja halkaistuista alkaa irrota nestettä oliiviöljyn sekaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Nostele keitetty pasta pannulle ja pyörittele tomaattikastikkeessa. Lisää sekaan vielä ravintohiivahiutaleet.

Jokaiseen annokseen voi vielä pyöräyttää tuoreet mustapippurit ja vuolla muutaman lastun vegaanista parmesaania. Sadonkorjuu on maukasta aikaa!

Kati

 

 

Ihan paras ja kaunein leipä.

Ihan paras ja kaunein leipä.

Vapaapäivän aamut kruunaa itseleivottu leipä. Olen vuosien varrella kokeillut monenlaisia. Keväällä vastaan tuli useammassakin paikassa valtavan hienoja kuvia koristellusta focaccioista. Ihastuin täysin. Kesällä löysin tämän kukkafocaccian ohjeen. Leipä on koostumukseltaan ja maultaan makuuni täydellinen. Ja idea leivän koristelusta on hauska. On tosi kiva keksiä ja keräillä jokaisen leivän päälle uudenlaiset koristeet ja ihastella joukolla paistuneen leivän ulkonäköä.

Foccacia on perinteinen kuohkea ja pehmeä, muutaman sentin paksuinen leipä. Tämän leivän valmistus aloitetaan jo edellisenä iltana ja aamullakin menee kolmisen tuntia, ennenkuin leipä on valmis. Sen rapea kuori ja sisältä mehevä koostumus on kuitenkin sen odottamiseen arvoista. Ja sen kauneus.

 

 

Kukkafocaccia

 

Taikinaan

7 dl vehnäjauhoja

1 pussi kuivahiivaa

1 tl sokeria

2 tl suolaa

4 dl vettä

1 rkl oliiviöljyä

koristeluun mitä tahansa syötäviä kasveja.

vuoan voiteluun oliiviöljyä

merisuolakiteitä

 

Työvaiheet

Sekoita vehnäjauhot ja suola.

Sekoita kädenlämpöistä hiukan lämpimämmän veden joukkoon kuivahiiva, sokeri ja hyppysellinen jauhoja. Anna hiivan herätä hetki.

Kaada vesi jauhojen joukkoon kokoajan sekoittaen. Lopuksi lisää oliiviöljy. Taikina on melko löysää.

Jätä taikina seisomaan kulhoon puoleksi tunniksi ja sitten sekoita uudelleen.

Peitä kulho kelmulla ja nosta jääkappiin yöksi.

Ota kulho jääkaapista ja taittele taikina samoin, kun taittaisi kirjekuoren. Oliiviöly käsissä helpottaa taittelua.

Voitele paistovuoka oliiviöljyllä ja kumoa taikina vuokaan. Painele taikinaa hellävaroen kohti vuoan reunoja.

Peitä taikina leivinliinalla tai kelmulla ja jätä kohoamaan huoneenlämpöön 2-3 tunniksi tai siihen saakka, että taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi.

Valmistele koristeet.

Koristele leipä. Painele koristeet kokonaan leipätaikinaan, sillä varsinkin ohuemmat lehdet ja kukkaset palavat, jos ne jäävät yhtään irti taikinasta.

Paista 220 asteisessa uunissa noin 25 minuuttia. Leipä on kypsä kun se on saanut kauniin kellanrusken pinnan.  Paistoaika vaihtelee hiukan leivän paksuuden mukaan.

Lorauta uunikuuman focaccian päälle oliiviöljyä ja merisuolakiteitä ja irrota leipä vuoasta ritilälle jäähtymään.

 

Olen käyttänyt koristeina ohueksi siivutettua ilmasipulia, ohuita tomaatinsiivuja, ruohosipulia, ilmasipulinvarsia pilkottuina, saksankirvelinlehtiä, timjamia, mesiangervonkukkia, horsmankukkia, poimulehteä ja mäkimeiramin oksia. Vain mielikuvitus on rajana.

Paistamiseen käytän irtopohjavuokaa 23cm x 23cm. Ensimmäisen leivän paistoin lasivuoassa ja sen irrottaminen ei ollut helppoa.

Vastapaistettu focaccia maistuu sellaisenaan. Se sopii mainiosti myös salaatin tai keiton kanssa tarjottavaksi

Ohje on alunperin leipuri Kaisa Johanssonin kehittämä ja löysin sen soppa365.fi sivustolta. Olen muokannut sitä hiukan.

 

Tarja

 

Hortoilua ja horsmajuomaa

Hortoilua ja horsmajuomaa

Aloin hortoilla oikeastaan vahingossa. Olin perustanut melko suuren puutarhan ja joka vuosi harmittelin kukkapenkeissä ja muuallakin kasvavaa rikkaruohoviidakkoa. Tuntui, että joka paikasta puski nokkosta, vuohenputkea ja voikukkaa. Pari vuotta taistelin niitä vastaan kiihkeästi kitkemällä. Olin häviöllä. Päätin muuttaa taktiikkaa: syön ne kaikki.

Tämä näkökulmanmuutos muutti koko asenteeni villinä kasvavia, perinteisesti ei niin arvostettuja kasveja kohtaan. Aloin nähdä ne sitkeinä  ja kiinnostavina kasveina, jotka ovat itse saaneet valita kasvupaikkansa ja joita pihallani kasvaa ilman, että teen mitään. Siitä lähti hortoilu. Tutkin kasvikirjoja ja perinnetietoa rohtoyrteistä. Selailin villiyrttireseptejä. Ja testailin kaikenlaista.

En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut vihannesten tai juuresten viljelystä. Suorat porkkana tai punajuuririvit eivät ole olleet sydäntäni lähellä. On hauskempaa kuljeksia ja etsiä mitä luonto ilmaiseksi, pelkän keräämisen vaivalla antaa. Hortoilu laajentaja sienestyksen ja marjanpoiminnan perinnettä. Villivihannekset ovat metsien sieni- ja marjasadon kaltaista lähiruokaa parhaimmillaan.

Hyvää perustietoa villiyrteistä ja niiden keräämisestä löytyy tästä artikkelista: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/05/10/villiyrtit-pihapiirin-vihreat-voimavihannekset

 

Ei ihmisen välttämättä tarvitse edes omalla pikku palstallaan hallita kaikkea

 

Viliiyrttien arvostus on laajentanut ajatustani muustakin puutarhanhoidosta. Kaikki ei ole vain ihmistä varten. Kohtuullisuus on puutarhan hyödyntämisessäkin hyvä periaate. Osan pihasta voi jättää kokonaan luonnontilaan ja antaa pörriäisten, kuoriaisten ja muiden pikku eläinten elellä vapaasti. Vähän villiintyneessä puutarhassa löytyy linnuillekin helpommin pesäpaikkoja. Eikä kaikkia perennapenkkeihin itsekseen kasvaneita kasveja pois tarvitse nyppiä pois. Sinnehän ne mahtuvat, kunhan eivät tuhahduta alkuperäisasukkaita. Monimuotoisuus ja luonnonmukaisuus lisääntyvät.

Kohtuullisuutta voi noudattaa myös marjojen ja hedelmien poiminnassa. Marjapensaista tarvitse välttämättä rohmuta marjoja kuin sen verran mitä tarvitsee, loput voi jättää rastaille ja muille linnuille. Samoin kirsikat voi syödä se joka ehtii. Ja omenasadosta voi ottaa vain osan ja loput jättää vaikka peuroille.

 

Jos jokainen ottaa vain sen mitä tarvitsee niin kaikille riittää

 

 

Nyt kukkivat horsmat

Alkukeväästä nuoria horsmanversoja voi käyttää parsan tapaan. Kukista olen valmistanut kauniin väristä juomaa. Horsmassa on aika mieto maku, mutta väri on niin upea, että teen sitä lähinnä sen takia.

 

Horsmajuoma

1 l horsmankukkia

2 l vettä

1 limen kuori ja mehu

2-3 dl sokeria

1 tl sitruunahappoa

Kerää tuoreita, mahdollisimman voimakkaanvärisiä horsmankukkia puhtaalta paikalta. Älä ota vihreitä osia, niissä on kitkerä maku. Puhaltele mahdolliset pikkuötökat jo keräysvaiheessa. Huuhtele kukat ja laita ne lämmönkestävään astiaan limen kuorien ja mehun kanssa. Kaada päälle lähes kiehuva vesi. Anna seistä kannen alla yön yli . Siivilöi mehu kattilaan ja kuumenna sekoitellen. Lisää samalla sokeri ja sitruunahappo. Pullota ja jäähdytä.

 

Pitkin kesää keitetyt erilaiset hillot ja siirapit sekä kuivatut yrtit ilahduttavat koko talven. On mahtavaa levittää vohveleiden päälle männynkäpy- tai kuusenkerkkäsiirappia joulunaikaan tai lusikoida ruusunterälehtihilloa jäätelönpäälle tammikuussa. Samoin vaikkapa kuivatut nokkosenlehdet  leipätaikinassa tai villiyrteistä valmistettu yrttisuola muistuttavat kesästä. Luonnon elinvoimaa, meille ilmaiseksi annettu.

