Nyt kolahti! Hyvän ystäväni suosittelema loistava kirja; Olga Tokarczukin vahvatunnelmainen ja riemastuttava ekotrilleri Aja aurasi vainajain luitten yli (2009). Etätyöt ovat tänä talvena mahdollistaneet maalla asumisen ja useampana aamuna linnuille lisää syötävää viedessäni olen ihastellut ruokintapaikalla peuran jälkiä. Tämä maalla eristyksissä vietetty outo aika saa eläytymään ja pitkälti samaistumaan Tokarczukin päähenkilön, miltei erakoituneen, myöhemmässä keski-iässä olevan eläinten- ja luonnonoikeuksia puolustavan, astrologiaa harrastavan entisen siltainsinöörin elämään ja ajatuksiin.

Tarinan alussa salametsästystä harjoittanut naapuri löytyy kuolleena tukehduttuaan metsästämänsä kauriin luuhun. Muitakin eläimiä kaltoinkohdelleita kyläläisiä alkaa kadota ja kuolla. Murhapaikoilta löytyy kauriinjälkiä. Onko kysymys luonnon kostosta? Vai onko asialla sarjamurhaaja?

 

” Kukaan ei kiinnitä huomiota vanhoihin naisiin, joita häärii joka paikassa muovikasseineen.”

 

On piristävää, että dekkarimaisen kirjan päähenkilö on vanheneva eläinoikeusaktivisti, pienessä kylässä omillaan elävä ja omalakisesti toimiva nainen. Hänet esitellään vahvana, rohkeana, hiljaisena ja määrätietoisena toimijana. Eläinoikeusnäkökulman lisäksi tuo vanhenevan naisen kuvaus aktiivisena, ajassa kiinniolevana toimijana vaikutti. Useinhan vanhenevat naiset nähdään harmittomina ja hampaattomina.

 

”Juuri kylmää ironiaa inhoan ihmisissä eniten. Se on pelkurillinen elämänasenne: kaiken saattaa tehdä naurunalaiseksi ja alentaa samalla kun itse ei ota vastuuta mistään, ei sitoudu mihinkään. Vähän kuin impotentti, joka ei itse pysty nauttimaan, mutta tekee kaikkensa pilatakseen muidenkin nautinnon.”

 

Kuuntelin kirja äänikirjana. Erja Mannon ääni ja lukutyyli sopii täydellisesti kirjan erityislaatuiseen vangitsevaan tunnelmaan, jossa dekkarimaisuus yhdistyy lyyriseen, koomiseen ja mystiseen. Kirja on kannanotto hiljaisten mutta rohkeiden puolesta. Se on vankka kannanotto sekä eläinten- että luonnonpuolesta. Tokarczuk haastaa pohtimaan mikä on oikein ja kenelle. Ja kuka on järjissään. Kirja saattaa haastaa miettimään myös omaa maailmankuvaa ja arvoja.

Olga Tokarczuk (s.1962) on opiskellut psykologiaa Varsovan yliopistossa ja hän toimi psykologian ennen kirjailijanuraansa. Häntä pidetään yhtenä tärkeimmistä puolalaisista nykykirjailijoista. Arvostukseni vegaaniksi tiedettyä kirjailijaa kohtaan kasvoi entisestään kuultuani sisäpiirihuhun, että saatuaan Nobelin kirjallisuuspalkinnon 2018, Tokarczuk, joka oli istutettu Nobel-illallisilla kuningas Kaarle Kustaan viereen, käytti illan puhumalla kuninkaalle metsästyksestä ja sen järjettömyydestä.

 

”Nyt tajusin, miksi passitorneja, jotka muuten muistuttavat keskitysleirien vartiotorneja, kutsutaan täälläpäin saarnastuoleiksi. Saarnastuolista ihminen asettuu toisten olentojen yläpuolelle ja antaa itselleen oikeuden päättää niiden elämästä ja kuolemasta.”

 

Peuran jälkiä

Kirjan kuunneltuani metsäkävelyillä vastaan tulevat passitornit aiheuttavat yhä enemmän tympeyden ja jopa halveksunnan tunteita.

Tarja

Share This