 

Tarja

 

 

 

 

 

Mesiangervojäätelö

Mesiangervojäätelö

Lomalla on kiva kokkailla ja kokeilla kaikenlaista. Olen hiukan hurahtanut hortoiluun eli villiyrttien keräilyyn ja käyttöön. Mesiangervoa käytän sekä teenä että siirapin raaka-aineena. Mesiangervon kukista ja kukkanupuista tehtyä teetä on käytetty lieventämään flunssan ja reumatismin oireita sekä päänsärkyä. Kukat sisältävät salisyylihappoa ja sen johdannaisia. Jos olet niille allerginen, mesiangervo ei sovi sinulle. Itse käytän mesiangervoa sen maun vuoksi. Mesiangervosiirappi sopii sellaisenaan esimerkiksi vohveleiden tai jäätelön päälle. Nyt maustoin sillä koko jäätelön.

Tälla ohjeella jäätelöstä tulee kuohkeaa ilman, että sitä täytyisi sekoitella pakastaminen aikana.

 

Mesiangervosiirappi

(valmista siirappia 5dl)

  • 1 litra mesiangervon kukintoja
  • 1 litra vettä
  • 3 – 4 dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria

Kerää mesiangervon kukinnot aurinkoisena päivänä. Poimi vain vasta-auenneita kukkia. Nuppujakin voi olla mukana. Mesiangervon kukinnoissa saattaa olla pieniä öttiäisiä. Ne saa puhaltelemalla jäämään pihalle.

Laita huuhdotut kukkatertut veteen kattilaan ja keitä niitä n. 20 min. Siivilöi kukat pois ja lisää sokeri. Keitä noin tunti välillä sekoitellen. Mitä enemmän sokeria ja mitä pidempi keittoaika, sitä paksumpaa siirapista tulee.

Kaada siirappi puhtaisiin, tiiviskantisiin lasipurkkeihin. Säilytä kylmässä.

 

Vegaaninen mesiangervojäätelö

( noin litra jäätelöä)

  • 1 dl kikherneiden lientä eli aquafabaa
  • 1 dl sokeria
  • 1,5 dl kauravispiä
  • 1 tl vaniljasokeria
  • 1 dl mesiangervosiirappia

Vaahdota aquafabaa pari minuuttia ja lisää sokeri. Jatka vaahdottamista kunnes vaahto on kovaa, viitisen minuuttia. Aivan kun tekisit marenkia.

Vaahdota kauravispi toisessa kulhossa. Lisää siihen vaniljasokeri. Yhdistä vaahdot varovasti. Sekoita joukkoon mesiangervosiirappia kevyesti sekoittaen.

Kaada vaahto leivinpaperilla vuorattuun, pakastimessa jäähdytettyyn vuokaan. Lorauta siirapista muutama juova koristeeksi jäätelön päälle. Koristele haluamallasi tavalla. Vuolin vegaanista suklaata lastuiksi ja ripottelin muutaman kuivatun puolukan antamaan väriä.

Laita jäätelö pakastimeen. Astia kannatta peittää esim. muovikelmulla ettei jäätelö ota hajuja muista tuotteista. Anna pakastua yön yli.

Jäätelöön tulee aika mukava koostumus. Ei tarvitse sekoitella välillä eikä jämähdä kivikovaksi. Jäätelö kannattaa ottaa huoneenlämpöön muutama minuutti ennen tarjoilua.


Jäätelön voi tehdä myös pieniin annosvuokiin. Maustamiseen voi käyttää mitä tahansa siirappeja. Kokeilin ruusunterälehtisiirappia, toimi myös hyvin.

 

Tarja

Ärsyttävän ärsyyntyvä vegaani

Ärsyttävän ärsyyntyvä vegaani

Kun minusta tuli vegaani, ajattelin hetken, että nyt maailma muuttui.

 

Kuvittelin,että nyt viimein maailmassa eläinten oikeudet toteutuvat. Jos minä tajusin ryhtyä eläinoikeussyistä vegaaniksi ja alkaa aktiivisesti puolustamaan eläinoikeuksia luulin, että sen tekevät kaikki muutkin. Pystyin hetkeksi rakentamaan itselleni vegaanikuplan. Se oli helppoa ja turvallista. Tutustuin samanmielisiin ja poistin somesta kaikki toisinajattelijat ja omat feedit täyttyivät postauksista joista oli kiva tykätä. Muu maailma sulkeutui pois ja mieli ei pahoittunut. Pian kuitenkin huomasin, että olen arvoineni marginaalissa.

Halusin huutaa koko maailmalle: Älkää hyvät ihmiset syökö lihaa! Ettekö tiedä mistä maito tulee! Ettekö ymmärrä mikä ristiriita on lemmikkikoira paijauksella ja kinkun syömisellä! Tuli valtava tarve kertoa eläinoikeuksista ja tuoda niiden puutteet mahdollisimman monen ihmisen tietoisuuteen. Halusin kertoa, kaiken eläinteollisuuden julmuuksista. Mutta en tiennyt miten ja missä tilanteessa. Mikä on oikea tapa keskustella eläinoikeuksista ja vegaanisesta elämäntavasta kun tuntuu, että pelkkä vegaani-sana aiheuttaa ärtymystä ja torjuntaa? Miten keskustella niin, ettei nosta itseään tekopyhäksi ja anna kuvaa, että itse on täydellinen ja jotenkin parempi. Kukaanhan meistä ei tälläkään saralla ole täydellinen, vaikka miten yrittäisi.

 

100% vegaaninen elämä ei tässä yhteiskunnassa ole mahdollista.

Mutta yrittää voi 100%sti

 

Saarnaaminen ja syyttely ei tehoa. Eikä toisten ihmisten kyttäämisessä ja vahtimisessa ole mitään järkeä. Mutta miten olla syyllistämättä ja syyllistymättä, jos kyseessä on eläinten henki ja elämä. Tosiasioilta ei tarvitse ketään suojella. Esimerkiksi siltä, että Suomessakin tuotantoeläinten olosuhteissa on valtavasti korjattavaa eikä tuotantoeläinteollisuus meilläkään ole kestävää. Ja siltä, että jokainen luontokappale syntyy tänne elääkseen omaa elämäänsä, ei olemaan kenenkään toisen ruoka tai viihdyke.

Monet eläinaktivistit jakavat pysäyttäviä kuvia kärsivistä eläimistä tuotantotiloilta, eläinkuljetuksista ja teurastamoilta. En ole varma tehoaako se, jopa traumapornoksi kutsuttava kuvasto. Sillä kuvastolla saa järkytettyä mutta useimmiten se ei johda tekoihin, pikemminkin torjuntaan. Ja kun hetkellinen järkytys kuvaston äärellä on ohi, elämä jatkuu kuten ennenkin. Järkytys ei useimmiten yhdistys grillattavaa pihvin tai kermakakkuun.

 

Merkittävin aihe on ruoka

 

Olen miettinyt tapoja ja tilanteita, joissa voin aloittaa keskustelun positiivisessa hengessä ja niin, että sanoma olisi helppo vastaanottaa. Helpoin on vegaanisen ruoan tarjoaminen. Kun kutsuu ystäviä syömään ja tarjoilee herkullisen ja yllätyksellisen vegaani-illallisen, on ilosanomaa helppo jakaa. Samoin työpaikalla vegaanisesta nimipäiväkahvitarjoiluista saa mukavan alun laajemmallekin eläinoikeuskeskustelulle. Ja kun jokaisessa kahvilassa, ravintolassa ja muussa syötävää tarjoavassa paikassa jaksaa sinnikkäästi kysyä vegaanivaihtoehtoja perään, leviää ajatus sitäkin kautta.

On hämmästyttävää miten paljon pelkkä vegaaniuden mainitseminen ärsyttää. Toisaalta ajatellaan, että jokaisella on oikeus syödä mitä haluaa mutta jo pelkkä tieto siitä, että pöydässä istuu vegaani, saa aikaan reaktioita. Monet lihansyöjät kokevat selvästi syyllisyyttä ja kommentoivat aggressiivisestikin vegaanien ruokavaliota. Vegaanin ei tarvitse edes sanoa aiheesta mitään. Ainoastaan kieltäytyä eläinperäisistä tuotteista.

 

Veganismissa on kyse arvoista, ei pelkästään ruokavaliosta

 

Oikean tiedon jakaminen on tärkeää. Tieto siitä millaista eläinteollisuus Suomessakin tänä päivänä on. Millaista on tuotantoeläinten elämä. Miten niiden lajityypillinen käyttäytyminen estetään, miten ne pakkosiemennetään, miten jälkeläiset viedään äideiltään ja miten lyhyt elämä väkivaltaisesti lopetetaan. Tiedon perille saaminen on vaikeaa, kun täytyy kamppailla mainonnan ja muun eläintaloutta puolustavan, puolueellisen tiedon kanssa. Ja täytyy löytää se oikea tilanne, jossa keskustelun ja tietonjakamisen aloittaa. Onneksi toivoa on. Lihankulutus on Suomessa kääntynyt laskuun ensimmäistä kertaa sitten 1990-luvun lamavuosien ja nuorten keskuskuudessa puhutaan vege-buumista.

Eläintenturvakodeista on kiva kertoa. Niistä, joihin muutamat tuotantoeläinyksilöt ovat onnekkaasti päässeet. Niissä eläimet nähdään yksilöinä, niiden persoonallisuudet saavat tilaa ja ne saavat elää elämäänsä niin lajityypilisesti kun se vankeudessa on mahdollista. On koskettavaa kuulla niiden pelastustarinoita. Yksilöitä kohtaan on helppo tuntea empatiaa. Eläinten turvakoteja ovat mm. Somerolla sijaitseva Tuulispää https://tuulispaa.org/ Ja Porvoossa Saparomäki https://saparomaki.fi/. 

Muitakin eläintilojen, joissa eläimet saavat elää lajityypillistä elämää on. Vihdissä sijaitseva Tiluksilla https://www.facebook.com/tiluksilla/eläintila on yksi sellainen. Siellä elää 69 eläinyksilöä sulassa sovussa loppuelämänkodissaan. Joistakin niistä on tullut jo somejulkkiksia. Kuvassa niistä kaksi, siat Ilona ja Antero.

 

Näihin tiloihin tutustumista voi suositella ja niissä vierailuun kannustaa. Nämä onnelliset eläimet antavat kasvot niille miljoonille muille, jotka elävät eläinteollisuudessa. Uskon, että jokainen, joka on edes kerran käynyt tuollaisella tilalla ja nähnyt onnellisia, rauhallisia ja omia juttujaan puuhaavia eläimiä, muuttaa vääjäämättään käsitystään siasta, lampaasta, kanasta ja lehmästä. Ehkä ne herättävät laajemminkin ajattelemaan eläimiä elämään syntyneinä itseisarvoisina yksilöinä, ei ruokana, raaka-aineena, kiloina eikä euroina. Ja seuraavan kerran kaupassa edes pysähtyy harkitsemaan ennen eläintuotteen ostamista.

Poju-sonni on yksi tällainen tuotantoeläintilalta pelastettu yksilö, joka elää täyttä elämää loppuelämänkodissaan. Tästä voit lukea Pojun tarinan, jos se ei vielä ole tuttu:

Poju-sonnilla on oikeus elämään

 

Ilmasto ja terveys ovat aiheita, jotka kiinnostavat monia. Niissäkin keskusteluissa on helppo ottaa eläintuotanto ja sen ongelmat esiin. Voi aloittaa eläintuotannon saastuttavuudesta ja eläintuotannon vaatimasta valtavasta peltopinta-alasta tai vegaaniruoan terveellisyydestä. Moni on yllättynyt tiedosta, että vegaaniruoasta ei esimerkiksi palmu- ja kookosrasvaa lukuunottamatta saa lainkaan kolesterolia. Siitä voikin sitten jatkaa eettisiin eläinoikeuskysymyksiin.

Välillä tympii ja raivostuttaa. Itkettää ja oksettaa. Ei jaksaisi enää tuhannetta kertaa keskustella aiheesta: Kasvisruoasta ei saa proteiinia tai jos meillä lopetetaan turkistarhaus se siirtyy Kiinaan. Tai ei se lehmä muuta tee kun nukkuu ja märehtii, ei se mitään huomaa jos sen vasikka viedään. Vaikka olisi kuinka kyllästynyt toistamaan samoja asioita ja tekisi välillä mieli palata omaan kuplaan, on tärkeää pitää keskustelua yllä ja levittää tietoa, sillä vegaanit ja eläinaktivistit eivät kuitenkaan, ainakaan vielä, pysty yksinään maailmaa pelastamaan. Eivätkä edes kaikkia eläimiä. Meitä on vielä aivan liian vähän. Pieni marginaalinen joukko. Välillä kun meinaan jo väsyä, muistutan mieleeni ne miljoonat eläintaloudessa elävät yksilöt ja jaksan taas.

Merkityksellistä olisi, jos suuri enemmistö vähentäisi radikaalisti eläinperäisten tuotteiden käyttöä. Ennen kaikkea syömistä, sillä 99% kärsimyksestä on lautasella. Kokonaisvaltaisen vegaaniuden vaatimuksesta on turha lähteä. Keinonahkakenkien liimat ja hammastahnan koostumukset voi hyvin jättää meille totaalista vegaaniutta tavoitteleville.

 

On tärkeä hallita faktat ja pysyä niissä. Silloin keskustelu ei jää mutu-tuntuman ja yleistyksien varaan.

 

Siitä, että jättäytyy omaan vegaani-kuplaansa ja vihaa koko muuta maailmaa ja pahimmassa tapauksessa masentuu toimintakyvyttömäksi, ei ole hyötyä. Ahdistuksista ja epätoivonhetkistä huolimatta olis tärkeä säilyttää toimintakyky, aktiivisuus ja toivo. Ja olla rohkea. Ja muistaa ne äänettömän, joiden puolesta puhuu.

tarja

Miten sekaaneista tuli vegaaneja

Miten sekaaneista tuli vegaaneja

Entiset lihansyöjät

Olemme entisiä lihansyöjiä. Tiedämme miltä maistuu grillimakkara, kermajuusto tai porsaankyljys. Kasvoimme kodeissa, joissa lihaa tai maitotuotteita ei kyseenalaistettu. Niitä oli ’aina syöty’ ja niitä pidettiin lapsille jopa terveellisinä ja välttämättöminä. Samaa ruokavaliota jatkoimme aikuisiälläkin, sen suuremmin miettimättä.
Näin meni lähemmäs 50 vuotta, ennen kuin matka vegaaniksi alkoi. Se on ehkä tärkein ja paras matka, mitä koskaan on tullut tehtyä. Mutta miten se alkoi, mitä tapahtui?

 

Miellyttämisenhaluisesta nuoresta omia arvoja noudattavaksi keski-ikäiseksi

 

Lapsuudenkodissani lihan ja muiden eläinperäisten tuotteiden syönti oli normi. Sitä ei kyseenalaistettu. Ja niin oli muissakin lähipiirini perheissä. Lapsena joskus kyselin ja ihmettelin asiaa, lähinnä söpöjen lampaiden ja vasikoiden syöminen tuntui pahalta, mutta kaikkeen turtuu, kun kaikki ympärillä viestivät: tämä on ruokaa, tätä ihmiset syö. Helpointa oli mennä valtavirran mukana.

Tuntui vaikealta irrottautua kulttuurisista tavoista, joita opetettiin sekä kotona, koulussa että muussakin lähipiirissä. Ensimmäinen konkreettinen irtiottoni eläinoikeuksien puolesta oli varhainen eroamiseni kirkosta. Kasvoin tapakristillisessä luterilaisessa perheessä. Rippikoulussa huomasin joidenkin arvojeni poikkeavan siellä opetetuista. En pystynyt hyväksymään ihmisen aukotonta ylivaltaa muita eläimiä kohtaan. Olin aina ajatellut, että ihminen ja muurahainen ovat samanarvoisia.

Suurin syy varmaankin siihen, että jatkoin vuosikymmeniä eläintenperäisten ruokien ja muiden tuotteiden käyttöä oli tottumusten ja helppouden lisäksi jokapuolelta tulviva viestintä ja mainonta, jolla maailmamme on kyllästetty; edelleen puhutaan onnellista lehmistä ja sioista, huippukokit valmistavat televisiossa illasta toiseen tiriseviä pihvejä, käsintehdyt nahkakengät ovat kenkien aatelia ja lampaantaljat ovat muodikas sisustuselementti.

Viimeistä, totaalista päätöstäni lopettaa kaiken eläinperäisen käyttö omassa elämässäni edelsi vuosien kipuilu asian kanssa. Onneksi muutama vuosi sitten minulla oli viimein rohkeutta hypätä pois tuosta ajattelusta ja kohdata koko eläinteollisuuden kamaluus. Lopetin muiden miellyttämisen ja aloin elää oikeaksi kokemieni arvojen mukaisesti. Ihmeen paljon sen asian kanssa kaapista ulostulo kuitenkin vaati rohkeutta. Tein sen kuitenkin kerralla ja julkisesti. Asetuin kansaedustajaehdokkaaksi kärkiteemana eläinoikeudet.

Nuoruudessani ajateltiin, että kasvissyöjät ovat työelämää vieroksuvia, yhteiskunnan ulkopuolella vaihtoehtoelämää eläviä ituhippejä ja eläinsuojelijat ovat anarkistisia, laittomuuksia harjoittavia kettutyttöjä. Ihailin kettutyttöjä mutta itse en olisi koskaan uskaltanut toimia niin. Ja yhtään kasvissyöjää en tuntenut.

Yksi tärkeimmistä mielikuvista, joita nyt itse vegaanina ja eläinoikeusaktivistina haluaisin purkaa on, että eläinoikeuksia ajavan vegaanin on valittava jotenkin yhteiskunnan liepeille sijoittuva elämä. Ei tarvitse, vegaani ja eläinoikeusaktivisti voi olla aivan tavallinen työssäkäyvä, keskiluokkainen ihminen. Vegaanin ei tarvitse luopua mistään. Ainut asia on, että jättää kaiken eläinperäisen pois sekä lautaseltaan että muustakin elämästään.

Matkani kohti vegaanista elämää on ollut varmasti paras ja tärkein päätös mitä olen elämässäni tehnyt. Ja paluuta entiseen ei ole. Suosittelen!

tarja

 

 

Taru ja pulut

Miten korkeakoulutetusta, työssäkäyvästä keskiluokkaisesta perheenäidistä tuli varttunut vegaani ja eläinaktivisti

 

Olen aina mielestäni ollut kovin eläinrakas. En aiemmin nähnyt siinä suurta ristiriitaa eläinten syömiseen. Olin toki nähnyt jotain ikäviä kuvia esimerkiksi tuotantoeläinten kasvatuksesta, mutta ajattelin niiden olevan poikkeuksellisia ja ainakin Suomessa eläinten olojen olevan kohtuullisen hyvät. Nykyään hämmästyttää miten pitkään pystyin olemaan edes ajattelematta asiaa sen enempää. Sokeuttani asialle edisti ehkä myös koulutusalani tuohon aikaan, sillä kauppakorkeakoulun on tutkimusten mukaan havaittu vähentävän opiskelijoiden empatiakykyä. Jatkossa perheen, työn ja jatko-opintojen yhteensovittaminen tuntui vievän kaiken energian ja jatkoin opittua elämäntapaa ja ruokavaliota.Opiskelin paljon, mutta millään kouluasteella ei koskaan puhuttu eläintuotannosta tai kyseenalaistettu eläinten syömistä.

Olen aina lukenut paljon, mutta en ilmeisesti eläintuotannosta , sillä vasta Elina Lappalaisen Tieto-Finlandialla palkittu teos ’Syötäviksi kasvatetut’ sai minut pohtimaan tuotantoeläinten asemaa ja lukemaan aiheesta lisää. Vihdoin opin mitä eläintuotanto oikeasti tarkoittaa, millaista massiivisen mittakaavan kärsimystä se aiheuttaa, ja miten se vaikuttaa kaikkeen yhteiskunnassa, myös ympäristön tilaan, ilmastonmuutokseen jne. Toinen hätkähdyttävä oivallus oli tutustuminen eläinten mielen taitoihin, miten samanlaisia olemme kyvyssämme tuntea niin kipua, iloa tai surua.

Eläinten syöminen alkoi tuntua yhä mahdottomammalta. Ensin jäi pois liha, sitten maitotuotteet, munat ja kala. Kuulostaa vaikealta, mutta sitä se ei ollut. Löysin sosiaalisen median kautta Vegaanihaasteen, jonka helpot reseptit ja tietoiskut helpottivat jokapäiväisiä valintoja. Netti tarjosi lukemattomia vegaanisia ruokaohjeita. Kauppakäynneistä tuli uusia seikkailuita, mitä kaikkea vegaanisia ruokia onkaan olemassa ja mitä herkkuja niistä voi valmistaa. Missään vaiheessa en kokenut luopuvani mistään, vaan saavani koko lisää ja parempaa.

Eläinoikeusajattelun kehittyminen oli aikamoinen kasvuprosessi. Alkuun pohdin eläinten aseman parantamista eläinsuojelunäkökulmasta eli miten esimerkiksi tuotantoeläinten elinoloja voisi parantaa. Pian havahduin tämän ajattelun järjettömyyteen: millä oikeudella kasvatamme muita eläimiä vain hyödyntääksemme niitä. Mehän pidämme tärkeänä, että yhteiskunnan heikommista pidetään huolta, miksei tämä ajattelu ulotu muunlajisiin mutta yhtä lailla tietoisiin ja tuntoisiin olentoihin. Nykyään pyrin tekemään parhaani siinä, että eläimiä ei käytettäisi ihmisten hyväksi tai mitattaisi niiden arvoa sen mukaan mitä hyötyä ne tuottavat ihmiselle, vaan tunnustettaisiin eläimen oikeus elää lajityypillistä elämää ja kunnioitettaisiin sen ainutkertaista elämää.

Lisääntynyt ymmärrys millaisia eläimet ovat ja mitä niille teemme sai aikaan paljon muutoksia. Ruokavalion ja kulutusvalintojen uudistumisen lisäksi näen nykyään maailman aika lailla toisin ja haluan myös tehdä asioille jotain. Tärkeimpiä tavoitteita kaikelle tekemiselleni on eläintuotannon lopettaminen sekä lajityypillisen elintilan ja -olosuhteiden turvaaminen eläimille, mikä on herättänyt toimimaan myös ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Olen tällä matkalla tutustunut uusiin ihmisiin, joiden kanssa koen voivani vaikuttaa; eläinyksilöihin, jotka aikaansaavat iloa ja ihmetystä; ja oppinut empatiaa, jonka valossa maailma näyttää uudelta. Kuulostaa kliseiseltä, mutta merkityksellisyys elämässä on kasvanut; olen löytänyt arvoni ja elän niiden mukaisesti. Terveydentilani on kohentunut, ja voin sanoa vegaanisen elämäntavan tuoneen minulle pelkästään bonuksia. Elämä on kaikkea muuta kuin askeettista, ja toivon pystyväni muuttamaan luutuneita käsityksiä vegaanisesta elämäntavasta. Tämä on paitsi tärkeää ja rikasta, myös kivaa!

taru

 

Löydät meistä lisää Eläimellistä blogin esittelystä Me.
Toivottavasti löydät blogista myös muita kiinnostavia juttuja, uusia ajatuksia omaan elämääsi, sekä myös Katin herkullisia reseptejä.

 

 

 

 

 

 

Poju-sonnilla on oikeus elämään

Poju-sonnilla on oikeus elämään

Alla olevalla videolla kirmaa elämänsä ensimmäistä vapaata kevättä elävä musta Blonde d’aquita -rotuinen Poju-sonni kyyttöystäviensä Lylyn ja Urhon kanssa. Pojun elämä oli päättymässä jo ennen 1-vuotissyntymäpäivää. Suurin osa sonnivasikoista syntyy ”maidontuotannon sivutuotteina” ja ne teurastetaan 16–18kk ikäisinä. Poju syntyi pieneen, vanhaan lihakarjanavettaan ja sai onnekseen siksi viettää ensimmäiset kuukautensa emonsa kanssa.

Keväällä, kun lehmät laskettiin laitumellle, Poju jäi yksin pieneen karsinaan odottamaan syksyllä tulevaa teurasautoa. Teurasauto kävikin kerran, mutta kiireessä arka Poju ei suostunut kyytiin. Onneksi. Poju pelastettiin syntymänavetastaan ja nyt hänestä on uudessa arvostavassa loppuelämänkodissaan kasvanut itsevarma ja leikkisä nuori poika. Pojulla on iso aitaus, jossa juoksennella. Hän saa itse päättää, milloin on ulkona ja milloin sisällä. Ja milloin köllöttelee ystäviensä kanssa kylkikyljessä muhkeilla pahnoilla. On hienoa nähdä, millainen eläin sonni on kun se saa elää arvoistansa elämää. Suurin osa lajitovereista ei koskaan saa ottaa yhtäkään juoksuaskelta.

 

Harva pystyisi hyväksymään esimerkiksi maito- ja lihatuotannon, jos suostuisi ajattelemaan niitä tietoisen ja tuntevan eläinyksilön näkökulmasta.

 

Suurin osa ihmisistä vastaa kyselyissä, että he haluavat eläimiä kohdeltavan hyvin eikä eläimille saa aiheuttaa kärsimystä. Silti meillä toimii laillinen tuotantoeläintalous, jossa eläimet ovat puhtaasti ihmisen hyödykkeitä vailla muuta arvoa kuin ihmisen niistä saama taloudellinen hyöty. Sen hyväksyminen on mahdollista vain, jos sulkee silmänsä ja korvansa tosiasioilta. Täytyy sivuuttaa kaikki tutkimukset eläinten tarpeista ja älykkyydestä. Ei voi ajatella maitotaloudessa elävän lehmän kokemia toistuvia keinosiemennyksiä eikä tuskaa heti synnytyksen jälkeen pois vietävästä vasikasta.

Suomessa on yhä voimassa Eläinsuojelulaki vuodelta 1996 (uudelta nimeltään Laki eläinten hyvinvoinnista). Lain lähtökohta on eläimen suojelu ihmiseltä ja lain tarkoitus on suojata kaikkien eläinten oikeudet hyvään, lajityypilliseen elämään. Laissa sanotaan mm., että eläintenpitopaikan tulee olla riittävän tilava, suojaava, valoisa, puhdas ja turvallinen ja eläimen tulee saada toteuttaa sekä fysiologisia että käyttäytymistarpeitaan. Eläinsuojelulaissa eläintä kohdellaan kuitenkin hyödykkeenä ja ihmisellä on oikeus hyväksikäyttää ja tappaa eläimiä.

Eläinsuojelulaki, jonka tulisi suojata kaikkien eläinten oikeudet hyvään, lajityypilliseen elämään on monin paikoin puutteellinen. Se esimerkiksi sallii Pojun syntymänavetan kaltaisen nautojenpidon. Pojun emo Nefertiti ja navetan muut naudat viettävät suurimman osan elämästään parressa eli paikalleen päästään kiinni sidottuna. Monia tämänkaltaisia eläinoikeudellisesti kestämättömiä käytäntöjä perustellaan taloudellisilla syillä tai perinteillä. Monet kulttuurit ovat käyttäneet eläimiä hyvin kauan, mutta se ei tarkoita, että eläinten hyväksikäyttö olisi oikein tai oikeutettua.

 

Suurin puute eläinsuojelulaissa on sen valvonnan puute. Jos nykyistäkin lakia vaadittaisiin toteutettavan tiukasti, eläintuotanto olisi lopetettava. Tuotantoeläinten liikkumista, sosiaalistamista ja poikasten hoitoa ei voida nykyisessä eläintuotannossa toteuttaa.

 

Monet eläinoikeusaktivistit olivat yhteydessä hallitusneuvottelijoihin lakineuvottelujen aikana. Neuvottelijat saivat useita vetoomuksia, adresseja ja henkilökohtaisia viestejä paremman eläinlain puolesta. Hallitusneuvotteluissa lakiehdotukseen kirjattiinkin paljon selvityksiä ja lisäyksiä eläinsuojelullisista asioista. Lakiehdotuksessa puhutaan eläinten kunnioituksesta ja eläinten itseisarvosta, joka tarkoittaa sitä, että eläin on itsessään arvokas riippumatta eläimen arvosta ihmiselle. Eläinoikeusjuristit ry.:n ehdotus eläimen itseisarvon kirjaamisesta perustuslakiin sivuutettiin. Hallituksen teot ja linjaukset ovat toistaiseksi jääneet vähäisiksi. Hallituksen uusissa linjauksissa esimerkiksi parsinavetat ovat edelleen sallittuja. Eläinsuojelulaki tai uudelta nimeltään Laki eläintenhyvinvoinnista on siis vielä pöydällä. Sen on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2022 alusta lähtien. Lakiesitykseen voi vielä ottaa kantaa Maa- ja metsätalousministeriön sivuilla. https://mmm.fi/elainsuojelulaki

Toivottavasti tämä nyt akuutti koronpandemia viimeistään avaa ihmisten silmät eläinten hyväksikäytön seurauksista myös ihmiskunnalle ja koko maapallomme elämälle. Välttääkseen vastaavat epidemiat on eläinsuhteessamme tapahduttava radikaali muutos. Muiden lajien käyttö ihmisen hyödykkeinä on sekä uhka terveydellemme että, kuten jo nyt näemme, uhka myös taloudellemme.

Poju ei onneksi tiedä, kuinka täpärällä sen elämän julma päätyminen pihviksi oli, vaan se elää täyttä elämää ja odottaa kavereineen ensimmäistä kesäänsä ulkona. Nyt on jo kevättä rinnassa ja on hauskaa leikkisästi ottaa mittaa sonnikavereista. Iso kesälaidun merenrannassa jo odottaa. Vihreä ruoho jalkojen alla tulee olemaan Pojulle taas uusi hieno kokemus uudessa elämässä ihanan nuoren perheen tiluksilla.

Kaikilla Pojuilla tulisi olla oikeus elämään, joten

Go vegan!

tarja

Lue Pojun tarina:

Poju-sonnin tarina

 

Entinen pyhäkoululainen

Entinen pyhäkoululainen

Entisenä pyhäkoululaisena ja nyt jo vuosikymmenet sitten kirkosta eronneena olen herännyt pohtimaan kuinka luterilaisuus ja sen opit ja arvot ovat edelleen vahvasti kulttuurisena pohjana ajattelussani. Ensimmäinen asia, josta huomasin olevani erimieltä ja joka itseasiassa johti kirkosta irtautumiseen, oli ihmisen ylivalta kaikkea muuta elollista kohtaan. Minulle on sietämätön ajatus, että kaikki maanpäällinen on ihmistä varten ja vapaasti ja mielivaltaisesti käytettävissä.

Hautajaisissa putkahti mieleen muisto lapsuudesta. Surin lemmikkimarsuni kuolemaa. Olin luterilaisessa pyhäkoulussa oppinut, että kuoleman jälkeen mennään taivaaseen ja varmistin äidiltä, että pääseväthän eläimetkin taivaaseen. Hetken epäröityään hän vastasi kyllä, eläimetkin pääsevät taivaaseen mutta eläinten taivaaseen, eivät ihmisten taivaaseen. Muistan vastauksen hiukan askarruttaneen mutta tyydyin siihen. Hyvä, että marsu pääsee taivaaseen.

Nyt vuosikymmeniä myöhemmin, kun eläinoikeusajatteluni on selkeytynyt tuosta 5-vuotiaan kysymyksestä,  huomaan ajattelevani edelleen asiaa. Niinhän meille suurimmassa osassa uskontoja opetetaan; ihmiset pääsevät taivaaseen. Kuolemanjälkeiset paratiisit on varattu ihmisille. Jokaiselle uskonnolle ja lahkolle on siellä taivaassa varattu ikioma karsinansa. Joillakin uskonnoilla on jopa tiedossa tarkka henkilömäärä, joka siihen omaan karsinaan pääsee.

Eläimillä ei taida olla uskontoja, ainakaan siinä muodossa miten me ihmiset uskonnot ymmärrämme. Ehkä eläimet eivät tarvitse uskontoja. Niillä ei ole syntejä, joita uskonnon avulla pitää sovittaa ja saada anteeksi. Syntejä on vain ihmisillä. Meidän itsekäs omaneduntavoittelumme ja vallanhimomme saa meidät helposti toimimaan arveluttavasti. Eläimet elävät elämänsä vilpittöminä, puhtaina ja synnittöminä. Niille riittää se mikä on tarpeeksi. Ne eivät tarvitse anteeksiantoa papeilta eivätkä saarnamiehiltä. Ihmisen monet anteeksiantoa ja sovitusta vaativat teot kohdistuvat näihin viattomiin luontokappaleisiin, joita orjuutamme ja hyväksikäytämme julmasti.

Jos kuolemanjälkeinen taivas on olemassa ja jos minulla olisi sinne joku pääsy, haluaisin mieluusti sinne eläinten puolelle. Uskon, että siellä kaikki ovat vapaita ja samassa taivaassa. En haluaisi ihmisten puolelle. Se on käsittääkseni jaettu tiukasti karsinoihin uskontokuntien ja lahkojen mukaan. Ehkä siellä taivaassa tasataan tämä maallinen, jossa suurin osa eläimistä elää ihmisten rakentamissa häkeissä ja karsinoissa. Taivaassa on toisin, ihmiset elävät siellä itserakentamissaan karsinoissa. Eläimet ovat viimein vapaita.

 

tarja

Urheiden miesten juhlat

Urheiden miesten juhlat

Kun kerran on avannut silmänsä epäoikeudenmukaisuuksille, mikään ei ole enää ennallaan. Kaikkea tarkastelee noiden lasien läpi. Jotkut asiat hämmästyttävät, jotkut ihastuttavat, jotkut vihastuttavat. Nyt loksahti suu auki. Olin katsomassa Georges Bizet’in säveltämän Carmen-oopperan ensi-iltaa. Carmen on yksi maailman suosituimmista ja esitetyimmistä oopperoista. Nytkin suuri sali oli tupaten täynnä. Esitys oli laadukas; hienot laulajat, mahtavat kuorot ja upea visuaalisuus. Kaikki oli näennäisesti kohdillaan.

Toisessa näytöksessä on kuuluisa Torreadorin aaria. Siinä lauletaan urheista miehistä, härkätaistelijoista. Hämmentävää. Kunnolla leuat loksahtivat neljännen näytöksen torreadorien sisääntulossa. 4 Matador-asuihin puettua miestä tulee yleisön joukosta pöyhistellen, satahenkinen kuoro ylistää heidän rohkeuttaan ja tuhatpäinen yleisö taputtaa rytmikkäästi mukana. Jäin miettimään, että mitä täällä tapahtuu. Ihaileeko todella jokainen katsomossa istuva ja käsiään rytmikkäästi yhteen hakkaaava katsoja näitä härkätaistelijoita? Vai eivätkö he vain tule ajatelleeksi, mitä tässä lauletaan.

On ihmeellistä, kuinka helposti me joukkohuumaannumme komeasta musiikista ja koreista puvuista emmekä tule ajatelleeksi mitä juhlimme, mikä on tilaisuuden sisältö. Kohtauksessa juhlittiin ja ylistettiin komeita, hienosti puettuja miehiä, jotka kiduttaen tappavat rääkättyjä härkiä. Ilmiö on laaja ja tunnettu. Komea estetiikka ja hienot laulut riittävät.

Ihmettelen, miten tänä päivänä tämä ooppera on otettu tuotantoon ja sitä esitetään ottamatta mitenkään kantaa sen sisältämään härkätaistelijoiden ja härkätaistelujen ihannointiin. Lauletaan tunnettua hittiaariaa ajattelematta sen sisältöä ja toivotaan, että yleisö tulee tuttujen laulujen perässä.

Vaikka härkätaistelut on kielletty jo 100 espanjalaiskaupungissa, tuhannet härät joutuvat tähän epäreiluun taisteluun vuosittain. Ennen areenalle joutumista härkiä huumataan, niiden silmiin saatetaan laittaa vaseliinia, että näkö sumenee ja sarvia saatetaan käsitellä, jotta tasapaino järkkyy. Areenalla picadorit iskevät keihäänsä härän niskaan ja selkään, jotteivat härät voi nostaa päätään. Seuraavaksi bandrillerokset iskevät härkään lisää keihäitä heikentääkseen sitä verenhukalla. Ja lopuksi saapuu uljas ja rohkea matadori, joka härnättyään härkää vielä tovin, iskee miekan sen sydämeen. Urheiden miesten juhlaa!

Vaikka härkä on härkätaisteluiden ensisijainen uhri, joutuvat niissä kärsimään myös esityksissä käytetyt hevoset. Koska hevoset pelkäävät uhkaavaa tilannetta ja veren hajua suunnattomasti, on niiltä poistettu äänijänteet, että ne pysyvät hiljaa. Ihmisen julmuus ja rajaton kekseliäisyys muiden lajien satuttamisesta vetää kerta toisensa jälkeen sanattomaksi.

Mille me taputamme kun taputamme Carmenin matadoreille. Mitä me vahvistamme esittämällä näitä aikaansa sidoksissa olevia teoksia ilman minkäänlaista kritiikkiä tai kannanottoa. Vahvistamme ihmisen kiistatonta ylivaltaa. Vahvistamme sitä, että kaikki muut elolliset ovat meidän alaisiamme, joita voi hyväksikäyttää ja rääkätä miten tahtoo.

 

 

 

 

 

 

Ahdistaa! Mitä tehdä?

Ahdistaa! Mitä tehdä?

Avaatpa lehden tai television, kaikkialta vyöryy uutisia ilmastokriisistä. Huolestuttavat uutiset täyttävät median. Amazon palaa. Australia palaa. Maailma palaa! Ympäristöahdistus on jo niin yleistä ja vakavaa, että sen kanssa selviämiseen järjestetään yliopistokursseja.

Uutisoidaan ilmaston lämpenemisestä, luonnonkatastrofeista, tulvista, sateista ja niiden ihmisuhreista. Eläimistä puhutaan ihmeellisen vähän, vaikka samalla tavalla tämä kaikki vaikuttaa myös muunlajisiin eläimiin. Ne ovat sijaiskärsijöinä näissä kaikissa ihmisen toimien aiheuttamissa kriiseissä ja katastrofeissa mutta me keskitymme kristillis-humanististen arvojen mukaisesti vain ihmisiin ja ihmisten ongelmiin ja ahdistuksiin.

Eläimet sijaiskärsijöinä

Eläimet ovat sijaiskärsijöinä sekä ihmisen aiheuttaman ilmastokriisin että perustavanlaatuisen eläinoikeusongelman jaloissa. Ilmaston lämpeneminen, saasteet ja luonnon liikakäytön aiheuttama lajikato uhkaa jo miljoonan lajin tulevaisuutta. Valtaosa maapallon nykyisistä nisäkkäistä on ihmisen karjaa. Villieläimiä on enää vain noin 4%.

Tuotantoeläinten kohtalo ahdistaa valtavasti. Päivittäin on nähtävillä videoita ja muuta kuvamateriaalia nykyaikaisilta tuotantoeläintiloilta, eläinkuljetuksista ja teurastamoilta. On kamalaa nähdä eläinten pahoinpitelyä. Sydäntä riipii myös se valtava joukko luonnoneläimiä maastopalojen, sotien ja luonnonmullistusten jaloissa.

Mitä enemmän asioista ottaa selvää, sitä enemmän ahdistaa. Asioihin paneutuminen lisää pahoinvointia ja aiheuttaa vihaa ja syyllisyyttä. Auttaisiko, jos yrittäisi olla välittämättä, välttelisi koko aihetta ja yrittäisi unohtaa. Ei suostuisi kohtaamaan totuutta vaan keskittyisi egoistisesti omaan, yksityiseen elämäänsä ja antaisi asioiden olla. Ottaisi etäisyyttä ja pyrkisi olemaan rationaalinen. Ei auta eikä onnistu, jos on vähänkään avannut mieltään eläinoikeuksille ja niiden puutteille.

Yksilön teot

Kaiken tämän ilmastokriisin ja väkivallan keskellä tulee helposti tunne, ettei omilla teoilla ole merkitystä ja ettei yksittäinen ihminen voi asioille mitään. Kyllä voi, ainakin omassa elämässään. Helpoin tapa aloittaa juuri nyt, tammikuussa, on osallistua Oikeutta eläimille järjestön järjestämään Vegaanihaasteeseen. Omien arvojen mukaiseen elämään pyrkiminen vähentää ahdistusta ja vegaanius on eläinoikeusnäkökulmasta parasta mitä voi tehdä. Se, että pyrkii jättämään kaiken eläinperäisen pois elämästään, vähentää syyllisyyttä valtavasti. Vegaanius on helpointa aloittaa ruokavaliosta ja sillä mitä syöt on suuri merkitys paitsi eläimille myös ilmastolle. Lähes neljäsosa maapallon kasvihuonepäästöistä syntyy ruoantuotannosta ja liha- ja maitotuotteiden hylkäämisellä on paljon suurempi vaikutus kuin lentomatkojen vähentämisellä. Vegaanihaasteeseen osallistuja saa päivittäin sähköpostiinsa nipun reseptejä ja paljon tietoa ruokavaliosta ja siihen siirtymisestä. Suosittelen. https://vegaanihaaste.fi/

Helppo tapa toimia suoraan eläinten hyväksi on myös ryhtyä lahjoittajaksi eläinoikeus- ja eläinsuojelujärjestöihin tai tukea eläinsuojelukeskuksia niiden arvokkaassa työssä. Seuraava askel voi olla mielenilmaisuihin osallistuminen tai mielipidepalstalle kirjoittaminen. Myös eläinoikeuksia polkeville yrityksille voi lähettää suoraa palautetta. Kaikki paine mitä yksilötasolta tulee vaikuttaa. Toiminta kannattaa, tietenkin eläinten vuoksi, mutta myös aivan itsekkäistä syistä.

Äänestäminen on paras ilmastoteko

Eläinoikeusongelma on rakenteellinen ongelma, ei pelkästään meidän yksilöiden syy eikä todellisuudessa myöskään meidän ratkaistavissa. Asioiden pitää muuttua lainsäädäntötasolla, jos halutaan todellisia, merkittäviä muutoksia ja siksi on tärkeää, että kerromme kantamme poliittisille päättäjille. Kansanedustajille voi lähettää viestejä sähköpostitse tai sosiaalisessa mediassa ja voi allekirjoittaa adresseja ja vetoomuksia, joissa vaaditaan muutoksia eläinoikeusepäkohtiin. Tehokas tapa on myös liittyä puolueeseen, joka ajaa eläinoikeusasioita. Ja itseasiassa vaaleissa äänestäminen, se on kaikista paras ilmasto- ja eläinoikeusteko. Asiat etenevät hitaasti. Pitää yrittää olla kärsivällinen ja sinnikäs.

Ja ahdistus, onko se niin vaarallista, jos ihmistä ahdistaa nähdessään rehellistä ja realistista eläinoikeuskuvastoa tuotantoeläimistä ja muista. Lukemattomien eläinten kohtalo on paljon pahempi kuin ahdistuneisuus. Julman eläinvideon katsojalle aiheuttama pahoinvointi on pientä siihen verrattuna mitä videossa esiintyvälle eläimelle tapahtuu. Onhan mahdollista, että dokumenttien aiheuttama syyllisyys ja häpeä herättää meissä empatiaa ja halua aktiivisesti toimia asioiden puolesta. Parhaimmillaan ahdistus saa toimimaan.

tarja

Eläinrakkautta

Eläinrakkautta

Suuri osa meistä sanoo olevansa eläinrakkaita. Minäkin olen sanonut niin koko ikäni. Lemmikit tuovat meille valtavasti iloa. Niiden kanssa on hauska touhuta. On kiva opettaa koiralle uusia temppuja ja esitellä niitä ystäville ja työtovereille. Lemmikkieläinliikkeet pursuvat erilaisia leluja ja aktivointipelejä. Olen ylpeänä käynyt koiran kanssa lemmikkitarvikeliikkeeissä ostamassa toinen toistaan hienompia valjaita ja nuttuja, valinnut tyylikkäitä ruoka-astioita ja tilannut maailmalta makuualustoja ja kantolaukkuja. On kiva ilahduttaa lemmikkiä uusilla takeilla ja leluilla.

Lemmikin kanssa saa toteuttaa hoivaviettiään. Varsinkin lapsettomille se on hienoa. Monet lemmikkieläimiksi valikoituneet lajit ja rodut on jalostettu söpöiksi ja pörröisiksi. Niillä on suuret silmät ja pieni nenä. Ne pysyvät pentumaisina koko ikänsä.

Lemmikistä tulee perheenjäsen. Sitä ruokitaan, pidetään puhtaana ja huolehditaan ettei se pitkästy. Sitä käytetään säännöllisesti eläinlääkärissä ja trimmattavana. Sen kanssa harrastetaan ja käydään koulutuksissa, jopa terapiassa. On ilo nähdä lemmikin voivan hyvin. Hyvä olo tarttuu.

Viime aikoina olen pysähtynyt miettimään, mitä eläinrakkaus tarkoittaa ja mistä se kumpuaa. Miksi olen aina halunnut oman lemmikkieläimen. Olisiko luonnosta vieraantuminen meille kaupunkilaisille yksi syy. Haluamme pienen palan luontoa ja elämää kotiimme. Vai onko pohjimmiltaan kyse vallasta ja omistamisesta. Ainakin lajisorrosta.

Eläinten jako lemmikkeihin, tuotantoeläimiin ja metsästetäviin eläimiin on ihmisen kehittämä jako. Ihminen on päättänyt, että jotkut eläinlajit ansaitsevat hoivaa ja hoitoa ja ovat yksilöinä arvokkaita. Jotkut eläinlajit on päätetty laittaa tuotantoeläinkategoriaan, jolloin ne eivät ole yksilöitä, eikä niiden elämä ole arvokas. Joitakin villinä eläviä eläimiä on alettu metsästää. Metsästystä eli eläinten tappamista pidetään harrastuksena. Jotkut eläinlajit ovat saaneet “haittaeläin” tai “vieraslaji” leiman. Niitä saa tappaa myös pesimisaikaan.

Onko siis melko kevyttä sanoa itseään eläinrakkaksi, jos se rakkaus yltää vain omiin tai sukulaisten ja naapuruston lemmikeihin. Tai vain lemmikkieläimiin yleensä. Ja onko eläinrakkaus silloinkin melko itsekästä. Lemmikkieläin on täysin omistajansa vallassa. Omistaja päätää mitä ja milloin lemmikki syö, milloin ja miten se ulkoilee ja harrastaako se ja mitä. Työssäkäyvän kaupunkiasujan on tosi vaikea tarjota lemmikilleen lajityypillistä ja virikkeellistä elämää.

Olisiko suurinta eläinrakkautta lemmikkejä kohtaan olla ottamatta lemmikkiä. Olla vangitsematta ketään oman valtansa alle. Vaikea kysymys. Maailma on täynnä hylättyjä, lemmikiksi jalostettu kissoja, koiria ja kaneja. Onko kuitenkin parempi tarjota niille koti kuin jättää ne kaduille ja tarhoille selviämään kurjissa oloissa . Ideaalimaailmassani kaikki eläimet ovat vapaita ja elävät kukin haluamaasa elämää toivomallaan tavalla. Olemme kuitenkin jalostaneet suuren määrän eläimiä sellasiksi, että niiden on hyvin haastavaa pärjätä vapaina luonnossa, ainakaan näillä leveysasteilla.

Eläinrakkauteni on varmasti ollut itsekästä. Olen hankkinut lemmikit itsekkäistä syistä. Olen nauttinut lemmikkini pyyteettömästä rakkaudesta, vilpittömyydestä ja luottamuksesta. Samalla olen oppinut paljon. Ennen kaikkea hetkessä elämistä. Myös tältä kainalossani nukkuvalta, rakkaalta ystävältä, kennelistä ostetulta rotukoiralta.

 

-tarja

 

 

Eivätkö kaikki viinit ole vegaanisia?

Eivätkö kaikki viinit ole vegaanisia?

Viini on käynyttä rypälemehua. Miten siinä voi olla jotain eläinperäistä? Tätä ihmettelin, kun vegaaniuteni alkutaipaleella minulta kysyttiin juonko viiniä ja olenko sen vegaanisuudesta tarkka.

Viini on käynyttä rypälemehua ja siis kasvisperäinen tuote mutta ei automaattisesti vegaanista. Viinin valmistuksessa, lähinnä kirkastamisessa, on voitu käyttää eläinperäisiä raaka-aineita. Häränverta ei Euroopassa enää hullunlehmäntaudin vuoksi saa käyttää mutta kalan perkuujätteestä syntyvää kalaliimaa, sian tai naudan luista valmistettavaa liivatetta, maitoproteiinia ja munan valkuaista käytetään yleisesti viinin kirkastamisprosessissa. Vaikka kirkastusaineista ei jääkään jäämiä valmiiseen viiniin, aika ällöä silti.

Myös vegaaniviinistä  halutaan useimmiten myös kirkasta. Viini voidaan suodattaa, jolloin suurin osa sakasta saadaan pois. Jotta viinistä saadaan täysin kirkasta, prosessissa voidaan käyttää bentoniittiä eli viinisavea tai kasvisperäisiä proteiineja.

Viinin etiketistä ei useinkaan selviä onko kysessä vegaani viini. Raaka-aineita ei tarvitse ilmoittaa eikä myöskään sitä, miten kirkastaminen on suoritettu. Kaseiinin eli maitoproteiiniin ja kananmunan proteiinin käyttö pitää allergiavaaran takia ilmoittaa. Luomuviljely ja biodynaaminen ajattelutapa on yleistynyt myös viininviljelyssä. Luomusertifikaatti ei kuitenkaan automaattiisesti tarkoita, että viini on vegaanista.

Alkon sivuilla ja myymälöissä vegaanisiksi on merkitty viinit, jotka tuottaja on ilmoittanut vegaanisiksi. Osassa etiketeistä on vegaani-symboli. Tarkkana saa olla viinienkin kanssa.

 

tarja

 

 

Onnelliset siat ja lehmät?

Onnelliset siat ja lehmät?

Tuotantoeläimet

Missä kohtaa historiaamme, joku keksi nimetä tietyt eläinlajit tuotantoeläimiksi? Sana tuotantoeläin on jo karmiva. Se on lajisortoa puhtaimmillaan erotellessaan muutaman eläinlajin ihmisen tuotantovälineeksi ja antaessaan ikään kuin luvan alistaa näiden eläinten koko elämän ihmisen hyödyntavoittelun käyttöön. Niiden elämän ainut arvo on kiloissa ja euroissa.

Luomuvasikkakin itkee emänsä perään

Suomessa on n. 1 miljoonaa nautaa, joista osa elää edelleen laillisesti parsinavetoissa. Ne elävät elämänsä kaulassaan kiinni kytkettyinä, eivätkä pysty edes kääntymään. Parveen kytkeminen rajoittaa paitsi lehmän liikkumista, myös sen laumaeläimelle tärkeää kanssakäymistä lajikumppanien kanssa. Laissa on säädetty, että lehmällä tulee olla 60 päivänä vuodessa ulkoilumahdollisuus. 300 päivää on pitkä aika olla parressa.

Maitotiloilla lehmän tulee poikia joka vuosi, jotta maidontuotanto on jatkuvaa. Lehmät keinosiemennetään ja vasikat, joita lehmä luontaisesti imettäisi vuoden, erotetaan emostaan yleensä heti syntymän jälkeen. Ihminen haluaa vasikalle kuuluvan maidon. Maitotilat ovat yhteydessä lihantuotantoon. Lehmät teurastetaan noin 5-vuotiaina, vaikka niiden elinikä on noin 20 vuotta. Sonnivasikat teurastetaan 1–2-vuotiaina. Suomessa teurastetaan n. 180 000 nautaa vuodessa.

Ilmastokriisiin liittyvässä maatalouskeskustelussa lihan- ja maidontuottajat ovat alkaneet puhua onnellisista lehmistä, luomutiloista ja lempeästä kuolemasta. En pysty ymmärtämään, miten lehmän elämä voi olla onnellinen, jos se keinosiemennetään säännöllisin väliajoin, sen vasikat toisensa jälkeen riistetään siltä ja lopulta, yleensä noin 5-vuotiaana, tulee teurasauto ja kuljettaa sen teurastamolle tapettavaksi. Ystäväni tokaisi osuvasti: ”Kyllä se luomuvasikkakin itkee emänsä perään”.

Porsaat tapetaan alle puolivuotiaina

Onnellisen possun lihaa on myös markkinoilla. Sikoja on älykkyydeltään perinteisesti verrattu koiriin tai 5-vuotiaisiin ihmislapsiin. Uudempien tutkimusten valossa ne saattavat olla vielä älykkäämpiä. Sikoja emme näe usein, sillä suurin osa niistä elää lyhyen elämänsä sikaloissa, joissa niiden lajityypillinen käyttäytyminen on mahdotonta. Lihan takia kasvatettavat siat elävät karsinoissa, joissa tilaa on alle neliömetri satakiloista eläintä kohti.

Useimmissa sikaloissa emakot pidetään siemennysten ja porsimisten ajan niin pienissä häkeissä, etteivät ne pysty kääntymään. Koska emakot porsivat 2–3 kertaa vuodessa, ne viettävät puolet vuodesta näissä häkeissä. Porsaat viedään teurastettavista 4,5–6 kk ikäisinä. Suomessa teurastetaan n. 2 miljoonaa sikaa vuodessa. Joissakin vapaaporsitussikaloissa siat saavat elää väljissä karsinoissa. Ne pääsevät liikkumaan vapaammin ja saavat ulkoilla halutessaan. Nekin teurastetaan muutaman kuukauden ikäisinä. Niidenkin arvo on kiloissa ja euroissa.

Vaihdoin ruokavalioni vegaaniseksi näistä ja muista eläinoikeudellisista syistä. En halua olla osa tuotantoeläimiä alistavaa, nöyryyttävää ja hyväksikäyttävää koneistoa. Counting animals -sivuston laskelmien perusteella kasvissyönti pelastaa 33 eläintä kuukaudessa verrattuna keskimääräiseen sekasyöjään. Syyllisyys vähenee edes hiukan.                                                    

 

tarja

Vegaaniruoka, ärsyttävän terveellistä ja liian vaivalloista?

Vegaaniruoka, ärsyttävän terveellistä ja liian vaivalloista?

Vegaanit ovat puritaaneja askeetteja, pureskelevat porkkanoita, juovat lähdevettä ja kieltäytyvät kaikesta herkuttelusta. Tähän käsitykseen törmää usein. Helposti ajattelee, että kaikki lihaisat makkarat, kermaiset juustot ja jäätelöt sekä mehevät häränlihapihvit lautaseltaan poisjättävä vegaani syö kevyesti ja terveellisesti. Asia ei välttämättä ole niin. Vegaanit eivät ole yhtenäinen massa, vaan vegaani voi siis olla myös ihan tavallinen epäterveellisesti syövä pullukka.

Vegaanius ei ole dietti

Vegaaniruokavalion voi koostaa aivan samalla tavalla terveellisesti tai epäterveellisesti kuin sekaaniruokavalionkin. Vegaani syö halutessaan hampurilaisaterioita, pizzaa ja pastaa. Vegaani herkuttelee makeisilla, suklaalla ja jäätelöillä, jopa homejuustoilla. Leivokset, pullat ja täytekakkut eivät ole poissuljettuja. Sukujuhlien ikisuosikki voileipäkakkukin kuuluu ruokavalioon. Makkarakeitto ja pasta bolognese onnistuu myös vegaanisena. Makeita virvoitusjuomia, viinejä ja olutta juo moni.

Vegaaniruokavalio ei ole dietti. Ainut asia mikä erottaa sen sekaaniruokavaliosta on se, että kaikki eläinperäinen jätetään pois. Lehmän- ja vuohenmaitotuotteet korvataan kasvispohjaisilla esim. soija- ja kauramaidoilla ja -kermoilla. Niistä valmistettuja jäätelöitä, kermoja ja maitoja löytyy hyvä valikoima. Makkaroita valmistetaan tavallisimmin seitan- ja tofupohjaisina. Niitä löytyy sekä grillattaviksi, leivänpäälle ja vaikkapa siihen makkareittoon sopiviksi. Uusia kasviproteenituotteet tulee markkinoille jatkuvasti lisää. Levitteitä löytyy paljon. Voita korvaavia, maultaan erinomaisia kasvisrasvatuotteita löytyy kauppojen hyllyiltä helposti.

Vegaani voi syödä eineksiä

Jokainen vegaani ei kokkaa kaikkia aterioitaan alusta saakka tuoreista raaka-aineista. Kiireiseen arkeen vegaanille löytyy monenlaisia eineksiä ihan perusmakaroonilaatikosta ja hernekeitosta alkaen. Löytyy pihvejä ja pyöryköitä, suikaleita, nyhtöjä ja kebabeja. Ja netti on täynnä reseptejä myös himokokkaajalle ja ruokahifistelijälle. Ainakin pääkaupunkiseudulla vegaaniruokaa on nykyisin hyvin saatavilla ihan lähikaupoissa.

Ainoat ravintoaineet mitä kasvispohjaisiasta ruuista ei saa ovat B12-vitamiini ja kolesteroli. B12-vitamiinia lisätään eläintenrehuun ja lihansyöjä saa sen sitä kautta. Vegaanin on helppo napata vitamiini purkista. Kolesterolin puuttuminen tuskin haittaa ketään. Ja eläinten henkiä tulee tietysti säästettyä. Ja kärsimystä.

 

tarja

 

 

 

 

 

 

 

Vegaani, mitä jalkaan?

Vegaani, mitä jalkaan?

Mitä laittaa jalkaan kaupunkilainen, joka haluaa sulautua perustyylikkääseen työssäkävijöiden massaan, mutta välttää kaikkea eläinperäistä myös jalkineissaan?

Olemme yhä ympäristötietoisempia. Luontoarvot ja ekologisuus pohdituttavat ja tiedämme eläintuotannon ekosysteemille aiheuttaman valtavan kuorman. Kasvissyönti yleistyy ja yhä useampi jättää vähitellen kaiken eläinperäisen pois lautaseltaan. Kun sen tekee eläinoikeus- ja ympäristösyistä, siitä avautuu helposti laajempi eettinen ja ekologinen arvokysymys. Kaikkia arjen valintoja alkaa tarkastella uudesta näkökulmasta.

Aihe on kiinnostanut minua jo jonkin aikaa myös työni puolesta, ja olen ilokseni todennut, että vegaanikauppojen lisäksi myös monet perinteiset jalkinevalmistajat ovat ottaneet mallistoihinsa vegaanisia kenkiä. Mitä laajemmaksi vegaanista elämää tavoittelevien joukko kasvaa, sitä suurempi paine yhä useammalla yrityksellä on vastata tähän kysyntään. Kivoja, ekologisia ja täysin ilman eläinperäisiä materiaaleja valmistettuja kenkiä löytyy jo joka tarpeeseen. Googlaamalla #veganshoes löytyy sneakereita, perinteisiä maihareita, juhla-avokkaita, hienoja pukukenkiä ja vaikka mitä. Ja valikoima kasvaa jatkuvasti varsinkin nettikaupoissa. Valitettavasti kivijalkakauppojen valikoimat ovat vielä huomattavasti suppeammat.

Perinteisen eläimenihon eli nahan korvaamiseen on kehitetty jo kymmeniä mitä kiinnostavampia eettisiä ja ekologisia materiaaleja. Öljypohjainen muovi alkaa olla eilistä. Kenkiä valmistetaan mm. selluloosa- ja kookoskuiduista, ananaksen lehtikuiduista, sienistä, kierrätetyistä muovipulloista sekä maissi- ja mehuteollisuuden ylijäämäkuiduista kuten omenasta, ja tietysti myös tutummista puuvillasta ja hampusta. Vegaanikengissä valmistusmateriaalin lisäksi myös kaikki käytetyt liimat ovat eläinvapaita. Monissa muissa kengissä, vaikka valmistusmateriaali olisikin ilmoitettu olevan jotain muuta kuin eläinperäistä, käytettävissä liimoissa on usein raaka-aineinaa nahkaa, jänteitä ja sorkkia. Liimojen koostumuksia on tosi vaikea jäljittää ja siksi merkinnällä ”vegan” varustetut jalkineet ovat paras valinta, jos haluaa täysin eläinvapaat kengät.

Kokemukseni mukaan vegaanikengät ovat laadukkaita, mukavia ja helppohoitoisia. Olen talsinut vegaanikengillä kesät talvet, loskassa ja pakkasessa ja hyvin on toiminut. Huolloksi monille materiaaleille riittää pelkkä vedellä puhdistus. Valkoiset tennerit ja lenkkarit täytyy tietysti pestä perusteellisemmin. Maissikuidusta valmistetutkin kestävät, ihmeekseni, jopa konepesua.

Vegaaniruokavalion on laskettu säästävän 33 eläimen hengen kuukaudessa, valitsemalla vegaanikengät säästää vielä varmasti muutaman lisää.  

 

tarja